Amelia von Fleich oli kohdannut myöhemmän iän vauvakuumeen. Tämä outo ajatus kohtasi hänet ensin unessa, jossa hän uimarannalla ystäviensä kanssa loikoillessaan järkyttyi huomatessaan kyljestään pullottavat lapsenkasvot. Amelie kietaisi itsensä oranssiin pyyhkeeseen, ja juoksi hotellihuoneeseen pitkin polttavaa hiekkaa kuin hiillosta.
Kun järkyttynyt Amelie huoneessaan kurkisti pyyhkeen sisään, ei kyljessä enää näkynyt mitään. Kasvot outoine ilmeineen olivat poissa. Ne olivat olleet surulliset kasvot, ja niissä vilkkuvat silmät hyvin pienet silmät. Amelien kädet vapisivat yhä, kun hän kaivoi lentolaukustaan ensiapupakkauksen pullollaan purkkeja ja hopeisia metallilevyjä, jotka rapistessaan kuulostivat viidakkonoitien kuivilla pavuilla täytetyiltä pähkinähelistimiltä.
Hänen ystävättärensä saapui huoneeseen, katsahti ensin lääkekasoihin ja sitten Amelien silmiin. Hän ei sanonut mitään, vaan istuutui Amelien viereen, kasaili lääkkeitä takaisin laukkuun ja vei Amelien kädestä tämän sokkona valitseman levyn turrutusta ja syvää unta. Levy rapisi kuin kalkkarokäärmeen hännän pää kuivuneiden ja kuumuudessa kouristuneiden oksien suojassa, varjoissa.
- Tiedätkö mikä on uunimakkara, ystävätär sanoi. Amelie tuijotti tyhjyyteen eikä sanonut mitään.
- Uunimakkara on suomalainen rivikansan perinneruoka, johon tulee jauhoinen ja lihaton makkara, joka viillellään veitsellä poikittain, ja jonka viiltoihin asetellaan sulavaa juustoa, yleensä Edam-juustoa. Makkara asetellaan uunipellille, jolla on paperi, sitten makkaralle pursotetaan sinappia ja ketsuppia. Lopuksi makkara työnnetään uuniin ja paistetaan.
- Uunimakkara, Amelie sanoi utuisesti.
-Niin. Uunimakkara.
Amelie lysähti vuoteelle selälleen. Hän tuijotti katossa pyörivää ilmastointilaitetta ja sen ropelia kuvitellen olevansa vanhassa lentokoneessa Saharan yllä valkoinen kaulaliina lepattaen ja loputonta maisemaa ihaillen. Hän itse ei lentänyt konetta, vaan hänen ystävänsä lensi sitä. Oli mahdotonta puhua. Oli huudettava, jotta saisi asiansa kulkeutumaan perille. Siipien kovaksi maalattu kangas väreili aavemaisesti. Kone oli kaksitasoinen taitolentokone, nopea ja ketterä. Sen pystyi kiskaisemaan pystyasentoon yhdessä hetkessä, tai sitten heittämään syöksyyn vain rannetta heilauttamalla ja polkimia painamalla.
Taivas ei jännittänyt. Taivaalla oli rauhallista ja siellä oli tilaa lentää. Vuode taas oli kuin liimaa, kidutusta ja painajaisia. Maan pinta ei ollut hänen kaltaisiaan varten. Maalla ryömivät kaikki hirviöt, liskot ja madot, muurahaiset ja varjot, jotka kiristivät Amelien umpeen eivätkä antaneet hänen rentoutua, jotta hän olisi voinut kuvitella itseensä uunimakkaran, ja jotta hänen kyljestään kurkistaisivat uudelleen nuo kasvot, nuo oudot pienet kasvot, jotka eivät vielä olleet kenenkään, mutta jotka jo jollain tasolla olivat ja elivät kuin henget maan pyörivässä ruumiissa.
- Minusta tuntuu, Amelie sanoi, että vaikka nuo verhot tuossa heiluvatkin tuulessa, niin raskaaksi minä en tässä ilman sitä uunimakkaraa tule. kuvottavaa.
(Kirjoittaja astuu sisään huoneeseen)
Naiset hämmästyivät, Amelie ponnahti ylös vuoteelta ja tuijotti suurin silmin ovelle. Hänen ystävättärensä otti tilanteen haltuunsa ja kysyi tulijalta mihin huoneennumeroon tällä oli ollut aikomus päätyä. Tulija katseli avaintaan ja sanoi tulleensa aivan oikeaan numeroon. Hän esitteli avaintaan ja lukkoa, jossa kortti ihme kyllä toimi. Huoneen asukas tuli ja meni ja ovi aukesi aina kun hän sen kortilla aukaisi.
Lopulta hänen takaansa kuului ääni joka kysyi mikä oli hätänä ja miksi he eivät menneet jo sisään. Vuode oli koskematon ja huone tyhjä. Potkuri katossa pyöri. Muuten huone oli kuin auringon lämmittämä tomaatti, varjoisa ja kulunut, paljon nukuttu ja paljon kiroiltu ja sormin sen ikkunoita tahmaisesti pohdittu. Mutta uuni se oli, uuni miljardien uunien seassa, oman aikansa hohkaava. Kun kaikki olisi ohitse, niin huoneessa pyörisi yhä tuuletin, mutta sen rinnalle olisi tullut katoava napse, kun kaikki vetäytyi kasaan ja kylmeni kylmemmäksi kuin muu huone.
Kun järkyttynyt Amelie huoneessaan kurkisti pyyhkeen sisään, ei kyljessä enää näkynyt mitään. Kasvot outoine ilmeineen olivat poissa. Ne olivat olleet surulliset kasvot, ja niissä vilkkuvat silmät hyvin pienet silmät. Amelien kädet vapisivat yhä, kun hän kaivoi lentolaukustaan ensiapupakkauksen pullollaan purkkeja ja hopeisia metallilevyjä, jotka rapistessaan kuulostivat viidakkonoitien kuivilla pavuilla täytetyiltä pähkinähelistimiltä.
Hänen ystävättärensä saapui huoneeseen, katsahti ensin lääkekasoihin ja sitten Amelien silmiin. Hän ei sanonut mitään, vaan istuutui Amelien viereen, kasaili lääkkeitä takaisin laukkuun ja vei Amelien kädestä tämän sokkona valitseman levyn turrutusta ja syvää unta. Levy rapisi kuin kalkkarokäärmeen hännän pää kuivuneiden ja kuumuudessa kouristuneiden oksien suojassa, varjoissa.
- Tiedätkö mikä on uunimakkara, ystävätär sanoi. Amelie tuijotti tyhjyyteen eikä sanonut mitään.
- Uunimakkara on suomalainen rivikansan perinneruoka, johon tulee jauhoinen ja lihaton makkara, joka viillellään veitsellä poikittain, ja jonka viiltoihin asetellaan sulavaa juustoa, yleensä Edam-juustoa. Makkara asetellaan uunipellille, jolla on paperi, sitten makkaralle pursotetaan sinappia ja ketsuppia. Lopuksi makkara työnnetään uuniin ja paistetaan.
- Uunimakkara, Amelie sanoi utuisesti.
-Niin. Uunimakkara.
Amelie lysähti vuoteelle selälleen. Hän tuijotti katossa pyörivää ilmastointilaitetta ja sen ropelia kuvitellen olevansa vanhassa lentokoneessa Saharan yllä valkoinen kaulaliina lepattaen ja loputonta maisemaa ihaillen. Hän itse ei lentänyt konetta, vaan hänen ystävänsä lensi sitä. Oli mahdotonta puhua. Oli huudettava, jotta saisi asiansa kulkeutumaan perille. Siipien kovaksi maalattu kangas väreili aavemaisesti. Kone oli kaksitasoinen taitolentokone, nopea ja ketterä. Sen pystyi kiskaisemaan pystyasentoon yhdessä hetkessä, tai sitten heittämään syöksyyn vain rannetta heilauttamalla ja polkimia painamalla.
Taivas ei jännittänyt. Taivaalla oli rauhallista ja siellä oli tilaa lentää. Vuode taas oli kuin liimaa, kidutusta ja painajaisia. Maan pinta ei ollut hänen kaltaisiaan varten. Maalla ryömivät kaikki hirviöt, liskot ja madot, muurahaiset ja varjot, jotka kiristivät Amelien umpeen eivätkä antaneet hänen rentoutua, jotta hän olisi voinut kuvitella itseensä uunimakkaran, ja jotta hänen kyljestään kurkistaisivat uudelleen nuo kasvot, nuo oudot pienet kasvot, jotka eivät vielä olleet kenenkään, mutta jotka jo jollain tasolla olivat ja elivät kuin henget maan pyörivässä ruumiissa.
- Minusta tuntuu, Amelie sanoi, että vaikka nuo verhot tuossa heiluvatkin tuulessa, niin raskaaksi minä en tässä ilman sitä uunimakkaraa tule. kuvottavaa.
(Kirjoittaja astuu sisään huoneeseen)
Naiset hämmästyivät, Amelie ponnahti ylös vuoteelta ja tuijotti suurin silmin ovelle. Hänen ystävättärensä otti tilanteen haltuunsa ja kysyi tulijalta mihin huoneennumeroon tällä oli ollut aikomus päätyä. Tulija katseli avaintaan ja sanoi tulleensa aivan oikeaan numeroon. Hän esitteli avaintaan ja lukkoa, jossa kortti ihme kyllä toimi. Huoneen asukas tuli ja meni ja ovi aukesi aina kun hän sen kortilla aukaisi.
Lopulta hänen takaansa kuului ääni joka kysyi mikä oli hätänä ja miksi he eivät menneet jo sisään. Vuode oli koskematon ja huone tyhjä. Potkuri katossa pyöri. Muuten huone oli kuin auringon lämmittämä tomaatti, varjoisa ja kulunut, paljon nukuttu ja paljon kiroiltu ja sormin sen ikkunoita tahmaisesti pohdittu. Mutta uuni se oli, uuni miljardien uunien seassa, oman aikansa hohkaava. Kun kaikki olisi ohitse, niin huoneessa pyörisi yhä tuuletin, mutta sen rinnalle olisi tullut katoava napse, kun kaikki vetäytyi kasaan ja kylmeni kylmemmäksi kuin muu huone.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Jep :)
Jep jep
http://images.uncyc.org/fi/thumb/7/7c/Hymiö.jpg/180px-Hymiö.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=6GAHFrLAxzM&feature=fvst
Eihän sulla kyrpylä pitäisi olla aikaa ton (korkeintaan) ammattikorkeakoulutetun tekotaitelijan tekotaiteellisuuksien juttujen tulkitsemiseen? Etkös sä ole ihan joku tolkun ihminenkin: palstalta luetun mukaan mukamas jollakin hoitoalalla, vai mitä se nyt oli? Ehdit kyllä usein kiusailemaankin keskustelupalstalla, ystäväsi dazun kanssa...
olen kiusannut?
Mulla on vuorotyö. Ja kannan vastuun vain omasta kirjoittelustani.
Mä en muistanutkaan, että hänellä oli noin upea asunto.
(Yoko -hymiö)
kummapäivä menossa näemmä...
http://www.youtube.com/watch?v=5CLGtgovIqc&feature=channel
Ja mun on päästävä goitziin (too lazy to do re mi)
http://www.youtube.com/watch?v=R5jbxPRXTW4&feature=related
(njäh)
Tämä on sekä musiikillis-teknisesti että visuaalisesti antavampi otos:
http://www.youtube.com/watch?v=3d6_5n6u2e4&feature=related
Ja hyvää yötä kaikille.... tsup.
Kivat kledjut tolla muijalla, ja noi kengät... *tahtoo*
Mä näen tuon projektion skidisti monitahoisena. Mä pidän enemmän ton alun tennarimummosta, joka osasi kävellä ilmassa ja raahata mukanaan mikkiä ja hiirtä. Mä näkisin mielelläni tällasen ihmisen lastentarhan ovelle kurkkimaan ensimmäistä kertaa sisään, että mihins tässä oikeen ollaan menossa. Tai oikeastaan: mistähän tässä oikein ollaan tulossa. Joo. Gimatsussa oli jotain kaunista nöyryyttä. Hän oli fiilistelijä, just sellanen mirri joka tsiigaa auringonnouosuun ja pitelee kiinni itsestään.
Taas tää hanuristi oli neljännesneliön sieltä täältä leikeltyine rätteineen lillasti väärässä ilmanalassa. Mulle tuli mieleen joku romanialaistyttö, joka oli repäisty äitinsä kanojen keskeltä paljasjalkaisena konservatorioon, koska rikas setä halusi tulevan vaimonsa osaavan kurtata ruttuja ja painella nappuloita. Jotenkin leidin kävelytyyli kantanauloilla ei vakuuttanut. Vähän oli kömpelö cättäri.
vaatteet nyt olikin se arvioinnin kohde, ja ne oli just mua.
Tunge sen isomman makkaran sisään juustoon kääritty hot dog nakki, tai mikä lie bratwursti....
Ripauta myös pippuria sekaan ;P
Tuota. Katsos kun mä en syö minkäälaista makkaraa - nada.
Et jooei tiks
Pidän. Pidän sanoistasi.
Kirjoittaisitko mulle? Kirjoittaisitko kuvauksen naisesta, joka unenomaisessa maailmassa vuosia haparoituaan herää tähän oikeaan maailmaan? Nainen lopulta tajuaisi, että tämä oikea maailma on tässä ja tässä elämässä kannattaa toimia niin kuin ihmiset toimivat, eikä niin kuin uneksijat. Tai puoliksi kuolleet. Omassa maailmassa on yksin. Totaalisen yksin. Herääminen. Tajuaminen. Uskaltaminen. Toiset ihmiset, kaltaiseni...
Kirjoittaisitko minusta? Jos haluat. Muutama lause. Tienviitoiksi. Katukiveyksiksi.
Öh.
Tää nyt tuli aika yllättäin. Musta toi synopsis on jo aika valmis, ei tartte kuin heitellä sekaan jotain sunliirumlaarumia - ikään kuin koristella kuusi.
(itse en kuusia koristele)
kunhan kysyin.
"havahtumisia" on hyvä kirja, mutta en oikeastaan muista siitä kuin nimen, vaikka mulla pitäsi olla vallan erinomainen muistiosio aivoissani.
tonou, nounou
on hyvä kirja, tiedän.
Sun jutustasi tulee mieleen Cees Nooteboomin kirja Seuraava tarina. Sattui kerran käsiini ja olen jo puolessa välissä. Varmaan joku päivä vielä lopussakin. Ehkä.
Mä olisin tulostanut sun kirjoittamat sanarykelmät ja teipannut vessan seinään Tove Janssonin kirjasta kopioidun kuvan viereen. Sinä maalaat sanoilla.
tuo kertoi, että tämä mr. Cees N on aika vanha äijä.
Ma suuresti ihmettelen. Tulee mieleen, että olen jollain tavoin vanha miehen sielu. ja lopuksi on todettava, että olen kade ihmislle jotka ovat lukeneet niin paljon että maailmankartta ovat sen kirjailijat. Cuul.
(Poirot -hymiö)
vissiin: miehensielu.
tonou
Olen kivi kengässäsi ja mattamustalla maalatut kakkulasi. Olen aurinko, joka paistaa silloin kun haluaa ja sokaisen. Kuljet erämaassa kurkku kuivana ja kuvittelet näkeväsi ihan keitaan, joka tietysti on vain kangastus, koska et ole tyhmä.
Kun väsyneenä avaat oven, johon vain sinun avaimesi sopii.. hyökkää kimppuusi tiikeri:) Vai mikä se oli..
vanha miehensielu voisit ollakin. Kuulostaa ainakin hyvältä. En tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta mielikuvana osuva. Saan kai kuvitella sinut vanhaksi kumaraselkäiseksi parrakkaaksi herraksi? Värisevä ääni. Rahiseva nauru. Kulunut kävelykeppi, jolla kopautat lattiaan.
Eikä mun "tilaukseni" tietenkään tarkoittanut mitään koristelua, vaan pari päätöntä ja monimerkityksetöntä lausetta kuvaamalleni ihmiselle, minulle. Taidan omia tään uunimakkaran, koska se oikeastaan sopii hyvin...
Tosta mun kuvauksesta mä saanen pitää kiinni, sillä jo kakarana näin saman kuvan pääni sisällä. Siitä sissiin tuo osoite tuntemattomaan.
(imagine)
sun mun kuvauksesta.
Miten hitossa tämä sanotaan?
tonou
Olenpas.
jonka näin, kun odotin lasta. - Unessa näin myöskin lapseni vatsanpeitteen läpi ja erotin hänen ääriviivansa oikein selvästi, mutta kasvot olivat kuitenkin sen verran sumussa, ettei piirteistä saanut selvää; olihan siinä vatsanahkani välissä ;) No jaa... ei minulla koskaan mitään vauvakuumetta muuten ole ollutkaan, etten sit tiedä toistuisiko kyseinen uni sellaisessa elämäntilanteessa.
Teksti perustui aivan samaan kuin kuvaelmasi; tuli vain aamulla mieleen ilman sukupuoleen sitovia rajoja.
(xxy -hymiö)
.
"Kannibalismi tarkoittaa samaa lajia olevan yksilön syömistä. Myös eläintä, joka syö oman lajinsa edustajia, kutsutaan kannibaaliksi. Ihmissyöjä on antropofagi"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannibalismi
.
En ole käynyt Borneolla. Enkä varmaan edes käy. Ovat saattaneet hakata metsät jo siihen mennessä kun lauttani rantaan ajautuu.
Vaikutat tosi kylmältä tyypiltä. Kirjailijaksi sinusta ei ainakaan olisi, koska tekstin jäsennyksen tapasi näyttäisi olevan perua lähinnä yläasteoppimastasi. Itse en edes jaksanut lukea loppuun asti. Ja ilmiselvää varmasti lienee sekin, ettet tota paskaasi lukijayleisöä ajatellen kirjoitakaan. Tympeä tyyppi, sinä.
etä joku verbaalinen kyky, (niinkuin ap) antaisi kaikkensa täällä? Palstalla? Ei helmiä sioille.
Ei ihme. Mä olen yläasteella.
No se verbaalinen kyvykkyys tai kyvyttömyys kuitenkin aina näkyy...Musta ap. on tylsä kirjoittaja. Jos kirjoittaisi hyvin, olisin jaksanut lukea enemmänkin, kuin vain kaksi kappaletta aloituksensa jaaritelmasta.
Ei teidän - sinun ja kaltaistesi- edes kannata yrittää päteä, eikä etenkään siksi, kun internetin julkisella mielipidepalstalla keskusteleminen on mielestänne pelkkää sölkönpolkkaa. Sitäpaitsi imbelisillihän sellainen on, joka änkeää keskustelupalstalle, eikä siedä kritiikkiä tai erimielisyyttä edes luomaansa provokaatiokontekstiin (jessus, mitä yrpöjä tää maailma päällä kantaakin!). Fiksun voisi tunnistaa korkeintaan asiapainotteisuudesta, mutta minä tietysti en - kun onneksi en teitä tunne- ole määritelmiä esittänyt.
No mikäli tuo kertomasi pitää paikkansa, sinun tulisi kenties viettää aikaasi rakentavammissa merkeissä ja ikäistesi seurassa. Tälläinen ( mitä ilmeisimminkin?) vahojen saastaisten ja moraaliltaan yhteiskuntasyrjäytyneiden, seksiseuran metsästäjien, epäkypsien naiskirjoittajien, asennevammasovakkomiesten ja pääosin muutenkin epäsivistyneen oloisten kirjoittajien kansoittama keskustelupalsta tuskin lienisi paras vaihtoehto sinulle.
Mielestäni sanavarastosi on kyllä sen verran laaja, että epäilen sun puhuvan paskaa. Jos kerrot kertomuksia, mene kirjallisuus-aiheiselle palstalle. Mä itse olisin varmasti jo yläaste-ikäisenä ymmärtänyt sen, mutta silloin ei ollut internetiä.
.. ja minusta tuli massaani painavampi musta aukko. Minusta tuli, mutta mitään ei enää ollut.
On vain enää haikea ajatus uunimakkarasta, tuo upean kertomuksesi polttopisteestä :)