Pelinaistyyppi 1 lähettää ensin lyhyen imartelevan viestin jossa on ripaus ns. "huumoria" yleensä erittäin huonoa sellaista. Tämän jälkeen viestittely jatkuu edelleen suppeina viesteinä a'la mitäs kuuluu tänään, miten päivä on mennyt jne. Kolmannen viestin jälkeen pelinainen kirjoittaa jo nimimerkkinsä viereen "hali!" Tämän jälkeen alkaa viesteihin tulla aina jotain hellyttelysanoja. Tyyppi 1 lähettää muutaman viestin per päivä, mutta sisältö ei muutu eikä juttu kehity miksikään ja ne pysyvät lyhyinä.
Tämä pelinaistyyppi 1 ei siis koskaan puhu mistään henkilökohtaisesta, ei edes siitä mitä katsoo televisiosta, mitä syö tai miten viettää aikaansa töiden jälkeen, vaikka profiilissaan kertookin harrastuksistaan laveasti ja olevansa mm. fuusiokokkaaja jne. Korkeintaan nainen sanoo olleensa salilla ja saunassa ja että töitä on paljon. Jos häneltä kysyy suoraan jotain, niin asia kierretään esittämällä vastakysymys.
Aika pian tulee kuvapyyntö ( omaa ei tietysti ole kun on kamera rikki tms.) ja nainen alkaa ehdottamaan tapaamista. Kun vastaa, että tahtoo tutustua vielä hetken pidempään näin kirjoitellen, niin pelinainen vastaa, että hän ei oikein jaksa kirjoitella ja olisi kivempi kuulla ääni se kertoo jotain.
Pelinainen jatkaa maanitteluaan tapaamiseen edelleen ja kertoo, että on miettinyt, että poistuu koko palstalta jne, mutta tahtoisi kuitenkin niin jatkaa yhteydenpitoa jne ( huom ! kiristystekniikka), mutta ei kuitenkaan anna mitään muuta osoitetta, jota kautta voisi olla yhteydessä, eikä edelleen kerro mitään itsestään tietenkään. Kun ei suostu treffeille kuitenkaan vielä ( kukaan normaaliälyinen ei lähde, jos ei toisesta tiedä yhtään mitään), niin viestittely päätetään yhteisymmärryksessä, vaan eihän se pelinainen profiiliaan poista.
Toinen ryhmänsä on ne pelinaiset, jotka kirjoittavat taas erittäin sujuvasti. Ote kirjoittelussa on hallitseva ja kiusoitteleva.
He ottavat heti ohjat käsiinsä ja esittävät kysymyksiä ennen kuin itse ehtii ja oman vastauksen jälkeen ovatkin jo ihan uudessa aiheessa ja välttyvät näin itse vastaamasta. Pelinais kakkostyyppi viljelee pieniä kaksimielisyyksiä ja käyttää paljon ; )- merkkejä, nämä naiset eivät ole mitään "hali"-ämmiä. Jonkun suttuisen kuvankin lähettävät ja esittävät avointa sitä kuitenkaan olematta.
Kakkostyyppi kertoo myös vilkkaasta sosiaalisesta elämästään, missä ollaan milloin purjehtimassa, tai laskettelemassa jne. Joka päivä noin. klo 17- 22.00 harrastetaan jotain tai ollaan kavereiden kanssa teatterissa tai salilla ja viikonloput tietysti läpeensä on ohjelmaa, mutta iltayöstä sitten istutaan koneella kuin tatti ja loggaudutaan sisään ja ulos vähän väliä, toisin kuin virastoaikaan, jolloin ollaan koneella taas kokoajan online.
Taktiikkana on myös, että jonkun ajan kuluttua uskoudutaan jostain vakavasta aiheesta ja kerjätään sääliä. Yleinen tarina on esim. miten entinen mies jätti ja löysi nuoren blondin lähti hänen matkaan jne. Nyt on kuulemma päässyt asiasta yli ja kaikki on hyvin ja sen jälkeen kertoillaan hellyttäviä "tarinoita" mökillä olosta ja matkailusta ja siitä että on täysin vapaa kun lapsetkin on isoja...
Nämä naiset kirjoittelevat päivittäin useampia viestejä päiväsaikaan ja luovat illuusiota lähemmästäkin suhteesta ja orastavasta intohimosta. Viestissä saattaa lukea, että "oli taas pakko kirjoittaa, kun tunnut niin tutulta, vaikka ei olla koskaan tavattukaan, olen miettinyt sinua paljon jne. Näitä viestejä lähetetään vain päiväsaikaan.
Sitten aletaankin sitä tapaamista ehdottelemaan suht nopeasti jne. loppu menee ihan samalla tavalla kuin ykköstyypillä.
Olen tässä pohtinut, että onkohan jossain todellakin olemassa joku pelinais-opas tyyppiesimerkein mitä nämä varatut ja pelinaiset opiskelevat, kun menee niin tasan saman kaavan mukaan että! Tiedän, että aiheesta on nyttemmin julkaistu kirja, vaan kun tämä ilmiö on toiminut näin jo vuosia ennen sen julkaisua.
Googletin jopa puumanaiset-sanalla, vaan en löytänyt mitään naisten salaista opusta aiheesta. Sen sijaan törmäsin ilmiöön PUUMANAINEN
Tältä palstalta saa käsityksen, että puumanaisia on liikkeellä paljon ja tämän voin empiirisesti allekirjoittaa. Noin joka kolmas yhteydenotto sopii tasan kaavaan. Eipä siinä mitään jos pelinaiset pelaavat, ja pelaanhan itsekin heidän kanssaan, mutta vähän toista peliä. Saisivat kuitenkin jo uudistaa metodejaan niin olisi mielenkiintoisempaa.
Seuraavaksi analysoidaan mistä kunnon nainen tunnistetaan nopeasti, onko jo joku tehnyt tätä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Et siis ole saanut ketään kiinnostumaan itsestäs vai?
Jollain tavallahan ne naiset ja miehet viestittelevät ja ilmaisevat itseään...
Huumorilla pakko höystää tekstiä.,ilman että olisi "kiusottelevaa" tai kaksimielistä....
Kuvaa pyytää kaikki.Olishan se aivan omituista jollei näkisi toisen kasvoja..kirjoittelis vaan kk tolkulla "asiaa".?
"Mitä katsoit tv:stä tänään"?
Ole nyt jo hyvä mies hiljakses....
Ala tutustua naisiin elävässä elämässä....äläkä arvostele pelinaisiksi tai puumanaisiksi jollei käy flaksi täällä netissä....voi jestas sentään juu noita sun juttujas..;)
luki, parempi kuin ei kirjoittele ollenkaan...
Josko tulee vastaan elävässä elämässä tai on tulematta.
Kun täällä tovin lueskelee sitä on jo vaikka mitä.... hym...
Ukot tekee analyysiä ja arvostelee pahemmin kuin naisväki....
Sitten ihmetellään ettei kelpaa... Huh...