pettävä exä

Seurustelin viisi vuotta exäni(mies) kanssa, suhteen aikana hän jäi jatkuvasti kiinni valehtelusta ja pettämisestä. Hän valehteli ihan tyhmistä asioista esim mitä kaupalla tapahtui tai muuta. Myös isommistakin eli pettämisistä. Valehteli jopa sisarussuhteistaan. Hän oli erittäin mustasukkainen ja väkivaltainen. Lopulta hän jäi kiinni pettämisistään, hän muuttui. Loppui valehtelu ja pettäminen, hän sitoutui suhteeseemme ja meihin.
MUTTA:
2008 alkoi kuitenkin verkko repeilemään ja kaikki paljastui. Exäni oli onnistunut vain valehtelemaan paremmin minulle ja kaikki sitoutuminen oli pelkkää puppua. Oli vieraita naisia ja kaikkea muuta. Hän oli tuonnut yhteiseen kotiin (minun omistamaan) vieraita naisia ollessani pois. Heitin ukon pihalle samantien. Sovittiin exäni kanssa että saa asua, kunnes saa oman asunnon, jonka ostikin hyvin pian mutta pystyi muuttamaan sinne vasta reilun kuukauden kuluttua. hän sai asua luonani siihen asti, kunnes oltuani viikonlopun pois, huomasin sängyssämme verta tullessani kotiin. Hän oli tuonnut vieraan naisen kotiimme, minun sänkyyn. Äitini ja minä aloimme välittömästi pakkaamaan hänen kamojaan, kun hän nukkui krapulaansa pois. Herättyään aloimme välittömästi häätämään häntä ulos, jonka jälkeen hän muutti erään naisensa luo, jonka kanssa hän oli vehdannut vuodesta 2005 asti, nainen tiesi minusta ja hänelle hän kuulemma on ollut rehellinen. Nyt he asuvat miehen asunnossa ja nainen maksaa miehelle "vuokraa" nainen on sinisilmäinen hölmö kun yritin kertoa että juokse ja kovaa. Aikovat mennä syksyllä naimisiin.

Raha-asioissa hän eli siivelläni, maksoin asuntoa, joka oli minun nimissä, hän osti ruokaa kotiin ja joskus jonkun sähkölaskun maksoi ja loput pisti säästöön. Exäni oli reilusti yli keskituloinen akateeminen mies. Säästi siis 2000euroa/kk omalle säästötilille. Neljän vuoden aikana hän säästi siis reilun summan rahaa, kun minä maksoin asuntolainaa ja vakutuukset ja muut. Miehelläni oli ainoastaan kahden ihmisen ruuat, jos sitäkään myös itse ostin ruokaa. Lomamatkat maksettiin puoliksi tai sitten minä maksoin ne. Pari kertaa mieheni valitteli ettei ole rahaa lähteä ulkomaille, niin maksoin hänenkin matkansa. Hän valehteli että hänellä oli joku laina pankista joka vei hänen rahoistaan ison osan. Erotessamme hänellä oli varaa ostaa heti kallis ja isokokoinen talo itselleen, joten kuulostaa aika keksityltä tarinalta tuo pankkilaina. Eron jälkeen tapailimme muutaman kerran ja tietysti päädyimme sänkyyn, hän väitti olevansa sinkku, mutta aika nopeasti jäi kiinni että hänellä on tämä "uus Vanha tyttöystävä" soitin uudelle naiselle ja käskin lähteä karkuun ennenkuin hän joutuu kokemaan minun kohtalon. Kun soitin hänen tyttöystävälleeen samaan aikaan sain viestin exältäni jossa hän lirkutteli minua. Nyt olen kuullut, että exäni uusi tyttöystävä on erittäin varakkaasta perheestä ja ilmeisesti hän "kuppaa" rahaa myös nykyiseltä naiseltaan, kuten teki minulle. Siitä onko hän käynyt vieraissa minulla ei ole tietoa eikä kiinnostakkaan, mutta suuresti ihmettelen että miten tuollaisella pokalla pääsee noinkin pitkälle. Henkilö on arvostetussa ammatissa jo hyvinkin nuorena 28- vuotiaana ja nauttii luottamusta yrityksessä ainakin tuttujen kautta kantautuneiden tietojen mukaan. Henkilön kupla puhkeaa varmasti jonain päivänä.... Mistä näitä kavereita oikeen löytyy!
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Missä noita ällötyksiä sikiää?
Ystäväni exä on myös samanlainen loinen. Jonkn aikaa sitä kuppaamista jatkui, kunnes petturi jäi kiinni ja lensi pihalle. Tämä mies on myös 28-vuotias. Yritteliäs yrittäjä, jolla kupla kiiltää vielä. Toivottavasti elämä kostaa hälle hänen pahat tekonsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millaisia kirjoitti:

