varmaan

monellekkin täällä tuttu tilanne. Muutamia vuosia sitten olimme hyvin tiivis (lapsuudesta asti) kolmen kaverin (A,B ja C) ja perheen porukka. Meillä aina keskenään "äijien" jutut ja naisilla omansa, touhusimme kaikkea keskenämme ja perheiden kesken koko ajan.

Tapahtuipa siinä ajan saatossa, että kaverini B alkoi paneskella kaverimme C:n vaimoa, muuta turvallista paikkaa heillä ei ollut, kuin yksi pieni majoitusliike, jossa minäkin olin osakkaana. Koitin puhua kaveri B:lle järkeä, sanoin, että jos vierasta on pakko saada, niin miksi juuri kaveri C:n vaimon kanssa, ei tietystikkään auttanut. Kului noin vuosi ja kiinnihän he tietysti jäivät, kaveri B:llä ja C:llä tuli ero vaimoistaan, kaveri B ja C:n vaimo menivät yhteen, mutta mitä siitä sitten seurasi kaikkein vihaisimpia ihmiset olivat minulle; oma vaimoni, kaveri C ja B:n vaimo, sanoilla sinä perkele TIESIT. Tietysti kaikki nämä kaveri- ja perhesuhteet loppuivat siihen. Hyvin lähellä tapauksen johdosta oli, että itsellenikin ei tullut ero sen johdosta.

Kuinka v- mäinen tilanne on olla kahden parhaan kaverin (keskenäänkin sitä) välissä tällaisessa asiassa, jos toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät, teet niin tai näin, niin aina se on väärin.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perin viheliäinen tilanne tuo sinun! Itselläni on sellainen, että hyvä kaverini, jonka mies on oman mieheni kaveri, harrastaa miehensä selän takana ties mitä... Avautuu näistä seikkailuistaan minulle säännöllisesti, vaikka olen sanonut, etten halua tietää! Nyt vaikuttaa tilanne olevan se, että kaverin mies on päässyt asioista jyvälle, koska on kysynyt mieheltäni, olenko minä jutellut "mitään". Sen verran olen ajan saatossa - tässä on nyt parisen vuotta mennyt - sanonut, että X:llä menee välillä vähän turhan lujaa, jos mielii naimississa pysyä. Tätä mieheni ei kertomansa mukaan ole kaverini miehelle sanonut. Kaverini touhu on nyt jo niin räikeää - viimeksi kävi chatista pongattu mies häntä hänen vapaapäivänään "tervehtimässä" kotona, kun muu perhe oli töissä ja koulussa - että tuntuu käry olevan ajan kysymys. Tiedän kyllä jo tulevan kommentin... Että miksi en ollut reilu ja kertonut... Niinpä, suo siellä, vetelä täällä...

Äänestä
  • Jos nuo molemmat ois mun kavereita niin pettäjälle sanoisin että lopettaa hommailut alkuunsa ja kertoo puolisolleen tai mä kerron sille ja toiselle kaverille ja antaisin jonku aikarajan. Ja sitte kans kertoisin jos se ei ite sais kerrottua. Pettäjähän se väärin tekee.

    Mun kaverilla oli joskus semmonen tilanne että se petti poikaystäväänsä ja sitte ne eros ihan muista syistä. Mun kaveri ois sitte halunnu palata yhteen sen kans. Mä sillon sanoin sille että jos ne palaa yhteen niin sen pitää kertoa aikasemmasta pettämisestä tai mä kerron. Jos taas ne ei palaa yhteen niin turha satuttaa sitä enää. Ja tää pettäjä oli mun kaveri mutta olin tutustunu myös sen miehen kans ja tiesin että se on hyvä tyyppi, joten myös sille olin valmis paljastamaan kaverini.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jos nuo molemmat ois mun kavereita niin pettäjälle sanoisin että lopettaa hommailut alkuunsa ja kertoo puolisolleen tai mä kerron sille ja toiselle kaverille ja antaisin jonku aikarajan. Ja sitte kans kertoisin jos se ei ite sais kerrottua. Pettäjähän se väärin tekee.

    Mun kaverilla oli joskus semmonen tilanne että se petti poikaystäväänsä ja sitte ne eros ihan muista syistä. Mun kaveri ois sitte halunnu palata yhteen sen kans. Mä sillon sanoin sille että jos ne palaa yhteen niin sen pitää kertoa aikasemmasta pettämisestä tai mä kerron. Jos taas ne ei palaa yhteen niin turha satuttaa sitä enää. Ja tää pettäjä oli mun kaveri mutta olin tutustunu myös sen miehen kans ja tiesin että se on hyvä tyyppi, joten myös sille olin valmis paljastamaan kaverini.

    "Jos nuo molemmat ois mun kavereita niin pettäjälle sanoisin että lopettaa hommailut alkuunsa ja kertoo puolisolleen tai mä kerron sille ja toiselle kaverille ja antaisin jonku aikarajan. Ja sitte kans kertoisin jos se ei ite sais kerrottua. Pettäjähän se väärin tekee."

    tuo nyt on varmaan kaikkein huonoin tapa hoitaa homma, koska se jättää petturille vielä paljon valehtelemisen mahdollisuuksia.

    jos ei kantti kestä kertoa suoraan petetylle, niin kannattaa hoitaa asia anonyymisti esimerkiksi sähköpostilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


xxxxjjjjn kirjoitti:

monellekkin täällä tuttu tilanne. Muutamia vuosia sitten olimme hyvin tiivis (lapsuudesta asti) kolmen kaverin (A,B ja C) ja perheen porukka. Meillä aina keskenään "äijien" jutut ja naisilla omansa, touhusimme kaikkea keskenämme ja perheiden kesken koko ajan.

Tapahtuipa siinä ajan saatossa, että kaverini B alkoi paneskella kaverimme C:n vaimoa, muuta turvallista paikkaa heillä ei ollut, kuin yksi pieni majoitusliike, jossa minäkin olin osakkaana. Koitin puhua kaveri B:lle järkeä, sanoin, että jos vierasta on pakko saada, niin miksi juuri kaveri C:n vaimon kanssa, ei tietystikkään auttanut. Kului noin vuosi ja kiinnihän he tietysti jäivät, kaveri B:llä ja C:llä tuli ero vaimoistaan, kaveri B ja C:n vaimo menivät yhteen, mutta mitä siitä sitten seurasi kaikkein vihaisimpia ihmiset olivat minulle; oma vaimoni, kaveri C ja B:n vaimo, sanoilla sinä perkele TIESIT. Tietysti kaikki nämä kaveri- ja perhesuhteet loppuivat siihen. Hyvin lähellä tapauksen johdosta oli, että itsellenikin ei tullut ero sen johdosta.

Kuinka v- mäinen tilanne on olla kahden parhaan kaverin (keskenäänkin sitä) välissä tällaisessa asiassa, jos toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät, teet niin tai näin, niin aina se on väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu