ulkopuolinen...

Tunnen itseni aivan ulkopuoliseksi ihmisten keskuudessa. Lapsi on mutta ei parisuhdetta. Olen ollut kohta 2 vuotta aivan yksin tapaamatta yhtäkään miestä yksinjäämiseni jälkeen. Yksikään mies ei ole saanut minua innostumaan edes lähtemään treffeille. Tuntuu että aina vaan vertaan entiseen vaikka aikaa on jo kulunut näinkin paljon ja tuntuu hankalalta edes kuvitella mitään läheisempää kenenkään kanssa vaikka yksinkään en haluaisi olla. Enempi tuntuu että olisi katkeruutta ja kiukkuakin miehiä kohtaan. En myöskään enää kykene kokemaan olevani viehättävä ja siksikin on vaikea ajatella että lähtisin treffeille edes. Kamalinta on kun näkee jatkuvasti onnellisia perheitä ja pareja ja miehiä lastenvaunujen kanssa ja tietää että itsellä perhe on rikki eikä mitään tilalle...
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaksi vuotta ei ole vielä pitkä aika sinkkuna. Tunteita vielä exää kohtaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkopuolinen... kirjoitti:

Tunnen itseni aivan ulkopuoliseksi ihmisten keskuudessa. Lapsi on mutta ei parisuhdetta. Olen ollut kohta 2 vuotta aivan yksin tapaamatta yhtäkään miestä yksinjäämiseni jälkeen. Yksikään mies ei ole saanut minua innostumaan edes lähtemään treffeille. Tuntuu että aina vaan vertaan entiseen vaikka aikaa on jo kulunut näinkin paljon ja tuntuu hankalalta edes kuvitella mitään läheisempää kenenkään kanssa vaikka yksinkään en haluaisi olla. Enempi tuntuu että olisi katkeruutta ja kiukkuakin miehiä kohtaan. En myöskään enää kykene kokemaan olevani viehättävä ja siksikin on vaikea ajatella että lähtisin treffeille edes. Kamalinta on kun näkee jatkuvasti onnellisia perheitä ja pareja ja miehiä lastenvaunujen kanssa ja tietää että itsellä perhe on rikki eikä mitään tilalle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu