Toista kierrosta mennään avioliiton rintamalla ja ilmeisesti myös erorintamalla. :( En enää tiedä mitä teen. Tuntuu, että olen epäonnistunut elämässäni ja kunnolla jos nyt eroan taas. Toisaalta en halua katsella, kun toinen laittaa koteiamme paskaksi suuttuessaan. Eihän minun niin väliä, mutta nuo kaksi alle 1-vuotiasta lastamme. En halua heidän näkevän isänsä käytöstä ja kuulevan niitä puheita mitä suutuspäissään sanoo.
Kertaakaan ei ole minuun tai lapsiin käynyt käsiksi, mutta ei kait tuosta pitkä matka enää siihen ole?
En jaksa enää niitäkään hetkiä, kun mies lähettää viestin, ettei tule kotiin vaan nukkuu rekassaan mieluummin. Emme kuulemma tarvitse häntä täälä. Asioista ei voi koskaan puhua,, vaan mies lähettelee todellakin viestejä, vaikka olisimme kotona molemmat. Meillä ei puhuta koskaan kasvotusten asioita halki. Elä nyt sitten tuollaisen kanssa.
En tunne itseäni arvostetuksi tässä suhteessa muutenkaan. En koskaan saa syntymäpäivänä, jouluna tai edes äitienpäivänä korttia, kukkia tai mitään muutakaan. Vain suukon jos sitäkään. En koskaan kuule olevani kaunis ja ihana. En siis taida olla....?
Sen kerran kun pääsin viihteelle kahden vuoden sisään, oli vastassa helvetin kiukkuinen mies, koska joutui hoitamaan lapset sillä välin. Itse olen toista vuotta kotona. En käy viikolla oikein missään, koska lapset ovat sen verran pieniä, että liikkuminen on hankalaa niiden kanssa. Viikonloppuisin pääsen lähikauppaan ja äkkiä kotiin. Jos mieheni joutuu olemaan pidempään lasten kanssa, niin sen kyllä huomaa illalla. Hän lähtee kauppaan ostamaan muutaman oluen. (tätä tapahtuu siis useammin viikossa) En itse saa koskaan ottaa, kosaka hoidan lapset myös yöllä.
En jaksa enää tätä naimisissa oloa, koska taidan olla yksinhuoltaja jo...
Kertaakaan ei ole minuun tai lapsiin käynyt käsiksi, mutta ei kait tuosta pitkä matka enää siihen ole?
En jaksa enää niitäkään hetkiä, kun mies lähettää viestin, ettei tule kotiin vaan nukkuu rekassaan mieluummin. Emme kuulemma tarvitse häntä täälä. Asioista ei voi koskaan puhua,, vaan mies lähettelee todellakin viestejä, vaikka olisimme kotona molemmat. Meillä ei puhuta koskaan kasvotusten asioita halki. Elä nyt sitten tuollaisen kanssa.
En tunne itseäni arvostetuksi tässä suhteessa muutenkaan. En koskaan saa syntymäpäivänä, jouluna tai edes äitienpäivänä korttia, kukkia tai mitään muutakaan. Vain suukon jos sitäkään. En koskaan kuule olevani kaunis ja ihana. En siis taida olla....?
Sen kerran kun pääsin viihteelle kahden vuoden sisään, oli vastassa helvetin kiukkuinen mies, koska joutui hoitamaan lapset sillä välin. Itse olen toista vuotta kotona. En käy viikolla oikein missään, koska lapset ovat sen verran pieniä, että liikkuminen on hankalaa niiden kanssa. Viikonloppuisin pääsen lähikauppaan ja äkkiä kotiin. Jos mieheni joutuu olemaan pidempään lasten kanssa, niin sen kyllä huomaa illalla. Hän lähtee kauppaan ostamaan muutaman oluen. (tätä tapahtuu siis useammin viikossa) En itse saa koskaan ottaa, kosaka hoidan lapset myös yöllä.
En jaksa enää tätä naimisissa oloa, koska taidan olla yksinhuoltaja jo...
Vastaukset 7
Vanhimmat
miesten valinnassa sulla.
mullasama homma.Nyt on lapset 2 avioliitosta ja tunnen olevani huonompi kun en saa perhettä pysymään vieläkään kasassa. Meillä ongelma on siinä, että vain toinen aikuinenosallistuu arjen pyöritykseen. Toinen ei tajua, älyä tai muuten vaan ymmärrä mitä kaikkea kodissa tulee tehdä ja mitä kaikkea lapset tarvitsevat. Toinen lapsista on mieheni vaan ei hän välttämä'ttä tajua mitä kello on (=ruoka tai iltapala), mitähän tarhassa on huomenna jnejne, Olen aika väsynyt 10 vuoden jälkeen 1 lapsen kanssa ja 5 vuoden jälkeen 2 lapsen kanssa. Ero tulee eikä sille mitään voi. Toivotaan että kaikki sujuisi hyvin. Love you =))!
Kyllä kannattaa varmaan nyt kumpaisenkin katella oma kämppä ja viedä lapset kauaksi tuollaisten ukkojen läheltä.. Ei se voi pahempaakaan olla se yh-elämä vai mitä?
Itse aikoinaan panin just tollaisen ukon meneen ja elämä rauhoittui kummasti!
Lapset päiväkotiin, ite ensin kursseille, sitten töihin ja illat lasten kanssa.
Vanhempani katsoivat lapsia välillä, että pääsin viihteelle.Lasten isä katsoi lapsia silloin kuin jaksoi..
Monta vuotta elin lasten kanssa, tottakai säpinää oli miesten kanssakin :) mutta asumaan en alkanut kenenkään kanssa! Piiaksi en ukoille enää halunnut alkaa enkä varmaksi pilluksi!
4 vuoden yh-ajan jälkeen tapasin sellaisen miehen, johon uskalsin luottaa ja nyt elämme yhdessä!
Joten ei sieltä pohjalta voi kun kivuta ylös! Mutta heti ensimmäiseen mulkkuun ei kannata tarttua vakavammin! :D
Vaatiiko uskontosi, vanhempasi, jokin sisäinen vakaumuksesi vai jokin muu lukijalle tietämäton syy että sinun on liimauduttava ihmisiin jotka eivät missään mielessä vastaa sinun omaa idolikuvaa ihanteellisesta isästä ja aviomiehestä?
Jos vastaus tuohon kysymykseen on kielteinen, auttaisitko itseäsi ja lukijoita ymmärtämään miksi huolellisesti ja harkiten valitset elää ja tehdä lapsia miesten kanssa jotka ovat hyvin paljon ihanneaviomiehen alapuolella?
Kuka siihen on syyllinen?
Onko koskaan tullut mieleesi että on toisenkinlainen tapa elää? Elämäntyyli jossa kohteena on rauha, kunnioitus, avunanto, rakkaus ja tasapaino peheenjäsenten kesken. Mitä vikaa näet tuonlaatuisessa elämässä? Mitä vikaa näet etsiä tuonlatuista elämää haluavassa miehessä?
No nyt se on myohäistä, olet tehnyt lapsesi vikamiehen kanssa. Mutta mitä vääryyttä näet tarjota rauhallisen ja rakastavaisen ilmapiirin ilman repivää miestä, lapsillesi? Onko lapsillesi oikein pakottaa heidät elämään jatkuvassa pelossa ja ahdingossa? Millaisen henkisen trauman sinä äitinä rakennat heidän viattomaan mieleensä?
Näetko mitään syytä muuttaa suuntaa ja varmistaa lapsillesi turvallisen ja rauhallisen kasvuympäriston?
Tuossa sinulle alkuun muutamia hyvin vakavia kysymyksiä. Kysymyksiä jotka sinun täytyy huolellisesti punnita varmistaesssi lastesi hyvinvoinnin ja henkisen, tasapainoisen kasvun>
on pakko sanoa, että tiedätkö olemassa olevan sellaisiakin ihmisiä jotka muuttuvat vuosien myötä. Jotka eivät näytä todellista minäänsä ennekuin luotat häneen täysillä, olet naimisissa hänen kanssaan ja tehnyt ne lapsetkin. Silloin hän alkaa käyttää valtaansa sinuun. Ehkä tajuat sen "liian myöhään", kuten ketjun aloittajallekin varmaan on käynyt.
Nämä ihmiset eivät myöskään näytä todellista minäänsä muille, varsinkaan tuntemilleen ihmisille. Kaiken kurjuuden jossain vaiheessa paljastuessa, kaikki ovat ihmeissään. Kukaan ei koskaan olisi uskonut siitä ihmisestä sellaista. Olihan hän niin mukava.
Ketjun aloittajalle toivon voimia taisteluun. Siitä ei tule helppo.
Varsinkin jos kumppani on tosi hiljainen, ei sen ajatusmailmaan pääse käsiksi.
Sitä luulee saavansa rauhallisen kunnon mukavan miehen, kunnes vuosien päästä saakin sitten huomata,että joutuu yksin selviämään kaikesta toisen vaan mököttäessä asiasta kuin asiasta...ja sitten astuu kuvioihin vielä viina ja sen jälkeen helvetti!
nyt ja vikkelään! Ei tommosta saa suvaita, se on lasten henkistä pahinpitelya johon sinä osllistut sallimalla sen!
Mieti sitä ja lastesi hyvinvointia. Lapset ovat avuttomia, puolustuskyvyttömiä,SINÄ OLET HEISTÄ VASTUUSSA!