Oletko joskus kokeillut paastoamista? Onko kokeilemisen arvoista? Miten paasto kannattaisi toteuttaa?
Paastoatko?
tubu.
5125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitruunamehupaastolla, koska kärsin silloin pahoista ruuansulatus vaikeuksista, vatsa voi paastolla todella hyvin, kun vain paastoaa oikein. Paastolla ei saa kuitenkaan kiloja tiputettua kuin siksi hetkeksi, kun on paastolla. Laihdutus mielessä ei kannata toteuttaa. Päinvastoin kun monet kuvittelevat, kilot eivät kuitenkaan ainakaan minulle tulleet korkojen kera takaisin.
Minulle tulee mieleen, että paastoamisessa on järkeä ennen joitakin leikkauksia ja verikokeita ym. Missä mielessä ajattelit paastoamista käyttää? Laihduttamiseen se on täysin väärä lähtökohta.
Laihduttamisen avain on yksinkertaisesti terveellinen ja riittävä ravinto sekä itselleen sopiva liikunta, johon riittää intoa eikä se ole pakkopullaa. On vaikka mitä pelejä tai voi myös hankkia koiran ja alkaa harrastamaan agilityä tms. Vaihtoehtoja on monia. Jos vain kokeilunhalua löytyy niin varmasti löytää sopivan harrastuksen itselleen. Parasta olisi liikkua kaverin kanssa, jotte kynnys treenien missaamiseen olisi suurempi.
Dietillä ei todellakaan päästä mihinkään järkeviin tuloksiin. Syömättä jättäminen polttaa painon ensin lihaksista ja näin ollen se on suurinpiirtein typerintä mitä voi painonpudotuksessa tehdä.
En ole kiinnostunut paastosta muuten kuin elimistön "puhdistusmenetelmänä" ja mahdollisesti hyvän fiiliksen tuottajana. Ei ole laihdutustarvetta koska häilyn normaali- ja alipainon rajamailla. En voi edes lisätä radikaalisti liikuntaa koska paino romahtaa välittömästi alipainon puolelle ja sitä en halua.
paasto ole kovin terveellistä.. luulisin. Itselläni lähti 7kg ja oli silloin normaalipainon alarajoilla. Eikä siitä nyt välttämättä mitään hyvää fiilistä tule, väsynyt ja nälkäinen sitä on lähinnä, jostain kumman syystä =)
Ostin luontaistuotekaupasta 7-päivän mehupaaston, ja seurasin tarkasti ohjeita. Ohjeiden tarkka seuraaminen on äärettömän tärkeätä, muuten paasto menee pilalle, nälkä vaivaa, eikä hyvää oloa saavuteta ollenkaan.
Paaston neljä ensimmäistä päivää olivat epämiellyttäviä. Nälkää en potenut, koska valmistauduin asiaan huolella, mutta hikoilin hirveästi. Hiki myös todella haisi. Onneksi olin lomalla, niin muut eivät joutuneet kärsimään siitä lemusta. Viides päivä toi täydellisen muutoksen. Kuona-aineet kai poistuivat siihen mennessä. Sen jälkeen olo oli kevyt ja raikas. Paastoa seuranneen viikon ajan olo tuntui koko ajan suihkun raikkaalta, ei puhettakaan mistään hienhajusta! Mielestäni homma kannatti, kun siitä sai niin ihanan olon.
Valmistajat myyvät myös neljän päivän mehupaastoja. Olen kokeillut sellaistakin, mutta siinä jäi tuo mahtava hyvän olon tunne saavuttamatta.