Tämän kertomuksen pahis on kohta 25-vuotias tytär ja hyvis aina oikeassa oleva äiti. Perheessämme on ollut aina samanlainen tilanne, että äiti holhoaa jokaista perheenjäsentä, on oikeassa, hänen neuvojaan tulisi kuunnella ja erityisesti elää niinkuin hän itse opettaa. Äitini on lapsuudestani asti terrorisoinut ystävyyyssuhteitani, hallinnut sitä kenen kanssa sain olla ja kenen kanssa en. Seurustelin ensimmäistä kertaa yläasteelle mennessäni. Äitini ei tuntenut poikaystäväni vanhempia, mutta selvitti ne ja totesi, että suhde on lopetettava, koska poikaystäväni vanhemmat olivat eronneet. Rikkinäisessä perheessä elänyt lapsi ei kelvannut vävyehdokkaaksi. Sen jälkeen suhteemme muuttui niin paljon, etten enää kertonut hänelle mitään. Salailusta tuli itselleni arkea, mutta se ei äidilleni sopinut ja sitten tytär olikin jo narkkari ja alkoholisti. Ikuinen lapsuusajan kapina ja häkkilintuna eläminen aiheuttivat lopulta sen, että luulin pääseväni vapaaksi täysi-ikäiseksi kasvettuani. Toisin kuitenkin kävi. Äitini piilotteli auton avaimiani, koska en kertonut missä vietän aikaani ja kenen kanssa. Vain koska asuin vielä saman katon alla vanhempieni luona, olin velvollinen kertomaan jokaisesta elämäni yksityiskohdasta. Minun annettiin ymmärtää, että jos en totellut, takaisin ei ollut enää tulemista. En väitä, ettenkö olisi kapinoinut tahallanikin, kun täysi-ikäisenä siihen tuntui olevan kuitenkin enemmän mahdollisuuksia. 19-vuotiaana rakastuin toiseen mieheen ja olin hänen luonaan pitkiäkin aikoja, koska elämä tuntui helpommalta. Silloin äitini leimasi minut käytännössä huoraksi ja uskoi minun olleen sekaantuneen seksikauppaan, koska ei tiennyt missä vietin aikaani. Jos olisin kertonu, hän olisi todennäköisesti erottanut meidät. Kun äitini sai lopulta kuulla asiasta, hän myrkytti koko perheeni minua vastaan. Loppujen lopuksi kukaan ei pitänyt minuun enää yhteyttä, veljeni ei vastannut enää puheluihini ja siskoni ei päästänyt sisään, paitsi sen jälkeen kun olin eronnut miehestäni.
Silloin minulle riitti. Muutin omaan asuntoon ja lähdin opiskelemaan. Äidistäni huolimatta, isäni tuki minua pari ensimmäistä vuotta rahallisesti niinkuin muutenkin. Melko usein yritän vierailla vanhempieni luona kaikesta huolimatta, mutta jokainen vierailu päättyy yleensä tappeluun. Äitini mielestä elän yhä arveluttavaa ja salaista elämää. Istun kuulemma kapakassa ja olen todellinen juoppo. Äitini on sanonut sen täysin suoraan. Hän ei käytä itse juurikaan alkoholia, ei myöskään isäni. Äitini halveksuu ihmisiä, jotka nauttivat edes silloin tällöin alkoholia tai elävät muuten elämäänsä. Hän arvostelee muiden ihmisten tekemisiä, koska on elänyt oman elämänsä täydellisesti ja saanut täydellisen miehen, täydellisen perheen ja työn. Ja tyttärenä olen sotkemassa asioita, koska en ylläpidä naurettavaa onnellisen perheen kulissia. Seurustelusuhteeseen en uskalla enää edes käydä, koska tiedän, että jollain tavalla äiti tuhoaisi suhteeni. En haluaisi katkaista välejäni täysin vanhempiini, koska kaikesta huolimatta rakastan heitä ja haluan pitää hyvät suhteet myös sisaruksiini. Nuorimpana olen aina ollut se perheen häpeäpilkku, joka on elänyt liian vaarallisesti oman maineensa kannalta. Perheen ns. lapsena eläminen on tehnyt minusta katkeran, koska sisarukseni ovat jo sen verran vanhempia minusta, että he asettuvat aina äitini puolelle, koska eivät halua harmeja itselleen. Äitini osaa olla todella häijy. Opiskeluaikani olen saanut tietää, että hän on palkannut tuttujaan vakoilemaan minua ja tekemisiäni.
Tilanne on todella toivoton. Olen ollut aina hyvinkin itsenäinen ihminen, mutta haluaisin silti, että ympärilläni olisi tukeva perhe kaikesta huolimatta. Itsetuntoni on täysin pohjalla tämän ongelmallisen äiti-tytär-suhteen vuoksi ja olen jo vuosia käynyt terapiassa. Terapeuttini mukaan ongelma ei ratkea täysin perheestäni irtautumisella ja välejä poikki laittamalla. Minulla on jo uusi elämä muualla, ystäviä ja opiskelua mutta silti halua olisi myös pitää suhteita yllä kotipuoleen. En vain tiedä, kykenenkö siihen.
Silloin minulle riitti. Muutin omaan asuntoon ja lähdin opiskelemaan. Äidistäni huolimatta, isäni tuki minua pari ensimmäistä vuotta rahallisesti niinkuin muutenkin. Melko usein yritän vierailla vanhempieni luona kaikesta huolimatta, mutta jokainen vierailu päättyy yleensä tappeluun. Äitini mielestä elän yhä arveluttavaa ja salaista elämää. Istun kuulemma kapakassa ja olen todellinen juoppo. Äitini on sanonut sen täysin suoraan. Hän ei käytä itse juurikaan alkoholia, ei myöskään isäni. Äitini halveksuu ihmisiä, jotka nauttivat edes silloin tällöin alkoholia tai elävät muuten elämäänsä. Hän arvostelee muiden ihmisten tekemisiä, koska on elänyt oman elämänsä täydellisesti ja saanut täydellisen miehen, täydellisen perheen ja työn. Ja tyttärenä olen sotkemassa asioita, koska en ylläpidä naurettavaa onnellisen perheen kulissia. Seurustelusuhteeseen en uskalla enää edes käydä, koska tiedän, että jollain tavalla äiti tuhoaisi suhteeni. En haluaisi katkaista välejäni täysin vanhempiini, koska kaikesta huolimatta rakastan heitä ja haluan pitää hyvät suhteet myös sisaruksiini. Nuorimpana olen aina ollut se perheen häpeäpilkku, joka on elänyt liian vaarallisesti oman maineensa kannalta. Perheen ns. lapsena eläminen on tehnyt minusta katkeran, koska sisarukseni ovat jo sen verran vanhempia minusta, että he asettuvat aina äitini puolelle, koska eivät halua harmeja itselleen. Äitini osaa olla todella häijy. Opiskeluaikani olen saanut tietää, että hän on palkannut tuttujaan vakoilemaan minua ja tekemisiäni.
Tilanne on todella toivoton. Olen ollut aina hyvinkin itsenäinen ihminen, mutta haluaisin silti, että ympärilläni olisi tukeva perhe kaikesta huolimatta. Itsetuntoni on täysin pohjalla tämän ongelmallisen äiti-tytär-suhteen vuoksi ja olen jo vuosia käynyt terapiassa. Terapeuttini mukaan ongelma ei ratkea täysin perheestäni irtautumisella ja välejä poikki laittamalla. Minulla on jo uusi elämä muualla, ystäviä ja opiskelua mutta silti halua olisi myös pitää suhteita yllä kotipuoleen. En vain tiedä, kykenenkö siihen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä usko terapeuttiasi! Ongelma on äitisi, ja niin kauan kuin ongelma on elämässäsi se ei katoa. Ainut tapa on irtautua KOKONAAN äitisi vaikutuspiiristä.
Teraputtisi ehkä haluaa ongelman pysyvän maisemissa, että hän voi kaikessa rauhassa rahastaa jatkuvista käynneistäsi.
Äitisi on mitä todennäköisimmin joko läheisriippuvainen tai narsisti.
Siinä terapeutti on oikeassa, että ongelma ratkeaa vain osittain. Pakeneminen on vain ongelman hautaamista kaappiin. Tosin joskus on pakko vain lähteä karkuun, mutta se ongelma ei ratkea sillä, tulee ennen pitkää vastaan....usko pois!!!!
Ja tuskin on rahastuksesta kysymys - aika kaukaa haettua!!
Olet asian ratkaisu. Kun kehität itsellesi ehyen minän ja hyvän itseluottamuksen ehkä vankan parisuhteenkin. Täysin sinun ei tarvitse suhteitasi pistää poikki mutta tiettyä välimatkaa varmaan on hyvä pitää.
Kun luotat omaan elämääsi ja itseesi. Muut eivät pysty niin helposti vaikuttamaan asioihisi. Vaikea on olla välittämättä asioista jotka jylläävät ympärilläsi mutta sinä itse teet ne rajat mitkä hyväksyt. Jos ympärilläsi olevat ei niitä hyväksy ei sinunkaan tarvitse muuttua.
Terapeuttisi luultavasti on juurikin hakenut sitä että elämäsi muutos lähtee sinusta itsestäsi eikä muista joita on helppo syyttää elämän ongelmista (vaikka ne olisivatkin).