suomalaiset HOLLANTILAISIA GEENIperimältään

siis enemmän kuin esimerkiksi iät ja ajat jankutetusta sukulaisuudesta unkarilaisiin.

NO tämän minä olen 30 vuotta tiennyt. Oman käsitykseni mukaan Suomeen hollantilaisia tuli lähinnä (oman tutkimukseni mukaan) MERIMIEHIÄ. Nämä "puukenkämiehet" avioituivat suomalaisten naisten kanssa ja jäivät tänne asumaan esimerkiksi Pohjanmaalle. Kun muistetaan, että esimerkiksi KOKKOLA ja RAAHE olivat 1700-luvulla suuria satamakaupunkeja, niin mikä ettei. Kaupunkien oppilaitoksiin ja muihin julk. laitoksiin onkin livahtanut sana PORVARI. Esimerkiksi Raahen PORVARI- ja kauppaoppilaitos....

Ja onhan Pietarsaaressa Smolna.
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tehdä 100 aloitusta? Vitun puusilmät...

Äänestä
  • aloitusta. SITÄ ei saa RIKKOA. Muutoin voi REVA REVETÄ !!!

    Äänestä

ja raahesta on sitten si'itty ympäri maata...

No, kyllä minäkin jotenkin alitajuisesti tunnen hollantilaisia kohtaan sukulaisuutta tai olen tuntevinani. En mitenkään unkarilaisiin päin. Jotenkin hollantilaiset kiehtovat enemmän. Mutta siis unkaristahan on puhuttu sukulaisena kielen suhteen. Siis näin olen itse ymmärtänyt että kieli on sukua - liittyykö se välttämättä geeneihin. Nyt sitten on hollantiin sukua geeniperimän kautta, vaan ei sitten kielen vai?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Smolna i Jeppis kirjoitti:

siis enemmän kuin esimerkiksi iät ja ajat jankutetusta sukulaisuudesta unkarilaisiin.

NO tämän minä olen 30 vuotta tiennyt. Oman käsitykseni mukaan Suomeen hollantilaisia tuli lähinnä (oman tutkimukseni mukaan) MERIMIEHIÄ. Nämä "puukenkämiehet" avioituivat suomalaisten naisten kanssa ja jäivät tänne asumaan esimerkiksi Pohjanmaalle. Kun muistetaan, että esimerkiksi KOKKOLA ja RAAHE olivat 1700-luvulla suuria satamakaupunkeja, niin mikä ettei. Kaupunkien oppilaitoksiin ja muihin julk. laitoksiin onkin livahtanut sana PORVARI. Esimerkiksi Raahen PORVARI- ja kauppaoppilaitos....

Ja onhan Pietarsaaressa Smolna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu