Haluanko olla liikaa..

Seurustelen miehen kanssa joka on äärettömän sosiaalinen, kun taas minä itse viihdyn yksikseni/kumppanin kanssa.
Ymmärrän että hänelle kaverit ovat tärkeitä mutta tälläkin hetkellä kärsin siitä hän on taas kavereidensa kanssa.

Olemme keskustelleet tästä mutta parannuksia ei ole tapahtunut päinvastoin se on mielestäni hankaloittanut tilannetta.
Tunnen että miehen tunteet ovat lopahtamassa suhteeni.
Hän ei enää soittele minulle kuten suhteemme alkuajoilla ja välillä puheista paistaa mielestäni "täytyykö meijän taas nähä".

Itse olen tottunut elämän kumppanin kanssa kun taas hän ei. Tämäkin todennäköisesti on vaikuttava asia kun tuntuu tarvitsevan lomaa minusta?
Molemmat asumme omissa asuinnoissamme. Hänessä kaikenlisäksi on sitoutumiskammoisen piirteitä.

Minä itse haluaisin viettää aikaa rakastamani ihmisen kanssa. Harrastaa seksiä, nukkua kainalossa, käydä kahviloissa, elokuvissa, yökerhoissa jne.
Hänkin haluaa mutta tarvitsee todella paljon omaa aikaa tietokonepeleilleen ja kavereilleen. Tätä yritän kunnioittaa mut liika on liikaa.

Haluaisin tietää kuinka paljon te vietätte aikaa poikaystävienne kanssa ja kuinka usein hän on kavereidensa kanssa/omissa jutuissaan ja asutteko yhdessä?
17511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen tapaillut miestä muutaman kuukauden ja hän näkee kavereitaan suunnilleen joka päivä.. Perunutkin tapaamisia, kun sanoo että on kavereiden kanssa. Yhdessä ollessammekin hän tekstailee kavereilleen vähän väliä ja kun lähden hänen luotaan, menee hän samantien jonkun kaverin luokse. Monesti olisin halunnut jäädä yöksi, mutta hänen on vain pakko nähdä kavereitaan.. Puheenaiheetkin usein liittyvät siihen, mitä hän on tehnyt kavereidensa kanssa jne.. Ymmärrän kyllä sen, että kavereillekin pitää olla aikaa, se vain välillä harmittaa kun itse en niin paljoa näe kavereitani ja joskus tuntuu, että kaverit ovat minua tärkeämpiä. Olen kuitenkin huomannut, että nuorilla miehillä tuppaa usein vähän näin olemaan, hän on 24v. Onko hän esitellyt kavereitaan sinulle ja minkä ikäisiä olette? Epäilen vähän onko mies edes tosissaan suhteeni, jos on niin olisi joskus kiva tavata näitä hänen kavereitaan, joista hän niin paljon puhuu.

Äänestä

vastaan tämän palstan tyyliin eri tavalla jos olisit mies.
Tässä tapauksessa mies on pettämässä, ei rakasta sinua, haluaa muuta kuin parisuhdetta eikä homma teillä tule toimimaan. Hanki uusi mies.
Oletetaan että olet mies saman kirjoituksen takana:
Olet läheisriippuvainen ja mustasukkainen, anna naisellesi aikaa, miksi naisesi pitää sinulle kokoajan tekstailla, hän on ahdistunut sinusta, mielestäni naisesi kuuluu jättää sinut.

Tässä näitä palstan sukupuolirooleja.
Vain sinä tiedät mitä suhteellesi kuuluu. Ei nämä katkeroituneet ihmiset täällä.

Äänestä
  • ilmiselvästi sinä olet se katkeroitunut kirjoittaja täällä, ei suinkaan muut kirjoittajat. Jo pelkästään kirjoitustyylistäsi selviää, että millä nimellä olet täällä kirjoitellut, heh heh.

    Ja mitä tulee tähän ap:n juttuun. Mielestäni kumppaneilla pitää olla elämää, se, että sinulla ei ole elämää ei tarkoita sitä, etteikö miehelläsikin saisi olla elämää. Jos et pysty hyväksymään sitä että kumppanisi on enemmän sitä sorttia joka tahtoo hengata kavereittensa kanssa ja harrastaa, niin miksi pysyä suhteessa? Ei sinulla ole mitään oikeutta vaatia, että kumppanisi muuttuu samanlaiseksi nyhvääjäksi kuin sinäkin, eivätkä kaikki parisuhteet ole sitä että ollaan kuin paita ja peppu.

    Jokainen suhde on erilainen, se että jos joku toinen pari viettää enemmän aikaa toistensa kanssa ei tarkoita sitä, ettäkö teidän pitäisi viettää myöskin. Ihmiset ovat erilaisia, parisuhteet ovat erilaisia, jos teidän parisuhde ei toimi ilman että jommankumman pitäisi muuttua, silloin siinä ei kannata pysyä.

    Äänestä

  • fasfsdfsfsdfsfsf kirjoitti:

    ilmiselvästi sinä olet se katkeroitunut kirjoittaja täällä, ei suinkaan muut kirjoittajat. Jo pelkästään kirjoitustyylistäsi selviää, että millä nimellä olet täällä kirjoitellut, heh heh.

    millä nimimerkillä olen kirjoittanut mutta et tunne minua henk koht, et tiedä parisuhteestamme mitään, et tiedä olenko katkera, etkä tiedä että minulla sekä kumppanilla on elämää ja kavereita harrastuksista puhumatta yms.
    Mutta yksi asia on varma. Et voi pelkällä sukupuoli jaolla päättää minkälainen toinen on. Jaat selvästikin miehet ja naiset sukupuolirooliin tyyliin paljonko naisen euro on miehen eurosta.
    Tämä kun oli tiedossa saattoi vastauksen tähän ao.n asiaan kirjoittaa toisin nyt:)
    Jos väität että täällä olevissa kirjoituksissa ei ole eroa onko kirjoittaja mies vai nainen niin lue näitä aloituksia muutama kymmenen taaksepäin niin näet. Voin koska vaan kirjoittaa tänne naisena ja olen täysin varma että saan ns "haluamiani" vastauksia ja suurinosa on katkeroituneita naisia joilla palaa sisäinen viha miehiä kohtaan joka puretaan tänne.
    Ja kuten aikaisemmin sinulle kerroin vietimme mahtavan viikonlopun naiseni (se mikään sun nainen ole! niinkö?) kanssa joten olen pahoillani jos se häiritsee elämääsi jotenkin ja se on sinulta pois:)
    Niin ja jotain muutenkin mullistavaa elämässämme tulee tapahtumaan mutta kaikkea en toisille jaa:)

    Miksihän katkera "kaksneuvoinen" täällä edes roikkuu, kun tuntuu ihmisten pohdinnat noin ärsyttävän?
    Tuo nimimerkkisikin paljastaa sut just siksi häiriköksi, joka mollaat niin mielelläsi muita.
    Itse olen ainakin törmännyt täällä myös tosi sympaattisiin kirjoittajiin, jotka ovat onnistuneet elämässään eteenpäin, eivätkä jääneet menneeseen piehtaroimaan!
    Sinulle AP...kyllä elämässä pitää olla omiakin kavereita ja omia harrastuksia, muuten suhde tukehtuu omaan tylsyyteensä! Miehet varsinkin kaipaa kuule välillä ihan muuta kuin sitä muhimista naisen kanssa pelkästään käsi kädessä sohvalla!
    Kannattaa ehkä lopettaa suhde, jos luonteet liian erinlaisia..

    Äänestä

  • Kaksineuvoinen kirjoitti:

    millä nimimerkillä olen kirjoittanut mutta et tunne minua henk koht, et tiedä parisuhteestamme mitään, et tiedä olenko katkera, etkä tiedä että minulla sekä kumppanilla on elämää ja kavereita harrastuksista puhumatta yms.
    Mutta yksi asia on varma. Et voi pelkällä sukupuoli jaolla päättää minkälainen toinen on. Jaat selvästikin miehet ja naiset sukupuolirooliin tyyliin paljonko naisen euro on miehen eurosta.
    Tämä kun oli tiedossa saattoi vastauksen tähän ao.n asiaan kirjoittaa toisin nyt:)
    Jos väität että täällä olevissa kirjoituksissa ei ole eroa onko kirjoittaja mies vai nainen niin lue näitä aloituksia muutama kymmenen taaksepäin niin näet. Voin koska vaan kirjoittaa tänne naisena ja olen täysin varma että saan ns "haluamiani" vastauksia ja suurinosa on katkeroituneita naisia joilla palaa sisäinen viha miehiä kohtaan joka puretaan tänne.
    Ja kuten aikaisemmin sinulle kerroin vietimme mahtavan viikonlopun naiseni (se mikään sun nainen ole! niinkö?) kanssa joten olen pahoillani jos se häiritsee elämääsi jotenkin ja se on sinulta pois:)
    Niin ja jotain muutenkin mullistavaa elämässämme tulee tapahtumaan mutta kaikkea en toisille jaa:)

    Pidätkö näitä palstoja vain omina temmellyskenttinäsi? Ketä kiinnostaa keskittyä aina vain sinun juttuihisi ja sinun kummaan maailmaasi..
    Ihan niinkuin muilla ei saisi olla mielipiteitä? Kaikki vaan pitää pyöriä sinun mielipiteitesi ympärillä?
    Onnea vaan hommiisi, ihmetyttää vaan kun täällä niitä ahneesti puolustelet.
    Ei varmaan kannattaisi ottaa kaikkea nokkiisi..itsetuntosi on aika nollilla.
    Olen samaa mieltä noitten aikaisempien kommentoijien kanssa, että katkeruus sinusta paistaa, vaikka kehuskelet minkälaisilla suhteilla kenenkin kanssa milloin vaan olevasi...ei vaan jaksa kiinnostaa.
    Älä kirjoittele tänne, jos kerran noin sapettaa! Älä edes lue näitä!
    Et selvästi tule naisten kanssa ollenkaan toimeen.
    Tämänkin ketjun piti olla AP:n ongelmien pohdintaa, ei sinun. Mene siis pois, kiitos!

    Olen huomannut saman kuin sinä. Katso kun saat katkerat hyökkäävät kanat kimppuusi :-) Piä ittes miehenä!

    Äänestä

  • liekkö neuvonen lain kirjoitti:

    Ärsyttävä ukko on! Jonkun pitäisi vetää sitä kunnolla turpaan! Jonku oikeen miehen..

    Äänestä

  • anonyymi..... kirjoitti:

    Olen huomannut saman kuin sinä. Katso kun saat katkerat hyökkäävät kanat kimppuusi :-) Piä ittes miehenä!

    Ei kannata tuolle sekoukolle vastailla! Istuu vaan koneella molo kourassa runkaten.
    Pilaa aina keskustelut tuolla skitsoiluillaan..alkaa esittää miestä ja naista..tuttu tapaus täällä.
    Haluaa vaan sotkea toisten keskustelut. Säälittävä on.

    Äänestä

  • yök! kirjoitti:

    Ärsyttävä ukko on! Jonkun pitäisi vetää sitä kunnolla turpaan! Jonku oikeen miehen..

    käsketään vastata vain ao kirjoitukseen mutta silti ollaan niin provosoitavissa ja itse tehdään toisin. Katso peiliin ja toimi niinkuin käsket toisten toimia. Säälittävää katkeroitunutta provoa täällä ilmassa.
    MT keskittyy vain siihen katkeraan kotirooliin kun ei muuta elämää ole!

    Äänestä

  • Kaksineuvoinen kirjoitti:

    millä nimimerkillä olen kirjoittanut mutta et tunne minua henk koht, et tiedä parisuhteestamme mitään, et tiedä olenko katkera, etkä tiedä että minulla sekä kumppanilla on elämää ja kavereita harrastuksista puhumatta yms.
    Mutta yksi asia on varma. Et voi pelkällä sukupuoli jaolla päättää minkälainen toinen on. Jaat selvästikin miehet ja naiset sukupuolirooliin tyyliin paljonko naisen euro on miehen eurosta.
    Tämä kun oli tiedossa saattoi vastauksen tähän ao.n asiaan kirjoittaa toisin nyt:)
    Jos väität että täällä olevissa kirjoituksissa ei ole eroa onko kirjoittaja mies vai nainen niin lue näitä aloituksia muutama kymmenen taaksepäin niin näet. Voin koska vaan kirjoittaa tänne naisena ja olen täysin varma että saan ns "haluamiani" vastauksia ja suurinosa on katkeroituneita naisia joilla palaa sisäinen viha miehiä kohtaan joka puretaan tänne.
    Ja kuten aikaisemmin sinulle kerroin vietimme mahtavan viikonlopun naiseni (se mikään sun nainen ole! niinkö?) kanssa joten olen pahoillani jos se häiritsee elämääsi jotenkin ja se on sinulta pois:)
    Niin ja jotain muutenkin mullistavaa elämässämme tulee tapahtumaan mutta kaikkea en toisille jaa:)

    pakko myöntää että kirjoituksesi ovat parasta viihdettä täällä pitkään aikaan, ovat ne sitten trollattuja tai ei.
    jos et lainkaan lukenut, tuolla elämää puhumisella tarkoitin ap:tä, mutta miten vain. en toki tiedä sinua, en tiedä mitään elämästäsi eikä minua kiinnosta edes tietää koko elämäntarinaasi. Kirjoitan vastaukseni sen mukaan mitä on kirjoitettu. Jos haluat parempia vastauksia, kirjoita yksityiskohtaisemmin, ei täällä kukaan osaa lukea sinun ajatuksiasi tai nähdä menneisyyttäsi, pitäisihän tälläinen jo tajuta?

    Tähän "naiset saa yy haluamiaan vastauksia yy" en kyllä vastaa. Eikö juuri tekstini osoittanut sen, että minä en katso ketään sukupuolen perusteella? Olisi hän ollut nainen tai mies, vastaukseni olisi ollut sama. Jos SINUN kirjoituksesi olisi ollut naisen tai miehen tekemä, olisi VASTAUKSENI silti ollut täysin sama. Itket täällä nyt vain sitä, koska muut eivät ole kanssasi samaa mieltä. :)

    Ja minua ei kiinnosta miten vietät aikaa naisesi kanssa, ei se ole minulta mitenkään pois. Miksi ylipäätäsi tulet tänne inisemään ja itkemään, jos suhteesi on niin ah ihanaa? :)))))))))))

    Samaa ihmettelen minäkin?

    sinulta pois ja jos ylipäätään ymmärrät aikaisempia tekstejä joita olen kirjoittanut niin olen saanut niihin vastaukset omalta kumppaniltani enkä niitä täältä enään tule kaipaamaan. Luulin että tänne mahtuu muutakin porukkaa kun pelkkiä miehiä vihaavia katkeroituneita vanhoja piikoja. Luulin saavani asiallisia vastauksia ja paria lukuunottamatta tuli vain todellakin miehiä vihaavia kommentteja. En enään täällä parisuhde asioitani kysele mutta et myöskään voi estää sitä että käyn täällä joskus tarkastamassa kirjoitustani ja onko tullut uusia vastauksia.
    Olen kirjoittanut sellaisellekin palstalle joka ei enään kuukausiin ole koskenut henk koht elämääni mutta siitä huolimatta olen oikeutettu käymään siellä sinun estelyistäsi huolimatta.
    En käsitä sitä kun alussa kirjoitin suoran mielipiteeni miesten ja naisten eriarvoisista rooleista ao kirjoittajalle että siitä vedetään herne nenään. Ei kai se mieltä painaisi sinullakaan jos en olisi oikeassa ollut avauksessani. Sitä mielipidettä että täällä on suuret sukupuolierot ei muuta mikään mutta selvästi nähtävissä se on verraten esim miesvaltaisille palstoille suomi24 keskusteluissa.
    Enään en näistä asioista kanssasi tappele joten eiköhän tämä riitä tähän keskusteluun.

