Paska faija

mr 92

Perheessämme on ongelmana välittämisen puute, tai tarkemmin ottaen toisen vanhemman. Oon 18-vuotias ja probleemana on tällainen, että pikku veljeni on koulussa aika rankasti kiusattu, koulua asia ei voisi vähempää kiinnostaa kunhan julkisivu pysyy kunnossa, niin kaikki on hyvin. Olen puhunut asiasta isällemme koska veljeni voi henkisesti jo melko huonosti mm. viiltelee itseään.

Äitimme taas on ei yksin asiaa pysty pahemmin eteenpäin viemää yritystä on ollut, mutta huonoin tuloksin. Mutta tosiaan ongelmana on lähinnä isän melko totaalinen välinpitämättömyys, asiasta on puhuttu, mutta harvoina kommenteina on ollut lähinnä:" kyllä se siitä ajan kanssa, koita itse keksiä miten toimia en voitehdä asioita puolestasi jne". Mutta miten suhteellisen heikkovoimainen mahtaa ykivoimaa vastaan? Puhua on yritetty, mutta ei tunnu kiinnostavan. Olemme suhteellisen pieneltä paikkakunnalta, mutta muuten olemme ns. keskiluokkainen perhe, eli kulissit kunnossa ja tärkeintä tuntuu olevan niiden säilyttäminen. Rahaa tulee kyllä tukena, esim harrastuksiin ei ole pahemmin tarvinnut olla osallistumatta tai matkustamatta. Mutta suurena kysymysmerkkinä on isän persoonallisuus: millainen persoona jättää huomioimatta vuosien kiusaamisen ja itsensä vahingoittamisen, koko ajan tärkeintä tuntuu olevan kulissien ylläpitäminen ja "aaltojen välttäminen" ; vene ei saa keinua.

13

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aa

      jos yksikin perheenjäsen on jatkuvan kiusaamisen kohteena.
      Isäsi ei nähtäväsi hallitse asiaa eikä pysty ottamaan kantaa siihen.
      Jos hän muuten on esiintymiskykyinen ja vakuuttava, muiden pitäisi suunnitella miten hänen tulisi menetellä. Ehkä hän sitten valmiin suunnitelman pohjalta osaisi toimia.

    • oppeliini

      Hae veljesi kanssa apua kodin ulkopuolelta. On seudullasi psykologia, psykiatria, koulusi puolesta tarjolla henkistä tukea, seurakuntasi pastori voi olla tueksi tai ainakin tietää kenen puoleen kääntyä.

      Tarvitsette nopeasti jonkun aikuisen puuttuvan tilanteeseen. Kukaan ei tiedä teistä, tai veljestäsi, ellette mene itse hakemaan apua. Tuo viiltely todistaa suurta sisäistä tuskaa. Hae opittejista sympaattisin ja kerro kuinka pahasti asiat ovat kiusaamisen kanssa. Tuohon ON tultava muutos ja kotoasi te ette saa tukea joten sinu on veljesi kanssa turvauduttava ulkopuoliseen tukeen.

      Sitä on tarjolla, teidän vain on nähtävä itse vaivaa hakea sitä.

      • lukion ope

        Nimimerkki oppeliini tuossa yllä jo sanoo sen, minkä minäkin olisin sanonut.
        Isääsi et voi lapsena muuttaa, ehkä et herättääkään puheilla.
        Sinun on haettava apua muualta. Miten olisi vakava puhe äidin kanssa? Sinä olet jo täysi-ikäinen, samoin äitisi. Kysy, voitteko lähteä kimpassa selvittämään asiaa.
        Mitähän mahdollisuuksia koulusi tarjoaa: opettaja, terveydenhoitaja, kurattori, opiskelunohjaaja, psykologi ... Asia kannattaa nostaa pöydälle rehellisesti. Kaikilla edellä mainituilla on salassapitovelvollisuus.
        Vaikea sanoa tarkemmin.


    • mk

      Kosak omaa tytärtäni yritti kiusata naapurin tyttö ja kun sain tietää niin sanoin tytölle että jos ei lopu niin lyön pesäpallomailalla päähän niin varmaan loppuu. Isäsi pitäisi mennä sanomaan niille kiusaajien vanhemmille että jos ei lopu niin teidän lasta en voi kurittaa mutta hänen vanhempiaan voi uhkailla ja jos ei puhe auta niin pieni muilutus on paikallaan. Luin joskus samasta aiheesta jutun kun lapsen vanhempi meni sanomaan kiusaajan vanhemmille että yeidän lapsi kiusaa minun lasta niin äiti vain pyöritteli päätään ja entä sitten niin kiusatun lapsen vanhempi sanoi että jos ei lopu niin sinun lapseen hän ei voi käydä kiinni mutta tämän vanhempia hän voi kouluttaa niin kiusaaminen loppui siihen. Sanoppa isällesi että mikä mameli sinä olet kun et omaa lastasi puolusta ja hänen pitäisi vettää kiusaajan vanhempia kunnolla turpaan ja isä ensin ja jos ei tehoa niin äitiä kanssa niin voi tuloksia tulla mutta isäsi taitaa olla aika mameli kun ei pikkukylällä uskalla otta ohjaksia käsiinsä ja tehdä selväksi ettei minun lapsia kiusata.

    • 024

      Onneksi veljelläsi on sinut! Voin vaan kuvitella miten tuskaisaa teillä molemmilla on! Lakimiehestä vihjaaminen rehtorille voisi avata opettajien silmiä? Kotikoulu? Oppiminen on kyllä pikemmin kidutusta, jos pojan vointi on noin paha..isän välinpitämättömyys on varmasti kaiken huippu: Jos isä puolustaisi ja vaikka asia ei hoituisikaan, veljesi ainakin kokisi olevansa arvokas isälleen! Viiltely kielii hylkäämisentunteesta. -Isään ei kannata teillä luottaa. Jos koulussa ei lotkauteta korvia, voisiko veljesi soittaa nimettömänä johonkin nuorten puhelimeen? Luotettava aikuinen olisi tärkeä ja sinun kannattaa myös soittaa esim nemettömänä johonkin valtakunnalliseen kriisipuhelimeen (jos siis pelkäät että paikkakunnalla syntyy jokin leimantapainen).

      Ainakin olet upea isoveli (? -arvelen että olet poika koska nimimerkkisi on mr), joka välittää!

      • polilta

        Nimimerkki mk
        Annat usein niin aggressiivisia neuvoja palstalla, että hirvittää. Ehdotat muilutuksia, väkivaltaa, pahoinpitelyjä, poliisien kutsumista, vaikka olisi kuinka pienikin ja neuvoteltava asia kyseessä.

        Kerropa sinä, hyvä mk, oma tarinasi. Voidaan pohtia sitä yhdessä.


      • mk
        polilta kirjoitti:

        Nimimerkki mk
        Annat usein niin aggressiivisia neuvoja palstalla, että hirvittää. Ehdotat muilutuksia, väkivaltaa, pahoinpitelyjä, poliisien kutsumista, vaikka olisi kuinka pienikin ja neuvoteltava asia kyseessä.

        Kerropa sinä, hyvä mk, oma tarinasi. Voidaan pohtia sitä yhdessä.

        joskus paras puolustus kun puhe ei auta niin annetaan samalla mitalla takaisin niin kiusaajakin toteaa ettei ole mukavaa. Itse olen isokokoinen ja minuakin yritettiin -70 luvulla koulussa kiusata mutta kun oli sen verran luonnetta niin löin takaisin ja loppu aika lyhyeen se kiusaaminen mutta aina oli niitä kusipäitä mukana ja monella johtui kiusaaminen siitä kun kotona oli liian kova kuri ja kun päästiin ulos niin yritettiin olla kylän kunkkuja. Se pitää olla niin että itseään saa puolustaa ja kuin näillä palstoilla jutun kun poikaa kiusattiin niin poika rupesi harrastamaan nyrkkeilyä ja kun vuoden päästä oli oppinut rupesi lyömään takaisin ja tuli jälki-istuntoa mutta kiusaaminen loppui siihen. Jollain henkilöillä kun ei ole mitään harrastuksia niin pitää pätee jollain lailla kun on liikaa enerkiaa mutta ei älliä päässä sitten niistä kiusaajista tulee aikuisena ikuisia luusereita.


    • mk

      Laita pikkuveljen kiusaajia kuriin ja tee selväksi että häntä ei kiusata ja pidät siitä kiinni ja jos näät kun kiusataan niin kiusaappa sinä niitä veljesi kiusaajia takaisin niin voi loppua.

    • 20

      Ohjeita olet jo saanutkin, mutta muutama asia jää epäselväksi. Koska sinä olet 18, oletan ettet ole samassa koulussa veljesi kanssa? Voisitko sinä ottaa yhteyttä suoraan veljesi opettajaan tai kouluterkkaan. Sovi asiasta äitisi kanssa. Et toki voi tehdä mitään veljesi tai vanhempiesi selän takana, koska et ole veljesi huoltaja. Tai neuvo veljeäsi menemään esim. terkalle kertomaan. Hän on koulussa puolueeton henkilö.

      • mr92

        Pikkuveljeni kanssa ja mitä väkivaltaan tulee, niin ongelmia siitäkin on jo tullut. Olen saanut paitsi jälkkäriä niin myös sakkoja siitä. Koulun henkilökuntaa ei asia pahemmin kiinnosta, kiusaajista osa nääs on täällä tuppukylässä "ylhäällä". Tärkeintä on säilyttää koulujen maine. Mutsimme on melko voimaton yksinään tai minunkin kanssa. Ja tuosta viiltelystä vielä, "hauskinta" oli että asian paljastuessa isämme näki jäljet käsissä, ei juurikaan kommentoinut asiaa, vaan jatkoi asioitaan. Kysyin asiasta jälkeenpäin että mikset reagoinut; vastauksena oli ettei muista asiaa ja siinä oli niin paljon muutakin....Surullisinta asiassa on, että pikkuveljeni on lahjakas koulussa, hänen on helppo saada täydet pisteet kokeista käytännössä' ilman lukemista- riittä kun istuu tunnilla ja kuuntelee.


      • oppeliini
        mr92 kirjoitti:

        Pikkuveljeni kanssa ja mitä väkivaltaan tulee, niin ongelmia siitäkin on jo tullut. Olen saanut paitsi jälkkäriä niin myös sakkoja siitä. Koulun henkilökuntaa ei asia pahemmin kiinnosta, kiusaajista osa nääs on täällä tuppukylässä "ylhäällä". Tärkeintä on säilyttää koulujen maine. Mutsimme on melko voimaton yksinään tai minunkin kanssa. Ja tuosta viiltelystä vielä, "hauskinta" oli että asian paljastuessa isämme näki jäljet käsissä, ei juurikaan kommentoinut asiaa, vaan jatkoi asioitaan. Kysyin asiasta jälkeenpäin että mikset reagoinut; vastauksena oli ettei muista asiaa ja siinä oli niin paljon muutakin....Surullisinta asiassa on, että pikkuveljeni on lahjakas koulussa, hänen on helppo saada täydet pisteet kokeista käytännössä' ilman lukemista- riittä kun istuu tunnilla ja kuuntelee.

        Hei Mr.92 Lähesty koulusi ja veljesi kuolun rehtoria ja kerro kuinka paha tilanne on. Kysy veljesi koulun rehtorilta haluavatko he toisen hirmunäytelmän kouluistanne lehtien sivuille, että et tiedä kuinka kauan jaksatte katsoa tuota touhua enää. Kerro vakuuttavasti että tähän kiusaamiseen ON TULTAVA loppu tavalla tai toisella.

        Kenties veljesi voi muuttaa toiseen kouluun?

        Se että tuppukylän "ylhäisoä" on kiusaajien joukossa, ei anna noille vajaaälyisille oikeutta toimia noin edesvastuttomasti.

        Onko veljelläsi ja sinulla mahdollisuutta osallistua itsepuolustuskursseille? Aikido, karate, thaiboxing, kick boxing jne.Tuosta olisi valtavasti apua sekä henkisesti että fyysisesti, tietoisuus että pystyy helposti pitämään puolensa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin kiusaajien tyylisiä aivottomia idiootteja vastaan.
        Vaikka olisi tunninkin bussimatkan päässä, suosittelisin suuresti kerran/pari viikossa osallistumista sinne. Tuo aika on hiukan pidemmän tähtäimen investoiminen joka tuottaa suuren koron jo suht lyhyessä ajassa.


    • Anonyymi

      Isäsi saattaa olla yhteiskuntakelpoinen sosiopaatti. Suosittelen hakemaan apua ulkopuolelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10250
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4543
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3084
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2704
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1874
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe