Olen seurustellut kihlattuni kanssa 1,5vuotta ja olemme juuri löytäneet "yhteisen" kämpän, mutta poikaystäväni äiti on menossa sinne sisustelemaan oman makunsa mukaan.(poikaystäväni on siis nyt armeijassa ja pääsee sieltä alle 2 viikon päästä ja itse olen vielä vanhempieni kotona) Ja tämä että hänen äitinsä aikoo sisustaaa siellä saa minut raivon valtaan!!! Ja kun sanoin tästä poikaystävälleni että eikö minun pitäisi sisustaa meidän kämpässä,että se on tärkeää minulle. Tästä hän sitten suuttuikin niin helvetisti että sanoi että kohta en saa muutaakkaan hänen kanssaan että talo on hänen nimillään että mulla ei ole mitään oikeutta sisustaa siellä koska talo siis on hänen, ja että hänen äitinsä saa siis sisustaa siellä.
Minua kirjaimellisesti vituttaa ämä asia,miten kaikki voi johtaa tälläiseen, kihlattuni mielestä olen erittäin ärsyttävä koska jaksan nähdä vaivaa siitä että kuka siellä sisustaa. VAIKKA SE ON MEIDÄN YHTEINEN(niin ollaan sovittu) !!! Joten mitä mieltä olette tästä? onko kokemusta?
Minua kirjaimellisesti vituttaa ämä asia,miten kaikki voi johtaa tälläiseen, kihlattuni mielestä olen erittäin ärsyttävä koska jaksan nähdä vaivaa siitä että kuka siellä sisustaa. VAIKKA SE ON MEIDÄN YHTEINEN(niin ollaan sovittu) !!! Joten mitä mieltä olette tästä? onko kokemusta?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Voittehan te sopia mitä vaan, mutta jos talo on paperilla kihlattusi, niin se on kihlattusi. Tämänhän hän on itsekin sinulle sanonut. Pojan todellinen elämän rakkaus on nyt paljastunut. Mieti vain, haluatko jatkaa elämääsi hänen kakkosnaisenaan.
Unohdin laittaa tohon että kämppä on hänen nimissään n.2kk ja siirtyisi sitten molempien nimiin. Joten se tässä ottaa päähän että se on minunkin koti yhtä paljon N.2kk päästä jä hän käyttäytyy noin.
Ei se kämppä niin vain siirry puoliksi sinun nimiisi. Miehen pitää lahjoittaa sinulle siitä puolet. SInä maksat siitä lahjaveron, joka on luultavasti tuhansia euroja. Tietysti se on sinulle edullinen kauppa, kun lahjaveron hinnalla saat puolet asunnosta, mutta onko asunto sen jälkeen myös henkisesti sinun? Vai laukkaako miehen äiti siellä vielä senkin jälkeen?
Vaikka toinen olisi alunperin vuokrannu asunnoon, niin se kyllä käytännössä on yhteinne kun sinne muuttaa puoliso. Esimerkiksi maksamatonta vuokraa voidaan karhuta myös täältä myöhemmin sisään muuttaneelta puolisolta.
ompas lapsellinen jätkä. luulisi että antais muijan sisustaa kotonaan. mut sit taas et ehkä sil mutsil o vaa nii tärkeetä pääst vaikuttaa pikkulellikkipoikansa kämppään, ku vauvasta kasvaa iso. osta sä kämppä naapurista ja sisusta niiku haluut , tai pyydä joku vitun nurkka minkä saat sisustaa.
Ensin ajattelin kysyä, miksi sana "yhteinen" on lainausmerkeissä, mutta tekstistäsi päätellen sen kuuluukin olla. Eihän asunto siis ole ollenkaan yhteinen, vaan poikaystäväsi ja äitinsä omistavat sen, ja sinä saat luvan asuskella siellä, jos käyttäydyt kuten köyhän ja armopalaa syövän kuuluukin.
Teet kyllä virheen, jos innostut sinne muuttamaan. Vaikka tuntuisikin ihanalta päästä omaan kotiin lapsuudenkodista, niin ojasta allikkoon joudut. Uudessa kodissa määrää pojan äiti, ja vaikuttaa siltä, että pojan mielestä äiti on oikeassa, et sinä.
Niinpä neuvon sinua huomattavan pitemmän elämänkokemuksen antamalla tiedolla pysymään kotona ja odottamaan ja katsomaan, miten pojan elämä uudessa, äidin kalustamassa kämpässä sujuu.
Alkuinnostuksen laannuttua voit ajatella asiaa uudelleen.
Mitä tulee sisustukseen ym. niin ajan kanssa huomataan käytännössä, mikä on asuntoon ja asujiin sopivinta.
Mutta nyt aikalisä!
Jos minulle noin sanottaisiin. Poikakaverisi olisi pitänyt äitiään toppuutella että te haluatte itse päättää sisustuksesta. Voihan äiti toki osallistua jos kysyy asukkaiden mielipidettä.
Pojan äiti toimii todella väärin ja typerästi. Hänen pitäisi nyt pitää näppinsä erossa ja osallistua vaan jos häneltä pyydetään apua.
Poika on keskenkasvuinen, koskapa ei näköjään ollenkaan ymmärrä, miten oma ja kumppanin kanssa yhteinen koti laitetaan. Tottakai sisustus mietitään yhdessä ja ihan itse. Ehkä se ei ole hänelle tärkeää, mutta jos hän ei ymmärrä, että se on sinulle tärkeää, niin huonot on lähtökohdat. Ja sitäpaitsi - on sivuseikka kuka asunnon omistaa. Se merkkaa, kenen KOTI se on. Ja kukin toimii kotonaan niinkuin parhaaksi näkee.
Ja sinä sitten: ymmärrän ärtymyksesi ja raivosi. Kuuntele tuntemuksiasi, sillä niillä on sinulle paljon merkityksellistä sanottavaa. Joku ehdotti aikalisää ja komppaan häntä. Mitäpä jos hankit oman pienen asunnon ja alat itsenäistyä ja kasvaa sitä kautta. Aika näyttää tuleeko teistä pari. Poika ainakin on kovin raakile yhteiselämään.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Poika on vielä valitettavasti kiinni äitinsä esiliinannauhoissa, eikä hänellä näytä olevan mitään kykyä parisuhteeseen. Noilla näkymillä en sinun asemassasi missään tapauksessa muuttaisi yhteen...Kihlaustakin miettisin hyvin, hyvin tarkkaan; kihlaushan on lupaus avioliitosta, jonka on tarkoitus kestää loppuelämän!
Teidän liitossanne näyttäisi olevan kolme henkilöä, joista sinä kaikkein alinta kastia.
jos mulle kihlattuni sanois noin niin olisin jo vienyt sormuksen takaisin ja antanu asian olla... jos kerta on noin kiinni äippämuorin helemoissa niin eipä siihen ole muilla naisilla väliin asiaa... se on ihan fakta...
aloittajan ei todellakaan kannata miettiä yhteistä autuasta elämää tuollaisen kakaran kanssa!!! fiksuinta mitä voi tehdä on todellakin antaa pojun kasvaa aikuiseksi ja ite elää omaa elämäänsä yksin!!!
Yhdessä eläminen vaatii toisen kunnioittamista ja huomioimista. Tekstistäsi sellainen ei ainakaan välittynyt. Näin miehenä olisinkin vastaavassa tilanteessa todennut että "pidä tunkkisi,eli sisusta sinun kotisi sinun äitisi kanssa".
Pakko sanoa että hitto mikä mammanpoika! Jos ei osaa edes armeijan jälkeen elää ilman äidin tuoksua ja näköä kämpässä , niin ei osaa ikinä! Tuollaisten lapsellisten "miesten" pitäisi elää (ja usein elävätkin) loppuelämänsä YKSIN heidän oman ÄITILIININ helmoissa. Sitten kun äiti keikahtaa niin on ainakin valokuvat ja sisustukset mitä voi miettiä, ja varmasti muutama riepukin jää että saa hajua, kuin koiranpennut emostaan! Jätä tuollainen lapsellinen, sillä sinä, eikä kukaan muukaan ei todellakaan ansaitse tuollaista! Ja tuskin sinä haluat olla oman poikaystäväsi äiti, turvapaikka ja vielä kihlattu? Skitsoksi siinä tulee.
Tuo 2yhteinen" jo selvisikin. Mutta mitä käytännössä tarkoittaa, että hänen äitinsä on menossa sisustamaan? Ostaa huonekaluja? Verhoja jne? Siis mitä hän käytänössä tekee? Vai onko hän ehdottanut apuansa?
Oma poikani muuttui intin jälkeen tyttöystävänsä kanssa vuokra kämppään, mutta ei minulle tullut mieleenkään mennä sinne sisustamaan. Kyllähän heidän pitää saada rakentaa itse yhteinen pesänsä. (JOtain olen oppinut oman äitini halusta organisoida muiden asioita.) Mutta apuna olin kyllä, ja kerroin mitä kaikkea on lapsuuden kodista käytettävissä.
Siis anoppi aikoo viedä sinne huonekaluja,ja siis sisustaa (järjestelee tavarat,laittaa taulut seinään, ja varmaan petää sängynkin vielä yms) eli suunnilleen laittaa koko huushollin oman makunsa mukaan ja sillee miten ajattelee poikansa viihtyvän siinä. Toisinaan minulla on aina ollut erittäin hyvät välit kihlattuni vanhempiin, mutta nyt kun tämä kämppä hässäkkä tuli niin anopista muuttui rasite ainakin minulle.
ja unohdin tosta tekstistäni että kämppä olisi siis n.2kk päätä meidän molempien nimissä.
Meiltä on kolme nuorta muuttanut omilleen - yksi vielä pyörii kanssamme. Tytär muutti poikakaverin kanssa yhteen ja pojat ovat muuttaneet yksin.
Ei ole tullut mieleenkään pistää nokkaani heidän sisustamiseensa - ei edes yksin muuttavien poikieni. Sama linja kuin edellisellä, että kotoa ovat saaneet ottaa jotakin mukaansa. Mitä nyt meiltä liikenee ja mitä ovat kelpuuttaneet. Ja muuttoapua on annettu pakettiauton lainaamisen ja kantoavun muodossa.
Toisaalta jos olisin alkanut sisustaa heidän asuntojaan olisin varsin pian ja napakasti saanut kuulla kehoituksen sisustaa vaan omaa kotiani - tämä on heidän kotinsa. Ja niin se pitää ollakin. Katson asiaa siltäkin kannalta, että nuori sitoutuu omaan kotiinsa ja sen hoitamiseen paremmin, kun se on nimenomaan oma juttu eikä äidin päsmäröimä "etäispesäke" . Lisää kaikkinaista elämänhallintaa.
Aloittaja hoi. Mitäpä jos antaisit poikakaverin lukea tämä keskustelu? Hän voisi alkaa ymmärtää sinunkin kantaasi.
Totta
Ja itsellänikin kävi mielessä jo että jos antaisin hänen lukea tämän keskustelun,mutta olen aika varma että joko hän ei suostuisi lukemaan sillä varmaan ajattelisi että olen helvetin lapsellinen kun aloitan edes kirjoittamaan tälläistä, tai sitten hän vetäisi kauheat pultit edelleenkin siitä että miksi jaksan nähdä vaivaa siitä että kuka siellä sisustaa.
Monen pojan äitinä voin sanoa, että olen huomannut tämän eron naisten ja miesten välillä. Usein miehelle/ nuorellemiehelle on yksi ja sama, kuka kämpän aluksi kalustaa. Myöhemmin hän tekee mitä tekee asuntonsa hyväksi.
Naisilla on paljon vahvempi pesän sisustamisvietti :) syystä jota en tiedä.
Hei, miten anoppi siis käytännössä menettelee? Ei kai hän yksinään huonekaluja raahaa? Naulaa tauluja? Ripusta verhoja?
Yksin?
Nyt ei kaikki ole aivan raiteillaan tässä.
Odota se kaksi kuukautta. Katso sitten, oletko tosiaan tuosta vaan toinen omistaja. Kerro meillekin.
Siis mulle ei vieläkään selvinnyt mitä tarkoitat sillä, että asunto on molempien nimissä?? Tarkoitatko vuokrasopimusta vai oletko ostamassa poikaystäväsi asunnosta puolet? tuskin kuitenkaan poitsu sulle sitä lahjoittaa?? Tai jos olet noin hyvin asiasi pedannut, että saat lahjaksi omistusasunnon puolikkaan, niin eiköhän yhden äiteen sisustus ole aika pikku ongelma.. Mutta jos olet ostamassa asunnosta puolikasta, niin kehoittaisin odottamaan, että poikaystäväsi kasvaa ja katkaisee irti napanuoran äitiinsä, muuten olet kusessa.. :) Vuokra-asunnosta jos on kyse niin, siitä on helppo lähteä jollei muutosta poitsun käytökseen tule..
eiköhän useampi mies kuitenkin halua,että se on oma nainen joka sen asunnon sisustaa eikä oma äiti;)...ellei se elämän nainen ole sit äiti
Vaihda poikaystävää. Muu ei ratkaise ongelmaasi. Jollet vaihda, se vain tuosta pahenee.
sinua nyt tässä asiassa niin kannustaisin ottamaan etäisyyttä ja tekemään kantasi selväksi asiassa aivan rauhallisesti. Ilmoita että asia on sinulle tärkeä, ja välttämätön. Jos sinua tuo mies todellakin rakastaa ei ole anoppiehdokas se joka siellä sisustelee vaan juurikin sinä itse miehesi kera. Melko uskomaton kaveri, omat nuoruuden jutut (exät joiden kanssa asustelin) kyllä ymmärsivät että yhteinen koti on yhteinen, eikä kenenkään äiti ole käynyt sisustelemassa kysymättä lupaa ja mielipidettä molemmilta.
Mitäpä jos keskustelisit myäs anopin kanssa tästä miltä sinusta tuntuu, tulisiko sieltä kenties ymmärrystä asiaan paremmin? Sanosist anopillekkin että asia on sinusta sinunkin jutttusi, ja sulle tärkeä. Vai onko mies niin päällekäypä että pitäisi äidin puolia? Jos, niin älä muuta yhteiseen sellaisen kanssa, tulee vaan ongelmia.
Toivottavasti asia selviää!
Get a life, ja sun idioottikundis kans. Toi o iha vitun lollii, meinasi sanoo et teinisuhde mut hah, jätkä o intis ja muuttu hintiks!
Hanki mies joka arvostaa enemmän sinua kuin äitiään noissa asioissa.
Sama kai se on kuka ne huonekalut ja tavarat sinne sisälle kantaa ja laittaa paikoilleen, sinä vai poikaystäväsi äiti. Toki sitä järjestystä voi muutella, jos neiti nirppanokalle ei kelpaakaan.
Niin- no, onhan se loppujen lopuksi myös ihan sama, minkälainen sohva olkkarilla lojuu, ja eihän tuon päiväpeiton värinkään kanssa ole niin nuukaa. Kunhan äiti saa vaan pidettyä poikansa napanuoran päässä roikkumassa sisältöä elämäänsä tuomassa.
Minä, neitinirppanokka, en päästä anoppia kotiani sisustamaan, mutta en myöskään ole anopin kotona sohvia siirtelemässä enkä taulujen paikkoja vaihtamassa. Oman äitini olohuoneen pistin kerran mullinmallin, kun äiteellä oli tapana tulla "oikomaan" minun kotiani. Oppihan tuosta, että asuja itse se kyllä oman kotinsa asettelun parhaiten tietää. Ei kotiin ulkopuolisia sisustajia tarvita, paitsi jos maksusta ammattilaisia otetaan.
Niin joo, olisihan se pitänyt arvata, että tuosta saamarin sisustamisestahan se on kyse. Teinit (anteeksi nuoret aikuiset siis) ovat niin sisustus sitä ja sisustus tätä ja olet suurin piirtein jälkeenjäänyt, jos et sisusta. Buhuu, päiväpeitto ei sovi olkkarin verhoihin, vessanpöntön renkaaseen eikä tarvittaessa minun punaisiin itkusilmiin, jos kaikki ei mene tasan niin kuin minä haluan.
Miksi aina pitää ajatella, että toisella on pahat mielessä, jos jotain tekee? Ei sitten tullut mieleen, että ehkä aloittajan poikaystävän äiti vain haluaa olla avuksi eikä pitää poikaa napanuorassa tai astua aloittajan varpaille eikä välttämättä tule ajatelleeksi, että auttaminen noin loukkaisi. No eipä tietenkään, kun eihän niin voi olla missään tapauksessa ;> Ja ehkäpä poikaystävä tuntee äitinsä ja tietää tämän tavat olla kiltti ja auttaa ja siksi pitää aloittajaa vinkuvana kakarana.
Eiköhän aloittajan kannattaisi ihan ystävällisesti puhua poikaystävän äidille ja kertoa miltä tuo hänestä tuntuu. Normaali kommunikointi asianomaisen kanssa on usein toimivampi keino kuin netissä tai poikaystävälle epäkohdasta pillittäminen ja lapsellinen jalanpolkeminen minäminäminän tahtiin.
Ei se kyse ole aina sisustamisesta meidän ns. teiniaikusten kohdalla vaan - joskus ihan käytännön asioista. Kun itse kotiaan asuu ja omat tavat tuntee, niin kyllä silloin tietää, mihin kohtaa se sohva kannattaa laittaa ja kuinka monta pöytäliinaa sinne kotinurkkiin haluaa esille taikka kaappeihin pyörimään. Tämän osoitin äidilleni, kun mylläsin hänen olohuoneensa "uuteen" ja "trendikkääseen" malliin. Ja ihan hyvää hyvyytäni sen tein, kun ei äiti ei sanomisesta uskonut niin- käytäntö sitten opettaa. Ovatpahan nuoremmat sisarukset sitten jääneet paitsi äidin sisustusiskuista.
Mutta miksi toisen tekemisistä sitten otetaan hernettä nenään? Noh- koska se on reviiriloukaus - tulla nyt toisen kotiin ja alkaa sisustamaan sitä ns. paremmaksi. En minäkään käy toisten kodeissa nenääni nyrppäämässä sisustusratkaisuista, taikka ole tilaamassa perheenjäsenilleni uusia huonekaluja taikka asettelemassa ja valikoimassa ennen muuttoa tauluja seinille. Lisäksi siitä tulee aika holhottu ja höntti olo, kun joku "aikuinen" käy 3-kymppiselle kertomassa, että miten suojaruukkujen väri tulee sointua verhojen väriin...
Eihän tuossa keuheasti keskusteluyhteyttä oikein tule, jos poikanen on heti äitinsä puolella. Olen kyllä nähnyt näitä lastensa koteja sisustavia äitejä ennenkin, ja omana kokemukseni sanoisi, että kyllä nämäkin äidit osaavat polkea sitä jalkaansa aika tehokkaasti minäminän-tahtiin.
Joopa joo, itse siä siinä tulet valittaa mulle NETISSÄ. Ja uskon/tiedän kyllä että "oman ensikodin/pesän" sisustus on tärkeää monille naisille! Ja me siinä asutaan eikä anoppini.
Ihan sama mikä pojun äidin tarkoitus on ollu, mutta jos poika vetää pultit siitä että hänen mammansa tekemisiä kyseenalaistetetaan, niin neidin on aika vaihtaa maisemaa ja alkaa katselemaan oikeita miehiä.
Tuollaisesta äidin tossukasta ei saa ikinä tulevaisuudessa tukea perheelleen.
No missäs muuallakaan minä tästä asiasta valittaisin kuin netissä? Äly hoi ;)
Todennäköisesti nauraisin sinulle myös päin naamaa, jos sinut tuntisin.
minusta tuntuu että sinua nauretaan täällä, koska et näemmä ole käsittänyt mistä on kyse, ja jos et tunne kirjoittajaa niin älä myöskään tuomitse häntä noin. itse ainakin repesin luettuani sinun kommentin, ja en revennyt hyvässä mielessä, nauroin kuinka säälittävä olet. ja sinä, joka tästä ongelmasta olet kirjoittanut, ehdotan että juttelet pojan sekä tämän äidin kanssa yhdessä, kerrot mikä on sinulle tärkeää ja kuuntelet myös mikä on heidän mielestään tärkeää, tehkää kompromisseja. voimia!
Katse eteen päin. Mammanpoikien kanssa ei kannata ryhtyä mihinkään.
Moni on kysynyt, mitä tarkoitat, että parin kuukauden päästä olet sen puolikkaan haltija. Omistatteko asunnon sitten puoliksi, vai maksatteko vuokran puoliksi.
Mitä merkitystä tällä omistamisella on? Onko anoppi lahjoitamassa pojalleen (ja sinulle) asuntoa?
Kaikki tämä pitää selvittää, ennen kuin mitään tolkkua tässä tulee, sillä mielestäni on nyt kaksi asiaa pelissä: Kuka kalustaa ja kenen huonekaluilla, ja toiseks:i Onko anopilla jotain tekemistä asunnon omistuksessa tai vuokranmaksussa.
Oletteko anopin "armoilla"?
Mies sanoo suuttuneena: Talo on minun ja äitini saa sisustaa siellä. Sinulla ei ole mitään oikeutta sisustaa siellä, talo on nimilläni. Kohta et saa muuttakaan sinne.
Tuohan on selvää pässinlihaa! Ylpeyttä kehiin, hyvä neitinen.
Jos mies rakkaimmalleen puhuu noin, niin oikea ja todellinen nainen ottaisi siinä tilanteessa sormuksen sormestaan, ojentaisi sen miehelle ja sanoisi, että kihlaa äitisi.
Sen jälkeen aito nainen marssisi tiehensä, eikä vastaisi puheluihin eikä viesteihin. Miehen peli olisi pelattu. Nainen säilyttäisi itsetuntonsa ja omanarvontuntonsa.
Tilanteet vaihtelevat elämässä. Olen itse nyt enemmän lähestymässä anoppi-ikää. Tällä hetkellä en ole miniä enkä anoppi.
Naiselle sisustaminen on tärkeätä. Anoppi ei varmaan vain sitä tullut ajatelleeksi. Vähän rasittavaahan tuo sisustusvimma on. Itse en ole sisustanut kahden jo kotoa muuttaneen lapseni koteja mitenkään, vaikka asuvat yksinkin. Heidän asiansa. Mitähän anoppi tarkoittaa? Jos anoppi omistaa asunnon, ei sinulla ole paljoa valittamista. Omistaja tekee mitä tekee. Hän voi esim. sinne tuupata muuten tiellä olevaa mööpeliä tms.
Yhteen muuttaminen tässä tilanteessa ei ole hyvä idea. Ota aikalisä.
Anoppi ei omista kämppää eikä maksa siitä mitään, emme siis ole "anopin armoilla"
siis asia on niin että olemme yhdessä päättäneet muuttaa yhteen ja löysimme kämpän, mutta kihlattuni on sitä mieltä että laitettaisiin hänen nimi paperiin: "nyt aluksi ja sitten vaikka 2kk päästä sinunkin nimiisi" sanoi vain että tulee jotain paperi sotia muuten".
joten olen vähän pihalla, mietin että sittenhän voisi (jos oikeen vittumaiseksi menee) niin heittää minut ulos, vaikka alun perin olimme yhdessä muuttamassa yhteiseen kämppään yhteisestä päätöksestä.
Oletteko muuttamassa vuokrakämppään? Silloin ei tule mitään paperisotaa, jos molemmat on vuokrasopimuksessa. Poikaystäväsi on ilmoitattava sinut vuorkrakämpän omistajalle joka tapauksessa, kun sinne muutatte. Kämppä ei tällöin ole pojan, vaan teidän. Hän ei voi heittää sinua ulos. Hänellä ei tällöin ole mitään oikeutta kutsuakaan kämppää omakseen ja sillä verukkeella saada äitiään sisustamaan.
Jos poika ostaa asunnon omilla rahoillaan, silloin se on hänen. Tällöin ei ole edes järkevää laitta nimeäsi omistuspapereihin, jos et osaa kämpästä myös maksa. Tässä tapauksessa hän voi heittää sinut menemään ellei teillä ole vuokrasopumusta keskenänne. Tietysti tällöin poika joutuu maksamaan veroa vuokratulosta, mutta sinä saat 6 kk irtisanomisajan oikeuden asua kämpässä, jos tulee kränää.
Oletan, että kyseessä on vuokra-asunto. Tällöin se on teidän yhteinen. Kihlattusi vaikuttaa tässä valossa idiootilta, joka haluaa vain miellyttää äitiään. Oletko kertonut hänen äidilleen, että haluat sisustaa itse?
Onko anopilla ollut tarkoitus ostaa omasta pussistaan huonekalut vai mitä? Onko teillä itsellänne varaa huonekaluihin? Voisitteko tehdä yhteistyötä? Eli menette yhdessä katselemaan, otatte osan käytettynä jne?
On kai kyse vuokra-asunnosta? Laitappa pikapikaa uusi vuokrasopimus, jossa on teidän molempien nimi, niin ei tarvitse kuunnella puheita 'miehen asunnosta'. Vähemmällä paperisotkulla olisitte päässeet jos olisitte heti vuokranneet asunnon yhteisesti, mutta ehkä hän halusikin näin määräysvaltaa itselleen. pidäppä varasi tuommoisen miehen kanssa - missä muissa asioissa hän haluaa määräillä sinua....
Joka tapauksessa asunto on myös sinun, jos sinut on paperilla merkitty siihen asukkaaksi ja muuttoilmoitus on tehty. Sisustamisesta päättää se joka asuu asunnossa. Siis jos anoppi ei siellä asu, hänellä ei ole siihen mitään sanomista. Jokainen sisustakoon vain omaa kotiaan, ja jos hän haluaa antaa teille lahjana huonekaluja, teillä on oikeus valita mitä otatte vastaan. Sen voi tehdä myös ystävällisesti.