Puutarhuri

Uusi naapurini on kiinnostava ja hyvännäköinen. Huomasin hänet viime kesänä, kun hän leikkasi pensaita ja istutti ruohoa. Syksyllä hän haravoi pihaansa. Nyt talvella en ole vielä nähnyt häntä, ehkä hän nukkuu talviunta. Harmikseni jänistin kesällä enkä mennyt juttelemaan hänelle. Nyt kevään tullen olisin valmis yrittämään uudelleen tutustumista, olen hyvin kiinnostunut tästä naapuristani. En tiedä hänen ikäänsä tai etunimeään, en edes onko hänellä tyttöystävää. Pelkään epäonnistumista enemmän, koska kyseessä on naapurini, eli pakkien saaminen olisi sitäkin nolompaa, koska joutuisin näkemään häntä keväästä syksyyn. Olen kuitenkin valmis yrittämään. Yksi syy, miksi jänistin viime vuonna oli se, että hän vaikuttaa itsekin melko ujolta. Miten lähestyisin häntä?
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedäthän sen kuuluisan sanonnan: "Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta." Eli leivot jotain ja sitten menet leipomusten kanssa naapuriin, tyyliin "tuli leivottua vähän liikaa, niin ajattelin, että toisin naapurillekin". Sitten voitte siinä höpistä jotain niitä näitä ja ehkä hän jopa pyytää kahville. Jos ei, niin sekään ei haittaa, koska sitten on kuitenkin ensimmäinen kontakti tehty ja voit miettiä jatkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vakoilen puskissa kirjoitti:

Uusi naapurini on kiinnostava ja hyvännäköinen. Huomasin hänet viime kesänä, kun hän leikkasi pensaita ja istutti ruohoa. Syksyllä hän haravoi pihaansa. Nyt talvella en ole vielä nähnyt häntä, ehkä hän nukkuu talviunta. Harmikseni jänistin kesällä enkä mennyt juttelemaan hänelle. Nyt kevään tullen olisin valmis yrittämään uudelleen tutustumista, olen hyvin kiinnostunut tästä naapuristani. En tiedä hänen ikäänsä tai etunimeään, en edes onko hänellä tyttöystävää. Pelkään epäonnistumista enemmän, koska kyseessä on naapurini, eli pakkien saaminen olisi sitäkin nolompaa, koska joutuisin näkemään häntä keväästä syksyyn. Olen kuitenkin valmis yrittämään. Yksi syy, miksi jänistin viime vuonna oli se, että hän vaikuttaa itsekin melko ujolta. Miten lähestyisin häntä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu