Miksi työvoimaministeri ja pääministeri eivät eroa, vaikka maassa on massatyöttömyys ?
Ja ministerit ovat toimillaan osoittaneet, etteivät osaa tehdä mitään !
Sinnemäki ota vastuu ja eroa, heti !!
Ja ministerit ovat toimillaan osoittaneet, etteivät osaa tehdä mitään !
Sinnemäki ota vastuu ja eroa, heti !!
Vastaukset 4
Vanhimmat
se ei viihtyisi ministerien palkalla "töissä", kun ei edes vastuuseen joutumisen pelkoa ole tekipä mitä hyvänsä.
Kansan edun ajaminen on Suomessa loppunut viimeistään silloin kun EU:n liityttiin. Nykyään ajetaan markkinavoimien ja omia etuja ainoastaan.
Valehtelevat ministeripalkalla.
Ottavat ylisuuret eläkkeet.
Eivät häpeä, tai eroa.
Ahneita sikoja.
Miksi niitä äänestetään ?
Eihän herrat tälläisiä asioita ymmärrä tai eivät halua ymmärtää suomessa on todellakin massatyöttömyys työttömiä on noin 700 000 suomessa kun tähän lasketaan kaikki jotka ovat erillaisissa työkkärin toimenpiteissä ns työttömyystilastojahan on jo pitkään suomessa keinotekoisesti kaunisteltu.
Siellä ne edelleen hyvillä palkoilla keikistelee.
uusi, muka- muka juttu, on toi työ-seteli nuorille !!
-- siis tulonsiirtoa verovaroista yrittäjille.
- työttömyyttä ei siis haluta hoitaa pois.
- vain keinotellaan valtiolle valkaa ottamalla ja rahaa rikaille jakamalla !
Työvoimaministeri on täysi pelle ! Titteli kyllä kelpaa ! hyi häpeä...