Muistaako

joku ahtaajista kuinka Merimiesunioni hoiti homman? Ottakaa oppia niin tulette näkemään että satamien ahtaushommat siirtyvät ulkomaiseen omistukseen ja Romanista ja Kiinasta tulevat haalarit eivät tarvitse liksaa neljää tonnia kuussa. Lappilaisen punajuristin opetuslapsi järjestää itsensä kortistoon aika näppärästi. On turha kuvitella että työnantajat hätkähtävät jos joutuvat kustantamaan ylimääräiselle porukalle vuoden kaljat, porukkaa pistetään pihalle hieman enemmän ja tasapaino ei heilahda ja satamatoiminta tehostuu. Lienee kaikille normaaleille duunareille selvää ettei nyt ollut oikea aika alkaa vedättää.
5111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ette uskokaan kuinka lähellä se Romanien ja Kiinalaisten tulo on ja ei yksin ahtaajien töihin vaan ensin helpommin aloitettaville aloille. Siinä ei sitten auta enää ahtaajien haukkuminen kun oma työpaikka menee.

Äänestä
  • Mihis meinaat että ne kaikki pääsevät yöksi?
    Asunnot täällä kalliita ja niistä hienoista pulaakin.

    Äänestä

  • david brown kirjoitti:

    Mihis meinaat että ne kaikki pääsevät yöksi?
    Asunnot täällä kalliita ja niistä hienoista pulaakin.

    järjestetään kyllä kämpät, siitä ei jää kiinni.

    Äänestä

  • david brown kirjoitti:

    Mihis meinaat että ne kaikki pääsevät yöksi?
    Asunnot täällä kalliita ja niistä hienoista pulaakin.

    Missäs ne siirtotyöläiset nyt bunkkaa. Yhteismajotuksissa ja peltikonteissa jopa teltoissa. Tervemenoa kilpailemaan näiden kanssa.

    Äänestä

  • no problem kirjoitti:

    järjestetään kyllä kämpät, siitä ei jää kiinni.

    Mitäs sitten tekeevät jos me ei myydä eikä vuokrata

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muisti kunnossa kirjoitti:

joku ahtaajista kuinka Merimiesunioni hoiti homman? Ottakaa oppia niin tulette näkemään että satamien ahtaushommat siirtyvät ulkomaiseen omistukseen ja Romanista ja Kiinasta tulevat haalarit eivät tarvitse liksaa neljää tonnia kuussa. Lappilaisen punajuristin opetuslapsi järjestää itsensä kortistoon aika näppärästi. On turha kuvitella että työnantajat hätkähtävät jos joutuvat kustantamaan ylimääräiselle porukalle vuoden kaljat, porukkaa pistetään pihalle hieman enemmän ja tasapaino ei heilahda ja satamatoiminta tehostuu. Lienee kaikille normaaleille duunareille selvää ettei nyt ollut oikea aika alkaa vedättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu