Mitä tästä pitäisi ajatella. Kävi taas niin, että vierailun päätteeksi saimme todeta taas kerran tämän puhumattomuuden. Perheen rouva ei vaivaudu juuri suutaan aukaisemaan. Vastaa kyllä jos kysytään, mutta minkäänlaista oma-aloitteisuutta ei ole. Minusta on erittäin vastenmielistä ja turhauttavaa joutua viettämään aikaa sellaisen henkilön seurassa. Olemme kyllä yrittäneet, mutta kyllä tämä niin yksipuolista on ollut. Rouva ei puhu sanakaan meidän lapsille, vaikka me kyllä huomioimme ko. perheen lapset. Muu perhe on kyllä keskustelutaitoista, rouva vain istuu puhumattomana. Tällaista on ollut ihan alusta alkaen, jo vuosikaudet. Ujoudesta siis tuskin lienee kyse. Tulee mieleen että osoittaako tämä ihminen omaa paremmuuttaan näin.
Mykkäkö vai missä vika?
sosiaaliset taidot
391728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos se tosiaan on leuhka.
Hakattu nainen? Pelokas? Sairas? Muut eivät anna suunvuoroa? masentunut?
Kysyt yleisesti, heittään kehiin joitakin vaihtoehtoja.
sosiaalisesti lahjakkaita
Minkä vuoksi te ylipäätään käytte siellä kylässä? Onko miehesi kyseisen perheen miehen lapsuudenkaveri/serkku/mv? Joskus taustalla kun voi olla sekin, ettei rouva edes tajua miten te liitytte hänen elämäänsä muuta kuin miehensä ylenpalttisen sosiaalisuuden takia? Tällaistakin nimittäin esiintyy. Perhevierailuista ei neuvotella, vaan niistä ilmoitetaan vaimolle ja lapsille ottamatta huomioon olisiko asiasta pitänyt yhdessä neuvotella.Eli rouvan käytös voi olla mielenosoitus miehelle, eikä niinkään teille.
Itse en esim. pidä mieheni lapsuudenkaverista vaimoineen ja muutoin puheliaana ihmisenä menetän puheintoni heidän seurassaan vajaassa viidessä minuutissa. Rouva on uskomattoman perhekeskeinen urheiluhullu, joka ei pidä hetkeäkään hengitystaukoa antaakseen minulle tilaa edes kohteliaasti kommentoida hänen elämäänsä. Niinpä lopetin vierailut ja jos joskus mieheni väen vängällä jonkun tapaamiseen järjestää lähden ajoissa nukkumaan, touhuilen omiani ja aivan varmasti annan vieraiden kokea olonsa vaivautuneeksi. Oikein odotan, koska saisin tilaisuuden vastata kysymykseen miksi olen mitä olen heille.
Sanoisinko vaikka näin, että tämä tarina löytyy kategoriasta suku on pahin. Kaikki varmaan ymmärtävät että kyseessä täytyy olla jonkinlainen sukulaisuussuhde. Täsmennetään vielä, että vierailut eivät ole nykyään molemminpuolisia, he käyvät, emme me. Jostain syystä emme ole erityisen innokkaita lähtemään vastavierailulle... En usko että kyse siitäkään että olisi miehensä alistama, hakkaama tai masentunut. Suunvuoron saamisestakaan ei ole ongelmaa, meidän perheessä ei kukaan lörpötä toista tainnoksiin. Joskus vaan tulee niin p*skanmaku suuhun rouvan käytöksestä. Mietityttää mitähän niin pahaa lapsemmekin ovat hänelle tehneet, että ei voi edes paria sanaa sanoa lapsille. On siinä saanut hammasta purra rouvaa passatessa. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu jos joskus suunsa aukaisee. Ja voihan sitä olla tulemattakin jos ei kykene normaaleihin käytöstapoihin.
Itse olen ihminen, joka ei hirveästi perusta muiden lapsista. Rakastan syvästi omiani, mutta esim. en kyllä vapaaehtoisesti ota muiden vauvaikäisiä syliin ja sitä vanhemmat lapset ovat oikeasti minusta ärsyttäviä. Saatan kouluikäisiltä kysellä jotain koulusta/kavereista jne. Mutta kyllä se nyt jää ihan pariin lauseeseen. Sisareni on varmaan miljoona kertaa pettynyt kun en jaksa kiinnostua hänen lapsiensa askarteluista, päiväkoti/koulukuvista,sairauksista tai pitkistä tarinoista, joissa ylistetään hänen lastensa nerokkuutta ja erityistaitoja. Se on sangen noloa, koska oikeasti ovat ihan normipalleroita!! Minusta lapset olkoon keskenään enimmäkseen ja aikuiset saavat rauhassa seurustella keskenään.
En pidä mieheni veljen vaimosta yhtään. En oikeastaan juttele hänelle henkilökohtaisesti mitään. Keskustelu on sellaista koko seurueen yhteistä, jota voi oman mielensä mukaan kommentoida. Meillä naisilla kun ei oikeasti ole mitään yhteistä, mistä puhella. Tapaamiset ovat sellaisia, että ne ovat yleensä jotain sukujuhlia.
Onko se sinulle ap. kirjoittaja ihan mahdoton ajatus, että kyseinen naishenkilö ei oikeasti pidä teistä ja ollakseen kohtelias, pysyttelee taustalla ja vastailee vain kysyttäessä? Kun ei ole mitään yhteistä aihetta mistä puhella. Eikö ole parempi niin kun teidän välillenne tulisi ilmiriita aivan erilaisista näkemyksistä asioihin?
et tuosta on viis hirttä poikki...
Siis ootko ihan tosissasi? Saatko jotain kicksejä siitä että näytät avoimesti mitä mieltä oot vieraista? Paukautatko kahvikupit pöytään niin et keksit hyppää? Kaapin oviakos paiskot vai miten teet selväks? Oisko huono idis istuttaa mies pöytään ja nostaa kissa pöydälle? Voisitte saada kumpaakin tyydyttävän ratkaisun. Entä jos miehes ei tykkää sun vieraista? Pitääkö mies vastaavaa jurotusta ja lyö nyrkkiä pöytään? Tommosen suupaltin vieraan kanssa pääsee helpolla. Tauotonta lätinää on kuuntelevinaan ja ynähtää jotain myöntävää väliin. Luulen ettei teillä tuu oleen jatkossa kovin vilkasta seuraelämää. Ainakaan tota rataa...
Jotain tuttua tarinassasi. Mieheni kaveri opiskeluajoilta tulee perheineen silloin tällöin viikonlopuksi meille. Onneksi harvoin, kerran tai pari vuodessa. Kaverin vaimon kanssa en tule juttuun, niin vähäpuheinen hän on. Tuntuu ettei hänellä ole omia mielipiteitä pienimmästäkään asiasta, hän ei osallistu keskusteluun edes yleisellä tasolla, vaan vetäytyy syrjään kaikesta.
En usko vierailujen olevan virkistäviä kenellekään. Miehillemme tärkeitä tottakai.
Hänen miehensä on työssään asemassa, jossa edustuskelpoinen vaimo olisi avuksi, mutta yksin mies on saanut edustusvelvollisuudet hoitaa.
Mies on jossain määrin dominoiva, mutta vaimosta ei ole hänelle vastusta. Sellaisen vaikutelman olen saanut, ettei mies ole täysin tyytyväinen tilanteeseen. En voisi väittää olevani yllättynyt jos he päättäisivät erota.
Normaaleja käytöstapoja ei ole mielenosoittamiset ja mykkäkoulut, varsinkin jos tulee toisten kotiin. Yleissivistykseen kuuluu kyetä keskusteluun, vaikkei keskustelukumppania "rakastaisikaan". Ap:n perhe on saanut varsin kummallisen kiitoksen vieraanvaraisuudestaan. Puolisolle mykkäkoulua voi pitää ihan rauhassa omassa kotonaan, oman perheen kesken. Ja niin paljon kuin haluaa. Miksi yleensä lähtee vierailulle mukaan.
Siis eikös ap. kirjoittaja hieman liioittele tällä mykkäkoulujutulla? SIis tämä vieraana oleva nainen vastaa kun kysytään, mutta ei aloita itse keskustelua! Ei se minusta ole mitään mykkäkoulua...Tiedän erään, joka oikeasti sitä harrastaa. Lukee kirjaa/lehteä tai vaikkapa tekstailee kokoajan jollekkin. Se on mykkäkoulua!! Minusta tuntuu, että ap. ottanut nokkiinsa kun hänen lapsiaan ei erityisesti huomioi ja ei ala juoruamaan hänen kanssaa kahdestaan!
Onko myös mahdollista tarkistaa puhuuko kyseinen henkilö jossain toisessa sukulaispaikassa enemmän? Jos ei, se on vaan hänen tyyliään. Ei kaikki ihmiset ole mitään smalltalk-ihmeitä! Eikä siinä ole oikeasti sen kummempaa. Eikös ap. voi enempi voi sitten keskittyä juttelemaan enemmän sitten miespuolisten kanssa vai onko tässä nyt kyseessä joku maalaisporukka, jossa emännät jää pirttiin ja isännät painelee rennompiin maisemiin?
Musta on luonnollista olettaa et ku johki kylään mennään niin ei siellä tuppisuuna olla. Ei tarvi olla mikää smalltalk-ihme, riittää et osaa ottaa osaa keskusteluun. Tuppisuuna oleva ei anna ittestään älykästä kuvaa. Yhteisiä kiinnostuksen aiheita ei oo ja näkemykset eri planeetoilta, niin mitä sitte, onhan maailma täynnä aiheita. Itsetutkiskelun paikka jos ei pysty normaaliin vuorovaikutukseen muitten ku sydänystävien/hengenheimolaisten kans. Sillä tyylillä ei pitkälle pötki ees työelämässä. Tää maailma vaan menee niin et kaikkien kans on tultava toimeen, vaikkei kaikkia rakastaskaan.
Musta toi ap. selvästi kerto ettei nainen puhu ollenkaan muksuille. Siis ei sanan sanaa. Eihän se ollu vailla mitää erityiskohteluita ja ylistysvirsiä, vaan sitä et ees jotenki noteerais muksut. Voihan sitä kysellä vaik kuulumiset jos ei muuta keksi.
Tuo ei oo ihan normaalia täyspäisen aikuisen käytöstä.
Minä olen kyllä ihan toista mieltä. Kyllä yleensä kovin puheliaat ihmiset antavat itsestään sen pöllömmän kuvan. Yleensä kun ei sitten ole oikein sitä kontrollia siihen puheeseen. Minusta vaitelias ihminen antaa sen älykkäämmän kuvan. Se on varmaan kokemus- ja makuasia. Meillä on itä-suomalaista sukua kohtuudella ja kyllä siellä on semmoisia räpätätejä ja -setiä, että korvatulpat olisi enempi kun tarpeen. Kun omat asiat on selvitetty n. parissa tunnissa, aletaankin tenttaamaan muita ja se on kuulkaas aika hommaa! SUPO, KGB ja CIA saisivat olla opissa kun meidän mummo pistää ristikuullustelun päälle. Lopussa hän tietää kaiken ja enemmänkin ja pumpattu henkilö on sen jälkeen tyhjä kuori, kunnes tulee se seuraava kerta!!
Sitten eivät ne kyläreissut aina ole niin oman tahdon mukaisia, sinne on melko usein mentävä ns. velvollisuudesta ja tavan vuoksi. Sitten niihin aiheisiin. Niitä on maailma täynnä kuten kirjoititkin, vaan jos vähänkään kyläporukkaa tuntee, saa ihan varmasti vältellä tiettyjä aiheita. Niitä on joka perheessä niitä tulenarkoja. Kannattaa siis pysyä aika tutuissa ja turvallisissa, eihän ole tarkoitus nostattaa siis sukuriitaa!! Joissakin se voi olla raha, autot, politiikka, uskonto, lapset, perintö jne.
Mistäs kirjoittaja (epäilen ap.) jo päättelee, että jos ei jossain kyläpaikassa tee aloitteita keskusteluun, niin sitten ei pärjäisi työelämässä? Mistä kirjottaja päättelee, että tämä henkilö ei pysty normaaliin vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa, jos ei tämän ap:n ja tämän lapsille juttele?? Sitten puhuukin jo hengenheimolaisilleen ja sydänystäville? Siis pystyykin siihen vuorovaikutukseen, mutta ei halua jutella tämän ap:n kanssa. Varmaankin hänellä on siihen joku syy.Elikkä kyseessä on ap!! Miksi vaihdat nimimerkkiä?
Tästä voi kyllä päätellä, että ap on itse aikamoinen selän takana puhuja ja ei uskalla suoraan tältä sukulaisnaiselta kysyä, että miksi et tee aloitteita keskusteluun ja juttele minun kullannupuille? Se on minusta hyvin epäkohteliasta? No, ehkä juuri ensimmäisestä kirjoituksessa mainitusta syystä... apl:llä todella HUONO itsetunto!! "Tulee mieleen että osoittaako tämä ihminen omaa paremmuuttaan näin" Aijai, sentään. Kysynkin, että miksi koet olevasi huonomassa tilanteessa? Onko sinulla huonompi ammatti? Vähemmän rahaa? Olet rumempi? Lihavampi? Alempi koulutus? Vai onko se kateus lähtöihin sitten puolisoistanne?? Kaikki sympatia kyllä sen sukulaisnaisen puolella. Toivottavasti älyävät pian lopettaa nämä kohteliaisuuskäynnit!!
Eikös tämä sukulaisnainen tule aika hyvin toimeen tämän ap:n perheen kanssa? Tulevat kohteliaasti kylään, eivät riitele tai arvostele heidän tapaansa elää tai olla? Kun ei ota niihin mitenkään kantaa. Ap. vakuuttelee, että tämän sukulaisperheen muut jäsenet puhuvat paljon? Elikkä pienestä se kenkä rouvalla todella kiristää. Lopuksi haluaisin vielä korostaa sitä, että oikeaa sivistyneisyyttä, tunneälyä ja normaalia vuorovaikutusta on hyväksyä erilaisia ihmisiä ja persoonia!! Kaikki eivät ole samanlaisia. Se on hieno asia!!
KGB-tyyliset kuulustelut on uteliaiden akkojen kaivelua, mut ainahan löytyy neutraaleja aiheita. Politiikka, talous, uskonto ja perintö sen verran tulenarkoja että viisain käsitellä muita aiheita. Kahdella, vaikka kuinka erilaisella naisella löytyy varmasti yhteistä puhuttavaa, jos on vaan halua yrittää. Henkilökohtaisista asioista ei ole pakko puhua, nehän ruoditaan vain ystävien kanssa. Mutta vielä jää miljoonittain aiheita joista ei kukaan voi hernettä nenään saada. Maailman tapahtumat, sää, ruoka, kaupat jne. Minulle on pentuna kotona opetettu että pitää pystyä puhumaan vaikka aidanseipäästä tai portinpielestä, jos ei muuta aihetta löydy ja vaikkei se edes kiinnostaisi tai siitä ei paljon ymmärtäisi. Tuota asennetta en ymmärrä, jos velvollisuuskyläreissulle vasten tahtoaan joutuu, miksi pitää tehdä olo myös itselleen mahdollisimman keljuksi. Henkisesti tasapainoinen oleva ei osoita mieltään kyläreissulla ja nauti siitä. Hiekkalaatikkoikäiseltä vielä ymmärrän mielenosoituksen mutten aikuiselta.
Minä-keskustelen-vain-niiden-kanssa-joista-pidän-asenteella varustetut tulee Siperia opettamaan. Turha odottaa menestystä seuraelämässä tai työuralla etenemistä. Omasta käytöksestä ja sosiaalisten taitojen tasosta riippuu niin moni asia tässä maailmassa. Pokerinaamalla varustetut, ulospäinsuuntautuvat ihmiset pääsevät pidemmälle. Lapset ottavat mallia aikuisten käytöksestä, omat vanhemmat ovat useimmiten ihanteena, mutta millaista mallia lapselleen antaa, sitä kannattaa pysähtyä miettimään. Haluaako lapsestaan menestyvän vai eristäytyvän luuserin. Koskaan ei ole haittaa siitä, että haluaa antaa itsestään mahdollisimman myönteisen kuvan tapaamilleen ihmisille. Tosi elämästä löytyy esimerkkejä siitä. Et voi koskaan tietää, voiko harjoittelija jota olet väheksynyt, olla joku päivä esimiehesi. Siltoja ei pidä polttaa takanaan, koskaan et tiedä kenen apua huomenna tarvitset.
Ap:n koti kyseessä. Ei oo sivistynyttä ja kohteliaisuutta mennä kenekään kotiin ja osoittaa mieltä mykkäkoululla. Ettei kateellinen olisi tämä vieraileva sukulaisnainen! Tai sitten hänellä on itsetunto-ongelmia. Jos kadehtii toisen elämää. Onko ap:lla parempi puoliso, koti, lapset, työ? Onko ap. kauniimpi, nuorempi? Mielenkiintoisempi elämä, harrastukset, ystävät, parempi taloudellinen tilanne? Tai kadehtii ap:n persoonaa, luoteenpiirteitä, älykkyyttä? Tuntee itsensä mitättömäksi harmaavarpuseksi ap:n rinnalla. Tuntee hävinneensä vertailussa, kilpailussa? Voin vain sääliä sukulaisnaista, hän on ilmeisesti onneton ja tyytymätön elämäänsä ja ilmaisee sen näin.
On Jalmarilla aika mielenkiintoinen kuva nykynaisista. Nainen kun nainen puhuu sovussa nyt vaikka ruuasta!! Nykyisin on siis sen 70 erilaista näkemystä siitä mikä on hyvää ruokaa. Toinen ostaa lähes kokonaan eineksiä ja toinen valmistaa itte ne kaalikääryleet ja lihapullat. Siltä väliltäkin löytyy monenlaista kokkaaja. Sellaisiakin naisia on paljon, jotka eivät koskaan ole tehneet ruokaa, eivätkä hommaan meinaa ryhtyä. Mies kokkaa tai sitten käyvät työpaikkaruokalassa ja rafloissa. Sitten on vegaaneja ja luomuimmeisiä! Toinen ei hyväksy kun raakoja vihanneksia pöytään. Ruoka on tosi tulenarka puheenaihe. Ei sukulaisuus takaa harmoonista keskustelua. Omanlaisensa keskusteluporukan voi kehitellä joko kaveripiirin tai nettiyhteisön kautta. Meillä pidettiin töissä n. kuukausi sitten kahvikestit, joihin tuotiin nyyttikestiperiaatteella tuotteita. Aika oli vinkeää katsella tarjottavia. Yksi emäntä kun ei käytä sokeria, vehnää tai munia leipomuksissaan. Toisen mielestä pulla hiivoineen oli ihan myrkkyä elimistölle...Mä tein kääretortun. Ei tarvinnut kotiin takaisin kärrätä.
Jalmari ehdotti sitten kauppoja!! Ei sekään nappaa!! Toiset kierrättää ja ainoa oikea paikka ostaa tavaraa ja kudetta on kirpparit, kierrätyskeskukset jne. Toinen vihaa ja inhoaa jonkin ryhmittymän kauppoja ja ei jalallaan astu väärään firmaan! Ei hyvä aihe!!
Tuota sitten sää ja ne maailman tapahtumat...hoh-hoijaa!!
Hyvä kun selvensit, miksi olet kateellinen ja pelkäät tämän sukulaisnaisen vähäpuheisuutta. Hän on sinulle niin paha uhka, että tänne tämän vuodatuksen kirjoitit. Ehkä laittanut ajattelemaan todella omia pelkojasi. Tästä voi syntyä vielä jotain hyvää!! Tuskin kuitenkaan tämä henkilö on rikkonut kotirauhaasi ja tunkeutunut teille väkivalloin. Mykkäkoulu tarkoittaa, että ei puhu ollenkaan. Itse kirjoitit, että hän vastaa kun kysyy ja se on aivan eri juttu.
Jos asia todella aiheuttaa näin paljon sinulle murhetta ja ahdistusta, niin voihan se nätisti, mutta silti suoraan kertoa asian heille. Epäilen, että tulee heille täytenä yllätyksenä tämä sun vuodatus, mutta voihan se ns. puhdistaa ilmaa. Voithan myös kertoa tälle sukulaisnaiselle, että ihailet hänen menestystään elämässä, hyvää ulkonäköä ja makua. Voisi lähentää teitä huomattavasti, enemmin kun sinun pahoinvointi (joka varmasti näkyy) kun sukulaisnainen ei kysele sinun juttujasi,innostu juoruilemaan jostain tai taputtele lapsiasi päähän. Sitä paitsi lapset, ainkain yli 5-vuotiaat vaistoavat helposti sellaisen näennäisen kiinnostuksen ja heistä se on oikeasti mälsää. Sellaistako sinä haluat, että oma olosi paranee, jos sukulaisnainen ei oikeasti välitä tippaakaan lapsistasi? Eikö ole tärkeää, että sinä välität?
Jo on kipakoita emäntiä täällä. Huh hui, huokaise välillä. Ota vaikka joku akkainlehti käteen ja toiseen siideri, jotta rauhotut vähäsen. Onko sulla yhtä kipakat akkakaverit, jos ruoka on sun mielestä tosi tulenarka puheenaihe? Lyökö kaveri kaalilla päähän jos erehyt Saarioisen kaalilootaa kehumaan.
Joo-o, viisain se on turpasa visusti tukossa pitää ruokaan liittyvistä mielipiteistään, tulee vielä kaulimesta. Ei siinä uskalla paljastaa ostavasa pullat kaupasta.
Kuolen uteliaisuuteen täällä, mistä te naiset uskallatte jutella. Vaikeeksi on elämä menny...
Hae sinä kommari ruokas Siwasta ja lumppus SPR:ltä! Mä käyn vaan Stockalla!
Olen reippaat 10 vuotta ollut samassa työpaikassa (oppilaitos), jossa näitä "akkoja" ikähaarukassa 25-60 vuotta on n. 60 kpl ja "ukkoja" 25-60 vuotta on siinä kymmenen paikkeilla. Ruokatunneilla ja kahvitauoilla on siis tullut muutaman kerran istuttua. Ed. työpaikka oli vieläkin naisvaltaisempi ja isompi (terveydenhuollon yksikkö). Joten kyllä mä ehkä vähän enemmmän tiedän naisten puheenaiheista kun sä "puheripuli-risto" elikkä ap. joka esittää nyt jotain transua kai vissiin!! Kuvittelee, että miesnimimerkeillä on hänen juttunsa jotenkin painavampaa. :)
Itselläni on töissä n. 10 hengen lähipiiri, jossa juttelemme oikeastaan ihan mistä vaan. Muille työkavereille sitten sen mukaan asioista, joista tiedän heidän olevan kiinnostuneita tai ainoastaan työasioita. Meillä kun kuitenkin se työpaikka on se takuuvarma yhteinen aihe. Sukulaisten kanssa ihan eri juttu. Jos on samaa sukupuolta ja miehet vaikkapa serkkuja, se ei takaa oikeastaan mitään läheisempää suhdetta naisten välille, vain kun ne nyt ovat naisia. Eihän se niin ole miehilläkään niin. Ei se että on lapsia tarkoita sitä, että niistä riittää juttua hamaan loppuun! Eivät kaikki miehet osaa puhua auton rassaamisesta tai talonrakennuksesta. Niin tai urheilusta!! No, näin voivat luulla jotkut junttipukerot jostain pikkukylästä....
Sirkka Sovittelija = Vähäpuheinen. Epäilen nimimerkin vaihtoa. Jutut on kuin suoraan samasta lähteestä.
Aijai, sentään. Mistä sulla kenkä puristaa, mikä saa sinut hyökkäämään ja solvaamaan ap:ta kateelliseksi junttipunkeroksi.
Tunnistatko itsesi sukulaisnaisen kaltaiseksi ja et kestä arvostelua?
Minut on nyt teilattu täällä kateellisena selkäänpuukottajana :D Ai niin, huono itsetunto vielä.
Kateellinen en ole hänelle. Mielestäni hänessä ja hänen elämässään ei ole mitään sellaista, jota voisin kadehtia. Me olemme niin erilaisia monessa suhteessa. Olen täysin tyytyväinen itseeni ja omaan elämääni. Enkä ole haluamassakaan hänestä mitään "parasta ystävää tai juoruilukaveria", kuten täällä epäiltiin. Enkä ole missään nimessä tarkoittanutkaan että "lapsieni neroutta ja erityislahjakkuutta pitäisi ylistää". Mutta jos ainoat asiat mitä hän sanoo on: Hei ja Hei hei lähtiessään. Puhumattomuus koskee siis koko meidän perhettä, ei yksin minua. Olen kerran, kauan sitten yrittänyt ottaa esille tämän puhumattomuuden hänen kanssaan. Tulos oli: Ei mitään. Ei sanaakaan sanonut. Että se siitä. Tässä perheessä muut rouvaa lukuunottamatta tulevat juttuun kaikkien kanssa. Aika ällistynyt olen joistakin kommenteista täällä. Minulla ja puolisollani on kummallakin sukulaisia ja ystäviä monen sorttisia. Toiset ovat niitä joista kovasti pidetään ja toisista taas ei ollenkaan. Mutta valitettavasti sukulaisiaan ei voi valita, on vaan pakko yrittää pitää välit asiallisena. Kaikkien kanssa silti kykenemme keskustelemaan kun kohdataan.
Jotenkin vaan alkanut tuntua että pitäisikö minun antaa potut pottuina. Ei paljon naurata tehdä ruokaa ja passata kymmentä henkeä, jos toinen osoittaa vain mieltään. Pitäisikö luovuttaa ja kehottaa seuraavalla kerralla menemään vaikka hotelliin?
Onpas tällä sukulaisrouvalla iso perhe!! Kai sä silti omalle porukalle kokkailisit joka tapauksessa? Lisäksi kun muu perhe on mieleisesi, niin kyllä minusta on todella suuri ihme, että rouva yksin saa mielesi noin pahaksi. Luulisi siinä juttua riittävän ihan yhdeksi kyläreissuksi, jos sinulla itselläkin on jonkinkokoinen perhe!! Huh..huh!!
Nyt tulikin sitten esille väsymyksesi kokkailla näin isolle joukolle? Tulevtko oikein pitkänkin matkan takaa kun pitää oikein ruoka laittaa?? Jotenkin käsitin (näemmä väärin), että ovat päiväseltään kävijöitä ja asuvat lähellä. No, ovatkin yötäkin. Käyvätkö sitten useinkin teillä? Kyllä sä nyt enempi purnaat ihan muuta. Eikä varmaan ihan syyttä. Laitat sellaisen komppanian asumaan hotelliin. Se on nyt vaan kohdistunut tähän perheen äitiin tämä tyytymättömyys. Pyykinpesuun, siivoamiseen ja ruuanlaittoon isolle joukolle.
Meillä on patjoja 4 hengelle oman väen lisäksi. Sitä isommat porukat majoittuvat sitten muualle. Sen olen sanonut suoraan ja eikä siitä kukaan ole koskaan purnannut. No, meidän suku asuu niin lähellä, että yökylään jää onneksi harvoin porukkaa.
Lopuksi Sirkka on vaan Sirkka, ei Maija, Risto, Friida, Vähäpuheinen, Wellu eikä kukaan muukaan. Se on totta, että eräs tuttu henkilö tästä ap:stä tulee mieleen!! Minulle on vuosia marissut vähän samaan tapaan, että "häntä sukulaiset käyttävät hyväkseen kun joutuu kokkaamaan ja majoittamaan jatkuvasti". Kukaan ei häntä auta ruuanlaitossa ja mitään "kivaa" ei tule tulijaiseksi. Oikeasti tuovat kassikaupalla! Pitäisi olla jotain todella kallista siis!! Jota voi seuraaville vieraille esitellä!! Lisäksi eivät sitten mm. jää illaksi ihan kokonaan hänen seurakseen, vaan voivat lähteä vaikkapa kaupungille kävelylle, häntä kyllä kutsutaan mukaan...mutta hän esittää marttyyria! Lisäksi juuri hänen lapsiaan ei huomioida tarpeeksi kun aikuiset eivät jatkuvasti juokse lastenhuoneeseen katsomaan kun Matti piirtää ja Maija leikkii nukkekodilla!! Rouvan käsitöitä pitäisi jaksaa ihastella, isännän luontokuvia albumikaupalla. Ei se aina ole niin helppoa olla vierainakaan!! Minulla sympatiat vaan ovat vieraiden puolella, koska joudun kuuntelemaan taas kerran pääsiäisloman jälkeen tämän tuttavan purnausta!
2 perhettä, siis yhteenlaskettuna 10 henkeä.
Yökylään, juuri näin. 1-2 yötä tavallisimmin.
Tuliaisia. Ei tarvitse tuoda, niitä en kaipaa.
Ruoanlaittoapua en kaipaa, selviydyn mainiosti itse, vaikka porukka tuplaantuu.
Meiltä saa käydä vapaasti omilla retkillään, eikä kukaan loukkaannu siitä.
Mitään muuta en ole kaivannut, kuin että pari sanaa sanoo.
Kenenkään tekeleitä tai lapsia en vaadi ihastelemaan.
Jos on niin ylivoimaisen vaikeaa sanoa, moi, mitä kuuluu ja vaihtaa pari tyhjänpäiväistä sanaa, niin miksi vaivautua tulemaan ollenkaan.
Miksi pitää tunkea mukaan pilaamaan käytöksellään muiden viikonloppu? Vai saako siitä jotain kieroa tyydytystä itselleen!
Sääli vain, jos lapset eivät jatkossa ole paljon tekemisissä toistensa kanssa tämän vuoksi.
itsekkin ollut tuollainen mykkä vierailija. Arvaa miksi? Kun en millään olisi halunnut käydä kylässä tietyissä paikoissa, koska en yksinkertaisesti pitänyt niistä ihmisistä, joiden luona oli vierailtava. Ehkäpä tämä nainen ei tosissaan tykkää teistä? Miehensä vaatii häntä lähtemään mukaan. Nainen ei uskalla olla lähtemättä, koska siitä seuraa kamala meteli kotona. Oiskos noin?
ei kaikista tykkäisikään täytyy kohteliaisuudesta puhua. vaikkapa edes säästä, jos ei muuta yhteistä ole, mutta puhumattomuus on loukkaus toista ihmistä kohtaan ja typeryyttä. Kun en pidä niin en puhu, lopulta jäät itsykktesi kanssa yksin, kukaan ei pidä SINUSTA.
Ei kai se hiljaisuus ole aina paremmuuden osoitus. Omalla kohdallani hiljaisuus on ollut seurausta kasvatuksestani ja lapsuuden perheestäni, jossa aikuisten toimesta osattiin kyllä hyvin nopeaan näpsäyttää sanallisesti toinen hiljaseksi. Paljon on siis tultu oltua hiljaa, kun on ollut tunne, ettei ole mitään tarpeeksi fiksua sanottavaa. Toisaalta taas sitten, minusta on tullut hyvä kuuntelija - ja tällä avulla olen sitten hoitanut sosiaalisia suhteitani.
Se, etten ole sosiaalisilta avuiltani täydellinen, on avittanut hyväksymään erilaisia ihmisiä. Kohteliaasti kuuntelen ihmisten puheripulit ja myötätuntoisesti hymyilen niille mykille ja kahvikuppineurootikoille. Itseni hyväksyminen on antanut myös sietokykyä olemaan hiljaa, jos siltä tuntuu, sosiaalisista paineista huolimatta. Tosin, ikää myöten ole oppinut puhumaan joutavia suht keveästi, mutta hiljaa oleminen on kuitenkin minulle se luontevin olemismuoto- eikä minun hiljaisuuteeni mitään paremmuutta ole piiloteltu.
miten ihminen, jolle keskustelu, tai kevyt rupattelu, on elintärkeää, kokee henkilön, jolla ei joko ole tarvetta puhua tai joka ei osaa keksiä mitään sanottavaa. Minä olen nyt keski-ikäinen, enkä yhtä arka ja hiljainen kuin ennen. Nyt uskallan jo luottaa siihen, että minulla on oikeus olla olemassa ja että toiset voivat jopa viihtyä seurassani niitä näitä rupatellen. Kahdenkeskinen "syvällinen" keskustelu ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Juuri tuo puhuminen tilantäytteenä ei ole kaikille itsestäänselvä tarve eikä taito. Minulle ei ole ollut. Aloittaja saa minut tajuamaan hiukan, miltä ympäristöni ihmisistä on saattanut tuntua läsnäoloni, kun vain istun hiljaa ja kuuntelen ja tarkkailen heitä.
Ehkä naisella on aspergerin syndrooma (minullakin taitaa olla)? Silloin nuo sosiaaliset taidot pitää erikseen opetella. Entä, jos hänelle kertoisi, mitä toivoisi hänen tekevän, kertoisi, että hänen tuppisuisuutensa saa toisen tuntemaan olonsa - niin, miksi? Huonommaksi? Halveksituksi? Häneltä voisi suoraan ja ystävällisesti kysyä, miksi hän ei puhu, ja odottaa vastausta lypsykiulu kourassa.
Hanki oikeasti henkilökohtainen suhde tuohon hiljaiseen henkilöön. Ehkä hän kokee sinut niin vieraaksi, ja siten epäluotettavaksi, että ei avaudu sinulle mistään. Tai puhu kahdenkesken hänen kanssaan ongelmasta; sano, että koet hänen käytöksensä loukkaavaksi, ja kysy onko hänellä oikeasti joku häiriö? Voihan olla että hänellä on oikeasti joku ujoussyndrooma tms. Jos ei ole, niin kerro että olet syvästi loukkaantunut, kahdenkesken.
Ujo ihminen, jolle helposti voi tulla pelko muita kohtaan? Pelkää ivaa kaikkien puheessa?
Entä jos miehensä on pilkannut joskus vaimon mielipiteitä, tai hän on joutunut noloon asemaan sinun perheesi kommenteista? Ihan viattomista, joita ei ole loukkaavaksi edes ymmärretty?
Väärinkäsityksistä saattaa alkaa vuosien mittainen epävarmuus ja mykkäkoulu. Tilanne senkuin tiivistyy, jos kukaan osallisista ei ole perillä mistä se on saanut alkunsa.
Tee sinä se täyskäännös, että ilahdut suuresti, kun Rouva tulee, tai muista häntä iloisella synttärikortilla tms. huomaavaisuudella. Saattaahan olla että se kirkastaisi asiaa! Voihan olla, että Rouva ei itsekään haluaisi tulla teille, vaan mies "pakottaa" tulemaan. Jospa hän odottaisi, että joskus tuntisi olevansa tervetullut.
Miehensä alistama? Henkisesti nujerrettu? Tuntee itsensä arvottomaksi ja eristäytyy sen vuoksi.
en tiedä milloin olit tuon viestisi laittanut, mutta minun mielestäni ( koska minulla on kokemusta paljonkin toisin päin: mieheni ei ole koskaan keskustellut , ei osallistu suvun eikä minun kanssa minkäänlaisiin keskusteluihin- siis ) asia voi olla niin yksinkertainen, että ei ole mitään sanottavaa koska EI OSAA PUHUA; EI YKSINKERTAISESTE LIIKU MITÄÄN PÄÄSSÄ! siispä vain kuuntelee kun toiset puhuvat ja tyytyy myhäilemään mukana....
Huh, joskus tosi tylsää!!!
Kyllä se voi ujoutta ja arkuutta, jopa paniikkia olla. Nimittäin jos ette ihan jokapäivä tapaa.
Itse olen samantyyppinen ja jos ei paniikissa juteltavaa keksi, niin sille ei sitten voi mitään! Saatan jopa parhaassa tapauksessa unohtaa tyyliin oman nimeni ja se jos jokin on noloa!
Puheenaiheet, jos jonkun keksin tilanteessa, saattavat olla typerän muodollisia. Niitä sitten häpeän myöhemmin. On kurjaa antaa itsestään aivan toinen kuva kuin millainen olisi rennossa olotilassaan. Muut luulevat liian helposti yksinkertaiseksi tai typeräksi ihmiseksi. En vain osaa olla vähänkään vieraampien seurassa oma itseni ja luonteva saati keskustella kovin syvällisiä.
Se johtuu paniikista joka varmaankin tekee aivojen kemiassa tuolla hetkellä jotakin ja aivot sumenevat :) Mitään en asialle mahda ja näitä tilanteita kai siksi niin kartankin. Kysymys ei ole tyhmyydestä tai leuhkuudesta.
Tuollaiset kahvittelutilanteet koen todella ahdistaviksi. Ehkä kyseisellä rouvalla on sama juttu?
Kuulostipa minulta. Ja siksi ihmettelen viimeistä lausettasi, että ujous on tuskin syynä puhumattomuuden. Sehän se on juuri suurin puhumattomuuden syy! Minä en uskalla puhua vieraiden ihmisten seurassa, vastaan jos kysytään, mutta en saa itse aikaiseksi keskustelun aloitusta. Jos yritän, en löydä paikkaa, jonne voisin asiani ääneen sanoa. Joskus sanat suorastaan kuplivat ulos suustani ja tekisi mieli kommentoida, mutta kukaan ei hiljene hetkeksikään ja joskus on käynyt niin että olen sylkäissyt ne sanani sitten ihan väärään väliin, jonkun päälle tai sitten kun asia on jo vaihtunut toiseksi. En vain pysty puhumaan ihmisten seurassa. Sen sijaan kirjoitan kyllä tavallaan ammatikseni ja kommunikoinkin siksi mieluummin ihmisten kanssa vaikka mesessä tai sähköpostitse. Niin on helpompi ilmaista sitä, mitä haluaa sanoa.
Pystyn puhumaan luonnollisesti vain lähimpien kanssa, mies, lapset, oma äiti, läheinen serkku. Työpaikka on osittain vaikeaa, joskus sanat menevät sekaisin kun yritän kahvipöydässä puhua, yleensä selviän siitä hyvin. Tyydyn usein vain hymyilemään kauniisti, nyökkäilemään ja sanomaan lyihyitä kommentteja.
Yksi poikkeus minussa on aloittajan kuvaamaan ”hiljaiseen rouvaan”: lasten ja eläinten kanssa juttelen mielelläni =). Jos menen kylään (en tykkää kyläillä, joskus vain jos on pakko), hakeudun lasten seuraan, juttelen ja leikin niiden kanssa ja lapset tykkäävät minusta enemmän kuin muista vieraista, kun jaksan kysellä leluista tai ihastella jotain uutta pikkuautoa. Onhan sekin toki joskus rasittavaa, kun lapset liimautuvat minuun loppuillaksi. Itselläni on kolme jo aika isoa lasta. Lapsille puhuminen on helppoa ja luontevaa. En tunne silloin samanlaisia paineita, ei tarvitse ajatella niin paljon siitä mikä on soveliasta, kohteliasta ja asiaankuuluvaa. Ja niille kelpaa, vaikka sanoisin vain ”Ihanko totta, onpas hieno!!” vaikka en edes ymmärtäisi mitä lapsi minulle sanoo ojentaessaan jotain uutta nukkea näytille.
Eläimet samoin, nekään eivät ajattele pahaa jos sekaannun sanoissani ja varsinkaan kun en uskalla katsoa silmiin. Päinvastoin, eläimiä on erittäin epähienoa katsoa silmiin. Niitä voi vain rauhallisesti silitellä ja jutella lempeästi nauttien siitä, miltä eläimen turkki tuntuu käteen.
Luin juuri kirjan, jossa oli myös tälläinen nainen, joka ei juurikaan kellekään puhellut, ja jota muut pitivät ylpeänä ja kylmäkiskoisena. Osoittautui, että naisella, joka muuten oli menestynyt ja matemaattisesti lahjakas, oli vaikeuksia puheen tuottamisen aluella aivoissa tjsp.
En osaa tilanteesta sanoa mitään, mutta eipä vika välttämättä aina ole luonteessa.
(Kirja oli Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa)
Rouva on autistinen.
Häntä pitää sääliä eikä ylenkatsoa.
Hän pelkää teitä.
Uskon etta henkilo joka ei puhu eika pukahda on sosiaalisesti nolla. Hanella on probleemia oman itsensa kanssa ja huono itsetunto. Hanella on alemmuus kompleksi, ja/tai on kateellinen.
Normaalilla ihmisella on joskus JOTAIN sanottavaa, edes kohteliasuuden merkeissa.
Minusta tallainen ihminen on todella itsekeskeinen ja suoraan sanottuna tyhma.
Mieheni sukulaisissa on harvinaisen vähäpuheisia ihmisiä. Ensimmäisiä kertoja vieraillessani esim. hänen mummolassaan ja serkkujensa luona olin kauhuissani, että olenko pelottava/tuomittava/vääränlainen/vastenmielinen, kun saatoimme aivan hyvin istua tuppisuina muutamia minuuttejakin kahvipöydässä. Aikuiset ihmiset (itsekin olin jo lähempänä 30v silloin) Siis tekemättä mitään, aivan hiljaa monipäinen pöytäseurue. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että luultavasti he vain ovat senlaisia. Välillä keskustelua toki on, eihän muuten näissä vierailuissa mitään järkeä olisikaan. Mutta nykyään istun sitten itsekin hiljoksiin. Ero omiin sukulaisiini on erittäin huomattava :)
Tunnen muutenkin ihmisiä, jotka ovat hiljaisia, mutta ottavat kyllä jonkinlaista kontaktia heitä suoraan puhuteltaessa.
Ja minäkään en pidä mieheni veljen vaimosta, joten hänen läsnäollessaan vetäydyn kyllä kuoreeni niin paljon kuin kohteliaisuudelta kehtaan. Koska en pidä hänestä, en edes jaksaisi keksiä mitään yhteistä puhuttavaa. Miksi ihmeessä minulla on niin huono onni miehen veljen vaimon suhteen? Kun kuitenkin kaveripiirissä on useita erittäin onnistuneita tapauksia... Seuraava ongelma onkin, ketä pyydämme kummeiksi. He kohtelevat koiriaan niin huonosti, että minua arveluttaisi jo vauvani syliin antaminen heille. Kummeiksi en heitä hyväksy missään tapauksessa, eikä lapseni myöskään tule jäämään heidän hoitoonsa... Mieheni ajattelee veljensä loukkaantuvan, jos häntä ei pyydetä. Mutta ehkä en välitä. En halua nähdä heitä enempää kuin on aivan ehdottoman pakko.