Tehy-lehti 4/2010

Nyt on Tehy-lehdessä kirjoitus 4/2010 sivulla 26. kateus ja häpeys työyheisössä. Lukekaa kaikki Tehyläiset tuo kirjoitus, niin tiedätte miten pirullsita on olla kiusattu!!!
3462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt on hyvä, että sairaalanväki tulee lukeneeksi miten suuri helvetti on olla töissä siellä, jos aletaan kiusaamaan. Se on näkymätön vihollinen. suosittleen kaikille luettavaksi kirjaa saa lainastosta "Henkinen väkivalta työpaikoilla". Se on työterveyslaitos julkaissut. Mittatilaustyönä on moni saanut juorujen päältä "turhan" eläkkeenkin, kun oikein hyvä launma alkaa jahdistaa ja akukaan ei puolusta uhriksi joutunutta.

Äänestä
  • koulutukseen kuulu muutenkin tämänkaltaisten tilanteiden kohtaamisen tapojen opintoja - opetetaan psykologiaa - opetetaan miten asiakasta autetaan tilanteissa - vai eikö.

    Ja jos opetetaan, niin hyvinpä on opit sisäistetty, kun oma työpaikka voi olla pahin herhiläispesä.

    Äänestä

tämäkin keskustelunavaus osoittaa henkisen tason ja syyn miksi kiusataan, ollaan kateellisia ja katkeria - ja tässä tapauksessa syyttä, sillä mitä väliä sillä on missään oikeassa mielessä, saako jakaa lääkkeitä vai ei, hoitajalle itselleen, sama palkkahan sitä tulee kuitenkin:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8941694

Siis tuollaisista asioista ne syntyvät ne tilanteen. Ollaan kateellisia, joku muu saa jotain mitä hän ei saa, vaikka vain tehdä jonkun osan työstä. Mitä välii! Eikö kumpikin ole yhtä arvokas kuitenkin työntekijänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niks naks kirjoitti:

Nyt on Tehy-lehdessä kirjoitus 4/2010 sivulla 26. kateus ja häpeys työyheisössä. Lukekaa kaikki Tehyläiset tuo kirjoitus, niin tiedätte miten pirullsita on olla kiusattu!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu