Nyt on avioliittoni ajautunut kriisiin. Syynä olen minä, ja työkaverini, jonka kanssa minulla on ollut suhde pari vuotta. Mieheni kanssa minulla on kolme lasta. Työkaverini kanssa meillä vain osuivat kemiat yhteen, miestäni en tiedä olenko koskaan edes rakastanut. Vihdoin sain kerrottua suhteesta miehelleni, joka ei tietenkään riemuinnut. En nyt oikein tiedä, mitä tekisin. Lapset ovat 4-10-vuotiaita. Arveluttaa toisaalta suhde työkaverinkin kanssa, hän on minua 7 vuotta nuorempi ja lapseton, aika lapsellinen ja itsekäs. Olen ihan sekaisin. Mitä mun kannattaisi tehdä? Voisinkohan vielä yrittää pelastaa liittoni rauniot, vai annanko periksi? Mahtaisiko suhteesta työkaverin kanssa tulla mitään "oikeassa elämässä" ?
Aviokriisi vai uuden alku?
toisesta
6277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miehes, niin en pystyisi sinun kanssas jatkamaan.
En minäkään. Tiedän kyllä, mitä olen tehnyt. Oon vain ihan sekaisin, mihin suuntaan mun pitäisi lähteä rakentamaan. Toisesta luovun, se on selvä. Työkaverin kanssa arveluttavat heikohkot mahdollisuudet (minä 33, hän 26, ero elämänkokemuksessa muutenkin), aviomiehen kanssa ikuinen syyllisyys. Olen kuitenkin häneenkin kovin kiintynyt, jos kohta meillä ei ole mitään tulista rakkaustarinaa takanamme. Lapsiakin pitää tietysti ajatella.
jo valintas tehny. Kyllähän oot tosi ylpee itestäs kun oot ukkoos kaks vuotta kussu silmään. Eikö hävetä? No tuommosia ihmisiä on maailma pullollaan,moraalittomia.Yllättäen et oo miestäs ehkä koskaan rakastanu,silti menit naimisiin ja pukkasit sille kolme kersaa. Keksi kuule saatana parempia selityksiä huoraamiselle.
ja lapsillasi on oikeus hyvään ja turvalliseen perhe-elämään. Sinä olet sen pilannut ja mielestäni saisit ansiosi mukaan jos lähtisit seikkalijakakkosesi kelkkaan. Varmaankin tiedät, että uskottomuudesta alkaneet suhteet kestävät suhteellisen vähän aikaa.
Anna miehellesi vapaus etsiä arvoisensa nainen!
en kyllä ymmärrä miestä, jos oma vaimo tekisi noin niin se ei todellakaan kirjoittelisi netissä "kumman valitsen"-kirjoituksia vaan jotain tähän tyyliin "sain turpaani ja minulla ei ole enää kotiin asiaan, mihin voisin mennä etten jäädy hankeen".
Ehkä voisit kysyä seuraavia kysymyksiä itseltäsi...
Mitä luulet että työkaverisi haluaa sinusta?
Onko työkaverisi ollut ihan sinut kaksi vuotta tilanteen kanssa... jos on niin eikö tämä jo kerro paljon siitä mihin olet ryhtymässä, ja minkälainen henkilö hän on?
Mitä sitten kun teille koittaa arki - luuletko että se on parempaa?
Arjen koitettua, miten työkaverisi sen käsittelee - hän lienee silloin n. 30 vuotias, mies parhaassa iässä :), sinä ehkä hieman rypistynyt 37 - vuotias äiti?
Oletko valmistaan uudestaan äidiksi toisessa suhteessa, jos mies/poika isäksi haluaa - harva 26-vuotias tätä osaa sanoa?
Mikä 26-vuotiaasta pojasta joka syö kermat kakusta, tekee muka paremman kuin miehesi jonka kanssa (toivottavasti) yhdessä hoidatte joka päiväisiä asioita (lapset, raha, eläminen syöminen jne.) ?
Veikkaisin hänen tuovan jännitystä elämääsi...
Miehesi voi mahdollisesti antaa asian aikanaan anteeksi ja tuosta voi selviytyä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Se mitä tulisi ehkä muistaa, että voit yrittää luoda jännitystä myös arjen keskellä, se kun ei usein tapahdu ilman työtä (molemminpuoleista) pitkässä parisuhteessa. Mielestäni asia mitä sinun kannattaisi myös miettiä on rakastamisen ja rakastumisen ero. Jos lapsilta kysytään tiedät varmasti heidän mielipiteensä koko asiaan.
Nuo ovat siis minun näkemyksiäni varmasti joku kirjoittaa kohta, että "mies ei anna anteeksi jätä se" tai "jos noin teit sinä et rakasta joten jätä se". Eipä vaan taida asiat ihan näin mustavalkoisia olla.
Onnellisuus vaatii työtä, toisilta se tulee selkäytimestä, toisilla ei. Miehesi voi antaa anteeksi, sinusta voi tulla sinut syyllisyyden kanssa (toivottavasti et sitä kuitenkaan unohda)... itse löisin vetoa uuden alun puolesta jos jaksaa tehdä töitä.
Tsemppiä.