Sain tietää jokunen vuosi sitten että miehen paras kaveri pettää avovaimoaan ihan täysin mennen tullen (suhteen aikana kymmeniä naisia, kaikki yhden illan juttuja).
Se oli sellanen tieto mitä EN TODELLAKAAN OLIS HALUNNUT TIETÄÄ. Ja itse tämä sankari tuli minulle kännipäissään avautumaan ja kertomaan.
Minä en siitä eteenpäin hihku, mutta tein miehen parhaalle kaverille todella selväksi, että KERTAAKAAN ei mene avovaimolleen sanomaan että oli meillä yötä, jos ei oikeasti ole ollut, tai samantien kyllä käyn kertomassa että moinen paskapuhe ei pidä paikkansa, meitä/minua ei kyllä vedä valheidensa verkkoon.
(tätä valhetta oli käyttänyt vaikka kuinka monta kertaa, ennen kun asian minulle kertoi, hän nimittäin kyseli että voidaanko jatkossa sopia että hän on aina "meillä yötä" kun aiemmin on niin sujuvasti mennyt läpi, ihan vaan että jos jatkossa tulee avovaimolta päin kyselyitä) Suutuin niin paljon että meinas tukka lähteä päästä!
Miehen parhaan kaverin avomaimo on tosi kiva ihminen, ja tavallaan harmittaa etten koskaan voi tutustua häneen sen syvemmin. Tuntui jo liian pahalta viime kesänä istua terassilla hänen kanssaan ja kuunnella että tämä "PIIP" henkilö ei häntä kyllä koskaan pettäisi, ja tämä mies haluaisi jo perustaa perheen. No, kuuntelin sujuvasti kommentoimatta mihinkään, mutta mielessäni olin ihan raivoissani. Tietty olis tehny mieli sanoa että älä helvetissä sellaseen ryhdy, juokse kun vielä voit!!!
Ikävä kyllä, meistä ei koskaan voi tulla ystäviä, koska en koskaan pysty ystävälle valehteleamaan.
En aio mitään koskaan sanoa, vituttaa vaan että minulle kerrottiin jotain sellasta mitä en olis koskaan halunnut tietää. Tilannehan on nyt muutaman vuoden aikana mennyt siihen että miehen kaveri ei siedä minua, koska en pysty rennosti suhtautumaan asiaan, ja hän pelkää että möläytän. ja hänen avovaimonsa pitää minua kylmänä ihmisenä, kun en kauheesti kaveeraa. En yksinkertaisesti pysty katsomaan häntä silmiin, saati että sitten voisin olla parempi kaveri.
Asia ei minulle kuulu, minun ei silti tarvitse sitä hyväksyä, ja minulla on oikeus pysyä moisesta sotkusta kaukana. Minä EN käy valehtelemaan tän kaverin puolesta, enkä kyllä valehtelisi tommosesta asiasta oman parhaan ystävänikään puolesta. Vituttaa että tavallaan olen aika paskassa välikädessä ja saan itse paskan maineen "hankalana" ihmisenä.
Se oli sellanen tieto mitä EN TODELLAKAAN OLIS HALUNNUT TIETÄÄ. Ja itse tämä sankari tuli minulle kännipäissään avautumaan ja kertomaan.
Minä en siitä eteenpäin hihku, mutta tein miehen parhaalle kaverille todella selväksi, että KERTAAKAAN ei mene avovaimolleen sanomaan että oli meillä yötä, jos ei oikeasti ole ollut, tai samantien kyllä käyn kertomassa että moinen paskapuhe ei pidä paikkansa, meitä/minua ei kyllä vedä valheidensa verkkoon.
(tätä valhetta oli käyttänyt vaikka kuinka monta kertaa, ennen kun asian minulle kertoi, hän nimittäin kyseli että voidaanko jatkossa sopia että hän on aina "meillä yötä" kun aiemmin on niin sujuvasti mennyt läpi, ihan vaan että jos jatkossa tulee avovaimolta päin kyselyitä) Suutuin niin paljon että meinas tukka lähteä päästä!
Miehen parhaan kaverin avomaimo on tosi kiva ihminen, ja tavallaan harmittaa etten koskaan voi tutustua häneen sen syvemmin. Tuntui jo liian pahalta viime kesänä istua terassilla hänen kanssaan ja kuunnella että tämä "PIIP" henkilö ei häntä kyllä koskaan pettäisi, ja tämä mies haluaisi jo perustaa perheen. No, kuuntelin sujuvasti kommentoimatta mihinkään, mutta mielessäni olin ihan raivoissani. Tietty olis tehny mieli sanoa että älä helvetissä sellaseen ryhdy, juokse kun vielä voit!!!
Ikävä kyllä, meistä ei koskaan voi tulla ystäviä, koska en koskaan pysty ystävälle valehteleamaan.
En aio mitään koskaan sanoa, vituttaa vaan että minulle kerrottiin jotain sellasta mitä en olis koskaan halunnut tietää. Tilannehan on nyt muutaman vuoden aikana mennyt siihen että miehen kaveri ei siedä minua, koska en pysty rennosti suhtautumaan asiaan, ja hän pelkää että möläytän. ja hänen avovaimonsa pitää minua kylmänä ihmisenä, kun en kauheesti kaveeraa. En yksinkertaisesti pysty katsomaan häntä silmiin, saati että sitten voisin olla parempi kaveri.
Asia ei minulle kuulu, minun ei silti tarvitse sitä hyväksyä, ja minulla on oikeus pysyä moisesta sotkusta kaukana. Minä EN käy valehtelemaan tän kaverin puolesta, enkä kyllä valehtelisi tommosesta asiasta oman parhaan ystävänikään puolesta. Vituttaa että tavallaan olen aika paskassa välikädessä ja saan itse paskan maineen "hankalana" ihmisenä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
täällä harvoin puhutaan. Millaista on ulkopuolisena seurata näitä ihmissuhdekähinöitä. Välikäteen joutuminen on inhottavaa, jopa ahdistavaa. Ulkopuolisetkin otetaan mukaan peliin, kysymättä sitä haluaako vai ei. Pakotetaan selkä seinää vasten ottamaan kantaa.
Täytyy sanoa että helppoa ei ole tehdä ratkaisuja. Jos haluaa itse olla rehellinen, niin voiko toiset pakottaa valehtelemaan? Kyllä kun yhdelle kumartaa, pyllistää toiselle samaan aikaan.
Olen itse joutunut samaan tilanteeseen. Otin ensin sen pettäjän juttelemaan ja kerroin miltä minusta tuntuu. Kysyin onko hänellä oikeutta laittaa muut valehtelemaan vastoin arvomaailmaansa? Onko hänelle oikeus moiseen mielivaltaan? Pyysin että hän ensin itse yrittäisi selvittää tilanteen tietyn ajan kuluessa. En suostunut valheisiin joten kerroin että jos puolisosi kysyy hän myös saa rehellisen vastauksen. ”Sinä itse saat nyt ratkaista, miten menettelet.”
Juuri tuota kasvojen menettämistä petetyt eniten pelkäävät. He ovat saattaneet kehua puolisojaan ja kaikki muut ovat tienneet miten asia todellisuudessa on. Muut jopa säälivät häntä, voi ressukkaa miten lapsellinen… Se on hirvittävän nöyryyttävä paikka petetylle, kun totuus tulee ilmi.
Kokemus voi olla sitä luokaa, että on ollut kuin laboratorio rotta, jota on tarkkailtu, naureskeltu, ylimielisesti säälitelty ja pidetty vähemmän älykkäänä. Ja se oma puoliso on ollut se, joka on sinut tuohon asemaan asettanut. Harva meistä haluaa tuohon rooliin joutua.
Olen ottanut rohkeasti vastaan siviilielämässä ”hankalan” maineen, jota tosin useimmat arvostavat. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä että juoruaisin ympäri kyliä. Puhun vain asianomaisille ja vain sen mitä tiedän, niin kohteliaasti kuin voin. Raja kulkee siinä, etten suostu valehtelemaan. Ellei se käy, ehkä on parempi, etteivät nuo henkilöt pidä kontaktia yllä minuun. Todellisuudessa aina joku suuttuu, useimmat kyllä leppyvät ajan kanssa ja pyytävät anteeksi ja ollaan taas kavereita.
Työni puolesta joudun olemaan vaiti aika monestakin asiasta. Siksi olen joutunut ajattelmaan hvyinkin paljon juuri tätä puolta, eli miltä tuntuu ulkopuolisena tai tuttuna seurata näitä näytelmiä.
No voin sanoa, etteihän se mukavaa ole meillä on ystäväpiirissä näitä ihan tapapettäjiä. Sitten yhteisissä illanistujaisissa niin ollaan "onnellisia" kaikki muuta paitsi tietenkin nämä puolisot ketä petetään ovatkin täysin tietämättömiä näiden miesten puuhista. Ja on jotenkin kummallista tämä äijien yhteishenki ja toistensa suojelu näissä asioissa, he jotenkin hyväksyvät näiden teot ja jopa kunnioittavat tällaisia miehiä, mikä on mielestäni sairasta. Itse koen näiden iltojen jälkeen oloni aina jotenkin väsyneeksi ja sairaaksi, mikä ei mielestäni kuuluisi tuollaisten iloisten illanistujaisten jälkiolotiloihin normaalisti. Olisi monasti niin paljon helpompaa meille muille jos emme tietäisi näistä asioista tai, että nämä miehet todella reilusti eroavaisivat eivätkä tätä kummallista kulissia pitäisi yllä. Kerran jopa kävi niin, että eräs puoliso kesken illan lähti mukamas käymään jossain ja vaimo sitten tätä odotteli tietämättömänä ja suurin osa meistä muista tiesti kyllä tarkkaan mihin mies meni, tämä suhde kyllä onneksi päättyi eroon onneksi lopulta. Mutta on tämä elämä vaan niin kummallista välillä. Enkä kyllä usko, että olen ainut joka on tällaisiin tilanteisiin törmännyt jatkuvasti omassa elämässä.