yh-äiti parisuhteessa

Meillä aika sama kuvio kuin teillä... jotenkin tuntuu hassulta että jos ne lapset kerta on maailman tärkein asia niin miksi silti aina kavereitten kanssa hengaaminen menee lasten kanssa olemisen edelle:(

Varmaan sillä on jotain tekemistä biologian kanssa, miehet kun ovat eri tavoin rakentuneita kuin me naiset...

Moi
Jos minulla olisi samanlainen tilanne yrittäisin keskustella asiasta ja kertoisin
asian omasta näkökulmastanu. Mutta jos ei mene keskustelemalla perille, niin
jättäisin lapsen kylmästi miheni viereen ja menisin vaikka käymään kaupassa.
(tämä tietenkin sillä oletuksella että mies olisi sen verran luotettava että
uskaltaisin näin tehdä) Kun tulisin takaisin katsoisin onko asia edennyt.
Ja uskon että tämän jälkeen mieskin olisi valmis asiasta keskustelemaan.

Tää kaikki on niin tuttua edellisestä suhteesta... nyt olen uudessa suhteessa, ollut muutaman vuoden ja odotan vauvaa. No, ajattelin että nyt mulla on kunnon mies joka osallistuu ja on innoissaan lapsesta jne. Mutta, jo tässä odotusvaiheessa saan kuulla jatkuvasti kommentteja "vitsi, tekis mieli ostaa kesäksi moottoripyörä, vene tms.", koko ajan puhelee mm. miten ois ihanaa lähteä etelänreissuun (miten nyt tästä lähden, synnytys lähenee!) tai suunnittelee ihania kesämenoja kavereiden kanssa yms. yms. Katselee pienempiä autoja (vaikka loogisempaa olisi katsella isompaa?). Ja paljon muuta vastaavaa.

No joo, päätin että tää on joku miesten "oire", viime hetken paniikki tai jotain. Päätin katsoa miten syntymän jälkeen sujuu, teen sitten päätöksiä suuntaan jos toiseen. Olemme kuitenkin näistäkin asioista jutelleet, olen kertonut aikaisemmista pettymyksistäni yms. jo vuoden ennen kuin vauvaa alettiin yrittää. Päätin mielessäni hoitaa ja rakastaa vaikka yksin tätä vauvaa, jos mies ei tajua mitä menettää, omapahan on menetyksensä. Minä aion nauttia äitiydestä, vanhemmuudesta ja kasvattaa kunnollisen pysyvän suhteen lapseen. En voi toista pakottaa.

Meillä ihan sama kuvio, paitsi että lapsia on kaks. Kun aloin odottaa toista keskusteltiin monta kertaa, että nyt pitää kuvion vähän muuttua. Päin vastoin, pahemmaks on menny. Välillä tuntuu, että en ole koskaan ollut näin yksinäinen. Nyt tosin homma luistaa jo paremmin, kun on töissä ja jaksaa paremmin lasten kanssa, oikeestaan on jo ikävä kun hakee iltapäivällä. Usko pois, ajat muuttuu kun lapset kasvaa, jaksat paremmin ja saat enemmän aikaa itsellesi!

Alat vaan systemaattisesti ja reilussa hengessä häipyä omille teille vaikka kerran viikossa. Pakkaa esim uimakassi ja kun mies tulee sano, että tossa ruoka ja vaipat, tulen 3h päästä. Vaivanhan sekin vaatii, että saa itsensä ulos ja oishan se kiva joskus rentoutua ihan kotona, mutta lähteminen on varmempi tapa ladata akkuja. Ja ota se uimakassi mukaan vaikka menisit vaan ystävän kanssa kahville. Miehet, ei tietty kaikki, ei tunnu sulattavan sitä että äiti viettää luppoaikaa. Tee silloin just sitä mitä huvittaa! Muutaman tunnin päästä olet taas parempi äiti. Ja sama se, mitä mies sanoo, kunhan voit luottaa että lapsi pysyy hengissä ja ei jää yksin.

Avaudu myös sukulaisille, että tarvitset hengähdystaukoja, voisko ottaa hoitoon.. Itsekkin olen valittanut, että antaisit joskus hyvät yöunet hoitamalla lapsia, niin varmaan seksikin maistuisi enemmän, mutta meillä se nyt on yhtä kuin hakkais päätä seinään. Kova on naisen rooli, mutta yritetään nauttia silti joka hetkestä! On mulle muutamat vanhemmat ja kokeneemmat perheet sanoneet, että koita jaksaa, saat kyllä monin verroin antoisamman vanhemmuuden. Ja kasvaahan ne lapset niin nopeesti, ei sitä edes tajua, voimia!

samaa rataa meilläkin mennään...
lapsi nyt 1v 1kk ja isä tuolla parhaillaan yrittää nukuttaa ensimmäistä kertaa lapsen eläessä. yhden kerran on kylvettänyt koko aikana.

juuri tuossa pidin sellaisen saarnan että tarttis äitikin josku omaa aikaa ilman lasta, että jaksais paremmin.
mut sekin halutaan vissiin kuulla miten halutaan ja kommenttina olikin sitten tavanomaisesti että on sekumma kun ei jaksa edes lastaan hoitaa... siis sain vain paskaryöpytyksen ja syyllistämisen päälleni.

ei noilla tommosilla miehillä oikeesti ole älliä, ne ei tajuu miten sen lapsen kanssa joutuu olee kiinni ihan koko ajan, se on raskasta.
ja parisuhde kärsii just sen takia kun äijä ei tajuu et äitikin ehkä haluis ees kerran kuussa pitää muutaman tunnin omalle itselleen.

jos joudun hoitaa pankkiasioita tms. niin sen teen sitten yöllä kun pitäis nukkua.
jos joudun käydä lääkärissä niin sen teen ottaen lapsen mukaan.

äijä vaan hokee että tekee niin ja näin paljon sitä ja tätä hommaa... niin ehkä muttei ole lapsen kanssa.
ja äijä juoksee baareissa ja kissan ristiäisissä, äiti ei ole päässyt kertaakaan. ehkä pääsen sitten kun lapsi jo murrosikäinen eli pärjää itsekseen kotona. voishan sitä viedä hoitoon mummolaan, toki. mut se ei oo sama kuin että isi hoitaa oman vuoronsa.

oon niin monta kertaa ollu lähdössä tästä kuviosta, ehkä se jonain päivänä tapahtuu kun tarpeeksi nousee otsaan möykky.

ihan samanmoista..lapsia on kaksi reilu 3 ja kohta 1v.. mies on todellalapsirakas ja jaksaa leikkiä..sillon kuin leikkii...kuitenkin meilläkin menee pleikkari ja kaljottelu sekä kaverit monesti edelle..kun ollaan kotona,ollaan uppouduttu myytinmurtajien kiehtovaan maailmaan tai lätkitään tiger woodsin kanssa palloa...kun pyydän ettäistuisi kanssamme pöytään niin tyuhahdellaan kun on ollu pitkä päivä ja eikö hän saisi hetken lepoa..minä olen jo tähän tottunut, kaikki menee rutiinilla (ja siksipä olen joskus meittinyt että helpompi olisi asua yksin lasten kanssa kun ei tarttis olettaa toisen tekevän mtn) mutta surettaa vanhemman lapsen puolesta kun kyselee jo ettämiksei isä ole kotona, missä isä, ärsyttääkö isää kun se ei ole kotona jne..tämä kaikki on siis lapsilta pois, ei suinkaan minulta...mies on lähdössä kesällä kuukaudeksi kavereidensa kanssa reissuun..siis KUUKAUDEKSI!!aluksi reissun piti olla 2 vkoa mihin suostuin ja nyt se on yhtäkkiä kuukausi!! ei meis tajua sitä että lapsilta tämä kaikki on pois ja häneltä myös..kyllähän minäkoen lapsieni kanssa kaikkea kivaa, käyn ulkona, askarrellaan, leikitään käydään reissuissa...mutta ei mies ja häneltä ne kivat muistot sitten puuttuukin...ja oishan se tietty äidistäkin kiva jos lähdettäis kaikki yhessä mutta jos ei yks tajua niin ei voi mitään... mä olen tullu siihen tulokseen ettei mies ole ollut vielä valmiks isäksi koska lapsia kyllä rakastaa mutta ei osaa ottaa heistä vastuuta...omaa aikaa ei minulla ole, koska jos olisi, en näkis miestä varmaan ikinä..tekee pitkiä päiviä kun viikonloppu lähenee..eli jos haluaisin jtn harrastaa, pitäisi ne tehdä su-ke ja jos varaan itselleni vaikka kahtenma iltana jumpat, jäisi vain kaksi iltaa kun olemme kaikki samaan aikaan kotona...ärsyttävää..enkä siis osaa auttaa tai kertoa mitä pitäis tehä koska ainakaan meillä ei puhe ole menny perille...

Siis ihan oikeasti sä vielä olet tollaisen kanssa??? Hei jos miehestä ei ole kantamaan vastuuta niin pihalle.. Jos on mies ja vastuunsa kantava ISÄ ei vain se joka nyt sattui siittämään sen lapsen niin kyllä tekee ja auttaa äitiä kotona ja vauvan hoidossa.. Yksin on paljon helpompaa kuin elää tollaisen miehen kanssa!! Kokemuksen syvällä rintaäänella, kaksi vuotta katsoin ja sit lähdin..rakastaa kyllä lapsiaan kun ei tarvitse vaivaa nähdä, mutta se ei riitä siihen että olisit ISÄ.. Nyt olen ollut jo 3 vuotta 2 kauniin tytön yh, elämäni paras ratkaisu niin itseni kuin rakkaitten tyttärieni takia!!!!!!!!

Meillä mies tekee töitä, eli elättää perheen, mukamas..Ainoa, mitä minä en tee, on maksa asuntolainaa. Hoidan kolme lasta 24/7, kaikki käytännönasiat kaupassakäymiset, laskut, neuvola- ja lääkärikäynnit. Mies käy 8 tuntia päivässä töissä, ja kun hän tulee kotiin, hänen työpäivänsä loppuu siihen. Lasten kaa hän on kun huvittaa, vauvan vaipan on vaihtanut 6 kertaa, kylvettönyt pari kertaa, vaatteita ei ole pukenut kertaakaan. Joka viikonloppu ukko lähtee harrastuksiinsa, jotka ovat kuulumma yhtä tärkeitä kuin perhe(!), viipyy kolmesta tunnista koko päivään, jos ei jää kaverilleen ryyppäämään.. No, alkaahan se v..ttaa! Asiasta kun sanoin, niin vastaukseksi sain, että hän elättää meidät, ei pitäisi olla valittamista! Ja että olenhan päässyt kaupassa käymään ilman lapsia. Siis vau! Ihan kaupassa käymään! Pitäisi varmaan antaa miehelle jokin mitali..

No, koska siis hänen elättämisensä oli ilmeiseti sitä, että saan asua talossamme ilmaiseksi, sanoin, että alan lyhentämään omista pienistä tuloistani myös asuntolainaa, ja vaadin saada nimeni talon papereihin( nyt kaikki ukon nimissä). Mitään muuta mies ei maksa, maksan omat laskuni ja pääasiassa minä maksan ruokakulut lasten menot. Sanoin myös, etten enää palvele herraa, saa itse pestä pyykkinsä ja tehdä ruokansa, ostaa myös itse omat ruokansa. Kun hän lähtee harrastuksiinsa, kahdelle vanhemmalle pojalle on hommattava lastenvahti, tai vaihtoehtoisesti minulle on alettava maksaa lastenvahtipalkkiota. Jalat meni nyt tasan tarkkaan ristiin, seksiä ei tipu! Ja koska ukko ei välitä minun menoistani mitään (hän siis lähtee harrastuksiinsa, vaikka minulla olisi menoa, jolloin minun on pakko jäädä vahtmaan lapsia, ja oma menoni jää pois), en enää minäkään välitä hänen menoistaan, teen mitä lystään ja hommaan vaikka rakastajan hänen korvikkeeksi ja lapset jääköön vaikka heitteille, hakekoon sossu sitten ne hoitoon!

Jo alkoi tapahtua! Aluksi ukko oli ihan että anna mennä vaan, kyllä hän suostuu! Viikon selibaatin jälkeen hieman kärsimystä alkoi näkyä ja ruokavalio muuttui makkara-olut-linjalle.. Sitten kun työvaatteet loppuivat ja eteisessä odotti pyykkivuori, sain huutoa, etten ole pessyt pyykkiä. Sanoin, että saat itse pestä! Tein myös äkkilähtöjä johonkin, isompien lasten kanssa sovin ne kyllä etukäteen. Jätin vauvan syötettynä mutta kakat housussa ja viivyin niin kauan, että vaippa oli pakko vaihtaa. Ihmeen sitkeä ukko oli, ehkä tätä kesti jotain toista kuukautta. Sen jälkeen kun ukko oli nöyrtynyt tarpeeksi, pystyimme vasta keskustelemaan ihan aikuisten oikeasti. Nykyään tunnen saavani enemmän arvostusta kotona ja mieskin on lasten kanssa muullionkin kuin käskettäessä. Vaipanvaihto on kyllä vielä minunu harteilla, mutta selvää edistystä on tapahtunut.

Minun vinkiini siis: Mikään lässytys puhe ei auta, mies on saatava näkemään naisen osa ja luopumaan miehisestä ylpeydestään, sitten vasta asiasta voi puhua ja asia edetä.

Meillä mies tekee yhtä paljon kuin minä ja perhe menee kavereiden ja muun edelle joten meillä arvot kohtaavat tosi hyvin vaikka ollaanhan me niin monta vuotta oltu jo yhdessä että olis ollut aika pettymys jos olis asiat mennyt toisella lailla.Tsemmpiä muille!!

Luin tätä ketjua ja pisti silmään, että teillä naisilla on kyllä ihan väärä lähtökohta, kun puhutte että isän pitäisi AUTTAA äitiä lapsenhoidossa. Jos teillä on tuollainen käsitys vanhemmuudesta, niin suoraan sanottuna ei ole ihmekään, että tilanteenne ovat päässeet noin huonoiksi.

Vanhempien kuuluu kummankin olla ensisijaisesto vastuussa lapsistaan. Sen lapsenhoidon ei pitäisi olla isälle vain auttamista äidin avuksi, vaan ihan oikeaa vastuunottoa, johon jokapäiväinen hoito (myös ne paskahommat) kuuluvat rutiinina. Isän ensisijainen tehtävä on hoitaa lastaan, joten älkää hyvät naiset tehkö miehistänne mitään vara/apurivanhempia - kyllä se hoitovastuu lähtökohtaisesti kuuluu isällekin, jos aikoo olla ihan oikea isä. Ja isällä on tietysti saman verran vapaa-aikaa kuin äidilläkin, ei enempää.

Ei voi kuin ihmetellä. Olkaa nyt naisia ja laittakaa mies sille paikalle, jolle se kuuluukin! Jos ei isän rooli kelpaa, niin laittakaa pihalle ja hommatkaa paremmat miehet.

liiankin normaalia, miehet on sellaisia.
kuspäitä vaikka heitä rakastaa.
niillä puuttuu kyky ymmärtää että jos asia oisi toisinpäin??
sillä vissiin naisia pidetääkin marisioina, heillä on niin kova vastuu kasvattaa pienestä kääröstä , ymmärtäväinen fiksu vauhtikiituri, joka pärjää elämän tiellä.
eli he jotka ei koe elämääsi ja yrität pysäyttää miestäsi, pidetää sinua hulluna ja kun lissäät tuohon kuvioon paineet epäluotettavuus mieheesi ja syylistävistä sukulaisia elämäsi on helvettiä.

eli seuraavan lapsen tekoa pitää viivyttää ja sanoa etten tee, kun et ole huolehtinut esimmäisestäkää, etkä tukenut minua.
mitään en minä turhaan marise kuin henkistä väsymystä ja lasten hyvin vointia ja varmasta hyvästä kasvusta.