Tää on hieman hassu juttu, mutta yrittäkää ymmärtää.
Niin, on olemassa nainen, joka aina viehättyy vanhemmista miehistä, siis 10-25 vuotta vanhemmista, laaja ikähaarukka, mutta... Aikuisista. Nainen on hyvin älykäs ja hänen on aika vaikea löytää muutenkin ihan samaa, leuhkimatta ja ihan totta, se että on todella älykäs voi johtaa vähemmistöön kuulumiseen ja ulkopuolisuuteen, se ei aina ole pelkkä lahja... Niin, ja ei myöskään tietty: älykkyydellä ei tee mitään, jos ei ole inhimillisyyttä tai sitä osaa käyttää. Se ei ole kaikki. Mutta seurustelukumppanin kanssa pitäisi olla samalla aaltopituudella. Kaverilta ja ystävältä on helpompi kestää monesti muutakin.
No, kuitenkin. Tästä erikoisesta ominaisuudesta johtuen, hän löytää itsensä vanhempien miesten seurasta. Pari turhaa paskan puhujaakin on matkaan sattunut, mutta niistähän pääsee eroon. Ja ihan realistisesti kuitenkin, ei se ikä aina viisautta takaa...
Ihmisiä kaikki on, ei sillä, mutta ehkä jo osaatte kuvitella tilanteen: teininä hänellä oli pääosin vain aikuisia kavereita, koska oman ikäisissä ei ollut juuri yhtään samankaltaista jne. Nuoremmilla ja osalla kyllä vanhemmistakin, on kilpailuintoa, ja on rasittavaa, kun mies on tyhmempi ja yrittää pönkittää itseään, kun ei kestäään. Lyntätä, kun ei kestä. Tai häntä pitäisi jumaloida jne. ja jotenkin väheksyä itseään jne. En tarkoita, että asioilla tarttisi leuhkia, ja on moniakin ominaisuuksia, mitä voi arvostaa, mutta keskustelu ja haastava keskustelu on tärkeää. Hauska, haastava keskustelu, mikä on hauskaa.
Eli, yritän tässä selittää, että jokaisella on ominaisuuksia, ja tämä on tälläinen. Monelle miehelle se on hankala asia. Eikä millään feminismillä tai muulla. Naiset tuntuvat olevan luonnostaan vähemmän tärkeileviä. No, ehkä nyt ymmärrätte. Mutta. Nuorissakin on hyvät puolensa, tottakai se oman ikäisyys viehättäisi, mutta pettymys on jokakerran tullut. Lapsellisuus ja kokemattomuus, vaikka ollaan jo hyvin aikuisia, ja no... Kun on turha kauhalla vaatia. Sitten suhde on aika kärvistelyä, jos toinen ei voi olla oma itsensä. Nuorten kanssa kuitenkin on hauskaa monesti. Muuten, mutta kun fysiikka riittää seksuaaliseen haluun vain hetken, ja aivot ovat ne mitkä ylläpitää seksikkyyttä.
Kritiikkiä kuuluu. Se on raivostuttavaa. Ihmiset puuttuvat asioihin, mitkä ei heille kuulu ja arvostelevat. Ja siksi kysynkin teiltä naiset, en kaipaa nyt oikeastaan niitä miesten kommentteja, kun tänne kuitenkin eksyy justiinsa ne dorkat "joo, öh, vanhemmat on parempia sängyssäkin...öh..öh... " ja siis siitä ei ole kysymys, vaan aivoista.
Niin, mitä tekisitte? Jaksaisitte odottaa sitä oman ikäistä, vai kestäisitte arvostelua siitä, että valitsette jatkuvasti normeja vastaan? Perustaisitte perheen vanhemman kanssa, jäisitte ehkä yksin (miettien suurien ikäerojen huonoja puolia pitkällä tähtäimellä)? Pitäisitte ehkä montaa miestä? Mitä ajattelisitte naisesta, joka aina seurustelee vanhempien kanssa?
Tässä nyt kaikkea mahdollista, mutta että... Antaa tulla kaikki mahdolliset ennakkoluulot ja mietinnät, ratkaisut ja omat kokemukset. Ihan vaan koska kiinnostaa. En ole paras mahdollinen ilmaisemaan kirjallisesti tällaista asiaa, mutta ehkä se on hyväkin, ettei pysty johdattelemaan, vaan että jokainen saa käsittää itse.
Niin, on olemassa nainen, joka aina viehättyy vanhemmista miehistä, siis 10-25 vuotta vanhemmista, laaja ikähaarukka, mutta... Aikuisista. Nainen on hyvin älykäs ja hänen on aika vaikea löytää muutenkin ihan samaa, leuhkimatta ja ihan totta, se että on todella älykäs voi johtaa vähemmistöön kuulumiseen ja ulkopuolisuuteen, se ei aina ole pelkkä lahja... Niin, ja ei myöskään tietty: älykkyydellä ei tee mitään, jos ei ole inhimillisyyttä tai sitä osaa käyttää. Se ei ole kaikki. Mutta seurustelukumppanin kanssa pitäisi olla samalla aaltopituudella. Kaverilta ja ystävältä on helpompi kestää monesti muutakin.
No, kuitenkin. Tästä erikoisesta ominaisuudesta johtuen, hän löytää itsensä vanhempien miesten seurasta. Pari turhaa paskan puhujaakin on matkaan sattunut, mutta niistähän pääsee eroon. Ja ihan realistisesti kuitenkin, ei se ikä aina viisautta takaa...
Ihmisiä kaikki on, ei sillä, mutta ehkä jo osaatte kuvitella tilanteen: teininä hänellä oli pääosin vain aikuisia kavereita, koska oman ikäisissä ei ollut juuri yhtään samankaltaista jne. Nuoremmilla ja osalla kyllä vanhemmistakin, on kilpailuintoa, ja on rasittavaa, kun mies on tyhmempi ja yrittää pönkittää itseään, kun ei kestäään. Lyntätä, kun ei kestä. Tai häntä pitäisi jumaloida jne. ja jotenkin väheksyä itseään jne. En tarkoita, että asioilla tarttisi leuhkia, ja on moniakin ominaisuuksia, mitä voi arvostaa, mutta keskustelu ja haastava keskustelu on tärkeää. Hauska, haastava keskustelu, mikä on hauskaa.
Eli, yritän tässä selittää, että jokaisella on ominaisuuksia, ja tämä on tälläinen. Monelle miehelle se on hankala asia. Eikä millään feminismillä tai muulla. Naiset tuntuvat olevan luonnostaan vähemmän tärkeileviä. No, ehkä nyt ymmärrätte. Mutta. Nuorissakin on hyvät puolensa, tottakai se oman ikäisyys viehättäisi, mutta pettymys on jokakerran tullut. Lapsellisuus ja kokemattomuus, vaikka ollaan jo hyvin aikuisia, ja no... Kun on turha kauhalla vaatia. Sitten suhde on aika kärvistelyä, jos toinen ei voi olla oma itsensä. Nuorten kanssa kuitenkin on hauskaa monesti. Muuten, mutta kun fysiikka riittää seksuaaliseen haluun vain hetken, ja aivot ovat ne mitkä ylläpitää seksikkyyttä.
Kritiikkiä kuuluu. Se on raivostuttavaa. Ihmiset puuttuvat asioihin, mitkä ei heille kuulu ja arvostelevat. Ja siksi kysynkin teiltä naiset, en kaipaa nyt oikeastaan niitä miesten kommentteja, kun tänne kuitenkin eksyy justiinsa ne dorkat "joo, öh, vanhemmat on parempia sängyssäkin...öh..öh... " ja siis siitä ei ole kysymys, vaan aivoista.
Niin, mitä tekisitte? Jaksaisitte odottaa sitä oman ikäistä, vai kestäisitte arvostelua siitä, että valitsette jatkuvasti normeja vastaan? Perustaisitte perheen vanhemman kanssa, jäisitte ehkä yksin (miettien suurien ikäerojen huonoja puolia pitkällä tähtäimellä)? Pitäisitte ehkä montaa miestä? Mitä ajattelisitte naisesta, joka aina seurustelee vanhempien kanssa?
Tässä nyt kaikkea mahdollista, mutta että... Antaa tulla kaikki mahdolliset ennakkoluulot ja mietinnät, ratkaisut ja omat kokemukset. Ihan vaan koska kiinnostaa. En ole paras mahdollinen ilmaisemaan kirjallisesti tällaista asiaa, mutta ehkä se on hyväkin, ettei pysty johdattelemaan, vaan että jokainen saa käsittää itse.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmeen vähän kirjoitusvirheitä siihen nähden että tekstistäsi paistaa jumalaton vauhti ja paatos.
"Paatos" on ehkä hieman liioiteltua. Mutta kyllä, kirjoitan lennosta, koska en halua ehtiä liikaa sensuroimaan itseäni. Mä en tässä halua esittää asiaa jotenkin mahdollisimman älykkäästi vaan aidosti. Kyllä, analyyttisyys saattaa tappaa aitouden etenkin silloin kun on kyse tunteista.
Nimittäin jotenkin tuli mieleen sellainen asia, että jotkuthan odottavat kumppaniltaan kypsyyttä/ei-keskenkasvuisuutta, mutta ovatkin itse sangen keskenkasvuisia. Ainahan saa toivoa kaikenlaista, mutta realiteetit kai kuitenkin olisi hyvä tunnustaa. Totesin vaan, ei välttämättä liity sinuun.
Ihmisten puuttumisesta sinun/toisten asioihin, niin noinhan se äänekäs "enemmistö" ihmisistä toimii joka tapauksessa. Koittavat sovittaa niitä ns. erilaisia omiin ihanteisiinsa. Mutta mitä siitä jos kerran itse tietää edes noin suunnilleen mitä on tekemässä, ja ehkä aina parempi jos vielä tiedostaa tekevänsä "oikeista" syistä eikä vaan sen takia, että kapinoisi/haluaisi olla erilainen? Vaikka onkin niin, että "erilaisena" oleminen voi olla, tai voi käydä raskaaksi etenkin jos ymmärrystä ei lähipiiristäkään tahdo löytyä.
"Jaksaisitte odottaa sitä oman ikäistä, vai kestäisitte arvostelua siitä, että valitsette jatkuvasti normeja vastaan? Perustaisitte perheen vanhemman kanssa, jäisitte ehkä yksin (miettien suurien ikäerojen huonoja puolia pitkällä tähtäimellä)?"
Tuota (lähinnä ensimmäistä) en oikein tajunnut. Jos tuo ei ollut pelkkää ajatusten heittelyä ilmoille. Vauvakuumettakohan pukannee kun/jos alkaa tehdä mieli oikoa mutkissa ja ehkä tyytyä siihen kohdalle sattuvaan saadakseen kokeille perheen perustamista... Sitähän se voi olla jos ei kolahtavia osu kohdalle. Kun jotenkin voisi ajatella kai niinkin, että kun tapaa ihmisen ja häneen tutustuu paremmin, niin eiköhän osa meistä tiedä haluaako olla hänen kanssaan enemmänkin, vaiko ei? Iästä sen kummemmin välittämättä. Vaikka eihän asia aivan noin yksinkertainen aina ole koska pitäähän sitä kait yhteiset tulevaisuudenhaaveet mielellään olla. Ja myönnän, kovin idealistinenhan minä olen näissä asioissa, pitäisi osata tyytyä kuten jotkut, ehkä monikin, tekee ja on tehnyt.
"Ainahan saa toivoa kaikenlaista, mutta realiteetit kai kuitenkin olisi hyvä tunnustaa. " Nimenomaan, tässä olen täysin samaa mieltä: koska on ilmeisen selvää, että kyse on minusta, tarkennan nyt sen verran, että kokeiltu on, että seurustelen rumasti sanottuna tyhmän kanssa. Olen pahoillani, jos tämä nyt loukkaa jotain, mutta en nyt ole kaunopuheinen, tämän enempää. Mutta siitä ei tule mitään. Mä en jaksa. Mä tunnen olevani eri planeetalta ja yksin, kaikki ongelmien ratkaisut kaatuu kun niskaan. Kaveruutta voi olla, intohimoakin ja himoakin, uutuuden viehätyksestä ja romanttisesta alkumatkasta, mutta se kuolee, kun aivot loppuu. Sille vaan ei mahda mitään. "Mielestäni ihmisen seksikkäin osa on aivot". Siksipä, realiteetit on nimenomaan tunnustettava. Olen tunnustanut realiteetit. Mutta niitä on monia. Sen lisäksi, että.
Tässäpä jatkokysymys: mikä on tyytymistä? Sitä olen miettinyt. Ensin yksinkertainen, joo, mutta mieti... Kaikissa on huonot puolet, en tiedä, monestiko olet ihastunut, mutta itse monestikin. Aina siinä on jotain ainutlaatuista ja erikoista "tälläistä en ole koskaan tuntenut" ja taas tunnen. Sen oikean tuntee kun se tulee vastaan... Jaa... No, en mä kyllä ole tuntenut, vaikka olen jopa luullut. Joten... Jospa ei olekaan enää kyse siitä että tyytyisi vaan siitä ettei tyydy mihinkään?
Perhettä, siis lasten kanssa, ei voi kokeilla, siis minä ainakaan en voisi lähteä "kokeilemaan" olen liian vakavamielinen siinä kohtaa. Lapsi on loppuelämän sun lapsi (häkkis-passiivi), vaikka kasvaisikin. Se siis ei ole kokeilu, kokeilu on asia, mistä voi peruuttaa. Lapsesta ei voi. Lapsettomuudesta iän takia ei myöskään. Ne molemmat ovat lopullisia päätöksiä. Mutta siinäpä se. Onko se nimenomaan tajuamista vai oikomista? Toisaalta, jos isä on hyvä lapselle, siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, on minulle toissijaista, onko hän lopulta hyvä minulle. Tarkoittaen, että jos me eroamme, mikä voi käydä kaikesta huolimatta, on tärkeintä, että lapsella on hyvä isä. Mutta mitä sekin tarkoittaa minun kannaltani...
Ja mikä on sen erilaisuuden raskauden aiheuttamaa, siinä ymmärrät hyvin. Se nimittäin on raskasta. Olen kyllästynyt siihen, haluaisin olla turvassa ja kotona, ihmisen kanssa, jonka kanssa viihtyisin ja meillä olisi mukavaa ja vaikka epämukavaakin joskus, mutta niin että vallitsisi yhteisymmärrys. Olen melkein kokenut sen kerran, ja en pääse sen kaipuusta enää eroon. Mutta sitten tulee muut ja sörkkii ja törkkii ja likaa sen. Arvostelu voi olla aika julmaakin ja vaikka olisi kuinka vahva, on aina ihmisiä, joilta kaipaisi hyväksyntää. Ihminen on sellainen.
Joo, kiitos vastauksesta, tässä on juttu, mitä joudun miettimään. Vaikka oletkin mies :) Niin kiitos silti.
myös aina tykännyt vanhemmista miehistä, en kuitenkaan isäni ikäisistä, enkä ole törmännyt mihinkään arvosteluun. Enkä siitä kyllä piittaisikaan. Ehkä lähipiirini on sillä tavoin sivistynyttä, että he ovat olleet onnellisia puolestani, kun olen hyvän kumppanin valinnut ja löytänyt.