Auttakaa minua

28v mies

Yritän olla niin hyvä mies kuin pystyn, mutta minussakin on parantamisen varaa. Riitatilanteessa muutun jostain ihmeen syystä samanlaiseksi kuin isäni, en anna missään asiassa periksi, murjotan ja istun hiljaa sohvalla. Katson tyhjyyteen enkä osaa puhua. Isäni on ollut aivan kamala ihminen, hän ei ole eläissään osannut keskustella asioista, saati sopia mistään. Riidellessä hänestä on puhjennut kukkaan varsinainen mulkku, josta ei ole esimerkkiä kenellekään. Ainoana tarkoituksenaan alistaa, loukata ja musertaa toinen. Riidat ovat ahdistavia ja oma käytökseni pitkittää niitä päiväkausia.

Sitten kun viha, katkeruus ja kauna toista kohtaan väistyy, sovin ja pyydän anteeksi. Ostan kukkia ja lepyttelen.
Kerron taipumuksestani ja siitä että yritän olla hyvä. Hyvä aika jatkuu jonkin aikaa, kunnes sisälle kasvanut isäni pääsee taas niskan päälle.

3

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin sitä pitää

      nähnyt isäsi itsessäsi. Hyvä. Nyt, kun olet sen itsellesi myöntänyt ja koet sen ongelmaksi, voit tehdä sille jotain. Jos et yksin pysty siihen...hae apua ammatti-ihmiseltä. Joko terveyskeskuspsykologin kautta tai yksityisesti.
      Älä jätä asiaa kesken, sillä olet ottanut ison askeleen kohti parempaa ihmistä myöntämällä heikkoutesi.
      Onnea elämäsi taipaleelle.

    • Paulander

      Olen samaa mieltä kuin edellinen kommentoija, että kannattaa ilman muuta tuossa tilanteessa hakea keskusteluapua ammattilaiselta. Ei siksi, että olisi 'sairas', vaan siksi, että on tulossa 'terveemmäksi' toimintatavoiltaa kun huomaa, että omassa käyttäytymisessä näkyy oman lapsuuden jäljet. Meissä kaikissa ne on, joten mitään syytä ei ainakaan ole hävetä. Päinvastoin, voi olla terveesti ylleä siitä, että arvostaa itseään, kumppaniaan ja suhdettaan niin paljon, että on valmis tekemään töitä paremman elämän eteen. Kannatta myös käväistä kirjastossa katsomassa parisuhteeseen ja/tai ihmisenä kasvamiseen liittyvää kirjallisuutta - sitä on runsaasti...! Ei kun tsemppiä vaan sinulle ja suhteellesi - samassa veneessä ollaan. Toivottavasti tulet vielä myönteisesti yllättymään siitä, miten kannatti nähdä vaivaa tämän asian eteen!!!

    • kuukuukuu

      Samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa!

      Voisit myös laittaa ylös ajatuksiasi siitä kuinka itseäsi inhottaa oma käytöksesi etkä haluaisi olla sellainen. Sitten kun se sisällä oleva isäsi alkaa päästä niskan päälle ottaisit oman rauhan ja lukisit mitä olet kirjoittanut ja alkaisit miettiä mitä voisit tehdä toisin.

      Mietin myös että voisit ottaa mallia lasten kasvatuksesta. Eli kun tulee riitaa niin riidan päätteeksi sovitaan ja kaikki pyytävät anteeksi toisiltaan ja sitten ollaan taas sovussa. Jos ei ole valmis anteeksipyyntöön ja sopuun pitää kertoa syy mikä vielä kaivelee. Hyvin yksinkertainen ja terve tapa riidellä.

      Kannattaa myös muistaa ettei riidat ole mitään maailman loppuja. Niitä on joka parisuhteessa ja terveellä tavalla riitely auttaa paria eteenpäin suhteessa. Sovintoseksi kannattaa myös pitää mielessä… Ihanan intohimoista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      130
      8083
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      157
      7290
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      4945
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      250
      3337
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      102
      2824
    6. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      3
      2590
    7. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      136
      2429
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      158
      2077
    9. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1945
    10. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      48
      1785
    Aihe