Sain äskettäin tietää, että mies oli pettänyt minua. En tiedä oliko kyseessä yksi vai useampi tapaus.
Tunteet menee vihasta suruun. Mies aloitti suhteen heti kun avoero oli selvä. Eli olin muuttanut pois.
Mietin, mitä tein väärin. Sekö etten enään halunnut lasta tehdä (ennestään minulla jo kolme, hänellä ei yhtään) Olen 38v ja mies 40 ja nyt hänellä on 27, lapseton, kaunis ja hoikka nainen.
Emme olleet kuin noin viisi vuotta yhdessä, mutta kyllä mä ajattelin, että yhdessä ollaan ja pysytään.
Tuntuu todella pahalta, että todennäköisesti hänellä on ollut useitakin naisia. Sitä hän ei paljastanut, kuten ei myös oikein suoraan myöntänyt tätä nettirakkauttaankaan. Tuli vahingossa tietooni.
Nyt ajatukset pyörii heissä. Mietin mitä tekevät ja tuntuu että tulen hulluksi.
Mies on kova ottamaan alkoholia. Ja kun lapseni samassa huushollissa eli, en halunut hänen olevan juovuksissa. Lapseni kun ovat joka toinen vkonloppu isällään, niin eikö tuo pari kertaa kuussa ole ihan ok. Vuosia menikin, että alkuhuuman pyörteissä itsekkin otin kun lapset oli pois, mutta ajanoloon alko ottamaan päähän, ettei mies halunnut koskaan kahdenkeskistä aikaa viettää kun vaan kuin kännissä. Taisin olla se nalkuttava akka.. tiedä häntä.
Sitten tietysti kun aloin lihomaan. Tuli kilpirauhasen vajaatoiminta ja kiloja alko tulemaan hurjasti. Vielä muutama vuosi sitten olin hoikka ja kaunis. Liekkö sekin yksi syy..
Seksissä oli parempia ja huonompia aikoja. Pidin sitä normaalina.
En tiedä miten tästä eteenpäin. Itsetuntoni on ihan romuna. Olisin halunnut vastauksia häneltä, että miksi ja mikä meni mielestään huonosti tai väärin. Vai ei mitään. Hänelle ero oli, tuntui ainakin, läpihuutojuttu.
Kun ekailtana eronjälkeen soitin ja itkin(en tiedä miksi niin tein), mies vaan totesi kuin ei mitään, että kyllä kaikki järjestyy..löydät varmasti ihan hyvän miehen. Ja hetken päästä kuulin kun joku nainen pyysi pyyhettä tuomaan kylpäriin.. teki mieli tehdä vaikka mitä. Sen yön mielessäni haudoinkin kaikkea kamalaa kummankin pään menoksi.
Nyt ei lohduta mikään. Lasten isän kanssa sovimme, että lapset asuu jonkun viikon siellä, että saan kodin laitettua tai pikemmin itseni johonkin tolalle. Itken, heräilen aamuyöstä, ruoka ei maistu tai sitten maistuu liikaakin..
Mitä teen? Laitanko itsekkin jonkun seurahaun nettiin..laastarisuhde tai jotain. Ei. En pysty.
Odotanko, että jos tämä on jokin ohi menevä vaihe, että mies huomaa, ettei välttämättä vaihtamalla parane..ei, ei sekään ole reilua mua ja lapsia kohtaan. Ja jos hän sittenkin on nyt vaan löytänyt sen Oikean. Minkäs teet?
Haluaisin puhua miehen kanssa, mutta mitä järkeä? Siellä varmaan puhelin kaijuttimella kuuntelevat ja nauravat. Haluaisin vastauksia, että voisin eteenpäin mennä, mutta ei.
Kertokaa ja aukaiskaa mulle jokin ikkuna, jonka kautta tätä asiaa voi katsoa. Yksinhän tämä on käsiteltävä, mutta ajatukset kieltää kehää.
Tunteet menee vihasta suruun. Mies aloitti suhteen heti kun avoero oli selvä. Eli olin muuttanut pois.
Mietin, mitä tein väärin. Sekö etten enään halunnut lasta tehdä (ennestään minulla jo kolme, hänellä ei yhtään) Olen 38v ja mies 40 ja nyt hänellä on 27, lapseton, kaunis ja hoikka nainen.
