Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt aktiivisesti laajentamaan ystäväpiiriäni. Aloitin uuden urheiluharrastuksen alkuvuodesta ja siellä on ihan mukavia tyyppejä sekä tyttöjä että poikia. Olen sosiaalinen ja huumorintajuinen, mutta jotenkin tuntuu vaikealta aloittaa ja ylläpitää keskustelua. En oikein tiedä mistä aiheista jutella. Urheilusta saan juttua aikaiseksi, vaikka kuinka paljon, mutta kaikki eivät urheilua seuraa niin paljoa, eikä se kaikkia kiinnosta. Harrastuksessani on muutamia mukavia tyyppejä, joihinka haluaisin tutustua paremmin ja ystävystyä. Haluaisin olla enemmän kuin hyvän päivän tuttu, jonka kanssa vaihtaa muutaman sanan silloin tällöin. Pelkään, että tutustuminen jää pintapuoliseksi ja nämä tyypit jäävät moikkailu kavereiksi.
Jotenkin tuntuu vaikealta tutustua uusiin ihmisiin ja saada heistä oikeita kavereita. Haluaisin olla joidenkin kanssa tekemisissä muutenkin kuin ko. harrastuksen parissa. Miten tutustua paremmin ja mitkä ovat hyviä keskustelun aiheita? Mistä jutella ja miten ehkäistä sitä, että kaveruus ei jää pinnalliseksi hyvän päivän tuttavuudeksi? Minun on välillä vaikea keksiä mitään sanottavaa, vaikka olen nykyisten ystävieni kanssa puhelias. Ei vain tiedä mistä puhuisi. Onhan se tietysti niin, että ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista, eikä kaikkien kanssa ole mitään yhteistä. Miten sitä oppisi tuntemaan toisen ihmisen paremmin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.