Muutamien YT-kavereideni parisuhde/seksi CV:itä:
YTM1: Pientä sutinaa tyttöjen kanssa peruskoulun 8.luokalta lähtien, poikuus menetetty muutama kuukausi ennen 15. syntymäpäivää eräälle tytölle yökyläilyreissulla koskenkorvan tahdittamana.(Tästä tulee kesällä 10 vuotta ja muistan edelleen selvästi kun hän ajoi mopolla luokseni ja sanoi menevänäsä tuolle tytölle kortsut taskussa.
Tämän jälkeen ollut lyhyitä säätojä ja panoja eri tyttöjen kanssa ja joitakin parista kuukaudesta puoleen vuoteen kestäneitä seurusteluja. Ensimmäinen pitkä suhde alkoi alle 17 vuotiaana 2002 ja loppui 2007, tämän jälkeen lukuisia lyhyitä juttuja ja säätöjä ennen nykyistä vakavampaa suhdetta, jonka seurauksena hänestä tulee kohta isä. Käytännössä hän ei ole ollut kohta kymmeneen vuoteen pitkää aikaa ilman pillua.
YTM2: Ensimmäinen serurustelukuvio jo ala-asteella, seuraava kahdeksannella luokalla ja sitä seuraava kahdeksannen ja yhdeksännen luokan välisenä kesänä ja tuolloin hän olisi saanut tytöltä pilluakin, mutta ei vielä uskaltanut. Seuraava suhde kahden vuoden päästä ja tuolloin lähti poikuuskin ennen 17.syntymäpäivää ja tuossa suhteessa seksiä harrastettiin erittäin ahkerasti ja kokemus poikikin heti suhteen päätyttyä yhden yön panon jossa nainen oli se aktiivinen osapuoli, Tämän jälkeen satunnaisia yhden yön panoja ennen seuraavaa pitkää suhdetta 18 vuotiaana, joka alkoi 2001 ja päättyi 2004 ja kihloissakin oltiin ja asuttiin vähän aikaa saman katon alla. Suhteen kariutumisen jälkeen oli kuukauden juomatauko ja tämän jälkeen hän löysi viimesimmän naisensa(joka oli muuten neitsyt)jonka kanssa ollut naimisissa vuodesta 2005 ja lapsia on, sekä autot,asuntolainat ja koirat. hänellä on ollut myös mahdollisuuksia pettää naistaan, mutta on enemmän perheenisä kuin pelimiestyyppiä.
YTM3. Aloittanut niin ikään säätämisen tyttöjen kanssa jo ala-asteella. Ensimmäinen tyttöystävä seiskaluokalla ja tuolloin pääsi jo sormettamaan. Tämän jälkeen ollut kaikenlaista säätöä ja ensimmäisen kerran sai pillua 15 vuotiaana sen hetkiseltä tyttöystävältään. Tämän jälkeen ollut lukuisiä säätöjä ja panoja ja ensimmäinen pitkä suhde 19 vuotiaana vuonna 2004, joka loppui 2008. Tämän jälkeen pelimies-meno on jatkunut tähän päivään asti.
YTM4. Todellinen panomies. Saanut pillua ekan kerran kahdeksannella luokalla, joltain kännisäädöltä. Tämän jälkeen on ollut paljon säätöjä ja panoja tyttöjen kanssa ennen ensimmäistä pitkää suhdetta vuodesta 2003-2007, suhteen päättymisen jälkeen hän kävi vielä panemassa ex-naistaan sekä lukuisia muita naisia. Tämän kaverin panoista en ole kovin hyvin kartalla, mutta tiedän sen että niitä on todella paljon. Kerran hän kertoi, että oli käynyt baarissa kuukauden aikana 15 kertaa ja vain 2 kertaa jäi pillutta.
Hän myös kertoi, että monesti ex-panoja kävelee vastaan. Noin 2 vuotta sitten hän löysi itseään nuoremma naisen, jonka kanssa meni kihloihin ja tällä hetkellä hän on pienen poikavauvan isä ja ilmeisesti lopettanut panomiesuran.
Että repikäämme aateeämmät siitä!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.