Olen saanut jo pakit.. Mutta ollaan nähty miehen kanssa sen jälkeen. Jutellaan vaan ja käydään yhdessä jossain. Nyt kuitenkin tuntuu että ei taida enää onnistua. On ollut suunnitteilla yksi tapaaminen ja vähän yhteistä tekemistä, nyt ajattelin kysyä itse sitä. Mutta jotenkin tuntuu sille että kyseinen mies ei taida enää suostua. Aika on kulunut omalla painollaan ja olen antanut hänen olla rauhassa, tottakai hänellä on siihen oikeus vaikka on sinkku. Ikävä on vaan niin kova, että en kestä ja pelkään sitä vastausta joka todennäköisesti on edessä ettei hän halua nähdäkään enää. Toisaalta jos suostuu en ymmärrä oikeen sitäkään.
Tapaako miehet naista joka ei kiinnosta
Tyhmä tyttö
3289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä tiedät että olet jo saanut ne pakit? Itsekö niin päättelit miehen käytöksestä, vai onko mies suoraan sanonut ettei kiinnosta?
Jotkin miehet etenevät vähän hitaammin kuin toiset, eikä sitä miehen passiivisuutta tule aina tulkita kiinnostuksen puutteeksi.
Että minulla on tunteita häntä kohtaan ja vastaus oli yhtä juupa-jaapaa.
Myöhemmin sanoin että sano nyt että ei kiinnosta. Vastaus oli "niin."
Kai sitä joskus tapailee ja on niitä jotka ei uskalla sanoa kasvotusten ettei kiinnosta.