Auttakaa. Miten selviän yön yli. Mies soitti ja sanoi ettei tule enää kotiin. Osa sotkua on toinen nainen.
1,5v naimisissa. Kaikki hajoaa, muistot. Olen taas lähtöpisteessä ja pelkään. Miten selviän tästä??????? Onneksi on rauhoittavia. En haluaisi herätä enää. ........ auttakaa auttakaa
1,5v naimisissa. Kaikki hajoaa, muistot. Olen taas lähtöpisteessä ja pelkään. Miten selviän tästä??????? Onneksi on rauhoittavia. En haluaisi herätä enää. ........ auttakaa auttakaa
Vastaukset 16
Vanhimmat
sulla ketään kelle soittaisit ja pyytäisit käymään olet aika heikossa jamassa!!??
ystäviä sukulaisia???
kyllä sinä selviät mutta nyt tarvisit kyllä jokun kaveriksi:(
koita kuiten kestää ja jaksaa!!!
Hei katkennut oksa. Tiedän tarkalleen tuskasi. Itse olen ollut lähes 30v. samassa suhteessa ja mieheni ilmoitti täysin ilman ennakkovarausta kuukausi sitten, että on hakenut avioeroa. Nyt hän asuu jo uuden rakkaansa kanssa yhdessä ja kaikki on "ihanaa".
Minä putosin mustaan kuiluun, josta yritän rämpiä päivä kerrallaan ylös päin. En nuku (edes unilääkkeillä), olen laihtunut 8kg ja ahdistus ja tuska on aivan valtava. Tästä on kuitenkin vain yritettävä selvitä, vaikka tuntuu, ette se ole edes mahdollista.
Tulevaisuuteni romahti, minulla ei ole kohta edes kotia (kaunis omakotitalomme menee myyntiin), ei puolisoa, ei mitään - paitsi lapset (jo nuoria aikuisia).
Mies on jo uudessa kodissaan uuden naisensa kanssa. Jos joku olisi sanonut 2kk sitten, että tämä on minun elämään, olisi nauranut ja sanonut, ettei se ole mitenkään mahdollista - meille.
Mutta olen päättänyt selvitä vaikka sattuu niin paljon. Ja nyt kuukauden kuluttua tuosta "pommista" on ainaki hetkittäin jo helpompi olla. Tosin välillä ahdistus vyöryy kuin hyökyaalto päälleni edelleenkin ja yöt menevät edelleen valvoessa. Kyllä sinäkin selviät. Puhu, puhu ja puhu. Se ainakin on minua helpottanut.
Olen hakenut ammattiapua työterveyshuollosta, sekä lääkäriltä että psykologilta. Sairauslomalla olin 1,5 viikkoa, nyt yritän jälleen käydä töissä, mutta tämä nukkumattomuus vaatii kyllä veronsa. Myös ystävien kanssa puhuminen on lohduttanut.
Voimia sinulle!
Melkein kuin minun erotarina, josta en vieläkään meinaa päästä irti. Minulla mies oli kans hakenut eroa, josta sain vain tiedon kotio, täysin yllätyksenä. Yhteiseloa myös 30vuotta..Lapset aikuisia.
Kaikki romahti sinä päivänä, kuin matto olisi viety jalkojen alta. Myös minulta meni kaikki.. puolisoa myöten, jota kaipaan edelleen... Vaikka rämmit eteenpäin , aikaa kuluuja puhut asiasta, niin ei tästä meinaa yli päästä.
Tälläkin hetkellä on tuska suuri ja kyyneleet valuu...*syvälle sydämeen sattuu*
Voisi kysyä, että miksi ?*
Minun mieheni hoiti tämän pommin heittämisen Thai maalomalle. Ensimmäisen puolitoista viikkoa meillä oli ihana loma mutta sitten tuli mieheni mielestä sopiva tilaisuus kertoa että ei enää rakasta minua eikä voi elää minun kanssani ( eipä tietenkään kun pitää olla sille uudelle uskollinen).Tässä on ollut elämäni rankinta aikaa. Minulla ero tarkoittaa myös kodin menettämistä ja taloudellisten asioiden huonontumista silä olen sairaseläkkeellä ja saan eläkettä hieman yli tonnin. Asunnosta ei tietoakaan, talo menee myyntiin mutta siitä ei kummoisi saa. Että einäytä tulevaisuua mitenkään kiehtovalta. Ja hulluinta tässä on se että minulla on välillä aivan mieletön ikävä sitä. Heräilen yöllä siihen että hän on vieressäni ja pettymys on suunnaton kun hän ei olekkaan. Jo sen asian tajuaminen että hän ei tule eää koskaan vierelleni oli aivan kammottavaa . Tämä kaikki on niin kamalaa että tuntuu kummalta että niin mukava ja hyvä mies muuttuu aivan kuin toiseksi ihmiseksi.Jokainen aamu tuntuu tyhjältä ja mitättömältä mutta niin se vaan aamusta ilta tullee ja illasta aamu. ja jos tästä selviää selviää mistä vaa.
Usko vaan, kyllä siitä selviää!!
Itse huomasin aikaa myöten yksin nukkuessa, että hemmetti! mähän nukunkin oikeestaan paremmin ja sikeemmin, kun ei tarttenu enää jatkuvasti heräillä toisen kuorsailuihin!!!
Selkävaivat paranivat pikkuhiljaa, kun ei ollut enää sohvalle siirtymisiä öisin, niinkuin liitossani oli ollut viime vuodet melkein joka yö..
Ja sitten se seksi...se oli ollut jo pakkopullaa pitkän aikaa, joten nyt määrään taas "tavarastani" ihan itse!!
Vuokrakämpästäkin on enempi iloa, kuin vanhasta jatkuvasti remppaa tarvitsevasta mökistä, jota hoidin päänsääntöisesti yksin ukon hurvitellessa menoissaan jatkuvasti.. Nyt tulee huoltomies talon puolesta, jos apua johonkin tartten!
Ja siitä vähästä rahasta...saan kuitenkin nyt itse päättää sen käytöstä,ja menot ovat pienet, kun ei enää tartte ukon juomisiin centtejään upottaa!
Joten piristyppä ja hae niitä hyviä puolia elämääsi!
Itse en vaihtaisi nykyistä oloani entiseen mistään hinnasta! :)
"Minä putosin mustaan kuiluun, josta yritän rämpiä päivä kerrallaan ylös päin."
Toivotan sinulle vahvoja askelmia ja kiinnipitopaikkoja kuilusta nousemiseen.Kun lopulta ryvettyneenä pääset ylös ovat voimasi jokaisessa sopukassasi uupuneet mutta eritoten kasvaneet.Kuilusta takaisin reunalle noustessa elämänvalo paistaa häikäisten silmiisi etkä itse ennen ole koskaan ollut niin voimakas.Kun olet vapaana voit jatkaa minne ikinä haluatkin mutta ole viisas ja muista karttaa kaikki tulevaisuuden kuilut ja muut suot jo kaukaa.Toisaalta on parempi sen verran uhrautua että uskaltaa heittäytyä elämään uudelleen tai muuten uhkaa turvallisen tylsä elämä tunteiden täydellisessä nollatilan tyhjiössä.Ei kai elämää sellaiseksikaan ole tarkoitettu.Eikai vaan?
ja mieluummin vaikka siellä nollatilan tyhjiössä kuin helvetissä väärän kumppanin kanssa!
Olet sen kaikkein vaikeimman tilanteen keskellä.
Selviytyminen hetkestä toiseen on varmasti rankkaa, mahdottoman tuntuista.
Koeta pärjätä huomiseen maanantaihin rauhoittavien avulla. Hyvä toki olisi, jos sinulla olisi läheisiä joiden tukeen turvata, mutta kaikilla meillä ei ole ketään.
Jaksamisesi ja selviytymisesi kannalta tärkeää olisi saada vapautus töistä ainakin muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi. Et todellakaan ole nyt työkykyinen.
Maanantaina soita heti aamusta omalääkärille ja ilmoita tarvitsevasi kriisiajan lääkärille. Jos hänelle ei ole aikoja samaksi päiväksi saatavilla, varaa aika hoitajalle. Jos häntäkään ei voi maanantaina tavoittaa, mene päivystykseen. He eivät saa apua kaipaavaa ihmistä poiskaan käännyttää.
Kerro tapahtuneesta, pyydä aika psyk.sairaanhoitajalle/kriisiryhmälle; mikä se sitten kunnassasi onkaan. Huolehdi myös rauhoittavan ja/tai nukahtamislääkkeen reseptin uusinnasta.
Ole topakka! Sinulla on oikeus apuun ja vieläpä pikaiseen apuun. Elät läpi valtavaa psyykkistä kriisiä ja olet maksanut veroja mm. siksi että ihmisiä tällaisissa tilanteissa autetaan.
Sairauslomalla voit kerätä voimia jatkoja varten ja miettiä mitä konkreettista tehdä.
Kokemuksesta suosittelen psyk.palveluiden käyttämistä.
Voimia ja jaksamista!
Hyviä neuvoja jo tuossa saitkin.
Kyllä sinä selviät, koita tosiaan levätä jos vaan millään pystyt.
Mulle tosin kävi niinpäin että piti kamalalla vimmalla tehdä kaikkea, mutta se oli
myös terapeuttista kun sain sitten tavaroita pois näkyviltä. Pistin ne
laatikoihin ja piiloon itseltäni, tavallaan.
Puhu, kirjoita, laula tai vaikka huuda ääneen jos kovasti ahdistaa.
Täällä surffaaminen auttaa myös kun huomaa ettei ole ihan yksin surunsa kanssa.
Pura vaan tuntojasi niin paljon kun haluat, tänne kyllä mahtuu tekstiä.
Hirveän hyvä jos saisit jonkun ystävän pitämään sinua nyt kädestä, minä tässä
teen sen virtuaalisesti
http://www.youtube.com/watch?v=JlfPN9d8kek
tuo toiminta. Uutta kumppania tuskin kannattaa kadehtia. Jokainen vie itsensä ja ongelmansa uuteen suhteeseen. Pitäkää te vain huolta itsestänne, olette ansainneet jotain parempaa.
Hei te kaikki ja erityiseti sydän kaipuuta täynnä-nimierkki (tilanteesi tuntui niin kovin samankaltaiselta kuin omani) kuinka olettette jakselleet/selviytyneet?
Entä sinä katkennut oksa? Tiedän, että tuskasi on vielä kovin tuore, mutta saithan apua/ tukea jostain?
Ammattiapua kannattaa myös hakea heti tuoreeltaan. Itsekin kävin viimeksi eilen psykologille itkemässä ja se teki ihan hyvää, eipä sitten tarvinnut kotona enää koko iltaa itkeskellä.
Emme ole siskot yksin - meitä ja kohtalontovereitamme on monia.
Jaksamista teille ja meille kaikille!!!
Meillä mies lähetti vain tekstiviestin. Aaton aattona joulun alla. Se oli sitten siinä.
Mulle se oli jo toinen kerta, kun ensimmäinen aviomies jäi kiinni pettämisestä.
Menin myös ihan hajalle. Ajattelin, etten sitten todellakaan kelpaa kenellekään. Ensimmäinen kuukausi meni kuin unessa. Joskin kaikki yöt valvoen ja ruoat oksentaen.
Hain lopulta lääkäriltä nukahtamislääkkeitä, jotta sain edes pari yötä nukuttua.
Sitten otin ja lähdin toiselle puolelle maapalloa miettimään elämääni.
Kun tulin takaisin, keskityin työn tekoon ja päiväkirjan kirjoittamiseen. Maanisena tein niitä molempia puoli vuotta, kunnes tuli viralliset avioeropaperit.
Vähän ennen kakkosvaihetta olisi exä tullut takaisin. Siinä vaiheessa en kuitenkaan enää halunnut sitä, vaan tulin siihen tulokseen, että jos pystyy noin pahasti satuttamaan, ei varmasti rakasta. Ja jos ei rakasta ei kelpaa minulle.
Nyt on elämä jo ihan toisissa kantimissa. Asiat on paremmin kuin hyvin sekä työ- että yksityisrintamalla. Kriisi(t) ovat vahvistaneet minua ja nyt tiedän, että selviän varmasti mistä tahansa, kun tästäkin selvisin.
Niin selviät myös sinäkin!
Aika tylysti toi äijä kyllä sinua kohteli, ihan täysääliö toimintaa tuommoinen, hyvä kun pääsit yli.
Mut taas sama mies jätti kahdesti. (vai oliko se kenties viidesti jos tarkkoja ollaan)
Ekan kerran jälkeen olin tosi romuna, en pystynyt nukkumaan, en syömään enkä oikein
mitään muutakaan. Kaiken hyvän lisäksi olin sillon työtön.
Laihduin kilotolkulla, lopulta kun pyörryin niin piti ottaa itseensä niskasta kiinni ja
pakottautua syömään vähän kerrallaan.
Meni noin kuukausi kun palattiin uudelleen yhteen ja nyt piti kaiken olla kestävää.
Höpön paskat. Ihan samalla kuviolla eteenpäin: eka onnen huumaa, kiihkeitä öitä,
lupauksia ikuisesta rakkaudesta jota kesti kokonaista puoli vuotta.
Sitten sama tsunami, äijä kävelee tänne jätesäkkirulla kainalossa ja ilmoittaa muuttavansa.
Nappasin avaimet pois saman tien, muuttokuskit hoiti tavarat ulos ja nyt keskityn vain
ja ainoastaan itseeni. Työ on terapiaa, siihen voi nyt panostaa satakympillä, samoin kun
lapsiin ja ystäviin.
Ehkä olen bitch mutta äijä oli todellinen narttu... jos ymmrrät kielikuvan !
Nyt vaan mietin miksi jaksoin sietää sitä ja rikkoa itseäni moisen luuserin takia.
Kuten sanoit ; me selvitään, alku aina hankala mutta lopussa kiitos seisoo.
Se mitä nyt koet on luonnollinen reaktio tilanteeseesi. Joskus tunteet tulee kuin hyökyaalto mutta ei niihin kukaan ole kuollut; ne ovat vain tunteita.
Älä ainakaan vastusta sitä tuskaa mikä sinulla on, koet sen mikä pitää ja vahvistut päivä päivältä. Moni on kulkenut samat askeleet kun sinä ja hekin ovat selvinneet.
Minulle vaimo kertoi löytäneensä todellisen elämän minun parhaan ystäväni kanssa...siinä meni öitä valvoessa ja tunteiden pyörityksessä.
Tapa jolla miehesi aloitti suhteen on se huonoin tapa ja ennustankin sille liitolla hyvin lyhyttä kestoa.
antaa mennä itse olen mies ja minulta lähti vaimo kaksi viikkoa sitten ei kylläkään toisen mukaan vaan jätti minulle kasi pietä siis 2,5 vuotiaat naperot hoidettavaksi hullukun on ei ymmärrä itsensä päälle mitään niin jotta kerrankin näin päin ja alkoholia ei meidän perheessä edes käytetty yhtään eli ei sekään ollut lähdön syy vaa mikä sit lie muttta elämän on jatkuttava olen ylpeä jos osaan kasvattaa noi tytöt aikuisiksi. voimia sinulle
Onneksi jätti lapset siulle, jos kerran itellä menojalkaa vipatti!
Tee kuitenkin sossussa paperit, ettei käy niin että haluaakin jossain vaiheessa napata tytöt mukaansa reissuilleen..
Fiksusti kuitenki muijas teki, kun myönsi sen reilusti, että sä oot parempi kasvattaja!
Miehet on aivan yhtälailla hyviä huoltajia, jos ei oo mitään viina, eikä mielenteyveysongelmaa..
Pidä tyttöistäs hyvää huolta!