Mies ei vastaa

Epäilen miestäni, mutta hän ei suostu vastaamaan minulle mitään.Olemme olleet noin kuusi vuotta yhdessä ja muutama kk sitten hän jäi kiinni yhteydenpidostaan exäänsä. Sinänsä ei mitään jos vaan kaikki on ollut vaan mesettelyä, mutta hän salasi asian vuosia minulta. Väittäen, että ko. nimi mesessä on joku festari kaveri pohjoisesta ajalta ennen meitä. Joten annoin olla. Kuitenkin tämä muija asuu noin puolen km päässä minusta..ja olen pääkaupunki seudulta.
Sitten alkoi löytymään kumeja lompakostaan ja pöytälaatikostaan..

Olemme olleet erossa lukuisia kertoja näiden vuosien myötä, mutta olemme aina yhteen palattuamme kertoneet, jos muita on ollut sillä välin. Ei ole ollut, ainakaan minulla.Eikä hänellä, jos nyt enään siihen on uskomista.

Nyt en kykene luottamaan koko ihmiseen. Hän on muuttunut monessa suhteessa. Jotakin outoa on tekeillä, sen vaan jotenkin vaistoaa. Mutta kun yritän puhua siitä tulee riittaa, yritän laittaa kirjalliseen
muotoon, esim textariin tai sähköpostiin, hän ei lue niitä saati vastaa. On itse sanonut, että poistaa ne samantien. Itse kyllä laittaa pahojakin haukkumisviestejä, jotka luen, mutta hän ei vastauksiani lue. Tunnen ettei minua haluta kuunnella, ei edes yrittää häivyttää pelkojani/epäilyksiäni.
Mies poisti naisen mesestä ja puhelimesta, olin paikalla ja lupasi, ettei enään ota yhteyttä. No mikäs konsti
se nyt on laittaa ja ottaa ne takas?? En tiedä missä mennään.
Emme asu yhdessä, emme edes samalla paikkakunnalla. Joten mun on todella vaikea saada mitään selkoa mitä miehen ja ton exän välillä tapahtuu. Olen miettinyt, että otan naiseen yhteyttä..naapurissa kun melkein asuu..mutten tiedä onko se järkevää vai teenkö itsestäni pellen. Tuskimpa se nainen mitään myöntäis.
Se, että aikoinaan sovittiin, että exiin ei sitten pidetä yhteyttä, koskikin pelkästään minua. Hän on saanut pelejään pelata vuosia selän takana. Pettääkö mies? Ja jos, niin miten saan asiasta varmuuden? Haluan lopettaa suhteen, jos näin on, mutta haluan olla 100% varma. Mutta kun miehestä ei saa mitään irti. Ei edes sillä kauniilla, aikuismaisella keskustelulla. Mikä neuvoksi??

Olemme
7478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hoh hoijaa, kasva aikuiseksi. Ketän ei voi omistaa.

Äänestä

"Olemme olleet noin kuusi vuotta yhdessä ja muutama kk sitten hän jäi kiinni yhteydenpidostaan exäänsä"

"Sitten alkoi löytymään kumeja lompakostaan ja pöytälaatikostaan.."

no eikö täm ole jo aivan päivänselvä asia, vai onko miehellä muka yli vuosikausia vanhoja kumeja "ihan vaan varmuuden vuoksi"?

"Pettääkö mies? Ja jos, niin miten saan asiasta varmuuden? "

et sinä sitä totuutta halua uskoa, haluat jatkaa yhdessä.

"Olen miettinyt, että otan naiseen yhteyttä."

hyödytöntä.

Äänestä

että turhaan enää roikut hänessä..ikävä sanoa, mutta merkit on sellaset, että sua on kusetettu jo vuosia niin mitä vielä tarttet varmuudeksi? Eiks noi kondomit jo kerro tosiaan kaiken? Onhan se hyvä, jos on huolehtinut ettet saa tauteja, mutta siis lue tuo oma juttusi vielä ja mieti tarkkaan..Et tarvitse mitään varmuutta, kun voit olla varma ainoastaan siitä, että mies valehtelee. Et koskaan tietäisi onko hän sinulle rehellinen, joten miksi tuhlaisit kallisarvoista elämääsi miettimällä mitä mies tekee..

Siis kerropa mikä sinua pitää kiinni tässä kyseisessä miehessä, jos hän kohtelee sinua kuin ovimattoa?? Etkö tosiaan usko ansaitsevasi parempaa? Totuus taitaa olla se, että sinä et kestä totuutta eli sitä, että sinua on lirutettu silmään jo vuosia..Olin itsekin ennen sitä mieltä, että ennen kuin eroaa pitää olla 100varma, että se toinen on sitten pettänyt jne. Mutta, jos sinua kerta kohdellaan jo tuollain, niin et tarvitse enää mitään lisätodisteita. Jätä se sika, ja ala elää uutta elämääsi. Sulle tulee kohdalle vielä jotain tosi ihanaa, usko vaan, kunhan pääset tuosta tyypistä. Terapeutin sanoin: ainoastaan se on varmaa, että mies tulee valehtelemaan jatkossakin..

Äänestä

Mielestäni sinun ei tarvitse saada mieheltäsi varmistusta asiasta jo merkit ovat noin selkeät. Mitä tekisit jos hän myöntäisi? Ymmärrän että pelkäät pahinta ja toivot viimeiseen asti että tuolle kaikelle olisi jokin selitys. Mutta löytämillesi kumeille ei monenlaista käyttöä löydy, jos ne eivät sinua varten ole ostettu. Sinulla on oikeus toimia ilman että saat miehen myöntämään tekonsa. Voit sanoa että haluat jättää hänet koska hän ei ole rehellinen sinulle. Ja todellakin voit jättää hänet, et tarvitse siihenkään miehen suostumusta. Luultvasti mies tulee ruikuttamaan perääsi, voit silloin sanella ehdot jos haluat vielä hänet takaisin.

Äänestä
  • olla oikeassa. Lisäys kuitenkin paikallaan, tai todellakin yritän viimeiseen asti selitystä löytää..
    Meillä oli noin kuuden viikon ero. Sillä välin kumit olivat ilmestyneet. Miehellä varmaan oli aikomus käyttää niitä, tietty. No kun aloitimme siis jälleen kerran, kumit eivät hävinneet viikkojenkaan jälkeen. Itse syön pillereitä, joten ihan suotta minun takiani. Hän perusteli tätä sillä, että olin kuulemma joskus sanonut, että lopetan pillereiden käytön ja vaihdan johonkin muuhun ehkäisyyn. Kumeihin siirtymisestä en varmasti ole puhunut! Niin, että ne ovat siltä varalta, että jos lopetan tämän ehkäisyn.. ARGH..voihan hemmetti mua(jotenkin epätoivosta)
    Olen sanonut siitä, että ne häiritsevät. Aina kun olemme riidoissa ja emme näe kolmeenkaan viikkoon, tulee mieleen, että siellä kumi palaa.
    Jos ei ole ollut muissa naisissa ja ei kuulemma heti edes haluaisi jos meille lopullinen ero tulisi, niin miksi pitää niitä kun kerta tietää, että asia vaivaa mua! Saahan niitä sitten ostettua uusia, jos ero tulee. Pakkoko niitä on kolmea-neljää kumia lompakossa pitää?
    Tiedän, että on naurettavaa, mutta koko ajatusmaailmani pyörii miehen ympärillä.
    Jos haluatte lukea muuta, joka tukee kenties uskottomuus asiaa niin, tällä palstalla on kirjoitus otsikolla kolmas pyörä.
    En saa rauhaa tästä asiasta, joten lukaskaa se ja kiitos jos jotenkin jaksatte ulkopuolisen silmin vielä valottaa asiaa mulle.

    Äänestä

  • ollla oikeassa kirjoitti:

    olla oikeassa. Lisäys kuitenkin paikallaan, tai todellakin yritän viimeiseen asti selitystä löytää..

    olet tainnut onnistua tekemään kumeista periaatekysymyksen, varsinkin jos olet itse ollut aloitteellinen sen eron suhteen.

    Äänestä

Mä näin nyt tuosta nämä faktat:

- Mies on valehdellut sinulle.
- Sinä koet, ettet voi luottaa mieheen.
- Te ette pysty keskustelemaan asiasta yhdessä.

Mietin vaan noiden pohjalta, että mitä se enää vaikuttaa pettikö mies vai ei?

Olisi pettänyt: Mies ei suostu keskustelemaan asiasta. Hän ei halua olla sinulle rehellinen ja kertoa miten asiat menivät, mikä on totta ja mikä ei. Miten sä ajattelit, että tolta pohjalta päästäisiin ikinä rakentamaan luottamusta. Kun et sä unohda, sä tulet aina muistamaan sen, että mies ei halunnut olla luottamuksen arvoinen.

Ei olisi pettänyt: Mies ei silti halua keskustella. Miten sellaisessa parisuhteessa päästään myrskyjen ja mokien yli, jos ei ole halua keskustella ja olla totuudenmukainen? Unohtaisitko välittömästi sen, että mies on valehdellut sinulle eikä halunnut teidän vuoksenne asiaa selvittää?

Mun mielestä tuo on jo nyt sellaisessa kunnossa, että ne perustyökalut on menneet rikki ja vain pitkitetään tuskaa. Lähinnä miettisin sinuna, että onko sun ihan pakko sitä pitkitettyä tuskaa käydä läpi. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Selvä hommako? kirjoitti:

Epäilen miestäni, mutta hän ei suostu vastaamaan minulle mitään.Olemme olleet noin kuusi vuotta yhdessä ja muutama kk sitten hän jäi kiinni yhteydenpidostaan exäänsä. Sinänsä ei mitään jos vaan kaikki on ollut vaan mesettelyä, mutta hän salasi asian vuosia minulta. Väittäen, että ko. nimi mesessä on joku festari kaveri pohjoisesta ajalta ennen meitä. Joten annoin olla. Kuitenkin tämä muija asuu noin puolen km päässä minusta..ja olen pääkaupunki seudulta.
Sitten alkoi löytymään kumeja lompakostaan ja pöytälaatikostaan..

Olemme olleet erossa lukuisia kertoja näiden vuosien myötä, mutta olemme aina yhteen palattuamme kertoneet, jos muita on ollut sillä välin. Ei ole ollut, ainakaan minulla.Eikä hänellä, jos nyt enään siihen on uskomista.

Nyt en kykene luottamaan koko ihmiseen. Hän on muuttunut monessa suhteessa. Jotakin outoa on tekeillä, sen vaan jotenkin vaistoaa. Mutta kun yritän puhua siitä tulee riittaa, yritän laittaa kirjalliseen
muotoon, esim textariin tai sähköpostiin, hän ei lue niitä saati vastaa. On itse sanonut, että poistaa ne samantien. Itse kyllä laittaa pahojakin haukkumisviestejä, jotka luen, mutta hän ei vastauksiani lue. Tunnen ettei minua haluta kuunnella, ei edes yrittää häivyttää pelkojani/epäilyksiäni.
Mies poisti naisen mesestä ja puhelimesta, olin paikalla ja lupasi, ettei enään ota yhteyttä. No mikäs konsti
se nyt on laittaa ja ottaa ne takas?? En tiedä missä mennään.
Emme asu yhdessä, emme edes samalla paikkakunnalla. Joten mun on todella vaikea saada mitään selkoa mitä miehen ja ton exän välillä tapahtuu. Olen miettinyt, että otan naiseen yhteyttä..naapurissa kun melkein asuu..mutten tiedä onko se järkevää vai teenkö itsestäni pellen. Tuskimpa se nainen mitään myöntäis.
Se, että aikoinaan sovittiin, että exiin ei sitten pidetä yhteyttä, koskikin pelkästään minua. Hän on saanut pelejään pelata vuosia selän takana. Pettääkö mies? Ja jos, niin miten saan asiasta varmuuden? Haluan lopettaa suhteen, jos näin on, mutta haluan olla 100% varma. Mutta kun miehestä ei saa mitään irti. Ei edes sillä kauniilla, aikuismaisella keskustelulla. Mikä neuvoksi??

Olemme

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu