Näinkin voi

Vuoden pimeimpänä aikana aloitin kirjoittelemaan miehen kanssa, joka vaikutti kaikin puolin mukavalta ja jutunaiheitakin riitti. Molemmilla oli samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja huumorin kukka kukoista. Kirjoittelun aikana sitä puolin ja toisin haastateltiin toisiamme ja kyseltiin asioista. Mies kertoi olevansa eronnut ja nauttivansa alkoholia silloin tällöin. Tuntui että nyt löytyi mukava mies. No myöhemmin tavattiin ja vieläkin mies tuntui mukavalta. Tavattiin silloin tällöin ja tuntui että jotain on "vinossa". Ja kyllähän se totuus sieltä sitten paljastuikin. Mies on naimisissa (tosin eropaperit postiin laitettu) ja alkoholisti. Miten sitä voikaan ihminen tippua korkeelta ! Eikä siinä vielä kaikki. Mies on nimittäin omistuksen haluinen ja sairaaloisen mustasukkainen. Taas yksi opettavainen tarina elämän karuudesta ja siitä että mitään ei voi uskoa mitä mies puhuu. Ja myönnän kyllä että naisista löytyy samanlaisia tarinoita. Mutta tämä tarina liittyy mieheen ja valitettavasti on tottakin.
1308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pystyiskö sellaisen jostain selvitttämään etukäteen. Mä olen tosi kyllästynyt nettideittailuun en katso enää mitään profiileja, tiedän jo kaiken mitä siellä lukee olevan vaan sanahelinää. Mä tapailin miestä joka halusi ehdottomasti nähdä heti no pienen empimisen jälkeen suostuin viikon päästä tapaamaan, seuraavan tapaamisen käski itsensä mun luo kylään sitten heti jotain lähentelyä en edes tunne ja heti käydään käsiksi, heti ei saanut mutta lupasin sitten hiukan myöhemmin kuinka tyhmä olinkaan, olin vain ollut sen verran kauan ilman seksiä että ajattelin antaa mennä vaan ja samalla saan todistettua että saan vielä miehen kaadettua sänkyyn.

Myöhemmin hän kertoi, taktiikka on kolme tapaamista ja jos sen jälkeen ei tipu seksiä siirtyy seuraavaan. Kovin kyseli kuinka monta miestä mulla oli ollut ja edellisistä suhteista, olin taas tyhmä enkä kysynyt kuinka monta mulla, mä sainoin oman tuloksen 3 joka on kyllä aika vähän, miksen kysynyt häneltä kuinka monta kumppania, hän olisi vastannut 100, sitten olisin vähän miettinyt onko tää se oikea vai joku pelimies vaan? Taktiikkaan kuulu myös naiseen kyllästyttyä etsiä salassa uutta naista ja pitää vanhaa naista kunnes uusi "peli" on valmis ja saanti taattu, kätevää ei jää ollenkaan ilman, mutta tosi paskaa naisen kannalta, varsinkin nyt kun jälkeenpäin tajuan, että hän on pyörittänyt sekä minua että uutta naista yhtä aikaa kunnes jätti minut.

Multa ei enää kuka tahansa saa, olen kyllästynyt nettimiehiin varsinkin samanlaisia pelureita kaikki, helpompi olla vaan ilman ja katsella kotona telkkaria kun sotkeutua taas johonkin ihmissuhdesoppaan jossa kuitenkin häviän, hetken saan olla hupia ja sitten voinkin jo häipyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käydä kirjoitti:

Vuoden pimeimpänä aikana aloitin kirjoittelemaan miehen kanssa, joka vaikutti kaikin puolin mukavalta ja jutunaiheitakin riitti. Molemmilla oli samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja huumorin kukka kukoista. Kirjoittelun aikana sitä puolin ja toisin haastateltiin toisiamme ja kyseltiin asioista. Mies kertoi olevansa eronnut ja nauttivansa alkoholia silloin tällöin. Tuntui että nyt löytyi mukava mies. No myöhemmin tavattiin ja vieläkin mies tuntui mukavalta. Tavattiin silloin tällöin ja tuntui että jotain on "vinossa". Ja kyllähän se totuus sieltä sitten paljastuikin. Mies on naimisissa (tosin eropaperit postiin laitettu) ja alkoholisti. Miten sitä voikaan ihminen tippua korkeelta ! Eikä siinä vielä kaikki. Mies on nimittäin omistuksen haluinen ja sairaaloisen mustasukkainen. Taas yksi opettavainen tarina elämän karuudesta ja siitä että mitään ei voi uskoa mitä mies puhuu. Ja myönnän kyllä että naisista löytyy samanlaisia tarinoita. Mutta tämä tarina liittyy mieheen ja valitettavasti on tottakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu