Mitä tehdä ja ajatella kun miehelleni on tärkeempi miespuolinen kaverinsa kuin minä?
Miesystäväni muutti vuosia sitten toiselle paikkkakunnalle, jossa ei tuntenut ketään. Lähti töiden vuoksi. Ymmärrän, että varmaan on ollut yksinäistä ihmiselle, joka nyt ei mikään sosiaalisuuden huippu ole. Ei harrasta mitään ja muutenkin arka. Ainoat ihmisuhteensa ovat työkaverit, minä ja muutamat perheen jäsenensä.
No puolisen vuotta sitten hän alkoi viettämään työkaverinsa kanssa myös vapaa-aikaa. Siis viikonloppujuominkeja.Ja viikollakin he tapailevat jonkun autoprojektin merkeissä. Kaikki ok. En tosiaan ole mustasukkainen hänen kaveristaan. päinvastoin hyvä asia..ainakin alkuun oli.
No kun tulen viikonlopunviettoon miesystäväni luo, on tämä sinkkumies siellä ja viinaa tuhdisti päässään.Pienessä kaksiossa on aika vaikeaa mitään yksityisyyttä säilyttää kun, sanotaan nyt vaikka Pekka jää sohvalle nukkumaan ja lähtee sunnuntaina jolloin minunkin pitää jo kotiani lähteä. Käy siinä sitten suihkussa, harrasta nyt sitten seksiä..aika hankalaa.
No miesystävääni tilanne ei haittaa. Jos Pekka ei jostain syystä tule, niin pitää monta kertaa soittaa ja pyytää juomaan. Minun seurani ei ilmeisesti kelpaa. Enään.
Muutama viikko sitten kuulin, että yhdessä tuumin hakevat pekalle netistä naista. Pekka kun ollut jo sinkkuna tovin aikaa. Minua ärsyttää, että lukevat tuolle sinkulle tulleita viestejä ja arvostelevat naisia jos kuvakin mukana. Tekevät sitä kahdestaan ja minun aikana. On jotenkin sivullinen olo. Ihan kun olisin jossain jätkälaumassa yhtenä jätkänä. Olen sanonut, etten välitä lueskella toisten kirjoituksia eikä heteroajatteluuni oikein käy arvostella rintavarustuksia!!!
Em seikoista johtuen olimme erossa muutaman viikon. olin kyllästynyt tuohon kaikkeen. No sillä välin heti ero tiedon saatuaan pekka oli ehdottanut, että myös miesystäväni laittaisi seuranhakuviestin. Ei ollut kuulemma laittanut. Mutta kun palasimme yhteen, niin mies on jatkuvasti koneella, jatkuvasti näpyttelee jotain puhelimellaan..laittaa virtoja päälle ja pois. Ja Pekan kanssa hengailu senkun jatkuu ja tiivistyy. Käydään pitkiäki matkoja katsomassa jotain autoa, jota ei ole aikomuskaan ostaa. Että missähän pojjat käy?
Kyseessä on kuitenkin nelikymppiset äijät, ei mitään pojan kloppeja enään. Tuntuu, että elävät kun toista nuoruuttaan ja minä kuljen perässä jos kuljen, jos en, niin ei se liiemmin haittaa.
Miesystäväni puhuu jatkuvasti pekan asioista, niistä viesteistä ja siitä miten voikaan olla mahdollista, että alta parikymppiset tytötki on kiinnostuneita tuon ikäisestä..voitte kuvitella, että mietin, että näinköhän on, että mies haikailee uutta ja nuorempaa. Emme enään juurikaan harrasta seksiä, emme suunntitele tulevaisuutta. Eletään vaan viikonloppu kerrallaan. Tosin emme joka viikonloppu näe..onhan niitä autoja käytävä pekan kanssa katsomassa..tai muuten ollaan riidoissa..milloin mitäkin.
Kun yritän ottaa puheeksi näitä asioita niin mies suuttuu. Ja taas on hyvä syy olla näkemättä kuukauteen. Herra kun loukkaantuu moisista epäilyistä.
Eli mitä tässä tekisi? Olen tosi kettuuntunut tähän! Pitäis varmaan jättää koko mies ystävineen, mutta tuntuu pahalta, että näin kävi/käy. Etten enään olekkaan kurssissa ja menneet vuodet meni ihan hukkaan.
Mitä te ajattelisitte ja tekisitte? Onko miehellä jokin ohi menevä vaihe päällä vai onko näin että pekan kanssa on nyt kiva katsella markkinoita ja poimia joku nuori ja kaunis?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Unohda mies, mies on unohtanut sinut.
Tämä Pekka on hänelle tärkeämpi kuin sinä.
Miesystäväsi ei taida uskaltaa lopettaa suhdettanne,
vaan luottaa siihen, että sinä teet sen.
Tee se.
Olet itse niin tuon toiminnan keskiössä, ettet näe selvästi tilannetta.
Ei missään tapauksessa sitoutuvaa miestyyppiä tämä kertomasi ihminen.
Voin pitkällä kokemuksella ja selvännäkijän lahjoillani (joita ei tässä tapauksessa edes tarvita) kertoa sinulle, että kyse ei ole Pekan tyttöystävästä jota netissä metsästävät, vaan hänen omastaan. Todennäköisesti miehesi siis tapailee/nai muita naisia.
Mutta hälläkö väliä, tyyppihän on muutenkin kertomasi mukaan tosi oksettava jämäkappale.
Ryyppääminen tuolla iällä joka viikonloppu on aika teiniä, toisinsanoen hän vaikuttaa lisäksi alkoholisoituneelta.
Juuri noin toimii tyyppi, joka ei halua seurustella kanssasi.
Mieti itsekin.
Ja laita oma ilmo nettiin.