    Äänestä

Kannattaisiko vielä etsiä vähän enemmän kaltaistasi miestä kumppaniksi?
Yleensä ne ei pojat mitään koti-ihmisiä monestikkaan nuorena ole ja parempikin niin...kyllä sitä kotia ehtii leikkiä sitten myöhemminkin..!!
Joku vanhempi mies varmaan haluaisi asettua jo aloilleen.
Itselläni on kolme aikuistuvaa poikaa ja aina sanon heille heidän seurustellessa, että ei sitten kovin vakavalla mielellä kuitenkaan! Nuoruus on kerran elämässä, siitä pitää nauttia, kulkea kavereiden kanssa ja hurvitella!
Olen myös neuvonut, että lähellä 30 v. vasta olisi perheen aika...Siihen mennessä on jo sitä itsekästä elämää saanut viettää ja jaksaa jo asettua aloilleen..
Itse tulin äidiksi 17v. joten kokemusta riittää neuvoiksi asti.

Äänestä
  • Nuorena (ex)mieheni viihtyi paremmin kavereiden kanssa,harrastusten parissa kuin minun kanssani. Jossain vaiheessa miehet kaverit alkoivat viihtymään kotona, vaimon,tyttöystävän, perheen kanssa, mutta minun (ex) mieheni ei koskaan ymmärtänyt sitä. Hänestä olin tylsä enkä tarjonnut hänelle virikkeitä.

    Minäkin luulin että kun mies valmistuu niin sen jälkeen hän haluaisi olla enempi minun kanssani mutta toisin kävi. En jaksanut olla "aina" yksin etenkin kun miehen kaveritkin alkoivat viihtymään kotona mutta mies vaan halusi harrastaa.

    Kyllä tuo ettei mies viihdy naisen seurassa voi olla merkki siitä ettei mies välitä. Näin ainakin meillä.

    Äänestä

kumpiko kirjoitti avauksen mies vai nainen nimimerkin takana??? :)

Äänestä
  • Täällä pyörii joku vainoharhainen ämmä, joka kuvittelle että joku tietty tyyppi aloittaa aina nää provot, taas meni pieleen eh eh

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

muffini9876 kirjoitti:

Seurustelen miehen kanssa joka on äärettömän sosiaalinen, kun taas minä itse viihdyn yksikseni/kumppanin kanssa.
Ymmärrän että hänelle kaverit ovat tärkeitä mutta tälläkin hetkellä kärsin siitä hän on taas kavereidensa kanssa.

Olemme keskustelleet tästä mutta parannuksia ei ole tapahtunut päinvastoin se on mielestäni hankaloittanut tilannetta.
Tunnen että miehen tunteet ovat lopahtamassa suhteeni.
Hän ei enää soittele minulle kuten suhteemme alkuajoilla ja välillä puheista paistaa mielestäni "täytyykö meijän taas nähä".

Itse olen tottunut elämän kumppanin kanssa kun taas hän ei. Tämäkin todennäköisesti on vaikuttava asia kun tuntuu tarvitsevan lomaa minusta?
Molemmat asumme omissa asuinnoissamme. Hänessä kaikenlisäksi on sitoutumiskammoisen piirteitä.

Minä itse haluaisin viettää aikaa rakastamani ihmisen kanssa. Harrastaa seksiä, nukkua kainalossa, käydä kahviloissa, elokuvissa, yökerhoissa jne.
Hänkin haluaa mutta tarvitsee todella paljon omaa aikaa tietokonepeleilleen ja kavereilleen. Tätä yritän kunnioittaa mut liika on liikaa.

Haluaisin tietää kuinka paljon te vietätte aikaa poikaystävienne kanssa ja kuinka usein hän on kavereidensa kanssa/omissa jutuissaan ja asutteko yhdessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu