Rapea
Huomasin ensimmäisen kerran kaverin Töölöntorin K-kaupassa. Kaikki näkyi kasvoilla, aivan kaikki. Yhdellä vilkaisulla silmiin näin mitä hän oli ajatellut naisesta joka asui samassa talossa kuin minä itse, mutta sen ylimmässä kerroksessa. Se ajatus oli sietämätön himo.
Nainen oli harmillisen puhelias, eikä oikeastaan koskaan jättänyt sanomatta kenellekään mitään – osaksi siksi, että oli jatkuvasti humalassa. Ehkä viinan ja tupakan vetäminen piti hänet sietämättömän hoikkana, ja jos naamassa oli jotain uria tai kuoppia, niin niille täytyi notkua kaapit täynnä voiteita ja kohottimia.
Nainen taisi olla menevimmistä ja paremmista piireistä, sillä hän meni ja tuli milloin kenenkin kanssa. Ja aamuisin, darrapäissään, luikki kuin varjo pitkin porraskäytävää vichykasseineen ja siidereineen piiloutuneena aurinkolasiensa taakse kuin teatteridiiva. Hän pukeutui kuin huora, kallis huora.
Naista seuraava mies oli tummaihoinen, nahkatakkinen ja roteva. Pikimustat hiukset laineilivat luonnollisena kuin tuulessa maan musta öljy. Miehellä oli hyvä perse. Mutta katseessa asui pahuus ja kuolema. Hänen hymynsä ja kohteliaisuutensa valui kuin siirappi kasvoilla hänen pyyhkäistessä hiuksiaan – laineissa vilahti kultainen paksu sormus. Sormi oli nimetön, vasen nimetön. Kädet olivat kovat ja vahvat, kuin tottuneet kuristamaan ihmisiä hengiltä. Miehen muu olemus oli suora, kuin pantterin asento juuri tämän tehdessä loikan saaliinsa kimppuun kynnet esillä, hampaat valmiina. Silmiinpistävää oli myös miehen hitaus. Hän ei hätäillyt ihmisvilinän ahtaudessa ja ruuhkassa, vaan keskittyi seuraamaan vaaleita hiuksia, joita pyyhittiin jatkuvasti takaisin korvan taakse.
Minua otti päähän naisen kauniit sääret ja elämäntapa. Olin aivan raivona ja kihisin vihaa. Väänsin salaatiltani niskat nurin, ja peukaloni kynsi upposi jogurttipurkin kannen lävitse kuin se olisi ollut tuon naisen silmä. Tökin avaimilla reikiä vakuumipakkauksiin ja rusentelin kananmunia, vetelin säilyketölkkejä auki ja kiertelin kansia löysälle. Aiheutin viidessätoista minuutissa valtavaa vahinkoa kaupan hyllyrivien välissä. Lopulta päädyin varastamaan karkkia. Tungin käsilaukkuni täpötäyteen suklaata ja lakritsia välittämättä mitään kameroista tai jonnekin kadonneista vartijoista. Täytin korini siiderillä ja ajattelin, että olisi hyvä vetää päiväkännit ja toivoa parasta, luvata itselleen että huomenna kaikki olisi toisin.
Ja lisää Poirottia, juu.
Huomasin ensimmäisen kerran kaverin Töölöntorin K-kaupassa. Kaikki näkyi kasvoilla, aivan kaikki. Yhdellä vilkaisulla silmiin näin mitä hän oli ajatellut naisesta joka asui samassa talossa kuin minä itse, mutta sen ylimmässä kerroksessa. Se ajatus oli sietämätön himo.
Nainen oli harmillisen puhelias, eikä oikeastaan koskaan jättänyt sanomatta kenellekään mitään – osaksi siksi, että oli jatkuvasti humalassa. Ehkä viinan ja tupakan vetäminen piti hänet sietämättömän hoikkana, ja jos naamassa oli jotain uria tai kuoppia, niin niille täytyi notkua kaapit täynnä voiteita ja kohottimia.
Nainen taisi olla menevimmistä ja paremmista piireistä, sillä hän meni ja tuli milloin kenenkin kanssa. Ja aamuisin, darrapäissään, luikki kuin varjo pitkin porraskäytävää vichykasseineen ja siidereineen piiloutuneena aurinkolasiensa taakse kuin teatteridiiva. Hän pukeutui kuin huora, kallis huora.
Naista seuraava mies oli tummaihoinen, nahkatakkinen ja roteva. Pikimustat hiukset laineilivat luonnollisena kuin tuulessa maan musta öljy. Miehellä oli hyvä perse. Mutta katseessa asui pahuus ja kuolema. Hänen hymynsä ja kohteliaisuutensa valui kuin siirappi kasvoilla hänen pyyhkäistessä hiuksiaan – laineissa vilahti kultainen paksu sormus. Sormi oli nimetön, vasen nimetön. Kädet olivat kovat ja vahvat, kuin tottuneet kuristamaan ihmisiä hengiltä. Miehen muu olemus oli suora, kuin pantterin asento juuri tämän tehdessä loikan saaliinsa kimppuun kynnet esillä, hampaat valmiina. Silmiinpistävää oli myös miehen hitaus. Hän ei hätäillyt ihmisvilinän ahtaudessa ja ruuhkassa, vaan keskittyi seuraamaan vaaleita hiuksia, joita pyyhittiin jatkuvasti takaisin korvan taakse.
Minua otti päähän naisen kauniit sääret ja elämäntapa. Olin aivan raivona ja kihisin vihaa. Väänsin salaatiltani niskat nurin, ja peukaloni kynsi upposi jogurttipurkin kannen lävitse kuin se olisi ollut tuon naisen silmä. Tökin avaimilla reikiä vakuumipakkauksiin ja rusentelin kananmunia, vetelin säilyketölkkejä auki ja kiertelin kansia löysälle. Aiheutin viidessätoista minuutissa valtavaa vahinkoa kaupan hyllyrivien välissä. Lopulta päädyin varastamaan karkkia. Tungin käsilaukkuni täpötäyteen suklaata ja lakritsia välittämättä mitään kameroista tai jonnekin kadonneista vartijoista. Täytin korini siiderillä ja ajattelin, että olisi hyvä vetää päiväkännit ja toivoa parasta, luvata itselleen että huomenna kaikki olisi toisin.
Ja lisää Poirottia, juu.
Vastaukset 16
Vanhimmat
olen miettinyt, miksi kirjoittelet näitä novellejasi tänne? Kieltämättä niitä on mukava lukea, ne on kivalla tavalla kirjoitettu, mutta käyttäisit mieluummin oman lahjakkuutesi tavalla, että tarjoaisit omaa tuotantoasi kustannusyhtiöille. Jos he päättävät julkaista kirjoituksiasi, saavuttavat ne silloin laajemmin kuulijakuntaa, joka todella ymmärtää niiden sisällön. Täällä meitä ymmärtäjiä tuskin kovin montaa on.
Mitä sä olet mieltä: voisiko Poirotin nerouden sisällä olla mitään muuta kuin naisen logiikalla toimivat kädet?
Ja sitä paitsi mä pidän teistä enemmän kuin suurista kunnista.
romaanin pohjaltahan tuo sarja tehty. Poirot toimisi toisin, jos käsikirjoituksen olisi tehnyt mies. Tuskin miehestä välittyisi silloin hienostunutta eleganssia ja pehmeyttä, joka nivoutuisi yhteen pohdiskelevan ja terävän älyn kanssa. Poirotin huomaa siis olevan naisellinen luomus Christien miehisestä salapoliisin mielikuvasta.
näin on, ja vastaavat novelleina löytyneisivät kirjahyllystäkin.
En osaa lisätä asiaan mitään.
Mä mietin tuossa päivällä pääpiirteittäin aivan samaa, että jos keräilisi kaikki hyllyynsä. Mutta kun mä en ole keräilijäluonne niin asian toteuttamisen muistaminen olisi hyvin hankalaa.
(hankala muistamis-hymiö)
*tikkuja kirjahyllyssä*-hymiö?
Mä vaan olen lainaamassa (en rahaa).
(monimoni-hymiö)
Elämä on aina vain lainaa
*pohtii senkin 'viisauden' merkitystä*
En mä mitään lainaa ottanut. Markkinatalous on kohdennettua kotitaloutta: (joku latinalainen viisaus tähän sammioon).
'Multa tuli.'?
Musta toi kuulostaa puutarhanhoidolta ja mua ei ole oikein sellaiseen tarkoitettu. Saatan kyllä nauttia hedelmistä ja vedellä drinksuja, mutta ei helvetti siinä kukaan mitään aitaa ala leikkaamaan.
nounou
Kaipasit latinaa.
(individuaalihymiöt eivät kaipaa kuolleita kieliä)
ja 'Multa tuli' sopi asiayhteyteen :)
Olipa hauska. :)