Mikä olisi hyvä?

Olen siis nuorehko poika, 15 vuotta kohta lasissa, salilla käyty 2½ kuukautta. Vatsaa minulla ei ole, enkä ole yhtään ylipainoinen, mitat 170/56-57. Ruokavalioni on proteiini pitoinen, samalla myös syön tummia viljatuotteita ja hedelmiä. Minulle ehdotettiin, että noin 30min kävelyä välipäivinä olisi hyvä (reipasta kävelyä toki), noudatanko sitä ohjetta, vaiko jotain muita vinkkejä? Arkena juokseminen ei innosta, en oikein tuolla kaikkien "ihailtavana" haluaisi juosta, mutta vkloppuna, varmaan lähinnä sunnuntaina (la salipäivä) kyllä aamulla voisin tyhjälle vatsalle käydä juoksemassa reipaan kolmenvartin lenkin. Mutta hyviä neuvoja otetaan vastaan!
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ylipaino sun muita idioottimaisia kysymyksiä jo tänne on laitellu. Ymmärrän että olet vielä suhtkoht nuori, mutta omienkin aivojen käyttö on jo sallittua jo tuossa iässä.

Vastaan:

1. en ymmärrä mitä hyötyä olisi jostain puolen tunnin kävelylenkeistä jos mittasi ovat nuo ilmoittamasi. Ilmeisestikkin haluat lihaksia tai voimaa kun salilla käyt, ja noista kertomistasi mitoista ei kannata painoa ainakaan alaspäin ottaa. Eikä puolen tunnin kävelyistä muutenkaan mitään muuta hyötyä ole kuin, että saat raitista ilmaa.

2. Aeroobisen kunnon kannalta kannattaa heittää 1-2 aeroobista treeniä kestoltaan 40-60min, joista toinen voi ollaesimerkiksi intervalli tyyppinen treeni ja toinen tasaisella sykkeellä tehtävä harjoitus. Hyvä aeroobinen kunto auttaa myös punttitreenissä todella paljon, toisin kuin yleisesti nämä sikabodarit luulevat ja antavat ymmärtää. Etkä ilmeisesti halua kuitenkaan olla 20 vuotiaana sellaisessa kunnossa, että portaiden kävely pistää puuskuttamaan. Ja jos ei juoksu kiinnosta niin onhan noita muita mielekkäämpiäkin tapoja harrastaa aeroobista.

3. Ruokavaliosi kuullostaa hyvältä, vaikka ei sinun tuossa iässä tarvitse pelätä vielä mitään hiilareita. Ei muuta kun treeni intoa vaan ja ei kannata tämmösiin pikkuasioihin takertua.

Äänestä
  • Juupajuu. Eihän 15 vuotiaalla lapsosella edes kivekset ole siinä luokissa että edes lihasmassaa kehittyisi, ei ainakaan kaikilla! ja parikymppisenä se on ihan samankokoinen, ainoastaan puberteetin aiheuttama pituuskasvu vain erona.
    ja mahako ei saisi kasvaa? koita nyt jumalauta edes syödä tai muuten hommassa et pääse alkuunkaan, kun muutenkin nuoren ikäsi vuoksi kaloreita kuluu aineenvaihdunnan takia aika helvetisti, niin muista se ravinto!

    suosittelen aloittamaan harrastuksen 25v ylöspäin. monella ihan turhaa ittensä rääkkäämistä aineenvaihdunnan takia, niin se on ihan sama (kokemuksella) aloitatko 15 vai 25 v, samassa lähtöpisteessä olet silti.

    Äänestä

  • Erkko L. kirjoitti:

    Juupajuu. Eihän 15 vuotiaalla lapsosella edes kivekset ole siinä luokissa että edes lihasmassaa kehittyisi, ei ainakaan kaikilla! ja parikymppisenä se on ihan samankokoinen, ainoastaan puberteetin aiheuttama pituuskasvu vain erona.
    ja mahako ei saisi kasvaa? koita nyt jumalauta edes syödä tai muuten hommassa et pääse alkuunkaan, kun muutenkin nuoren ikäsi vuoksi kaloreita kuluu aineenvaihdunnan takia aika helvetisti, niin muista se ravinto!

    suosittelen aloittamaan harrastuksen 25v ylöspäin. monella ihan turhaa ittensä rääkkäämistä aineenvaihdunnan takia, niin se on ihan sama (kokemuksella) aloitatko 15 vai 25 v, samassa lähtöpisteessä olet silti.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8921465#comment-43075279

    jos haluu pärjätä urheilulajeissa puntti pitää aloittaa 12v
    pitää treenata vain oikein
    tuloksena laiha ja kevyt voimapesä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


häbä kirjoitti:

Olen siis nuorehko poika, 15 vuotta kohta lasissa, salilla käyty 2½ kuukautta. Vatsaa minulla ei ole, enkä ole yhtään ylipainoinen, mitat 170/56-57. Ruokavalioni on proteiini pitoinen, samalla myös syön tummia viljatuotteita ja hedelmiä. Minulle ehdotettiin, että noin 30min kävelyä välipäivinä olisi hyvä (reipasta kävelyä toki), noudatanko sitä ohjetta, vaiko jotain muita vinkkejä? Arkena juokseminen ei innosta, en oikein tuolla kaikkien "ihailtavana" haluaisi juosta, mutta vkloppuna, varmaan lähinnä sunnuntaina (la salipäivä) kyllä aamulla voisin tyhjälle vatsalle käydä juoksemassa reipaan kolmenvartin lenkin. Mutta hyviä neuvoja otetaan vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu