apua!!

minulla on sellainen tilanne että olen onnistunut laihduttamaan 15 kg jonka ansiosta ulkonäköni on muuttunut huimasti jonka jälkeen treffikutsuja on alkanut tulemaan yllättävän paljon ,ongelmana on vain se että en tiedä yhtään miten toimia tai mitä tehdä treffeillä koska en ole ennen varsinaisesti treffaillut ketään vaikka olenkin seurustellut mutta näissäkin seurustelu suhteissa ei paljoa treffailtu.edellisissä suhteissani olen aina kokenut itseni todella huonoksi ja jotenkin että mies olisi minua häpeillyt ja koska minulla on aina ollut huono itseluottamus olen vielä sallinut itselleni tällaista kohtelua ja ajatellut että minua kuuluu/saa kohdella näin.Mutta itseasiaan ,olin treffeillä ensimmäistä kertaa pari viikkoa takaperin erään miehen kanssa,olemma tienneet toisemme jo parisen vuotta koska hän työskentelee paikallisessa kahvilassa/baarissa jossa vierailemme tyttöjen kanssa useasti,emme ole varsinaisesti koskaan jutelleet mitään erikoisemmin mutta nyt hän oli alkanut kyselemään minusta erään tyttöystäväni kautta ja pian tämän jälkeen hän lisäsi minut facebook ystäväkseen ja soveimme treffeistä.ensi treffit meni hyvin olimme ensin istuskelemassa eräässä kuppilassa jonka jälkeen siirryimme kokkailemaan ja naukkailemaan hänen luokseen.mielestäni treffit menivät alusta loppuun saakka hyvin,nauroimme juttelimme ja kuuntelimme musiikkia kynttilänvalossa lähekkäin .loppu illasta olimme molemmat melko hiprakassa ja päädyin jäämään hänen luokseen yöksi.illan mittaan siinä kun lähestyimme ja suutelimme hän sanoi ettei oikein tiedä miten tällaisissa tilanteissa kuuluisi toimia/tehdä .no siirryimme siitä makkarin puolelle ja meidän ei todellakaan ollu tarkoitus harrastaa seksiä mutta jotenkin siinä kävi niin mutta se ei oikein toiminut joten päätin jättää leikin kesken.aamulla heräsimme ja tunnelma oli todella väkinäinen/kiusaantunut/vaisu ja olin jo varma ettei miehestä kuulu enää koskaan mitään että olen pilannut kaiken ,mutta sitten mies lähetti minulle viestin jossa kertoi että milllä fiiliksillä olen treffeistä ja että hänellä oli hauskaa mutta häntä jäi nolostuttamaan koska koki olevansa jotenki todella paska sängyssä jne ja kysyi lähtisinkö vielä toisen kerran treffeille hänen kanssaan ja niin soveimme toisista treffeistä.toisilla treffeillä kävimme kävelyllä ja menimme hänen luokseen katsomaan elokuvaa juttu luisti hyvin lenkin ajan mutta kun pääsimme hänen luokseen katsomaan elokuvaa tunnelma muuttui jotenkin hankalaksi istuimme eri puolella sohvaa ja emme puhuneet mitään mutta kuitenkin pikku hiljaa valuimme lähemmäs toisiamme mutta emme mitenkään "romanttisen" lähekkäin ollut missään vaiheessa ,päässäni pyöri vain koko ajan että mies varmaan haluaa minun lähtevän mutta sitten hän pyysi minua jäämään yöksi ja minä jäin.aamulla jouduin heräämään aikaisin töiden vuoksi ja hän jäi vielä nukkumaan ja sanoin vain että kiitos eilisestä ja nähdään ja sitten lähdin.tämän jälkeen lähetin viestin vielä eiliestä kiitelleen ja että ensi kerralla voisimme katsoa elokuvaa vuorostaan minun luonani ja hän vastasi että kiitos itsellesi oli taas hauskaa ja että pitää katsoa joku sopiva ajankohta jolloin voisimme nähdä.kului päivä ja ei kuulunut mitään mutta sitten tuli viesti jossa vaihdettiin kuulumisia ja kerroin että hän on ollut mielessä aika paljo ja hän vastasi vielä tämä viestin jälkeen mutta ei sanonut mitään kyseiseen kommenttin.tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään näimme ohi mennen eräällä keikalla pari päivää sitten vaihdoimme katseita,hymyjä ja pari sanaa mutta juttu ei oikein luistanut joka johtui osittain siitäkin että olimme molemmat isolla kaveriporukkalla liikkeellä ja satuin näkemään miten hän nauratti ja kuiski jonkun toisen tyttösen korvaan illan aikana.lähdin keikalta ja kun saavuin kotiin oli hänkin jo ilmeisesti kotona koska olimme molemmat yhtä aikaa facebookissa.vieläkään ei ole miehestä mitään kuulunut ja olen todella pahoillani tästä koska haluaisin tämä jutun oikeasti toimivan mutta menen aina aivan puihin kun näen miehen ja en osaa sanoa mitään,mutta ei paljon osaa hänkään ilmeisesti koska jutusta ei tule juuta eikä jaata hymyillään vaan ja kainostellaan.kysymys onki mikä meni pieleen tai sii mitä voisin tehdä toisin,mikä minussa on vikana ?mies on minua 13 vuotta vanhempi ,hän on aina tapaillut itseään huomattavasti nuorempia tyttöjä.mitä voisin nyt tässä tilanteessa enää tehdä vai kannattaako tehdä ylipäänsä enää mitään ? millainen naisen ylipäätään tulisi ollla ensi treffeillä ?
9896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kappelejako olisi kiva. Eihän tuota kukaan jaksa lukea.

Äänestä

sä et tehnyt mitään väärin treffeillä. Minusta tuntuu vaan, että kyseinen mise ei ole sinua varten. Jos oikeesti kolahtaa ja molemmin puolista kemiaa löytyy, ei tarvitse miettiä miten käyttäytyy ja mitä toiselle sanoo. Kun löydät oikeanlaisen tyypin, tiedät sen. Sinulla on hyvä olla hänen kanssaan ja kaikki tuntuu niin vaivattomalta. Treffaile rauhassa erilaisia miehiä, kyllä se oikea tulee vastaan:)

Äänestä

Miehet, jotka deittailee itseään paljon nuorempia, ovat luusereita.

Kysymykseen "millainen naisen ylipäätään tulisi ollla ensi treffeillä ?" vastaus on oma itsensä. Ja kun toinenkin on oma itsensä ja synkkaa, niin silloin ei ole mitään ongelmaa.

Ja pitää myös uskaltaa tehdä niin kuin tuntuu eikä miettiä että miten tulisi tehdä.

Äänestä

varoituksen sana. erosin juuri miehestä, joka oli minua tuon verran vanhempi... olen sinua muutaman vuoden vanhempi ja haluan vain varoittaa. yleensä miehissä, jotka haluavat noin paljon nuorempaa seuraa, on jotain vikaa... ei kaikissa, mutta varsinkin, jos mies toistuvasti hakeutuu niin nuoreen seuraan. miksei hänellä ole perhettä? onko ikäisiään lapsellisempi? jne... toisessa aina haluaa nähdä hyvää, mutta itseni olisin säästänyt paljolta jos olisin ihan realistisesti miettinyt nämä asiat jo enemmin. ja myös se, että ehkä tuossa iässä ikäero ei vielä näy niin radikaalisti, mutta mitäs sit, jos oliskin pidempi suhde, niin toinen jäis eläkkeelle 13 vuotta ennemmin, se on paljon se... näitä ison ikäeron juttuja kannattaa miettiä tarkkaan!! itse oon aikalailla helpottunu siitä, että tämä suhde päättyi ja aion kattella miehen, joka on lähempänä omaa ikäluokkaa.

mutta joo, onnea kovasti laihtumisesta :) mä oon itekki laihtunut reilu 10 kiloa pari vuotta sitte ja tiedän, kuinka radikaalisti se vaikuttaa omaan ulkonäköön :) ja itsetuntoon!! nyt vaan nainen se asenne, että sä oot hyvä, mahtava, kaunis, upea, häikäisevä!!! koska varmasti jokaikisen miehen mielestä itseluottamus on seksikästä!! älä kysele, teetkö jotain väärin tai ettet tiedä, kuinka pitää tehdä tai olla... nimittäin ei ole yhtä oikeaa tapaa :) sinä saat tehdä asiat juuri omalla tavallasi ja sehän on plussaa, koska olishan se tylsää jos treffit menis aina tietyllä kaavalla :) joten luota itseesi. ja vielä kerran, luota itseesi. tsemppiä oikean miehes etsintään! ja vielä...kun on löydät oikean ihmisen, ei tule hiljaisia hetkiä, tai jos tuleekin, se on luontevaa!

Äänestä
  • Vaikutti keksityltä tarinalta, todennäköisesti jonkun nuoren pojan tekele, joka on katkeroitunut kun vanhemmat miehet vie omanikäiset naiset, tai sitten vanhemman naisen "kosto" kun ei kelpaa ikäisilleen miehille. Joka tapauksessa tyyppi pitää kirjoittamisesta ja keksii taas jonkun omituisen tarinan, onhan niitä täällä jo ollutkin riittävävti.

    Äänestä

  • vinkkinä vaan kirjoitti:

    Vaikutti keksityltä tarinalta, todennäköisesti jonkun nuoren pojan tekele, joka on katkeroitunut kun vanhemmat miehet vie omanikäiset naiset, tai sitten vanhemman naisen "kosto" kun ei kelpaa ikäisilleen miehille. Joka tapauksessa tyyppi pitää kirjoittamisesta ja keksii taas jonkun omituisen tarinan, onhan niitä täällä jo ollutkin riittävävti.

    siis riittävästi!

    Perhana kun näistä ei makseta, unohtuu joskus oikoluku.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    siis riittävästi!

    Perhana kun näistä ei makseta, unohtuu joskus oikoluku.

    Muista aina että olet arvokas ja hyvä, aivan omana itsenäsi!

    Älä yritä vääntää itseäsi mutkalle, joka ei tunnu hyvältä. Kuuntele vaistoasi. Kyllä varmasti sinulle löytyy vielä mukava ja sopiva mies, edelliset kirjoittajat on oikeassa, tutustu ja treffaile erilaisiin ihmisiin. Jos mies on olennaisesti vanhempi (tällä meinaan esim. 15 v ja yli) niin silloin voi todellakin ilmentää jonkinsortin keskenkasvuisuutta äijässä, jota peittää olemalla nuorien kokemattomien likkojen kanssa.

    Mies varmaan pingotti sinua yhtä paljon kuin sinä häntä. Joka tapauksessa, kuuntele itseäsi. Haluatko todella olla miehen kanssa, vai menetkö sänkyynkin vain sen takia että kertyisi kokemuksia ja olisit " niin kuin muut". ei se oikein noinkaa pelaa, etsi myös henkistä tykkäämistä.

    Äänestä

  • 19+15 kirjoitti:

    nolottaa, jos hän kokee että suoritus sängyssä ei ollut täysipainoinen. Ehkä hän on vaan niin tolkuttoman ujo, niin kuin tunnut olevan itsekin. Aika näyttää.

    Äänestä

  • "nyt vaan nainen se asenne, että sä oot hyvä, mahtava, kaunis, upea, häikäisevä!!! koska varmasti jokaikisen miehen mielestä itseluottamus on seksikästä!! älä kysele, teetkö jotain väärin tai ettet tiedä, kuinka pitää tehdä tai olla... nimittäin ei ole yhtä oikeaa tapaa :) sinä saat tehdä asiat juuri omalla tavallasi ja sehän on plussaa, koska olishan se tylsää jos treffit menis aina tietyllä kaavalla :) joten luota itseesi. ja vielä kerran, luota itseesi. tsemppiä oikean miehes etsintään! ja vielä...kun on löydät oikean ihmisen, ei tule hiljaisia hetkiä, tai jos tuleekin, se on luontevaa!"

    Todella hyvin sanottu! En vois enempää olla samaa mieltä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö21v kirjoitti:

minulla on sellainen tilanne että olen onnistunut laihduttamaan 15 kg jonka ansiosta ulkonäköni on muuttunut huimasti jonka jälkeen treffikutsuja on alkanut tulemaan yllättävän paljon ,ongelmana on vain se että en tiedä yhtään miten toimia tai mitä tehdä treffeillä koska en ole ennen varsinaisesti treffaillut ketään vaikka olenkin seurustellut mutta näissäkin seurustelu suhteissa ei paljoa treffailtu.edellisissä suhteissani olen aina kokenut itseni todella huonoksi ja jotenkin että mies olisi minua häpeillyt ja koska minulla on aina ollut huono itseluottamus olen vielä sallinut itselleni tällaista kohtelua ja ajatellut että minua kuuluu/saa kohdella näin.Mutta itseasiaan ,olin treffeillä ensimmäistä kertaa pari viikkoa takaperin erään miehen kanssa,olemma tienneet toisemme jo parisen vuotta koska hän työskentelee paikallisessa kahvilassa/baarissa jossa vierailemme tyttöjen kanssa useasti,emme ole varsinaisesti koskaan jutelleet mitään erikoisemmin mutta nyt hän oli alkanut kyselemään minusta erään tyttöystäväni kautta ja pian tämän jälkeen hän lisäsi minut facebook ystäväkseen ja soveimme treffeistä.ensi treffit meni hyvin olimme ensin istuskelemassa eräässä kuppilassa jonka jälkeen siirryimme kokkailemaan ja naukkailemaan hänen luokseen.mielestäni treffit menivät alusta loppuun saakka hyvin,nauroimme juttelimme ja kuuntelimme musiikkia kynttilänvalossa lähekkäin .loppu illasta olimme molemmat melko hiprakassa ja päädyin jäämään hänen luokseen yöksi.illan mittaan siinä kun lähestyimme ja suutelimme hän sanoi ettei oikein tiedä miten tällaisissa tilanteissa kuuluisi toimia/tehdä .no siirryimme siitä makkarin puolelle ja meidän ei todellakaan ollu tarkoitus harrastaa seksiä mutta jotenkin siinä kävi niin mutta se ei oikein toiminut joten päätin jättää leikin kesken.aamulla heräsimme ja tunnelma oli todella väkinäinen/kiusaantunut/vaisu ja olin jo varma ettei miehestä kuulu enää koskaan mitään että olen pilannut kaiken ,mutta sitten mies lähetti minulle viestin jossa kertoi että milllä fiiliksillä olen treffeistä ja että hänellä oli hauskaa mutta häntä jäi nolostuttamaan koska koki olevansa jotenki todella paska sängyssä jne ja kysyi lähtisinkö vielä toisen kerran treffeille hänen kanssaan ja niin soveimme toisista treffeistä.toisilla treffeillä kävimme kävelyllä ja menimme hänen luokseen katsomaan elokuvaa juttu luisti hyvin lenkin ajan mutta kun pääsimme hänen luokseen katsomaan elokuvaa tunnelma muuttui jotenkin hankalaksi istuimme eri puolella sohvaa ja emme puhuneet mitään mutta kuitenkin pikku hiljaa valuimme lähemmäs toisiamme mutta emme mitenkään "romanttisen" lähekkäin ollut missään vaiheessa ,päässäni pyöri vain koko ajan että mies varmaan haluaa minun lähtevän mutta sitten hän pyysi minua jäämään yöksi ja minä jäin.aamulla jouduin heräämään aikaisin töiden vuoksi ja hän jäi vielä nukkumaan ja sanoin vain että kiitos eilisestä ja nähdään ja sitten lähdin.tämän jälkeen lähetin viestin vielä eiliestä kiitelleen ja että ensi kerralla voisimme katsoa elokuvaa vuorostaan minun luonani ja hän vastasi että kiitos itsellesi oli taas hauskaa ja että pitää katsoa joku sopiva ajankohta jolloin voisimme nähdä.kului päivä ja ei kuulunut mitään mutta sitten tuli viesti jossa vaihdettiin kuulumisia ja kerroin että hän on ollut mielessä aika paljo ja hän vastasi vielä tämä viestin jälkeen mutta ei sanonut mitään kyseiseen kommenttin.tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään näimme ohi mennen eräällä keikalla pari päivää sitten vaihdoimme katseita,hymyjä ja pari sanaa mutta juttu ei oikein luistanut joka johtui osittain siitäkin että olimme molemmat isolla kaveriporukkalla liikkeellä ja satuin näkemään miten hän nauratti ja kuiski jonkun toisen tyttösen korvaan illan aikana.lähdin keikalta ja kun saavuin kotiin oli hänkin jo ilmeisesti kotona koska olimme molemmat yhtä aikaa facebookissa.vieläkään ei ole miehestä mitään kuulunut ja olen todella pahoillani tästä koska haluaisin tämä jutun oikeasti toimivan mutta menen aina aivan puihin kun näen miehen ja en osaa sanoa mitään,mutta ei paljon osaa hänkään ilmeisesti koska jutusta ei tule juuta eikä jaata hymyillään vaan ja kainostellaan.kysymys onki mikä meni pieleen tai sii mitä voisin tehdä toisin,mikä minussa on vikana ?mies on minua 13 vuotta vanhempi ,hän on aina tapaillut itseään huomattavasti nuorempia tyttöjä.mitä voisin nyt tässä tilanteessa enää tehdä vai kannattaako tehdä ylipäänsä enää mitään ? millainen naisen ylipäätään tulisi ollla ensi treffeillä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu