Moi! Olen seurustellut vuoden kivan ja sydämellisen miehen kanssa jolla on ollut melko tiiviit naiskontaktit ennen minua. Olemme jo keski-ikäisiä. Olen huomannut vanhoista kalentereista ja kaikenmaailman muistilapuista että hän on ostanut palveluja maksullisislta naisilta ja pelannut paljonkin seksipuhelin linjoilla, vaikka tuohon aikaan hän oli vielä naimisissa.
Kysymykseni kuuluukin, että mitä mieltä olette, voiko tuollaisesta tavasta päästä "eroon"? Hänhän väittää nyt rakastavansa minua enemmän kuin ketään. Hän on jäänyt kuitenin kiinni suhteemme aikana kolme kertaa erilaisista kontakteista ja pyydellyt kovasti anteeksi ja luvannut ettei tee enää tee sitä. Ja samanlaisesta törttöilystä hän ei olekkaan jäänyt kiinni. Ne kaikki olivat eri tyyppisiä. Hulluhan mä olen... tiedän, kun olen antanut anteeksi, ja minusta on tullut "kontrollifriikki". Pelkään melkein koko ajan että hän on taas tehnyt jotain ja tutkin hänen puhelintaan.
Pelkään että hän on jäänyt koukkun näihin "syntisiin naisiin". Meillä on hyvä seksielämä nykyään, alussa ei, jolloin hän jäi kiinni. Tosin viimeinen kiinni jääminen oli sitä, että hän piti töissä toista puhelinta, jolla piti yhteyttä ties mihin naisin. Silloin hän jo vakuutti haluavansa elää minu kanssa ja puhui naimisiin menosta. Hän jäi kiinni, kun oli sillä puhelimella ottanut vuosi aiemmin yhteyttämut minuun ja olin säästänyt numeron ja kerran onnistuin soittaa siihen hänen ollessaan iltavuorossa. Puhelin oli usein varasttu. Hän myös valehtelee paljon tarpeettomasti. Olen monta kertaa ollut jättämässä hänet, mut olen rakastunut hänen seuralliseen ja rakastavaan olemukseensa. En tajua kun en saa repäistyä itseäni irti.
Miehen kiinnostus syntisiin
6
637
Vastaukset
- tottako tää?
jos hän ei ole lopettanut temppujaan sinun aikanasi, tuskin hän sitä tulee edes milloinkaan tekemään.
Siinä taisikin olla vastaus sinun tekemääsi kysymykseen.
En voi kun ihmetellä, että ihminen (tässä tapauksessa sinä), voi roikkua tuollaisessa kiinni. Ja vain sentakia, kun RAKASTAA NIIIIIN PALJON!!- elämäonkummallista
Ihmisessä, voi olla monta eri puolta ja tuohan on seksiadikti..Ihan sama kuin peliriippuvuus.Jokin terapia vois auttaa jos hän itse sitä haluaa. Toisen on paha siinä mitään tehdä.
Ja yleensä ihmiseen rakastuu ei riippuvuuksiin.. Sama kai pätee alkoholi -ja huumeriippuvaisia ihmisiä jotkut heihinkin rakastuu. Itse en sitä rumbaa jaksaisi.
- Mikä synti ?
Ehkä ongelma ei kuitenkaan ole miehessä vaan sinussa. Jos hän on "seurallinen ja rakastava" niin anna ihmeessä hänen olla, sellaisia on niin vähän miehenpuolissa että anna hänen pitää ominaisuutensa ja naisensa. Opettele itse ajattelemaan asiat toisella tavalla tai ota pitkät ja hae jostain perusjunttiurpo, joka ei takuuvarmasti omaa juuri mitään ominaisuuksia.
- Blackwat
Ai meinaakko että tuollasta käytöstä mieheltä pitäis sietää? Hyväksyisikkö itte omalle kohdalle?? Ihmeellinen oot, jos näin on, vaikka onhan se niin että meitä on moneksi. No anyway, se että mies on hyvä, ihana, rakastava ja seurallinen, ei oo mikää syy roikkua parisuhtees varsinki jos ittestä tuntuu epävarmalta! Rakastavia ja seurallisia miehiä on maankamara pullollaan, ei ne ny sentään mitää harvinaisuuksia oo.
Aloittajalle:
Jos et voi hyvin suhteessa ja epäröit, on syytä tosiaan miettiä kannattaako jäädä! Ku kerran oot epävarma, ei silloin suhteessanne oo kaikki kunnos ja jokin tosiaan kaihertaa sun mieltä. Voin melkein sanoa satavarmasti ettei miehes muuta käytöstapojaan, tuollainen kuulostaa niin syvälle juurtuneelta. Ajattele mikä on parasta sulle. Voikko hyvin suhteessas? Omasta kokemuksesta voin sanoa, et jos jostain luopuu, saa varmasti jotain parempaa tilalle! Pelkkä rakkaus ei aina riitä, se on totuus, sekin omasta kokemuksesta. Suna potkaisisin miekkosen huitsin kanadaan ja vähä äkkiä! - Olen ihmeellinen
Blackwat kirjoitti:
Ai meinaakko että tuollasta käytöstä mieheltä pitäis sietää? Hyväksyisikkö itte omalle kohdalle?? Ihmeellinen oot, jos näin on, vaikka onhan se niin että meitä on moneksi. No anyway, se että mies on hyvä, ihana, rakastava ja seurallinen, ei oo mikää syy roikkua parisuhtees varsinki jos ittestä tuntuu epävarmalta! Rakastavia ja seurallisia miehiä on maankamara pullollaan, ei ne ny sentään mitää harvinaisuuksia oo.
Aloittajalle:
Jos et voi hyvin suhteessa ja epäröit, on syytä tosiaan miettiä kannattaako jäädä! Ku kerran oot epävarma, ei silloin suhteessanne oo kaikki kunnos ja jokin tosiaan kaihertaa sun mieltä. Voin melkein sanoa satavarmasti ettei miehes muuta käytöstapojaan, tuollainen kuulostaa niin syvälle juurtuneelta. Ajattele mikä on parasta sulle. Voikko hyvin suhteessas? Omasta kokemuksesta voin sanoa, et jos jostain luopuu, saa varmasti jotain parempaa tilalle! Pelkkä rakkaus ei aina riitä, se on totuus, sekin omasta kokemuksesta. Suna potkaisisin miekkosen huitsin kanadaan ja vähä äkkiä!Ymmärrän oikein hyvin, miksi tuntuu "ihme mielipiteeltä". Mutta eläpä sinäkin ensin vuosikymmeniä parisuhteessa, jossa jäät kaikkea tuota ilman, ehkä sinunkin mielipiteesi on sen jälkeen erilainen. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin perusjunttiurpo; ei puhu, pukahda, pussaa eikä paljon muitakaan ihmisen elkeitä esille tule. Ja näitä "maankamara on pullollaan", ei niitä toisenlaisia, he ovat harvinaisuuksia.
- Blackwat
Olen ihmeellinen kirjoitti:
Ymmärrän oikein hyvin, miksi tuntuu "ihme mielipiteeltä". Mutta eläpä sinäkin ensin vuosikymmeniä parisuhteessa, jossa jäät kaikkea tuota ilman, ehkä sinunkin mielipiteesi on sen jälkeen erilainen. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin perusjunttiurpo; ei puhu, pukahda, pussaa eikä paljon muitakaan ihmisen elkeitä esille tule. Ja näitä "maankamara on pullollaan", ei niitä toisenlaisia, he ovat harvinaisuuksia.
No se on taas ihan omaa mokaa junnata vuosikymmenet samas suhtees mistä kaikki puuttuu! Turha siitä on purnata jos ei itte ymmärrä lähteä sillon ku pitäis. Herranen aika! Kukaa ei käske roikkumaan junttiurpossa kymmeniä vuosia. Kyllä kuule niitä rakastavia ja seurallisia miehiä on varmasti tarjolla ilman että siinä edes tarttis sivutuotteena tulla moisia ominaisuuksia mitä ap:n ukolla on. Mä en ikiniä ikinä tulis hyväksymään mieheltä sellaista käytöstä, enkä yhtää ihmettele että tilanne ahdistaa ap:tä! Satavarmasti mä oon oikeas, ettei suurinosa pareista hyväksy toisen osapuolen syrjähyppyjä!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560