Siis onko kukaan kokellut tota vibratonea, toimiiko se. olen 14v tyttö ja olen ylipainoinen. oeln ostanut crostrainerin ja vetänyt sillä väh. 30min kolme kertaa viikossa kaksi kertaa viikossa vien hoitokoiraani pitkälle lenkille ja kerran viikossa harrastan sirkusta. painoni ei ole pudonnut kuin pari kiloa kahdessa kuukaudessa, joten ajettielin ostaa tuon vibratonen, jota käyttäysin liikunnan yhteydessä. Hakuaisin kuitenkin ensin kuulla kokemuksia laitteesta etten mene ostamaan sikaa säkissä.
Vibratone
jijko
10185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Halvemmalla pääsee kun kattoo mitä suuhunsa laittaa.
niin syömisestä. syön ihan terveellisesti. olen oitänyt ruokapäiväkirjaa ja terveyden hoitajan mielestä syömisessäni ei ole mitään vikaa. lihonnutkin olen liikunnan vähyydestä
Vibratone toimii erittäin hyvin jos onnistut kiinnittämään sen suusi eteen silloin kun on nälkä.
Parempi tapa on syödä terveellisesti.
Jätä pois kaikki kevyttuotteet ja margariinít. Käytä aitoja elintarvikkeita, kermaa, oikeaa maitoa, kananmunia,juustoa, lihaa, kalaa. Säästeliäästi hilihydraatteja runsaasti sisältäviä kuten perunoita, pastaa, leipää jne. Ei mitään kovaa VHH:ta vaan tietoisuus siitä mitä syöt.
ai niin olen siis kasvissyöjä.
Atkinsista on olemassa vegetaarinen versio, mutta kuten sanottua olet vielä lapsi joten ensimmäiset neuvoni mukaan jopa siihen Atkinssiin.
Jos syö vähemmän kuin kuluttaa niin ei sitä energiaa taivaastakaan tipu. Ja kasvisruokavalio voi olla todella harhaanjohtava. Monesti ne suurimmat kaloripommit ja suolat löytyvät salaattikastikkeista, öljyistä yms. Ei se liha yhtään sen enempää lihota jos valitsee lihansa oikein. Atkinssit sun muut ovat jo sadismia.
"Atkinssit sun muut ovat jo sadismia."
Viitsistkö perustella täysin mielettömän väitteesi.
Älä vaan mene tuhlaamaan rahojas semmoseen, ne ei toimi ollenkaan mutta maksaa he***tisti. Liikut aika vähän....
tuohan on jo hieno juttu! 2kg kahdessa kuukaudessa on mainio alku! :> Hidas painonpudotus onkin paljon järkevämpää, kuin nopea, sillä tulokset jäävät tuolloin todennäköisemmin pysyviksi, ja kaikki pudotettu on myös läskiä, eikä esim. lihasta, mitä tarvitset energian (=läskin) kulutukseen. :>
Yhden vinkin kuitenkin voisin sanoa: Kerroit harrastavasi crosstraineria 30min kerrallaan? Ehdottaisin, että käyttäisitkin laitetta kerrallaan 15min pidempään, eli 45min. Katsos, kun harrastaa _kohtuuraskasta_ liikuntaa väh. 45min, rasvaa alkaa palamaan. Vastus kannattaa myös pitää tarpeeksi alhaisena, jotta liikuntaa polttaa nimenomaan rasvaa, eikä kasvata lihasta. Totta kai lihastenkin saaminen on tärkeää, mutta koska halusivat nimenomaan läskit pois, niin.. :>
Älä turhaan kiirehdi. Jos vaan terveellisiä elämäntapoja noudattaa (ruokavalio, liikunta, veden juonti, NUKKUMINEN!), niin painon pitäisi laskea ihan itsestään.
ONNEA!
P.S En tiedä, kerroinko sulle ihan itsestäänselviä asioita, jotka jo tiedät valmiiksi. Yritän vain ohjata sua oikealle tielle, ettei tule ongelmia myöhemmin. ^^
Muistanut juoda vettä riittävästi päivittäin?
2 litraa on ok kun liikut tuon verran.