Emme olleet kuin noin viisi vuotta yhdessä, mutta kyllä mä ajattelin, että yhdessä ollaan ja pysytään.
Tuntuu todella pahalta, että todennäköisesti hänellä on ollut useitakin naisia. Sitä hän ei paljastanut, kuten ei myös oikein suoraan myöntänyt tätä nettirakkauttaankaan. Tuli vahingossa tietooni.
Nyt ajatukset pyörii heissä. Mietin mitä tekevät ja tuntuu että tulen hulluksi.
Mies on kova ottamaan alkoholia. Ja kun lapseni samassa huushollissa eli, en halunut hänen olevan juovuksissa. Lapseni kun ovat joka toinen vkonloppu isällään, niin eikö tuo pari kertaa kuussa ole ihan ok. Vuosia menikin, että alkuhuuman pyörteissä itsekkin otin kun lapset oli pois, mutta ajanoloon alko ottamaan päähän, ettei mies halunnut koskaan kahdenkeskistä aikaa viettää kun vaan kuin kännissä. Taisin olla se nalkuttava akka.. tiedä häntä.
Sitten tietysti kun aloin lihomaan. Tuli kilpirauhasen vajaatoiminta ja kiloja alko tulemaan hurjasti. Vielä muutama vuosi sitten olin hoikka ja kaunis. Liekkö sekin yksi syy..
Seksissä oli parempia ja huonompia aikoja. Pidin sitä normaalina.
En tiedä miten tästä eteenpäin. Itsetuntoni on ihan romuna. Olisin halunnut vastauksia häneltä, että miksi ja mikä meni mielestään huonosti tai väärin. Vai ei mitään. Hänelle ero oli, tuntui ainakin, läpihuutojuttu.
Kun ekailtana eronjälkeen soitin ja itkin(en tiedä miksi niin tein), mies vaan totesi kuin ei mitään, että kyllä kaikki järjestyy..löydät varmasti ihan hyvän miehen. Ja hetken päästä kuulin kun joku nainen pyysi pyyhettä tuomaan kylpäriin.. teki mieli tehdä vaikka mitä. Sen yön mielessäni haudoinkin kaikkea kamalaa kummankin pään menoksi.
Nyt ei lohduta mikään. Lasten isän kanssa sovimme, että lapset asuu jonkun viikon siellä, että saan kodin laitettua tai pikemmin itseni johonkin tolalle. Itken, heräilen aamuyöstä, ruoka ei maistu tai sitten maistuu liikaakin..
Mitä teen? Laitanko itsekkin jonkun seurahaun nettiin..laastarisuhde tai jotain. Ei. En pysty.
Odotanko, että jos tämä on jokin ohi menevä vaihe, että mies huomaa, ettei välttämättä vaihtamalla parane..ei, ei sekään ole reilua mua ja lapsia kohtaan. Ja jos hän sittenkin on nyt vaan löytänyt sen Oikean. Minkäs teet?
Haluaisin puhua miehen kanssa, mutta mitä järkeä? Siellä varmaan puhelin kaijuttimella kuuntelevat ja nauravat. Haluaisin vastauksia, että voisin eteenpäin mennä, mutta ei.
Kertokaa ja aukaiskaa mulle jokin ikkuna, jonka kautta tätä asiaa voi katsoa. Yksinhän tämä on käsiteltävä, mutta ajatukset kieltää kehää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mihin ei kannata uhrata enää ajatustakaan, että olisitte joskus vielä pari.
Hän ei ole sinun arvoisesi mies. Alennat itsesi kynnysmatoksi, jos päästät hänet takaisin elämääsi tuon kohtelun jälkeen.
Hae vertaistukea. En ole itse eronnut (vaikka paperit kävivätkin sisällä), mutta tiedän, että lähes kaikenlaisten kriisien yhteyteen on luotu ryhmiä. Kysy aluksi vaikka srk-toimistosta tai katso netistä. Kun tapaa saman kokeneita ihmisiä, saa kokemuksilleen kaikupohjaa ja ihan konkreettisiakin selvitymiskeinoja.
Voimia!