Seurustelin viisi vuotta exäni(mies) kanssa, suhteen aikana hän jäi jatkuvasti kiinni valehtelusta ja pettämisestä. Hän valehteli ihan tyhmistä asioista esim mitä kaupalla tapahtui tai muuta. Myös isommistakin eli pettämisistä. Valehteli jopa sisarussuhteistaan. Hän oli erittäin mustasukkainen ja väkivaltainen. Lopulta hän jäi kiinni pettämisistään, hän muuttui. Loppui valehtelu ja pettäminen, hän sitoutui suhteeseemme ja meihin.
MUTTA:
2008 alkoi kuitenkin verkko repeilemään ja kaikki paljastui. Exäni oli onnistunut vain valehtelemaan paremmin minulle ja kaikki sitoutuminen oli pelkkää puppua. Oli vieraita naisia ja kaikkea muuta. Hän oli tuonnut yhteiseen kotiin (minun omistamaan) vieraita naisia ollessani pois. Heitin ukon pihalle samantien. Sovittiin exäni kanssa että saa asua, kunnes saa oman asunnon, jonka ostikin hyvin pian mutta pystyi muuttamaan sinne vasta reilun kuukauden kuluttua. hän sai asua luonani siihen asti, kunnes oltuani viikonlopun pois, huomasin sängyssämme verta tullessani kotiin. Hän oli tuonnut vieraan naisen kotiimme, minun sänkyyn. Äitini ja minä aloimme välittömästi pakkaamaan hänen kamojaan, kun hän nukkui krapulaansa pois. Herättyään aloimme välittömästi häätämään häntä ulos, jonka jälkeen hän muutti erään naisensa luo, jonka kanssa hän oli vehdannut vuodesta 2005 asti, nainen tiesi minusta ja hänelle hän kuulemma on ollut rehellinen. Nyt he asuvat miehen asunnossa ja nainen maksaa miehelle "vuokraa" nainen on sinisilmäinen hölmö kun yritin kertoa että juokse ja kovaa. Aikovat mennä syksyllä naimisiin.

Raha-asioissa hän eli siivelläni, maksoin asuntoa, joka oli minun nimissä, hän osti ruokaa kotiin ja joskus jonkun sähkölaskun maksoi ja loput pisti säästöön. Exäni oli reilusti yli keskituloinen akateeminen mies. Säästi siis 2000euroa/kk omalle säästötilille. Neljän vuoden aikana hän säästi siis reilun summan rahaa, kun minä maksoin asuntolainaa ja vakutuukset ja muut. Miehelläni oli ainoastaan kahden ihmisen ruuat, jos sitäkään myös itse ostin ruokaa. Lomamatkat maksettiin puoliksi tai sitten minä maksoin ne. Pari kertaa mieheni valitteli ettei ole rahaa lähteä ulkomaille, niin maksoin hänenkin matkansa. Hän valehteli että hänellä oli joku laina pankista joka vei hänen rahoistaan ison osan. Erotessamme hänellä oli varaa ostaa heti kallis ja isokokoinen talo itselleen, joten kuulostaa aika keksityltä tarinalta tuo pankkilaina. Eron jälkeen tapailimme muutaman kerran ja tietysti päädyimme sänkyyn, hän väitti olevansa sinkku, mutta aika nopeasti jäi kiinni että hänellä on tämä "uus Vanha tyttöystävä" soitin uudelle naiselle ja käskin lähteä karkuun ennenkuin hän joutuu kokemaan minun kohtalon. Kun soitin hänen tyttöystävälleeen samaan aikaan sain viestin exältäni jossa hän lirkutteli minua. Nyt olen kuullut, että exäni uusi tyttöystävä on erittäin varakkaasta perheestä ja ilmeisesti hän "kuppaa" rahaa myös nykyiseltä naiseltaan, kuten teki minulle. Siitä onko hän käynyt vieraissa minulla ei ole tietoa eikä kiinnostakkaan, mutta suuresti ihmettelen että miten tuollaisella pokalla pääsee noinkin pitkälle. Henkilö on arvostetussa ammatissa jo hyvinkin nuorena 28- vuotiaana ja nauttii luottamusta yrityksessä ainakin tuttujen kautta kantautuneiden tietojen mukaan. Henkilön kupla puhkeaa varmasti jonain päivänä.... Mistä näitä kavereita oikeen löytyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu