Olen tapaillut tätä miestä nyt kuukauden ajan. Heti ensitapaamisella tuntui että wau, tässäkö se on. Meidän molempien katseet lukittui ja kipinät räiskähteli. Mies on minua pari vuotta vanhempi ja olemme molemmat eronneita ja lapsia on. Mies tuntui heti alusta asti sellaiselta, joka on valmis vakituiseen suhteeseen, eikä suinkaan mikään häntäheikki. Hän se halusi nopealla tahdilla tutustuttaa lapsensa minuun ja tavata minun lapseni ja toivoi kovasti että lapset keskenään tulevat toimeen. Niin kuin kävikin, eli kaikki me tykätään toisistamme ja lapsista on tullut jo kavereita. Mies puhuu asioista tulevaisuudessa sillä tavalla, että näin me tehdään ja sinne me mennään, puhuu vanhempieni tapaamisesta ja ylipäätään asioista jotka naisessa herättävät tunteen, että tämä mies tosiaan haluaa elää minun ja lasten kanssa perheenä.
Mutta. Tuntuu siltä, että mies haluaa kaiken ja ei mitään, eli ei tule käymään kuin kerran kaksi viikossa silloin kun lapset eivät ole hänellä, mutta saattaa käydä päivittäin silloin kun lapset ovat hänellä. Emme ole viettäneet vielä yhtäkään viikonloppua ihan kahden, ja nyt kun olisi ollut tilaisuus, mies teki oharit. Eli jostain syystä pelkää ja välttelee tilanteita olla minun kanssa ihan kahden ja rauhassa. Hänelle on helpompaa kun kaikki lapset pyörii jaloissa, eikä voida edes olla lähekkäin ja pussailla ja halailla. Mulla on sellanen tunne että hän tykkää leikkiä perhettä, mutta se parisuhde on kova pala. Emme tosiaan ole saaneet tilaisuutta intiimiin kanssakäymiseen kuin pari kertaa, samoin pusut ja halit ovat kortilla ja salaista puuhaa, ettei lapset näe.
Tämä rassaa, koska itse olen aika tavalla ihastunut, mutta mies tuntuu tulevan aina välillä lähelle ja sitten nykäisee itsensä taas kauemmaksi. Joskus puhelimessa (kun emme ole siis nähneet) juttua riittää pari tuntia, mutta jo seuraaavana päivänä mies saattaa olla todella tyly, eikä tee mieli edes puhua.
Hän on eronnut kolmisen vuotta sitten ja ollut yksin (lapset siinä aina välillä) oikeastaan koko ajan. Onko tämä sitä että mies ei halua luopua vapaudestaan vaikka toisaalta ehkä haluaisi parisuhteen? Vai eikö hän vain ole kiinnostunut minusta?
Mutta. Tuntuu siltä, että mies haluaa kaiken ja ei mitään, eli ei tule käymään kuin kerran kaksi viikossa silloin kun lapset eivät ole hänellä, mutta saattaa käydä päivittäin silloin kun lapset ovat hänellä. Emme ole viettäneet vielä yhtäkään viikonloppua ihan kahden, ja nyt kun olisi ollut tilaisuus, mies teki oharit. Eli jostain syystä pelkää ja välttelee tilanteita olla minun kanssa ihan kahden ja rauhassa. Hänelle on helpompaa kun kaikki lapset pyörii jaloissa, eikä voida edes olla lähekkäin ja pussailla ja halailla. Mulla on sellanen tunne että hän tykkää leikkiä perhettä, mutta se parisuhde on kova pala. Emme tosiaan ole saaneet tilaisuutta intiimiin kanssakäymiseen kuin pari kertaa, samoin pusut ja halit ovat kortilla ja salaista puuhaa, ettei lapset näe.
Tämä rassaa, koska itse olen aika tavalla ihastunut, mutta mies tuntuu tulevan aina välillä lähelle ja sitten nykäisee itsensä taas kauemmaksi. Joskus puhelimessa (kun emme ole siis nähneet) juttua riittää pari tuntia, mutta jo seuraaavana päivänä mies saattaa olla todella tyly, eikä tee mieli edes puhua.
Hän on eronnut kolmisen vuotta sitten ja ollut yksin (lapset siinä aina välillä) oikeastaan koko ajan. Onko tämä sitä että mies ei halua luopua vapaudestaan vaikka toisaalta ehkä haluaisi parisuhteen? Vai eikö hän vain ole kiinnostunut minusta?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mitä olen itse jutellut muiden kanssa, tutustunut kirjallisuuteen ja muutenkin, niin olen tullut siihen tulokseen ettei lapsia kannata ottaa mukaan parisuhdepeleihin ennekuin muutamien kuukausien kuluttua ensitapaamisesta. Ensin siis tutustutaan vain toisiimme,. sitten joskus on lasten tutustuttamisen ja vanhempiin tutustuttamisen aika. Näin suhde etenee "normaalisti". Ota asia puheeksi miesystäväsi kanssa. Miten lapsesi suhtautuisivat, jos teille tulisi ero...suhteista suurin osa kuitenkin päättyy ensimmäisten kuukausien aikana, joten aika riskin olit kun sotkit kuvioihin arvokkaimmat aarteesi....
Ja ihmettelin kovasti kun tosiaan jo muutaman päivän päästä ensitapaamisesta mies pölähti lasten kanssa kylään. Kun hänelle sanoin, että onkohan tämä nyt ihan järkevää, niin hän oli vain sitä mieltä että pitäähän mun oppia tuntemaan hänen lapset, ja toisen kerran otin puheeksi asian kun mies halusi mahdollisimman pian tutustuttaa lapset keskenään. Silloinkin hän sanoi että pitäähän niiden saada tutustua. Varsinkin samanikäisten tytärtemme ystävystyminen oli hänelle erittäin tärkeä asia. Eli tämä mies haluaa jostain syystä kasaan heti koko paketin, vaikka selvästikin on epävarma omista tunteistaan, tai pelkää kuitenkin sitoutumista pitkän sinkkuajan jälkeen. Sitä hän on kyllä minulle korostanut, että on hyvä että meillä molemmilla on lapsia ja että molemmat olemme tahoillamme päättäneet että lapsia ei enempää tule.
Toivon todellakin että mies pääsee epävarmuuksistaan ajan kanssa, koska lapsille hän on jo lupaillut paljon kaikenlaista mukavaa reissua ja tekemistä kesää silmälläpitäen, enkä tosiaankaan halua että ainakaan omani joutuvat pettymään jos nämä asiat eivät toteudukaan! Olisin itse valmis luopumaan jopa parisuhde-toiveista ja tekemään asioita miehen kanssa ihan kaveripohjalta lasten kanssa, että nämä eivät joutuisi pettymään.
Mutta olisi kiva jos joku mies kommentoisi miten hän näkee tämän miehen ajatusmaailman. Eli onko niin että mies pitkän sinkkuajan jälkeen haluaa parisuhteen, mutta samalla ajatus jotenkin ahdistaa? Hän on minulle sanonut, että ei ole edes tavannut ketään muuta näin "potentiaalista" naista aikoihin, eli ihmistä jonka kanssa uskaltaa edes ajatella suhdetta. Samaan aikaan kuitenkin ottaa välillä etäisyyttä ja saa minut pohtimaan että kannattaako tämä...
voisin vain kuvitella että sillä miehellä voi olla aika vaikea tilanne, jos se hoitaa lapsia ja haluaa samalla
tavata sinua. Taitaa olla sellaista koti-isä tyyppiä jolle on tärkeää nähdä että homma toimii myös lasten kanssa, ennen kuin päästää pidemmälle. En keksi muuta konstia kuin että yrität järjestää hänen kanssa vaikka kahden hengen lomamatkan ja näet missä mennään. Siinähän olisi hyvä mahdollisuus sopia miten edetään.
Ja sitä asiaa arvostan todella. Mutta tuntuu mahdottomalta näin aikaisessa vaiheessa puhua mistään kahdenkeskisestä lomasta, kun tämän ekan mahdollisuuden olla kahden ihan viikonloppuna mies tyri. Teki sellasen oharin että olin todella loukkaantunut. Tosin kuulin jälkeenpäin muuta kautta syyn sille, mutta silti mies ei silti itse ole soittanut vieläkään ja pyytänyt anteeksi tai selittänyt asiaa. Itse en enää malttanut olla soittamatta tänään, ja linja aukesikin (miehen oli varmaan tarkoitus painaa soitto äänettömälle mutta painoikin vastausnappia) ja kuulin hänen keskustelevan jonkun kaverinsa kanssa. Piruuttani koitin soittaa kymmenen minuuttia myöhemmin uudelleen, jolloin ei sitten vastausta enää tullutkaan. Tietenkään mies ei voinut ottaa puhelua vastaan kaverinsa kuullen, varsinkin kun ei tiedä mitä seuraa, eli huudanko ja haukunko ohareiden takia.
Aion yrittää uudelleen illemmalla, ellei hän sitten itse soita, mitä en kyllä usko. Olisi se vaan harmi jos kaikki mitä ollaan hissukseen tässä rakennettu kaatuisi oikeasti pienen asian takia... Että mies ei kehtaa soittaa, tai vastata minun soitteluihini sen vuoksi, että yksi viikonloppu meni mönkään.
Se haluaa vaan päästä helpolla silloin kun sillä on lapset. Ja voihan olla että sä tarjoat sille sellaista idyllistä perhe-elämää mitä se kaipaa, mutta naisena et sytytä sitä.
Toisaalta -jos en nyt ihan hirveän huono ole tulkitsemaan asioita- mies ainakin alussa vaikutti todella kiinnostuneelta minusta ihan naisena. On myös sanonut eräälle yhteiselle tuttavallemme että haluaa edetä hitaasti, koska aiemmin on tullut kynsille liian nopeasta tahdista. Haluaisin sanoa hänelle, että ei minullakaan ole kiire mihinkään ja voidaan ottaa ihan iisisti, kunhan vain saisin hänet langan päähän! Toki silloin perjantaina kaiken turhan odottamisen ja pettymyksen seurauksena laitoin hänelle kiukkuisen ja loukkaantuneen viestin, mutta asiallisen kuitenkin. Haluaisin nyt kovasti pehmentää tuota kiukkuista vaikutelmaa ja sanoa että annan hänelle tietenkin tilaa ja happea, ja että en mene rikki siitä jos hän joskus sanoo ettei haluakaan nähdä minua tai viettää esimerkiksi kokonaista viikonloppua kanssani. Voidaan tutustua ihan hissunkissun.
Pisti silmään toi "tykkää leikkiä perhettä". Hetkonen, miehellähän ON jo perhe! Ne lapset. Enemmänkin miehen touhut kuulostavat siltä, että hän ei halua/jaksa leikkiä sitä perhettä enää yksinään!
Jos olen ihan rehellinen, tuo tilanne kuulostaa siltä, että mies etsii lapsilleen hoitoapua ts. naista, joka huolehtii myös hänen lapsistaan silloin kun lapset ovat hänellä. Kun miehellä on vapaa viikko ja viikonloppu, hän saa mennä kuin sinkkumies.
Julmaa tekstiä, mutta tuo kuvauksestasi tuli mieleen. Olen pahoillani,.
Kirjoitan tämän sillä kokemuksella, että itse olen tapaillut puoli vuotta (!) viikoittain ( puheluja päivittäin) miestä, jolla on kaksi teini-ikäistä lasta ja ero ihan tuore. Hän ei ole vielä kertonut lapsilleen tai exälleen minusta. Hänen ystävänsä ja vanhempansa tietävät minusta, kuka olen jne.
Minusta se, ettei hän esitellyt minua lapsilleen, tuntui alkuun oudolta, jopa loukkaavalta, mutta nyt olen alkanut ymmärtää miehen pointin. Hän halusi oikeasti tutustua MINUUN hitaasti ja osin myös suojella alkavaa suhdettamme.
Varsinkin teini-ikäiset lapset tietää, pitäisi olla aikamoisia enkeleitä että ottaisivat riemusta kuljuen vastaan iskän uuden naisen. Nuyt tapaamisemme ovat pidentyneet kerta kerralta ja on vain ajan kysymys, milloin kohtaan lapset. Silloin suhteemme on jo vakaalla pohjalla, eikä siihen paljon lasten mielipiteet voi enää vaikuttaa.
Pienet lapset ovat tietty eri asia. Sellaisista minulla ei ole kokemusta. Ehkä tuo kuukausi ja hetio lapset mukaan -tahti on silloin ihan normaalia.
Mutta paljon tunnen myös naisia (lapsellisia ja lapsettomia), jotka ovat joutuneet eronneiden miesten tevavien hoitajiksi....
Tosin haluan oikaista hiukan tuota "haluaa mennä kuin sinkkumies". Eli silloin kun hän on tosiaan vapaalla lapsista, ei hän juokse baareissa tai mitään sellaista. Tykkää vaan olla olla ihan rauhassa kotosalla ja ehkä tavata kavereita. Paljolti on kyllä ihan itsekseen, niin olen ymmärtänyt.
Mutta en ala ottamaan pelkästään puolikasta tuosta paketista, eli niitä lapsia. Joko ollaan jossain vaiheessa oikeassa parisuhteessa tai sitten pelkkiä kavereita.
Mies ei oma-aloitteisesti vieläkään ottanut yhteyttä, joten yritin soittaa iltapäivällä. Ei vastannut. Laitoin tekstiviestin jossa sanoin, että ymmärrän jos ajatus vakituisesta suhteesta ahdistaa ja olen pahoillani jos itse olen jotenkin painostanut. Ja että minulle riittää ihan pelkkä kaveruuskin jo lastemme takia jotka ovat jo ystävystyneet. Eipä ole tuohon viestiinkään mitään vastannut. Ja olen todella kummissani, koska oletin että mies on rehti suomalainen mies, joka ei väistele vastuuta, oli kyse sitten suhteen lopettamisesta tai mistä vain! On kieltämättä omituista että liki nelikymppinen mies ei "uskalla" vastata puhelimeen ja tehdä selkeästi selväksi missä mennään. Mieluummin olisin kuullut suoraan häneltä, että homma ei toimi hänen mielestään tai että hän ei vain ole valmis sittenkään mihinkään parisuhteeseen. On lapsellista jättää toinen vellomaan epätietoisuudessa!
Kertokaa nyt miehet vähän näkökulmaa noin lapselliseen ja omituiseen käytökseen!
olen itsekin nähnyt. Siis kun tulee joku riita ja muu erimielisyys, varsinkin missä mies on enemmän ollut se "syyllinen" tilanteeseen niin tehdään katoamistemput... Ihan sama onko mies 20 v vai 40, onko lapsia vai ei, mikä koulutus tai missä asuu, sama kaava toistunu mun elämässä jo ihan liikaa, tosin onneksi muutama poikkeus mutta yleistän kyllä nyt.
Olen yrittänyt ymmärtää että mies menee sinne luolaansa ja miettii ja palaa asiaan kun hän on pureksinut sanottavansa, mutta silti on mun mielestä jo hyvien tapojen vastaista jättää toinen päiväkausiksi loukkaantuneeseen mielitilaan ja vaan kadota. Itsekin olisin monet kerrat ottanut vaikka huutoa mieheltä vastaan puhelimen päästä kuin sitä hiljaisuutta.. Siinä sitten saa miettiä päänsä puhki onko toinen edes hengissä, onko suhde vielä voimissaan vai mitä hemmettiä.
Jos miehellä tarve mennä sinne luolaansa ja kelata niin siitäkin voisi laittaa viestiä että " en osaa juuri nyt sanoa mitään, voidaanko jutella 2 päivän päästä paremmalla fiiliksellä". Tämäkin jo rauhoittaisi naista kummasti.
En osaa sen enempää sua ap lohduttaa tai sanoa, mutta näin nykymiehet tuntuvat toimivan... Ja lisäksi vielä tuo että itselläkin se mies on ollut se joka vieny asioita hirveellä tahdilla itse eteenpäin, sitten tulee stoppi ja haukutaan sitä naista kun sä painostit mua, alkoi ahdistaa..
Tsemppiä sulle, toivottavasti asiat selviää, olet ansainnut anteeksi pyynnön ja selitykset vaikka suhteenne jäisikin tähän.
Tänään oli yhtä aikaa ihana ja äärimmäisen nolo tilanne, kun sattumalta jouduttiin kasvotusten tilanteessa josta ei ollutkaan fiksua poispääsyä samantien... Näin heti että mies oli todella nolo ja häpeissään, eikä kehdannut katsoakaan minuun. Itselläni pokka piti ja olin oma itseni, en syyllistänyt häntä mitenkään ja olin hyvin neutraali. Tilanteessa oli yhteisiä tuttaviamme, joten siirsin huomioni puhtaasti heihin, vaikka noteerasinkin miehen läsnäolon koko ajan. Näytin, että MINÄ olen aikuinen ihminen, joka osaa käyttäytyä vaikka olisikin loukattu ja satutettu. Heti kun tilanne salli asiallisen ja rennon poistumisen, lähdin itse ja jätin toivottavasti vaikutelman että olen vahva ja itsenäinen nainen. Ei sellainen joka ruikuttaa kenenkään perään.
Antaa miehen nyt siellä luolassaan pähkiä asiat. Hän tietää mistä minut löytää kun on saanut päänsä kasaan. Ja minä näytin etten ole vihainen, joskaan emme siis sanaakaan kyllä vaihtaneet.
Mun mielestä ton miehen käytös viittaa siihen, että teidän juttu on ohi. Tai sitä ei kauheesti kiinnosta jatkaa enää sun kanssa. Ootko varma ettei sillä ole ketään toista kierroksessa?
Sepä se, että käytös vaikuttaa tosiaan siltä että finaalissa on. Mutta ei miehen mieli ja tunteet voi oikeasti parissa päivässä muuttua noin totaalisesti! Hän tosiaan vielä viime torstaina oli sanonut yhteiselle tutullemme (joka juorusi minulle:)) että haluaa edetä hitaasti, ettei kaikki mene pilalle. Tajusi ehkä että onhan tässä lopuksi edetty liian nopeasti ja panikoi. Jotkut miehet nyt vain ovat sellaisia! Tottakai hän oli häpeissään niiden perjantaisten ohareiden takia eikä tiedä kuinka nyt suhtautua minuun.
Tiedän pari muutakin tarinaa lähipiiristä, joissa mies on ollut juuri samanlainen pakoilija kun on tullut vaikea paikka ja naiset ovat minun tavoin ihmetelleet ja itkeneet kun puhelimeen ei vastata ja vetäydytään kuoreen. Ainakin kaksi onnellisesti päättynyttä tarinaa kuitenkin tiedän...
Sitten jos menee pari-kolme viikkoa niin etten kuule hänestä mitään, niin luovutan.
Outoa. Perin kummallista. Ei tuo nyt hirveän terveeltä käytökseltä kuulosta.
Ehkä tyyppi on kiinnostunut, mutta pelkää munanneensa lopullisesti ja heittää kirveen kaivoon. Voit lohduttautua sillä jos siitä ei mitään kuulu, ja että tod.näk. sitä harmittaa itseään vielä paljon enemmän. Muista että narsistit etenevät suhteissa hirveällä vauhdilla.
Ja jos hänestä ei mitään kuulu, hän ei ole sinun arvoisesi, hänessä ei ole tarpeeksi miestä sinulle. Et sinä sellaisella katteettomia lupauksia antavalla, tasapainotonta käytöstä harrastavalla keskenkasvuisella aikuisella lapsella mitään tee!
Mies ei ole edelleenkään antanut kuulua itsestään. Koetin pitkästä aikaa soittaa hänelle eilen. Ei vastausta. Laitoin viestin, jossa sanoin, että sano nyt suoraan aiotko enää olla tekemisissä. Jos et, niin en yritä itsekään enää olla yhteydessä. Ei vastausta siihenkään.
Tänään näimme taas sattumalta ja tervehdin niin kuin tuttavaa tervehditään. Mies ei vastannut mitään, käänsi katseensa ja oli kuin ei minua tuntisikaan. Olin kummissani, mutta sitten alkoi naurattaa. Mies käyttäytyy kuin olisin suututtanut hänet jotenkin; kuin takana olisi iso riita, mutta vaikka kuinka pähkäilen asiaa, en kertakaikkiaan keksi miten muka olisin jotain niin väärää tehnyt tai sanonut, että ansaitsisin tuollaisen käytöksen.
Pah, antaa mokoman olla! Varmasti niitä on vapaita, ihan yhtä komeita, mutta fiksuja ja hyväkäytöksisiäkin miehiä vapaana... Ehkä vielä jossain vaiheessa törmäänkin sellaiseen. Tuohon en aio enää energiaani tuhlata!
Yksi mainitsematta jäänyt vaihtoehto on, että joku on puhunut sinusta pahaa selän takana. Mitä tiedät miehen äidistä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun äiti alkaa vetelemään naruista kuullessaan pojan suunnittelevan suhdetta naiseen, jolla on lauma vieraan äijän mukuloita... Selittäisi paljon, eikö vain? Vastausta et saa, koska silloin pitäisi puhua pahaa äidistä ja äitiä ei haukuta. Tuli vaan mieleen.
tästä on jo kohta kolme vuotta aikaa, kun tapasin miehen, mutta lapsia ei onneksi ehditty juttuun sotkea. Kaikki tuntui niin oikealta ja täydelliseltä, vaikka emme kovin montaa kertaa ehtineet tavatakaan, syksyn tullen miehellä oli työkiireitä pidimme yhteyttä enimmäkseen viestein, kunnes hänestä ei sitten kuulunutkaan enää yhtään mitään. Muutaman viestin verran kyselin, että mitä nyt? Ei vastausta ja sitten vasta paljon myöhemmin päätin kysellä ihan vain kuulumisia, ei vastausta? Pari kertaa olen miehen nähnyt ihan sattumalta ja kääntyy eri suuntaan tai lähtee kokonaan pois paikasta riippuen, ettei törmätä? En ole ahdistellut perään kysellen sen kummemmin kuin äsken mainitsin, enkä mitenkään voi käsittää miksi mies ei koskaan kertonut, ettei halua enää olla yhteydessä ja miksi hän välttelee minua?
Olen tämän yli jo päässyt, mutta melko skeptiseksihän se teki. Ei tämän tapaisiin ihmisiin törmääminen ainakaan anna aihetta uskoa kenekään kehuihin eikä kauniisiin puheisiin, päinvastoin...
Toivotaan, ettei meistä kumpikaan enää törmää vastaavaan, kommunikointitaidottamaan "Pelle-Hermanniin":)
Noh, keskusteluyhteys on jälleen löydetty ja mies myönsi suoraan että hän vain ahdistui yhtäkkiä ajatuksen tasollakin vakituisesta seurustelusta ja suhteellisen nopeasta etenemisestämme, joten meni ihan lukkoon. Ei vastannut viesteihini ja soitteluihini siksi, ettei kuulemma tiennyt mitä olisi sanonut. Ei ollut halunnut loukata ja sanoi tykkäävänsä minusta todella paljon. Eli jatkossa siis etenemme paaaljon hitaammin ja enemmän kaveripohjalta. Emme ole yhteydessä niin tiiviisti ja tutustumme jatkossa ihan hitaasti. Tämä riittää minullekin vallan mainiosti ainakin tässä vaiheessa. Saan kuitenkin vielä tavata miestä josta pidän ilman mitään parisuhdestressiä.
kaveripohjalta ei tule muuta kuin sydänsuruja, jos itse menet ihastumaan. Jos et välitä miehestä juuri ollenkaan, niin sitten voit jatkaa tapailua, muuten voin kertoa että tuosta ei tule hevonpersettä koskaan. Saat junnata sitä hiljaa etenemistä seuraavat 5 vuotta ja kaverina saat tottua muihinkin naisiin samaan aikaan ja hermosi menee.
Mutta... selvästikin mies on myös ihastunut minuun, joten kattellaan nyt onko tässä mitään pitkässä juoksussa. En ole rakastunut itsekään, enkä tavallaan annakaan itseni rakastua ettei tule henkisesti kuonoon. Mies on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä tyyppi, ja vaikkei suhde onnistuisikaan, niin luulenpa että saan hänestä hyvän ystävän lopuksi. Enkä ole niin naiivi, että roikkuisin kenessäkään mainitsemaasi viittä vuotta, jos muutaman kuukauden sisään käy ilmi, että kaverisuhde ei koskaan etene muuksi. Ja muutenkin mulla on vahva intuitio, että kun annan sitä tilaa ja aikaa, enkä tukehduta häntä jatkuvilla soittamisilla ja paineilla viettää aikaa yhdessä, niin kyllä tästä vielä hyvä tulee. Aika näyttää....