Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa ateismi oli osa kommunistista ideologiaa ja niissä katsottiin että ateistisen kasvatuksen oli tarkoitus vapauttaa ihmiset uskonnosta ja luoda heille militantti ateistinen vakaumus. Ateistiksi tultiin nimenomaan kasvatuksen kautta; uskonnottomuus ei yksin tehnyt ihmistä ateistia. Neuvostoliitossa ateismin historia nähtiin eri kehityskausina, jossa "marxilainen ateismi merkitsi korkeinta ja laadullisesti uutta ateismin astetta".
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan. Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Vuonna 1943 toimintansa lopettaneen Taistelevien jumalattomien liiton työn jatkajaksi perustettiin vuonna 1947 Poliittisen ja tieteellisen tiedon levittämisyhdistys eli Znanije (ven. Знание, suom. Tieto).
Maailman ainoa virallisesti täysin ateistinen valtio oli kommunistinen Albania, jossa vuonna 1967 kiellettiin lainsäädännöllä kaikki uskonnonharjoittaminen. Tämän jälkeen maassa suljettiin yli 2 100 moskeijaa, kirkkoa, luostaria ja muuta uskonnollista rakennusta.
Sanomattakin on selvää että Suomi vuoden 1917 jälkeenkin oli vielä pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin itänaapurin valvovan silmän alla ja vaikutteet idästä suuria.
Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Vladimir Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Vuoden 1917 jälkeen marxilainen versio ”tieteellisestä ateismista” sai käytännössä virallisen aseman Neuvostoliitossa, vaikka muodollinen uskonnonvapaus edelleen salli kirkkojen toiminnan. Aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona, joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään. Vuonna 1921 suhtautuminen kuitenkin muuttui ja puolue omaksui uuden ”taistelevan ateismin” ja ”taistelevan materialismin” periaatteet, joiden perusteella aloitettiin laaja uskonnonvastainen propagandakampanja. Tätä varten Neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna 1923 Jumalattomien liiton (myöhemmin Taistelevien jumalattomien liitto), joka suoritti ateismin levitystyötä. Järjestön johtoon nousi Jemeljan Jaroslavski. Vuodesta 1926 vuoteen 1932 järjestön jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 87 000:sta 5,6 miljoonaan jäseneen.
Vuoden 1937 väestönlaskennan tuloksien perusteella 57 % neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi. Tuloksen johdosta Stalin toimeenpani Jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi. Toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan Saksan vastaiseen sotaponnistukseen, ja uskontojen vaino laimeni. Vuonna 1943 toimintansa lopettaneen Taistelevien jumalattomien liiton työn jatkajaksi perustettiin vuonna 1947 Poliittisen ja tieteellisen tiedon levittämisyhdistys eli Znanije (ven. Знание, suom. Tieto).
Maailman ainoa virallisesti täysin ateistinen valtio oli kommunistinen Albania, jossa vuonna 1967 kiellettiin lainsäädännöllä kaikki uskonnonharjoittaminen. Tämän jälkeen maassa suljettiin yli 2 100 moskeijaa, kirkkoa, luostaria ja muuta uskonnollista rakennusta.
Sanomattakin on selvää että Suomi vuoden 1917 jälkeenkin oli vielä pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin itänaapurin valvovan silmän alla ja vaikutteet idästä suuria.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Edelleenkään nuo asiat eivät tee ateismista kommunismia tai päinvastoin.
Ateisteille se on vain yllättävän vaikea asia myöntää.
Venäjän vaikutteita Suomessa tuskin olisi paria tuhatta enempää ateistia.
Myöntää mitä?
Niinku mitä?
Että Krisityt on kommareita. Katso vaikka aloittajaa, hänkin ottaa noin vain nimimerkikseen kommunismiä käsittelevän nimimerkoin!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuvitelmasi ovat huuhaata.
Plaaplaaplaaplaaplaaaaaah, minä en tuosta ymmärrä mitään. En vain pysty uskomaan jumaliin.
Ehkä senkin takia ateistit usein räsypekan oloisia ja näköisiä.
