Yllyttääkö Helsingin Sanomat ylinopeuteen?

Julkkisten ylinopeudet ovat yksi vakioaiheita, joilla iltapäivälehtiä myydään. Kansanedustaja menetti kaahaamisesta korttinsa, liikemies kerjäsi poliisilta armoa ajettuaan ylinopeutta, tangokuningas sai ylinopeudesta ehdollista. Autotehtaiden, tienpitäjän ja poliisin salaliitto pitää huolen siitä, että tällaisia otsikoita riittää tulevaisuudessakin.

Tehtaat tuovat markkinoille aina vain tehokkaampia ja nopeampia autoja, jotka on tehty sellaiseen mielikuvitusmaailmaan, jossa nopeusrajoitukset ovat tuntematon käsite. Samaan aikaan tienpitäjä alentaa nopeusrajoituksia taajamissa, taajamien laidoilla sekä pääteillä. Ja poliisi kirjoittaa sakkoja.

Maanteillä sallitut ajonopeudet ovat tällä hetkellä keskiarvoltaan alhaisimmat kuin koskaan aikaisemmin. 50 km/h nopeusrajoitukset on alennettu taajamissa 30 km/h ja 40 km/h nopeusrajoituksiksi. Alhaisen nopeuden aluetta on laajennettu taajamiin johtavilla teillä. Risteysalueiden nopeusrajoituksia on alennettu ja rajoitusten vaikutusaluetta on pidennetty. Joidenkin pääteiden nopeusrajoitukset on pysyvästi alennettu sadasta kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa. 80 km/h nopeusrajoituksia on monin paikoin alennettu 60 km/h nopeusrajoituksiksi. Talvinopeusrajoitusten voimassaoloaikaa on pidennetty. 70 km/h talvinopeusrajoituksia on otettu käyttöön entisten 80 km/h rajoitusten tilalle. Maanteiden varsille on pystytetty lisää valvontakameroita. Sakotustoleransseja on kiristetty. Poliisi on tehostanut nopeusvalvontaa ja saanut uutta tekniikka nopeuksien valvontaan. Kaupungit ovat aloittamassa ylinopeuksilla rahastamisen valvontakameroiden avulla. Tarvitseeko listaa enää jatkaa?

Samaan aikaan kun kehitys liikennesääntöjen ja poliisivalvonnan osalta on ollut tuollainen, autojen tehot ja huippunopeudet ovat lisääntyneet. Myös autojen ajo-ominaisuudet ja turvallisuusominaisuudet ovat kehittyneet. Tällä hetkellä myytävissä henkilöautoissa on noin kaksi kertaa enemmän tehoa kuin samankokoisissa 1960-luvun automalleissa. Joissakin automalleissa tehon lisäys on ollut vieläkin suurempaa. Huippunopeudet ovat kasvaneet noin 50% tai enemmän. Autojen kiihtyvyysarvot ovat myös parantuneet huomattavasti. Tämän hetken perheauto kiihtyy kuin 1960-luvun urheiluauto tai kuin 1950-luvun kilpa-auto.

Mistä tällainen ristiriitainen kehitys johtuu? Miksi suuri teho, hyvä kiihtyvyys ja suuri huippunopeus ovat yhä myyntivaltteja, vaikka niitä ei ole mitään hyötyä laillisessa maantieliikenteessä? Mitä iloa on ostaa tehokas auto ja ajaa sillä alhaisten nopeusrajoitusten määräämää nopeutta moottori tuskin tyhjäkäyntiä suuremmilla kierroksilla. Mitä iloa on loistavista ajo-ominaisuuksista, kun ajetaan 70 km/h talvinopeutta? Eihän tuollaisessa vauhdissa vielä edes huomaa, millaiset ajo-ominaisuudet autossa on. Surkeinkin vanha Lada kulkee vielä noin hitaassa vauhdissa mukavasti niin suorilla kuin mutkissakin.

Mitä iloa on loistavasta ohituskiihtyvyydestä, kun pienen kaasunhipaisun jälkeen joutuu jo toppuuttelemaan, kun ylinopeus uhkaa? Tai mitä iloa yleensäkään on hyvästä ohituskiihtyvyydestä, kun ohittaminen ylinopeutta ajamatta on kaikkiaankin "mission impossible"? Rekan ohittaminen vaatii yli kilometrin mittaisen vapaan suoran, jos ohittaja noudattaa säntillisesti 100 km/h nopeusrajoitusta - jos ei noudata 300 metrin suoranpätkä riittää. Jos noudattaa nopeusrajoituksia, auton kiihtyvyyden ilot rajoittuvat moottoritien luiskissa revittelemiseen ja muuhun häiriköintiin. Tehokkain kiihtyjä nykyisessä maantieliikenteessä taitaakin olla tehokkaan ja hyvin kiihtyvän auton omistaja.

Oman lisänsä tähän soppaan tuovat lehdet, jotka esittelevät ja koeajavat autoja. Lehtien pääkirjoituksissa ja artikkelisivuilla vaahdotaan nopeusrajoituksista ja kaahaamisesta ja vaaditaan lisää kontrollia. Mutta samaan aikaan autotoimittajat hehkuttavat, kuinka hieno "ajajan auto" jokin 245-hevosvoimainen BMW on, ja kuinka hauskaa sillä on päästellä mutkatiellä, ja kuinka nautinnollista kaarreajo on.

Mikä ihmeen kaarreajo? Jos normaalin maantien normaalit mutkat ajetaan läpi nopeusrajoitusta noudattaen, mikä tahansa vanha Anglia, menee mutkista läpi mukisematta puhumattakaan uudemmista autoista. Ei mutkissa ajamiseen tarvita nahkapäällysteistä rattia, supertehoa, super-ajo-ominaisuuksia, erikoisalustaa ja erikoisistuimia. Paitsi, jos ajetaan mutkat läpi 30-40 km/h kovempaa kuin mikä on nopeusrajoitus. Vasta tällaisissa nopeuksissa toimittajien mainitsemat nautinnolliset kaarreominaisuudet alkavat tulla esiin, ja Ladat ja Angliat putoavat kilvasta. Mutta maantiellä ei saa ajaa 30-40 km/h ylinopeutta, vaikka se olisi kuinka mukavaa ja stimuloivaa tahansa.

En vaadi, että autojen tehoja ja huippunopeuksia pitäisi alentaa - vaikka näin todennäköisesti säästyisikin kymmeniä ihmishenkiä vuodessa. Täytyyhän ihmisillä joitakin iloja olla - vaikka sitten laittomia. Ihmisten kollektiivinen itsepetos ja kaksinaismoralismi tässä asiassa vain hieman kiusaa.

Aiheesta lisää

http://www.youtube.com/watch?v=B2EVh89jH4E
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

JaelleaL kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu