jotka ovat olleet vuosia salasuhteessa ja sitten lopetatte suhteen omasta halustanne. Salarakas ei hyväksykään tilannetta, vaan käräyttää kaiken vaimollenne. Kaikki tulee ilmi, juttu menee todella likaiseksi katkeran naisen koston myötä. Tämä salarakas onkin kaikkea muuta kuin salarakas. Ja vaimonne kärsii, ja pyytää teitä lähtemään. Te sanotte, että olette tehneet elämänne pahimman virheen. Te pyydätte toista mahdollisuutta.
Miksi ette lähde ja jätä vaimojanne? Miksi pyydätte anteeksiantoa? Mikä teidät pitää kiinni vaimoissa, ravaatte perheneuvonnassa ja lohdutatte itkevää vaimoa? Miksi kestätte repivät riidat ja solvaukset? Miksi päivästä toiseen jankutatte vaimollenne, että rakastatte vain häntä, kun vaimo ei sitä enää usko? Miten voitte elää syyllisyytenne kanssa, varsinkin jos selviää, että salarakas on ollut jotakin muuta, kuin te luulitte? Miltä teistä tuntuu, kun salarakas solvaa vaimoajanne tekstiviestein ja kirjein ja tulee teidän kotinne portinpieleen ilkkumaan? Kertoo yksityiskohtaisesti seksisessionne ja solvaa vaimojanne päin naamaa. Miten kestätte sen salarakkaan vihan, joka on kuitenkin ollut teille vuosia se rakas? Tuleeko teille miehinen olo, kun joku nainen haluaa teidät, keinolla millä hyvänsä? Nautitteko kilpailutilanteesta vai nolottaako teitä?
Miltä teistä tuntuu? Jäättekö säälistä vaiko kadutteko ihan oikeasti tekojanne? Eikö olisi parempi pakata kassi ja lähteä, kun jatkaa hajalla olevaa avioliittoa? Kertokaahan miehet tuntojanne.
Miksi ette lähde ja jätä vaimojanne? Miksi pyydätte anteeksiantoa? Mikä teidät pitää kiinni vaimoissa, ravaatte perheneuvonnassa ja lohdutatte itkevää vaimoa? Miksi kestätte repivät riidat ja solvaukset? Miksi päivästä toiseen jankutatte vaimollenne, että rakastatte vain häntä, kun vaimo ei sitä enää usko? Miten voitte elää syyllisyytenne kanssa, varsinkin jos selviää, että salarakas on ollut jotakin muuta, kuin te luulitte? Miltä teistä tuntuu, kun salarakas solvaa vaimoajanne tekstiviestein ja kirjein ja tulee teidän kotinne portinpieleen ilkkumaan? Kertoo yksityiskohtaisesti seksisessionne ja solvaa vaimojanne päin naamaa. Miten kestätte sen salarakkaan vihan, joka on kuitenkin ollut teille vuosia se rakas? Tuleeko teille miehinen olo, kun joku nainen haluaa teidät, keinolla millä hyvänsä? Nautitteko kilpailutilanteesta vai nolottaako teitä?
Miltä teistä tuntuu? Jäättekö säälistä vaiko kadutteko ihan oikeasti tekojanne? Eikö olisi parempi pakata kassi ja lähteä, kun jatkaa hajalla olevaa avioliittoa? Kertokaahan miehet tuntojanne.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Miksi ette lähde ja jätä vaimojanne? Minä en lähtenyt, vaikka vaimo sitäkin mahdollisuutta väläytteli ja minäkin sitä vaihtoehtoa pitkään mielessäni pyörittelin. En lähtenyt, sillä mitään takeita uudessa suhteessa onnistumiselle ei ollut. Lapset, omaisuus, taloudellinen tilanne, sujuva arki, sukulaisten painostus ja syyllisyys painoivat vaakakupissa enemmän kuin oman onnen tavoittelu.
Miksi pyydätte anteeksiantoa? Kasvatuksen tulosta. Silloin kun on tehty väärin, pyydetään anteeksi. Helpotetaan anteeksipyynnöllä niin omaa kuin vaimon oloa.
Mikä teidät pitää kiinni vaimoissa, ravaatte perheneuvonnassa ja lohdutatte itkevää vaimoa? Juuri nämä ensimmäisessä vastauksessa mainitut seikat vaikuttavat tähän. Teen mitä minun nyt odotetaan tekevän.
Miksi kestätte repivät riidat ja solvaukset? Jälleen : lue kysymys ja vastaus nro 1.
Miksi päivästä toiseen jankutatte vaimollenne, että rakastatte vain häntä, kun vaimo ei sitä enää usko?
Minun tapauksessani vaimo haluaa niin uskoa. Jollain tapaa rakastankin. Miksi en sitä siis kertoisi, etenkin kun vaimo haluaa sen päivittäin kuulla?
Miten voitte elää syyllisyytenne kanssa, varsinkin jos selviää, että salarakas on ollut jotakin muuta, kuin te luulitte? Hengissä on pysytty. Eikä minun tapauksessani salarakas osottautunut yhtään sen erilaiseksi kuin olin kuvitellutkaan. Tietysti kurjissa tilanteissa tulee ihmisistä niitä kurjiakin asioita esiin , mutta salarakas ei ollut ainoa, joka koki kurjia tunteita.
Miltä teistä tuntuu, kun salarakas solvaa vaimoajanne tekstiviestein ja kirjein ja tulee teidän kotinne portinpieleen ilkkumaan? Salarakas ei toiminut näin. Lähetti kyllä pari viestiä ja pahoitteli tapahtunutta, mutta ei ole ilkkunut eikä solvannut vaimoani.
Kertoo yksityiskohtaisesti seksisessionne ja solvaa vaimojanne päin naamaa. Miten kestätte sen salarakkaan vihan, joka on kuitenkin ollut teille vuosia se rakas? En tiedä oliko se vihaa, lähinnä kai pettymystä minuun. Kieltämättä se on ollut vaikeaa kestää , mutta olemme saaneet asiat keskusteltua ja sovittua ja ymmärrys on molemminpuolista.
Tuleeko teille miehinen olo, kun joku nainen haluaa teidät, keinolla millä hyvänsä? Nautitteko kilpailutilanteesta vai nolottaako teitä? Tottakai halu nostaa itsetuntoa ja tuntuuhan se hyvälle, että joku tahtoo ja haluaa. En ymmärrä tätä kilpailutilanne kommenttia, joten en kykene siihen vastaamaan. Minun vaimoni ja salarakkaani ovat niin erilaisia naisia, että heitä on ensinnäkin mahdoton vertailla keskenään. Molemmilla on omat hyvät ja huonot puolensa.
Miltä teistä tuntuu? Nyt jo helpottaa. Kun tilanne on selkiytynyt. Vaikeita aikoja on takana.
Jäättekö säälistä vaiko kadutteko ihan oikeasti tekojanne? Katsokaa edelleen kysymys ja vastaus nro 1. En osaa katua. Elämässä pitää katua tekemättömiä asioita, ei tehtyjä. Salasuhde antoi paljon ja opetti paljon.
Eikö olisi parempi pakata kassi ja lähteä, kun jatkaa hajalla olevaa avioliittoa? Jos mitään toivoa avioliittoni korjaamisesta ei olisi, lähtisin. Mutta jos molemmilla on halua yrittää,miksi en katsoisi tätä loppuun saakka? Välillä on huonoja hetkiä ja tekisi mieli luovuttaa, mutta toistaiseksi niiden hetkien yli on päästy.
Kertokaahan miehet tuntojanne.
Tämän hetkinen tunne on se, että rakastan yhä kahta erilaista naista. Mutta toisen kanssa minun on mahdollista elää. Toisesta voin vain haaveilla. Haaveet ovat omiani, yksityisiä ajatuksiani, elämä taas- se on vaimon kanssa yhteistä.
puolittain onellisena vaimosi kanssa? Eli tyydytkö toiseksi parhaaseen, kun voisit saada sen parhaan, kuitenkin? Jos olisin vaimosi, toivoisin, että et laittaisi omaa onneasi sivuun.
"En lähtenyt, sillä mitään takeita uudessa suhteessa onnistumiselle ei ollut. Lapset, omaisuus, taloudellinen tilanne, sujuva arki, sukulaisten painostus ja syyllisyys painoivat vaakakupissa enemmän kuin oman onnen tavoittelu."
Mulle tuli jotenkin kamalan surullinen olo MarriedManin kirjoitusta lukiessani. Jaetut kortit on katsottava loppuun, mutta jotenkin itse sain kirjoituksesta sen kuvan, että "tähän mun on tyytyminen". Sydän ei sitten kuitenkaan ole täysin vaimon, vaan harhailee siellä haaveissa ihan jossain muualla..
Vaikka uskonkin siihen, että kahta ihmistä voikin samaan aikaan rakastaa, ajattelin itseni vaimosi asemaan ja minä ainakin kokisin saavani sinunlaisestasi miehestä vain "lohdutuspalkinnon". Siinä se tuttuun ja turvalliseen jämähtänyt mies nyt pyörii ja jotain yrittää, kun ei asuntolainan tai lasten takia ole kanttia lähteäkään.. ei vankkumattomasta rakkaudesta minua kohtaan, haaveillen kuitenkin jostain muusta. Vähän kuin jalka kuitenkin oven raossa samalla, kun malli-isä keittää lapsille puuroa ja suukottaa töistä palaavaa puolisoaan.. jotenkin kiiltokuvamainen ja osin valheellinenkin kuva piirtyi verkkokalvolleni. Maitojunassa kotiin palaavaa mies, joka kävi maailmalla tuulettumassa ja pönkittämässä miehistä itsetuntoaan leikkimällä toisen naisen tunteilla. Näitähän täällä riittää...
Eihän elämässä ole mistään mtn takeita koskaan, mutta ei täällä mitään saakaan ellei uskalla ottaa riskejä. "..pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan onnen saavuttaa.."
Valitettavasti tekstistäsi saa sen käsityksen, ettet aidosti kadu etkä tosissasi edes pyytänyt anteeksi, vaan toimit vain kuten sinun odotettiinkin toimivan. Sanoit vain mitä vaimosi halusi kuulla, mutta et sydämessäsi tarkoittanut sitä. Toisin sanoen valitsit vain helpoimman tien eli oli helpompaa jatkaa vanhassa tutussa kuin ottaa riski uudessa suhteessa. Veikkaan, ettei noin valheellinen asetelma tule pitkään kestämään.
Entä jos vaimosi antaisi sinulle samalla mitalla takaisin ja vuorostaan pettäisi sinua ? Antaisitko anteeksi ja jatkaisit avioliittoasi ? Voisitko enää uskoa vaimosi vilpittömään katumukseen, kun et itsekään ole katunut vilpittömästi ?
Elätkö nyt puolittain onnellisena vaimosi kanssa? Ehkä niin. Suurimman osaa aikaa olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni. Ja kuten kirjoitin, mitää takeita ei ollut uudessa suhteessa onnistumiselle. Ehkä, huom. ehkä se olisi voinut olla parempaa- ainakin haaveissani, mutta mitään takeitahan siis ei ole.
Minun vaimoni. Hän haluaa , että olen onnellinen hänen kanssaan. Sitä tässä nyt sitten yritetään.
noin minäkin ajattelisin, että mies tyytyy siihen toiseksi parhaaseen.
Joo ei elämässä ole mitän takeita, onnistuuko se seuraavakaan suhde, mutta en haluaisi kuitenkaan olla mitenkään varajuttu.
Vaimo nyt varmaankin tekee kaikkensa antaakseen anteeksi, jos ei olla täysillä mukana, niin ehkä vaimollekkin pitäisi suoda mahdollisuus täydelliseen onneen, joskus jossakin...
"Yrittää olla onnellinen". Voi helvetti!!
Sitä joko on onnellinen tai sitten ei. Jos sitä pitää oikein erikseen yrittämällä yrittää, niin jotain on kyllä pielessä ja pahasti.. "Vaimoni haluaa että olen onnellinen hänen kanssaan". Niin HÄN haluaa.. oletko lainkaan pysähtynyt miettimään mitä SINÄ haluat?
Mies on joko ihan totaalinen tohveli tai luuseri, kun tanssii vaimon ja suvun pillin mukaan. Ainakaan oman elämän langat ei ole kaverin omissa käsissä...
Näin se on, etteivät miehet aina ajattele tarpeeksi pitkälle. Minun exmieheni jätti minut ja lapsemme, kun rakastui toiseen. Muutti tämän naisen luokse tietämättä mitä oli tulossa. Siitä on nyt kohta kolme vuotta aikaa ja nyt alkaa vahvasti näyttämään siltä, että mies on alkanut katumaan. On epäilyttävän ystävällinen minulle ja toisaalta näyttää hapanta naamaa, jos kuulee minun olleen treffeillä jonkun kanssa. Joskus kun tulee lasta hakemaan saattaa katsoa minua pitkään surullisen näköisenä. Kun hän tuli viime jouluaattona tuomaan lahjaa pojallemme ja poika alkoi innoissaan kertoa mitä jouluvalmisteluita olimme yhdessä tehneet, tulivat miehelle kyyneleet silmiin. Ilmeisesti muisti ne kaikki joulut mitä olimme yhdessä perheenä viettäneet.
Olen sukulaisilta kuullut, ettei miehelläni mene enää ollenkaan hyvin tämän uuden naisystävänsä kanssa ja myös sukulaiset arvelevat, että hän haluaisi tulla luoksemme takaisin. Mutta pahinta tässä on se, että vaikka mies olisi tulossa takaisin, en voisi häntä takaisin enää ottaa. En yksinkertaisesti koskaan enää voisi luottaa häneen. Hän ei ole enää silmissäni sama mies kuin ennen. Kunnioitus on mennyt. Totaalisesti.
Toisaalta olen surullinen siitä, että meidän ihan hyvä avioliittomme hajosi vain siksi, ettei mies osannut ajoissa pitää järkeä päässään ja housuja jaloissaan. Ja ilmeisesti mies suree sitä nyt itsekin, mutta liian myöhään.
salasuhteesta, joka kesti kaksi vuotta. Mies jätti minut yhdellä sähköpostiviestillä, eikä hänestä sitten enää kuulunut, eikä hän vastannut minun viesteihini. Mutta siinä yhdessä viestissä hän sanoi, että hänellä on voimakkaita tunteita minua kohtaan, mutta hänellä on lapset, talo ja muu omaisuus sekä asemansa yhteisössä ja hän ei voi vaarantaa mitään ja siksi hän jättää minut. En ole ottanut yhteyttä vaimoon, enkä kostanut. Mies on valintansa tehnyt ja siihen on tyytyminen. Kirjoitin hänelle, että en usko, että olet onnellinen. Hyvää loppuelämää.
siitä... että menet nukkumaan vaimon kaa ja haaveilet toisesta.. onko siis tää onni onnela?????
ettei mies vain halunnut pahoittaa mieltäsi, ja siksi laittoi syyksi nuo mainitsemasi asiat? Ei aivan kaikkea kannata uskoa, voihan olla ettei halunnut esim.rettelöitä sinun puoleltasi. Juu juttuja on monia...
tarina on.
Yksinkertaisesti sanottiin ettei ole varaa minuun , on ison yrityksen johtajana, lapset, talo, laina vaimon kaa...
Niin minäkin sanoin etten usko että hän on onnellinen ja kaikki on kunnossa perheensä, mutta on nyt ihan samantekevä, jatkan oma elämän, mitä ei tappa meitä niin se vaan vahvistaa.
Hei, miksi aina ajatellaan et kakkonen eron tullessa kostaa? Siis kertomalla vaimolle asiat ja näyttämällä viestejä ym. Itse omalta kohdallani jouduin sen tekemään koska mies palatessaan vaimonsa luokse kertoi minusta kaikenlaisia valheita, todella törkeitä, olin mm. kiristänyt miestä. Näitä juttuja aikani kuuntelin ja pyysin miestä kertomaan valehdelleensa. Hän ei myöntänyt. Jutut levisivät. Silloin lähetin kaiken materiaalin vaimolle ja monelle muulle ihmiselle myös jotka luulivat vaikka mitä. Ikinä tuollaista en olisi halunnut tehdä, rajansa vaan kaikella mitä sietää. Koskaan en eroa ollut pyytänyt, en edes odottanut sellaista, miehen olisin tyystin jättänyt rauhaan vaan toisin kävi. Nyt sitten uhkaillaan jo oikeusjutuilla kun viestejä olen näytellyt muille. Että silleen. Raastupaanko hän haluaa mennä kertomaan mitä tullut tehtyä? Kyllä se minulle käy, on niin paljon näyttöä kaikesta mitä oikeasti on tapahtunut. Säälittää.
tässä ketjussa nyt alkuperäinen kirjoittaja oli ilmeisesti joutunut toisen naisen pilkkaamaksi, ei hän sen liiemmin sanonut, mistä toiminnasta oli kyse, eikä kertonut mitä viestejä esim. lähetteli, olivatko miehen vai ihan omia.
Mutta jos kerrankin pysyttäisiin alkuperäisen kirjoittajan toivomuksessa; olisi välillä vaihteeksi kiva lukea näiden pettäjämiestenkin ajatuksia eikä aina näiden kakkosnaisten.
Pettäjämiehetkin ovat ihmisiä ja uskon oikeasti, että on sellaisiakin pettäjämiehiä, joiden silmät ovat avautuneet ja ovat huomanneet sen, että oma vaimo on sittenkin kalleinta, mitä voi olla :)
En ole mies, mutta saman läpikäynyt nainen.. Eihän rikkinäisestä peilistä enää ehjää saa, vaikka kuinka liimaisi. Säröt jäävät näkyviin ikuisiksi ajoiksi. Niin kävi myös meille.
Salasuhteen päätyttyä hän taisteli. Ei kuvaamillasi rumilla keinoilla, mutta taisteli minusta kuitenkin. Mutta minä valitsin toisin, päätin yrittää vielä kerran paikata liittoani minäkin. Vakuuttelin ja vannoin, mutta mikään ei riittänyt. Ajattelin, että aika parantaa haavat mutta eihän siinä niin käynyt. Elin salasuhteen jälkeen nuhteetonta elämää monta vuotta. Panostin parisuhteeseen ja perheeseen, luovuin miltei ystävyyssuhteista ja harrastuksistakin jotta puolison ei tarvitse öitään valvoa ja miettiä, missä menen ja kenen kanssa. Siinä samalla hukkasin sitten itsenikin.. Myönnettäköön, että olin turvallisuushakuinen ja pelkäsin eroajatuksissa sukulaisten reaktioita ja syyllisyyttäni, kuten Married Mankin. Siinä sitten kului vuosi ja toinenkin.. itse asiassa miltei kuusi. Sitten tapahtui jotain, mikä herätti.
Kuulin sattumalta tuttujen tuttujen kautta, että silloisen suhteeni toinen osapuoli oli parantumattomasti sairas. Maailmani romahti. Tajusin, kuinka monta vuotta olin häntä ajatuksissani ja sydämessäni rakastanut – ja hukannut. Nyt menettäisin hänet jälleen.. Olin kai jotenkin ajatellut, että eroamme kunhan lapset ovat isompia ja sitten olen vapaa ottamaan yhteyttä rakastettuuni. Ja mikäli hän olisi vielä vapaa, kenties jatkamaan siihen mihin jäimme.. Elämä päätti kuitenkin toisin ja tätä mahdollisuutta meille ei koskaan annettu. Jälkiviisaus paras viisaus, sillä nyt ajan takaa kun ajattelen asioita, hukkasin liian monta vuotta hyvittelemällä, alistumalla kohtalooni ja vanhaan liittoon. Joka tuli tiensä päähän kuitenkin.. Kadun tätä varmaan lopun elämäni, sillä kaikki tämä tänään tietäen, ero olisi ollut jo tuolloin ainoa oikea ratkaisu. Mutta en uskaltanut, minulla ei ollut rohkeutta..
Nyt on poltettu liian monta siltaa takana ja mitä jäi käteen? Ei mitään muuta kuin savuavat rauniot.. ja ne haaveet ja unelmat rakkaudesta ja elämästä, johon minulla olisi ollut mahdollisuus ja jolle käänsin selkäni.. Tätä kadun varmaan loppuikäni.
niin, että ihminen haikailee jotain sellaista mitä ei voi saada. Juuri se että se on kielettyä, mahdotonta tms. tekee siitä erikoisen haluttavan asian. Itselle kävi juuri noin, haikailin vuosikausia ihmisen perään ja sitten kun hänet vihdoin sain, niin huomasin että olinkin rakastunut tunteeseen, en siihen ihmiseen.
hohhoijaa näitä syyllistäviä vuodatuksia jätetyiltä eukoilta..
vinkki sille vaimolle: paree miettii ETUKÄTEEN mitä se lupaus siellä alttarilla tulee kattamaa
vinkki sille salarakkalle: varmaan tiesit mihin ryhdyit, älä vongu JÄLKIKÄTEEN
riskit on aina jaettuja, turhaan lähette miehiä syyllistää omatuntoanne putsaamaalla..