Radiossa oli keskustelua netin suhde-keskustelupalstojen vaarallisuudesta kumppania etsittäessä, viitaten siihen, ettei voi yhtään tietää, millainen se toinen ihminen on. Keskustelu liittyi etenkin naisen miehen etsintään, eli miesten vaarallisuuteen.
Listaan oman top 5 vaarallisimmat tavat/paikat kumppanin etsimiselle:
1. Baari/yökerho - Ollaan usein kännissä ensitapaamisella, arviointikyky on heikko, lähdetään täysin tuntemattoman kumppanin matkaan. Naiset altistuvat raiskauksille, miehet ehkä varkauksille.
2. Tuttavapiiri - Yhdet sekopäisimmistä naisista ovat tulleet tutuiksi tuttavapiirin kautta, kun eteen on tullut ennalta tuntematon nainen. Myöskin pahimmat panomiespsykopaatit etsivät naisensa juuri tuttavapiirin välityksellä.
3. Internet treffipalstat - Sellaiset kanavat, joiden kautta sovitaan treffejä ilman sen kummempaa tutustumista ja omaten vain se tieto, minkä toinen on profiiliinsa kirjoittanut. Ostetaan "sika säkissä" ja luovutetaan tälle vaikkapa oma puhellinnumero.
4. Vieras ihminen päivällä - Marketista, kirjastosta, tai jopa työpaikalta ennalta tuntemattoman ihmisen tapaaminen ja yhteystietojen välitön vaihtaminen. Kaikkein tehokkaimmin naiset ajautuvat narsistien kanssa suhteisiin näitä kanavia myöten.
5. Internet vertaistukipalstat - Täältä saatat löytää todellisen rakkauden, mikä osoittautuukin sitten todelliseksi kovan luokan ongelmaksi.
Listaan oman top 5 vaarallisimmat tavat/paikat kumppanin etsimiselle:
1. Baari/yökerho - Ollaan usein kännissä ensitapaamisella, arviointikyky on heikko, lähdetään täysin tuntemattoman kumppanin matkaan. Naiset altistuvat raiskauksille, miehet ehkä varkauksille.
2. Tuttavapiiri - Yhdet sekopäisimmistä naisista ovat tulleet tutuiksi tuttavapiirin kautta, kun eteen on tullut ennalta tuntematon nainen. Myöskin pahimmat panomiespsykopaatit etsivät naisensa juuri tuttavapiirin välityksellä.
3. Internet treffipalstat - Sellaiset kanavat, joiden kautta sovitaan treffejä ilman sen kummempaa tutustumista ja omaten vain se tieto, minkä toinen on profiiliinsa kirjoittanut. Ostetaan "sika säkissä" ja luovutetaan tälle vaikkapa oma puhellinnumero.
4. Vieras ihminen päivällä - Marketista, kirjastosta, tai jopa työpaikalta ennalta tuntemattoman ihmisen tapaaminen ja yhteystietojen välitön vaihtaminen. Kaikkein tehokkaimmin naiset ajautuvat narsistien kanssa suhteisiin näitä kanavia myöten.
5. Internet vertaistukipalstat - Täältä saatat löytää todellisen rakkauden, mikä osoittautuukin sitten todelliseksi kovan luokan ongelmaksi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
turvallista paikkaa jäänytkään. Mä pysyttelen kotona ja pidän oven lukossa.
omalle kotiovelle, sitä ei tuossa kohdassa ollut. =D
Varmuuden vuoksi ei palstan viesteihinkään kannata vastata :DD
naiset uskalla? Tai ehkä vain ne pahat miestennielijänaiset uskaltaa? Jos pysyn kotona lukkojen takana, mä en voi tutustua kuin vain sellaisiin! Mitä mä teen? Mua pelottaa!
sängyn alle, ku joku soittaa ovikelloa =D
jos niillä on avaimet tai sorkkarauta? En voi tietää. En mä nyt ainakaan sängyn alle uskalla mennä, kun sä kirjoitit nettiin, että oon siellä.
.
laitakujat, treffit vapaassa pudotuksessa ilman laskuvarjoa, Ebola viruksen saastuttama kylä, etc. Ja sit jossain pirun kaukana alapuolella tulee noi kaikki sun mainitsemat.
.
eduskunnan täysistunto?
riehunut se seksiskandaali?
...sen turvallisen treffikumppanin sitten löytyvän?
- Baariin ei kannata mennä
- Tuttavia pitää vältellä - varsinkin jos niillä on mukana jotain tutun tuttuja, etenkin sinkkuja
- Netistä luet vain uutiset ja sään ja pysyt kaukana tämmöisistä paikoista. Oikeestaa paree pätkäistä koko piuha ja tilata lehti.
- Jos joku tulee puistossa / kaupassa / kirjastossa jotain sanomaan niin lyöt käsilaukulla päin pläsiä ja juokset niin lujaa kun pääset - oli ihmisen asia mikä hyvänsä.
Vaikka mikä minä olen ketään arvosteleen. Neurootikot neurotisoikoot rauhassa. Mutta ei tartte sitten tulla valittamaan kun ketään ei löydy ja minnekään ei uskalla.
Mä arvelen, mutta huom. vain arvelen ( totuuksista en tiedä), että ketjun aloittajan tarkoitus olisi mustamaalata, mutta en tiedä ketä. Vaihtoehtoisesti ketjun aloittaja voi olla aidosti pettynyt rakkaudessakin - siitäkään en tiedä. Omalla kohdallani tämä dazu on usein ängännyt kimppuuni tällä keskustelupalstalla omituisen henkilöivillä ja ettenkö sanoisi _erikoisilla_ tämän julkikeskustelun ulkopuolisilta vaikuttavilla minun näkökulmastani paskapuheilla, ottaen huomioon, etten ( ainakaan tietääkseni) ole hänen minkäänsorttinen tuttunsa, tai saatika omaa edes nimimerkkiä S24:n.
Tän seuraavan kirjoitan sitten vain älykkäille ( jos edes joku objektiivinen olisi lukemassa - mitä kyllä usein epäilen...Pienet taitaa olla Miehen Logiikan- rekattuvakkarisakin piirit, oletan):
1. KUKA JA MILLAINEN ihminen rekisteröidyn palstakävijän ominaisuudessa ja siten varmastikin ainakin osalle palstakirjoittajista tuttuna(??) julkipalstakeskustelijana mustamaalaisi OMAA tuttavapiiriään internetin julkisella keskustelupalstalla? Nimimerkki dazu on useammankin kerran näissä
julkipalstapuheissaan havaintojeni mukaan vihjaillut ja ilmeisimmin viittaillut esimerkiksi sellaiseen, että hänen OMASTA tuttavapiiristään löytyisi jokin häneen ikävästi takertunut tai ikävä naispuolinen ihailija... Ei näytä järin loogiselta nimimerkki dazun se em. käytös tätä julkikeskustelua ajatellen - ei ainakaan minun silmiini...
2. MIKSI nimimerkki dazu jatkuvasti diagnosoi suoran psykologisella diagnostisella termistöllä julkista keskustelua tällä keskustelupalstalla, jonka aiheena on yleistasoinen ihmissuhdeaineinen keskustelu?
Itse muistan ajan, kun joku - joku, jota oletan sukupuoleltaan naiseksi ( huom. _oletan_ naiseksi!) ja jota mun on vaikeaa mieltää edes ihmiseksi(!) sairaalloisen pelottelevan ja ahdistelevan käytöksensä vuoksi, takertui minuun tällä kyseisellä Miehen Logiikka- keskustelupalstalla. Kyseinen on saattanut käyttää väärin kirjoittajan lahjakkuuttani: esim. esittämällä itsensä uhriksi ja minut häiriköksi valheellisesti siitä ilmiselvästä tilanteesta, että ainoastaan hän systemaattisesti ja suorastaan sairaalloisesti kävi minun nimimerkittömän kimppuuni. Itse en tunne S24:a keskustelupalstojen ulkopuolelta tai ole jäsen S24:ssa.
Samoihin aikoihin ilmaantuivat myös muistumieni mukaan nämä dazut ja jne. muut kaltaisena oudot niinsanotusti diagnosoijiksi osoittautuneet tälle Miehen Logiikka- keskustelupalstalle, joita ensin tervehdin sinänsä ihan positiivisestikin sentään keskimääräistä laajasanaisemman pohdintanta vuoksi ( olivat ajatuksensa mitä olivatkaan - kaikkea en tietenkään ole lukenut ja koska keskimääräinen Miehen Logiikka- keskustelija näkyy olevan 'sangen' vähäsanainen chattailija ainakin näissä julkisissa keskusteluissa), mutta jotka sittemmin tajusin aivan umpimielisiksi ja puolueellisiksi toistensa komppareiksi, sekä myös kummia ajatuksia viljeleviksi. Ikävää, että joudun nykyisin varomaan, etten kirjoittaisi mitään liian syvällistä tälle keskustelupalstalle, kun en tiedä, että mihin muotoon häiriköt sanomisiani ja tekstejäni sitten r*nkkaavat. Loppu sille pelille ( mitä sitten lieneekään - minä en tiedä...) pitäisi kuitenkin tulla: itse ainakin suorastaan kärsin, kun en saa keskustelupalstalla keskittyä itse asiaan, eli erilaisista aiheista keskustelemiseen ilman häiriköiden ja muiden peelojen jatkuvia virhe-argumentteja tai systemaattista kiusakäytöstä. Ketään vastaan ei mulla olisi mitään, jos vain saisin sen kohtelun, mikä minulle tuntemattomana ihmisenä tuntemattomien taholta kuuluu
Itselläni ei onneksi ole hävettävää käytökseni suhteen, ei mitään.
sit kumppania voi ees etsiä? :) No joo, työ- ja opiskelupaikkaa et tossa maininnut. Miten turvallisina niitä pidät?
Kyllä musta pelkällä terveellä maalaisjärjellä jo pärjää aika pitkälle. Tosin itse en ole treffailua koskaan harrastanut, ja tuskin olen aikeissa kyllä sitä enää tässä iässä aloittaakaan, mutta eiköhän ne nyrkkisäännöt ole ne, että vieraat tavataan vain julkisella paikalla, ei omassa eikä sen toisen kodissa ja mielummin tapaillaan jotain sellaista, josta joku sun luotettava tuttusi voi mennä takuuseen. Tai noin mä ainakin itse tekisin, jos itselleni ventovieraan kanssa treffeille menisin. Mutta en usko, että ikinä menisin. Kyllä mä mielummin treffailisin vain tuttuja, niin ei tuu mitään ongelmia eikä pelkoja, ja on jo entuudestaan tiedossa, tullaanko toimeen keskenämme miten hyvin.
oli juuri se, mihin tuossa tekstissäs tulitkin, eli tutun ihmisen kanssa on aina turvallisempi tavata. Eli, jos tapaat täältä palstalta jonkun, jonka kanssa olet pitkään privassa yhteyksissä, niin luultavasti toisesta on tietoa jo aika paljon toisin, kuin vaikkapa siinä tapauksessa, että tapaat baarista täysin ventovieraan ihmisen.
99% psykopaatteja, bipolaareja, neuroottisia pihtareita jms. parisuhdeongelmaisia KehäIII gold diggereita ja puumia
mielenkiintoinen lista sulla; herättää vinkeitä ajatuksia :0
Jos lähtee deiteille ns. tuntemattoman kanssa, kannattaa aina sopia luottokaverin kanssa millaisen auton (rekkareineen) matkaan lähtee ja millon kuittaa palanneeksi, tyypistä kaikki mitä tietää, ja ellei kuittia kuulu niin eikun ilmoitus eteenpäin. Ja ekat kerrat aina ihmisten ilmoilla.
pistää esiliinat mukaan nuorten ensitreffeille, esiliinoilla saattoi olla haulikot mukana jos tunnelma riistäytyy käsistä.
pottuilisit, mutta niinhän se ei voine olla :)
että suutuit sille... :)
suuttuisin. Sunhan tosta pitäis suuttua jos tässä joku suuttuis :)
*kyl sen huomaajos suutun* Vai mitä ;)
täytyy suuttu kummisetä leffan lainauksesta?
.
heti *ASEITAAN*
.
nopeesti ajatukseni kulki :)
haulikkojaan,et eiköhän ollut riittävä näkyvillä et ei monelle kollille tullut pahat mieleen
Treffiraiskausten ja -varkauksien ehkäisemiseksi ehdotan vanhoja hyviä keinoja. Vanhemmat valitsevat lapsilleen puolison tuttaviensa tai kaukaisempien sukulaistensa lasten joukosta. Ensitreffit ovat alttarilla eikä mitään esiaviollisia lato- tai ravintolapanoja katsota hyvällä.
luojalle kiitos se ei mee noin.
tapa onkin ilmoittautua maajussille morsian ohjelmaan! =)
Voi elämä! Sinua ei käy kateeksi!:) Olisit vähän enemmän vaikka tällainen kuin mä, joka en nettikontakteihin ole sekaantunut ( en mitenkään!), niin ehkä sinuakin sitten odottaisi onnellinen ( tai ainakin sydämeltä valoisa) elämä.:) On mukavaa elää, kun näitäkin palstoja lukiessa näkee, millaista on...
Sitäpaitsi. Ei puheissasi ole mitään järkeä.
Mulle ja ystävälleni ainakin tulee kiva reissu tässä just lähiaikoina. Enkä mä ainakaan mitään hyyppäreitä harrasta. Eikä sellaiset mua lähesty - tietävät tyylisensä ja niiden kanssa keskenänsä bylsivät ( onneksi).:)
Netistä taas voisin uskoa mitä vain... Mitä sinuun tulee, niin lukemani perusteella - ainakin tämän palstan osalta- on sinulla ilmeisimminkin joitakin ongelmia keskustelupalstan kanssa, eikä juuri ainakaan kenelläkään yksittäisellä sinun kanssasi. Kamuillesi tietty olette keskenään palstaa provokoidessanne mitä ilmeisimminkin diagnooseja laukonut ja LISÄKSI MINUA TEITÄ TYYSTIN TUNTEMATONTA JULKIKESKUSTELUSSA yhdessä rääkänneet kökkökakkapuheillanne, mutta kai ootte samaa gängiä sitten.;) Pokkaa jos riittää, niin mikäs sitten. Varmaan laukomasi narsku-diagnoosisi jollekin kaverillesi sopisivatkin - sä kun niin mieltynyt juuri esim. siihenkin käsitteeseen olet ollut?:D Mä ihmettelen, että sä rekattu, mitä sä tollasia höpiset? Et niin järin kiinnostavan ihmisen vaikutelmaa itsestäsi tollasella juttelulle anna.
Osaatko keskustella myös yleistasoisesti ?
mutta elämässä on pakko ottaa joskus riskejä.
.
että rikoo on riskillä ruma
.
mutta radiossa sanottiin netin suhdepalstoja vaarallisiksi paikoiksi etenkin miehen etsintään. Koitin vaan sanoa, että olen eri mieltä ja, että ylivoimaisesti vaarallisempaa on tavata ennalta tuntematon ihminen. Moni on kuitenkin tehnyt näin baarin kautta ja eiköhän se ole ylivoimaisesti vaarallisin tapa, jos aletaan faktoja miettimään.
ja kerrasto (hyi olkoon) ja kädessä kirveskin... - Minä sanoin: "hamarapuolella kiitos"... ;)
naisissakin väkivaltaisia tapauksia, ainakin mikäli montea on uskominen... ;)
Niin, elämä on elettävä kunkin parhaan kykynsä mukaan. - Jos ei ota riskejä, niin ei kovin helposti mitään voitakaan, mutta järjen käyttö on sallittua :)