Kera juuresgratiinin ja punaviinikastikkeen. Kylkiäisenä myös uuniperuna. Ruokajuomina punkku ja valkku, myös jälkiruokaskumpat totta kai. Alkuruoaksi raputerriiniä. Jälkiruokana skumpan kaverina mitä herkkullisin tyrnihillojäähdyke. Viimeviikonloppuna nautiskelin taas poronkäristyksestä, punaviinin kerta jälleen. Juomavaihtoehtoina myös kotikalja, maito ja mehu. Jälkiruokana kirpsakkaa marjakimaraa ja vanilijajäätelöä, ehkä hieman aikaista näin kevättalvella, mutta menkööt. Käristystä ennen tarjoiltu lämmintä keittoa ja leipää. Leipä oli mielestäni ehkä hieman kuivaa, mutta onneksi lämmin, höyryävä katkarapukeitto korvasi asian. Varsin herkullista kokonaisuudessaan, muuten.
Kyllä minä köyhänä tiedän, milloin sukulaiset tai "ystävät" järjestävät runsaita ruokajuhlia ja tietenkin olen aina paikalla, koska se on ainoa keinoni selvitä. Ensiviikonlopuksi ajattelin suunnata siskolleni sunnuntaibrunssille. Jos vanha työkaverini ei aio järjestää kahvitteluja, olisihan se tietenkin mukavaa juoruta entisen pomon yksityiselämä halki, oikein kahvikupposten äärellä, varsinkin kun kyseinen henkilö päätti erottaa 250 henkeä juuri Minun osastoltani. Että sikäli.

Vastaukset 5
Vanhimmat
hirmuinen kähinä aina kun sinun nähdään saapuvan paikalle. Viinipullot ja soppakattilat kannetaan kipin kapin piiloon.
Kyllähän nuokin ruoat paskaksi välttää (ts. lopputulemaksi).
(vanha itä-suomalainen sananlasku)
Että sikäli.
Hyi, minä en lammasta söisi vaikka kuinka nälkä olisi, pari kertaa eläissäni sitä olen suuhuni laittanut ja molemmilla kerroilla laatta lensi. En pidä myöskään porosta ja sama koskee kaikkia riistaeläimiä, joten nuo mainitsemasi sapuskat eivät minun mielestäni mitään herkkuja ole.
Sen takia oletkin köyhä pieru, kun et yhtään mitään hyvän päälle ymmärrä. Kuinka moni menestynyt on kiinnostunut SINUN suosikkiruuistasi, hakvasta oluesta, rasvaisista ranskalaisista ja kebabeista?
ja uuniperunan pystyy kyllä köyhäkin kustantamaan. Ja jos ei ole varaa lampaankyljykseen, kannattaa harkita porsaan talouskyljystä, kilohinta tarjouksessa 4 euroa. Punkkua, valkkua ja skumppaa ei kukaan tarvitse, ei köyhä eikä rikas. Ei myöskään juomaksi maitoa, kotikaljaa eikä mehua, vaan vedellä pärjää loistavasti.
Marjakimaran pystyy helposti ja ilmaiseksi loihtimaan jokainen, joka viime kesän pani marjoja pakastimeen, eikä pakastemarjapussi Lidilissä maailmoja maksa.
Leipää saa leivotuksi itse varsin halvalla, ja takuulla on tuoretta. Sen kaveriksi jokin sosekeitto tai vaikka sipuli- tai kanakeitto.
Hyvää ruokaa saa aikaan pienelläkin budjetilla. Mutta hienoa, jos sinut kutsutaan vieraisille - ihan muutenkin kuin syömään.