Belma? Oletko se uskovainen lähitalosta, joka ajaa ladalla ja Julistaa Jeesusta?
Taidat olla vaikka nimesi onkin toinen..
Niin ja Ladasi tyhjäkäyntiin ei auta se, että annat sen käydä pihalla! Autosi haju tulee aina sisälle kert.on huoneeseeni
Tätä olen tälle palstalle tultuani saanut lukea lukemattomia kertoja, ja en mitenkään pysty itseäni yhdistämään mihinkään neuvostoliiton kommunismiin. Siksi en ymmärrä mitä ihmettä tällä haetaan. Ovatko uskovaiset todellakin noin tietämättömiä. En ole koskaan uskonut jumaliin enkä ole kenenkään koskaan kuullut yhdistävän ateismia ja kommunismia, muutakuin tällä palstalla. En todellakaan ymmärrä. Noh onneksi ei tarvitsekaan ymmärtää, riittää mitä itse tiedän että olen.
riittää että itse tiedän mitä olen :p
"Ateismi yksi sosialismin muodoista"
ja usko olemattomaan sitten natsismin muoto?
Ehkä senkin takia uskovat on käsittämättömän julmia
heheh. Höpö.
"Sanomattakin on selvää että Suomi vuoden 1917 jälkeenkin oli vielä pitkään toisen maailmansodan jälkeenkin itänaapurin valvovan silmän alla ja vaikutteet idästä suuria."
- Saisinko tämän vielä selkokielellä?
Ensinnäkin aika heikko verrata ateismia kommunismiin. Ateismi on pohjimmiltaan vain yksi ajatus, Jumalaa ei ole. Kommunismi on sen sijaan kokonainen järjestelmä johon kuuluu vaikka mitä. Kommunismi itseasiassa muistuttaa järjestelmänä aika paljon kristinuskon toimintaa. Kristinusko käytännössä yrittää ajaa ihmiset saman aatteen alle ja toimimaan omaa mukavuuttakin karsien suuremman asian hyväksi. Ja tietysti molemmat pyrkivät siihen että maassa olisi rauha ja yrittävät toteuttaa sen pakottamalla kaikki samaan tiettyyn muottiin.
Kommunistisissa maissa pakotettiin uskomaan.
Kirkolla oli liikaa valtaa ja kommunistit halusivat, että vain puoleeseen ja sen johtoon sai uskoa eli aivan täsmälleen sama tilanne kuin joissain teokraattisissa valtioissa.
Se että kirkko eroitetaan valtiosta on hyvä asia niin täälläkin pitäisi tehdä mutta jos siihen tupututaan jotain toista palvonnan kohdetta tilalle niin ollaan pahasti hakoteillä.
Se on puhtaasti vallan käyttöä pakottaa uskomaan johonkin mihin uskonnollinen johtaja sanoo (ja siis samalla palvomaan uskonnollista johtajaa) tai sitten pakottaa uskomaan puolueeseen ja sen johtoon. Huomaatko noissa mitään eroa?
Meilläkin hyvin monet lapset pakkoliitetään kirkkoon. Jos pakkoliitetään puolueeseen tai pakkoliitetään kirkkoon niin eikös se ole aivan sama asia.
Ateismi ei ole poltiinen liike eikä siinä pakkoliitetä ketään mihinkään vaan kukin saa vapaasti päättää mihin liittyy ja milloin. Nyt menee sulla puurot je vellit sekaisin kun sotket ateismin ja kommunismin keskenään.
Se, että joku albania julistautui ateistiseksi ei tarkoita, että ateismi olisi kommunismia tai kommunismi ateismia. Se tarkoittaa vain sitä, että kommunistinen johto halusi ehdotonta valtaa ja johtohenkilöiden palvontaa ilman, että kirkko ottaisi osan huomiosta itselleen. Ja jos ne sanovat sitä ateismiksi niin se ei pidä paikkaansa, sillä sitä se ei ole.
Luulis ton kommarikortin jo olevan niin kulunut, ettei sitä kannattaisi enää vetää esiin kun olen tämän asian jo kyllästymiseen sakka täälläkin selittänyt.
Se että joku palvonnankohde vaihdetaan toiseen ei tarkoita ateismia. piste.
En kai sitten ole "aito" ateisti, kun minulle kirjoituksesi on utopista höpöhöpöä ;)
Ateismi on fundamentalistinen uskonto, joka keskittyy kieltämään kovaan ääneen kaikki asiat, joita Ateistien Maailmanneuvosto ei ole tunnustanut. Ateistien pieneen määrään nähden heistä lähtee yllättävän kova metakka. Vaikka useimmat ateistit ovat miehiä, ateismia ei tule sekoittaa toisaalta aspergeriin eikä myöskään autismiin.
Ateismi on kommunismin virallinen, kanonisoitu maailmankatsomus. Näinollen kaikki kommunistit ovat ateisteja, vaikkakaan kaikki ateistit eivät kuitenkaan ole kommunisteja. Poikkeuksena ne kommunistit, joiden mielestä Jeesus oli maailman ensimmäinen kommunisti (tunnetuimpina Suomessa lappilaiset ns. punapapit). Vapaa-ajattelijoiden liitto on tunnettu vanhojen änkyräkommunistien viimeinen etäpesäke.
Tuota en tiennyt, kiva kun kerroit. Olen siis uskovainen ja kiellän tietämättäni kovaan ääneen kaikki ateistien maalilmanneuvoston tunnustamattomat asiat. :p
"Teoriaa
Perusväite on "Kaikki kommunistit ovat ateisteja, joten kaikki ateistit ovat kommunisteja." Virhe on logiikan pettäminen - vaikka kaikki korpit ovat mustia lintuja, eivät kaikki mustat linnut ole korppeja.
Vastaava ajatusvirhe on väitteessä "SKP kannattaa kirkon ja valtion eroa. Siis Vapaa-ajattelijain liitto on SKP:n kannattaja." Tällä logiikalla pitäisi Seksuaalinen tasa-arvoisuus ry:n olla vapaa-ajattelijajärjestö, koska Vapaa-ajattelijain liitto kannattaa homo- ja heteroliittojen täyttä tasa-arvoa. Myös Suomen latu ilmeisesti muuttuisi ateistien järjestöksi, jos ateistit kertoisivat kannattavansa hiihdon lisäämistä koululiikunnassa.
Onko kommunisti sitten aina ateisti? Tiukan määritelmän mukaan kommunistin maailmankatsomus on historiallinen ja dialektinen materialismi, ja tässä ei jumalauskolla ole tilaa. Pelkästään tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvaa talousjärjestelmää taas voi perustella Raamatullakin, vaikka sillä, että Apostolien teoissa kuvatun alkuseurakunnan omaisuus oli yhteistä, tai Jeesuksen sanoilla "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään." Käytännössäkin 1850-luvulla vaikutti Englannissa muutaman vuoden John Lodlow'n johtama ryhmä, joka ajoi kristillistä sosialismia. Sitäpaitsi kaikki uskonnot ovat keksittyjä, eikä mikään estä keksimästä sellaista, jonka dogmeihin kommunistinen talous kuuluu samoin kuin esimerkiksi islamiin kuuluu koron perimisen kielto.
Entä käytäntö?
Edelläolevasta ei tietysti seuraa, ettei Vapaa-ajattelijain liitto voisi olla kommunistien piilojärjestö. Se voi olla myös Vihreän liiton piilojärjestö, tai Ruotsalaisen kansanpuolueen. Lienee kuitenkin kohtuullista odottaa, että tällaiset väitteet myös perustellaan, ei että meidän pitäisi perustella miksi emme ole kommunisteja tai vihreitä tai muun puolueen kannattajia.
Edelläolevaa ei myöskään pidä tulkita niin, että kommunistit eivät olisi tervetulleita yhdistykseemme. Itse asiassa näppituntumani mukaan vapaa-ajattelijoihin kuuluu keskimääräistä enemmän vasemmistoa, sekä SKP:n että Vasemmistoliiton edustus on suhteellisen suuri. Myös vihreän liiton kannattajia luulen olevan keskimääräistä enemmän. Mitään tutkimusta tästä ei tietääkseni ole tehty.
Itse olen toiminut Tampereen Vapaa-ajattelijoissa neljä vuotta, enkä ole huomannut puoluepoliittista toimintaa suuntaan taikka toiseen. Kun kokemukseni on noinkin lyhyeltä ajalta, joutuvat historiasta kiinnostuneet selvittämään asiaa muualta.
Lopuksi
Vapaa-ajattelija ei siis ole sitoutunut kommunismiin, mutta mihin hän sitten oikein on sitoutunut? Ajattelemaan vapaasti ilman auktoriteetteja, ja minä lasken auktoriteeteiksi myös yleisen mielipiteen ja vanhan tavan. Vapaa-ajattelija ei voi hylätä esimerkiksi kommunismia tai libertarismia vain sillä perusteella, että ne eivät ole muodissa. Vapaa-ajattelija on avoin perustelluille muutoksille, eikä voi hylätä nykyistä pohjoismaista mallia vain kannattaakseen mitä tahansa muutosta. Vapaa-ajattelija on sitoutunut ajattelemaan itse."
Lähde: http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi
Ateismi ei ole maailmankatsomus.
Vaparit eivät ole änkyräkommarien wiimeinen etäpesäke, lukuunottamatta Karkkilaa.
Katsos, Missu, kun me Ateistien Maailmanneuvoston Suomen haarakonttorin jäsenet emme vielä ole sinulle kertoneet näistä asioista. Tarkoitus on kyllä kutsua sinut mukaan kokouksiin hangaround-jäseneksi aika pian, kunhan olet lähettänyt sääntöjen mukaisen määrän ateismia ylistäviä viestejä tänne palstalle. Kerromme siellä sitten lisää siitä, miten sinäkin tietämättäsi olet kommunisti. Saat myös luettavaksesi 18-osaisen kirjasarjan "Ateismin kootut opit, dogmit ja rituaalit aloittelijoille", ja jos läpäiset tentin, yliateistimestarimme Tarja Halonen ja hänen assistenttinsa Yrjö Hakanen vihkivät sinut oikeaksi Ateistiksi™.
Ethän sitten sitä odotellessa kerro kenellekään asiasta? Se kun on ihan huippusalaista.
Kiitän kutsusta etukäteen, odotan kokousta mielenkiinnolla. Ja lupaan ja vannon että en hiisku sanallakaan asiasta kenellekään.
Sitä odotellessa avaan toisen siideripullon *kippis*
että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten!
kannattaa muuten lukea tuo ateismi-palstan ensimmäinen viestiketju, "Ateismi-FAQ"
Ei tarvitse sitten enää kirjoitella näitä idioottimaisia aloituksia.
sama määrä. Kertonee jotain.
No vitsi niin onkin atteja 943 271 ja vasureita 943 271 - ihan täsmälleen sama määrä !
Niin mitä tosta vois päätellä siinä on kaks samaa lukua .
Entä mitä voi siitä päätellä että krisut tekee 90% murhsta ja tapoista suomessa ?
Ei voi olla sama määrä, esim minä en kuulu vasemmistoliittoo.
Kuten mitä?
massapostittava kusipää.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8807714/43148913
Leninin ja Stalinin perintö Suomelle.
Jos me ei oltais asuttu neuvostoliiton naapurissa, niin olisko se jumala sitten totta.
olisi silloin nykyistä paljon useammalle suomalaiselle totta.
Mutta onhan tuo kommunismi paljon muutakin negatiivista aiheuttanut.
Uskonnot nähtiin kommunistisessa Neuvostoliitossa kilpailevana dogmina valtion omalle oppirakennelmalle. Jos jotain vaikutteita idän suunnalta on tullut, se on yksi uusi kilpaileva dogmi.
Nykyinen länsimaalainen ateismi voidaan käsittää vapautena kaikista doktriineista.