Apuva ?

Hieman arveluttaa kysyä, mutta kysyn kumminkin vaikka olenkin mies. Ongelmana hiuspohjan kutina, lähti alkuun ilmeisesti eräästä tunnetun kosmetiikka yrityksen shampoosta jota erehdyin tilaamaan lähes vuosi sitten. Aluksi tuntui hyvälle, kunnes muutaman viikon kuluttua alkoi päänahka kutista, ja tukka harvenemaan, harjatessa irtosi ruskeaa hilseen kaltaista töhnää. Nyt kokeillut vaihtelevalla menestyksellä erilaisia shampoita, myös apteekista farmaseutin suosittelemaa ACO ainetta, joka ei hyvä. Tällä hetkellä käytössä Bio Shampoo joka on antanut hieman toivoa paremmasta, sarjaan kuuluu myös hiusvesi joka hillitsee kutiavaa päänahkaa. Onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa ? Tiedosta kiitollinen ukkeli.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen tosin nainen. Allergiatestit on tehty käsi-ihottuman jäljiltä. Päänahka on kutissut ja hilseillyt pitkään, ja olen siirtynyt sittemmin kokeilemaan erilaisia luonnonmukaisia hiustenpesujuttuja, jotka eivät sisällä tavanomaisten kemiallisten kosmetiikka-aineiden ainesosia. Yllättäen huomasin, että pesun yhteydessä hiusten lähtö väheni, eikä enää pahemmin kutise tai hilseile.

Kokeile hankkiutua eroon kemikaalikoktaileista. Jos mahdollista, niin allergiatestit kannattaisi tehdä.

Äänestä

Miehillä kutina voi liittyä kaljuuntumiseen ja aiheesta on oma Hiusten lähtö -palsta, josta voisi löytyä neuvojakin. Muita syitä voi olla liian voimakas koostumus tai herkistyminen jollekin aineelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI vielä kalju. kirjoitti:

Hieman arveluttaa kysyä, mutta kysyn kumminkin vaikka olenkin mies. Ongelmana hiuspohjan kutina, lähti alkuun ilmeisesti eräästä tunnetun kosmetiikka yrityksen shampoosta jota erehdyin tilaamaan lähes vuosi sitten. Aluksi tuntui hyvälle, kunnes muutaman viikon kuluttua alkoi päänahka kutista, ja tukka harvenemaan, harjatessa irtosi ruskeaa hilseen kaltaista töhnää. Nyt kokeillut vaihtelevalla menestyksellä erilaisia shampoita, myös apteekista farmaseutin suosittelemaa ACO ainetta, joka ei hyvä. Tällä hetkellä käytössä Bio Shampoo joka on antanut hieman toivoa paremmasta, sarjaan kuuluu myös hiusvesi joka hillitsee kutiavaa päänahkaa. Onko muilla ollut vastaavaa ongelmaa ? Tiedosta kiitollinen ukkeli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu