Mietin tuossa aamuyöstä sellasta asiaa että jos päätämme jossain vaiheessa adoptoida täytyy varmaankin mennä avioon? Miehellä on lapsi aiemmasta suhteesta jonka lisäksi meillä on yksi yhteinen. Itse haluaisin kyllä siunauksen avioliitolle jo omantunnonkin takia. (mies myös uskossa) Mutta ei oikein kiinnosta se hössötys ja varsinkin piilareista näen jo painajaisia kun silmät punottaa ja on kipeät sitten koko päivän. Hameen sitä nyt äkkiä ompelee ja kangaskin ois siihen jo löytynyt kirpparilta 0 euron korista:) mutta vieraathan ne tulee kalliiksi :D Kuitenkin mietin miten ihmiset reagoi jos mennään salaa maistraatissa naimisiin ihan vaan että jos jossain vaiheessa aiotaan adoptoida ulkomailta. sitten myöhemmin pidetään pippalot ja vaihdetaan nimet ja hankitaan julkinen siunaus. Minkälaisia ajatuksia tuommoinen herättää?
salaa naimisiin
launirotra
3344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Serkkuni lähetti tuoreen vaimonsa kanssa vasta häämatkalta postikortit koko suvulle, siinä oli allekirjoituksena molempien etunimet ja vain miehen sukunimi tyyliin Matti ja Maija Meikäläinen. Oli ihan kiva uutinen, että olivat menneet naimisiin, ei se häiden väliinjääminen ainakaan meitä sukulaisia harmittanut. He järjestivät sitten kolmen lapsensa ristiäisistä joka kerran suuret sukujuhlat.
Minä ja mieheni menimme maistraatissa vihille viiden perheenjäsenen läsnäollessa. En edes itse tiedä kuka avioliitostamme tietää, olen kertonut tutuille ja sukulaisille sitä mukaa kun on tullut puheeksi. Yksikin täti sanoi, että "ai nytkö te vasta, minä luulin että te olitte jo naimisissa".
Itselläni on iso suku ja joitakin keski-ikäisiä serkkuja joiden siviilisäädystä en ole 100% varma. Asuvat ainakin yhdessä ja lapsiakin on, yksikin serkku puhuu "miehestäni", mutta en tiedä onko avokki vai aviomies. Mitäpä väliä sillä onkaan.
Eli oman kokemukseni perusteella ei tarvitse yhtään miettiä miten kukin reagoi. teidän siviilisäätynne ei välttämättä kiinnosta muita niin paljon kuin kuvittelet. Enemmän puhetta herättää pienet häät, johon on kutsuttu vain valikoitu ryhmä sukulaisia. Silloin suku saattaa puida jälkeenpäin siitä, että kuka on kutsuttu ja ketä on "boikotoitu"...
Ihmisten mahdollisten reagoimisten mukaan ei kannata elämäänsä elää. Teette niin kuin itsestänne hyvältä tuntuu. Ja voihan ne kirkkohäätkin pitää vaatimattomasti, ellei halua hössötyspippaloita mutta kuitenkin haluaa aamenen. Vaikka vain omat vanhemmat tai pari kaveria kirkkoon todistajiksi ja sillä selvä.
Naimisiin kannattaa tavalla tai toisella mennä kun kerran lapsiakin on, on parempi turva jos jotain ikävää sattuu. Ja tosiaan jos adoptiota suunnittelette niin on pakkokin. Nimiasia on päätettävä ennen vihkimistä. Nimen voi vaihtaa myöhemminkin mutta silloin se maksaa. Mutta voihan sitä pitää omat nimet vaikka lopun ikää, vaikka olisi aviossa.
Piilarit nyt on ihan turha murhe. Rillit nenälle vaan reilusti, jos niitä muutenkin pidät.
En oikein ymmärrä tuota ajatusta "mennä salaa naimisiin"? Ei missään ole mitään säädöstä siitä, että naimiinmenosta tulisi tiedottaa jotenkin ihmeellisesti. Menette naimisiin ja sillä sipuli, jos kerran haluatte. Vai ajattelitko, että on jotenkin erityistä piilotella avioliittoa? Miksi? Pakko tunnustaa, että muiden naimisiin menot tai menemättä jättämiset ei oikeasti muita hetkauta.