MIKSI?

Mua ärsyttää niin.. MIKSI voi miksi kaikki miehet (tähän asti tapaamani) on kaikki samanlaisia??? Ensin ollaan niin kiinnostuneita, itse tullaan edeltä tutustumaan ja ollaan ihan innoissaan kiinnostuneita ja juttua jatkuu jonkin pari viikkoa ja sit kun mä alan pikku hiljaa aatteleen ett hei tästähän vois jopa tulla jotain, ett tuntuupa mukavalta nuorelta mieheltä ja näin, niin sit: Hiljaisuus. Yhtäkkiä. Ei mitään, ei kuulu ei näy. Viime kerralla ollaan aivan normaalisti, ei mitään vinkkiä siitä ett hei ei kiinnosta, ei vaan ollaan ihan mukavia niinku aina ja annetaan ihan eri kuva ku oikeesti aattelee. Sovitaan tulevasta, suunnitelmia.. Sitten yhtäkkiä ei mitään. Häviää. Sit saa ajatella ett mikä on, onko sattunut jotain, ku yhtäkkiä vain katoaa eikä mitään tietoja. Mitä tää tämmönen on??? MIKSI??? Miksi ei voi suoraan sanoa, rehellisesti, reilusti jos ei kiinnostakaan. Ei se loukkaisi vaan tämä tällainen käytös loukkaa. Miks pitää alkaa pelaan jotain peliä, hiljaisuuspeliä? Mä en tajua. En mä tiä oonko sit ainut jolle näin on käyny.. Mut outoo touhuu. PALJON helpomminkin ja viisaammin ja hienomminkin tilanteen toki vois hoitaa.
Jos tätäkään jaksoi kukaan lukea, niin kiva. Ja MIEHET, älkää vain vaietko, kertokaa reilusti totuus.
9731460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Ne on niitä ns. "pelimiehiä" jotka haluavat kokeilla miten saalistetaan ja kun ovat saaneet "saaliin" tainnutettua, sen voi unohtaa, se ei kiinnosta enää ja eikö vain, uutta kehiin. Sellaisia on miehet, jotka kuvittelevat olevansa "tosimiehiä" kulkiessaan miehisyyden maailmassa, monasti myös onnensa ohi.

Äänestä
  • valitettavasti naisistakin löytyy ns. "pelinaisia"! Sukupuolesta riippumatta, ihmettelen tuota käytöstä...siis ilmeisesti "heikko itsetunto"...ku täytyy todistella saaliin määrällä!
    Elämässä ratkaisee laatu, ei määrä..näin tuo vaan on! Ja, eiköhän asiat ole kahden ihmisen keskinäisiä asioita...jos kaikki toimii....vain
    heikot yksilöt todistelee...kokemuksillaan! Saadakseen kyseenalaista arvostusta....eivätkä pysty koskaan todelliseen elämään.....valitettavaa!!!

    Äänestä

  • gatao`´(m) kirjoitti:

    valitettavasti naisistakin löytyy ns. "pelinaisia"! Sukupuolesta riippumatta, ihmettelen tuota käytöstä...siis ilmeisesti "heikko itsetunto"...ku täytyy todistella saaliin määrällä!
    Elämässä ratkaisee laatu, ei määrä..näin tuo vaan on! Ja, eiköhän asiat ole kahden ihmisen keskinäisiä asioita...jos kaikki toimii....vain
    heikot yksilöt todistelee...kokemuksillaan! Saadakseen kyseenalaista arvostusta....eivätkä pysty koskaan todelliseen elämään.....valitettavaa!!!

    näitä pelinaisiakin varmaan on, mutta pitää sanoa ettei pidä yleistää. Emmehän itseasiassa pysty tietämään toisten asioista. Kuten sanoit "eiköhän asiat ole kahden ihmisen keskinäisiä asioita".

    Laatu voi ratkaista, toki rakkaus ei aina katso, millainen kohde on. Niinkuin sanotaan naiset
    rakastuvat monesti renttuihin".

    Ja miten tutustut, jos et näe. Eihän elämä ole musta valkoista. Voihan ystäviäkin olla ja muuta juttuseuraa. Voihan olla, että sieltä tuttava/ystävä joukosta joku kolahtaa. Olen sitä mieltä, että itse emme väkisin saa aikaan sitä kolahdusta. Ei pidä väkisin yrittää. Sillä välin voi nauttia mukavasta juttuseurasta.

    Toisaalta ei tarvitse alkaa seurustella toisten painostuksesta, vaan sitten kun on itse valmis.

    Ja arvostan miehiä ja nyt ymmärrän miehiä, jotka haluavat seurustella ensin, eivätkä kiirehdi heti sänkyyn. Olkaa onnellisia, että näitä miehiä myös on. Toivon mukaan eivät ole kuolemassa sukupuuttoon.

    Äänestä

  • gatao`´(m) kirjoitti:

    valitettavasti naisistakin löytyy ns. "pelinaisia"! Sukupuolesta riippumatta, ihmettelen tuota käytöstä...siis ilmeisesti "heikko itsetunto"...ku täytyy todistella saaliin määrällä!
    Elämässä ratkaisee laatu, ei määrä..näin tuo vaan on! Ja, eiköhän asiat ole kahden ihmisen keskinäisiä asioita...jos kaikki toimii....vain
    heikot yksilöt todistelee...kokemuksillaan! Saadakseen kyseenalaista arvostusta....eivätkä pysty koskaan todelliseen elämään.....valitettavaa!!!

    Elämässä ratkaisee laatu, ei määrä.. kun sen oikein oivaltaa, mutta nykyisin tuntuu, että maailmassa löytyy vain ns. "pelimiehiä ja pelinaisia" ja turhaa pinnallisuutta. Miksi törmäämme tähän, niin usein? Onko toisen kunnioittaminen unohtunut?

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Elämässä ratkaisee laatu, ei määrä.. kun sen oikein oivaltaa, mutta nykyisin tuntuu, että maailmassa löytyy vain ns. "pelimiehiä ja pelinaisia" ja turhaa pinnallisuutta. Miksi törmäämme tähän, niin usein? Onko toisen kunnioittaminen unohtunut?

    koska ei uskalleta olla sitä mitä ollaan. Ja myöskin se, että suhde ei pääse kasvamaan, koska ei ole aikaa toiselle, ei puhuta.

    Minulla ollut alkava mielenkiinto/ihastuminen miestä kohtaan, joka on kiinnostunut, mutta jota en näe ja joka ei puhu. On pakko vetää johtopäätös kuitenkin oman logiikan mukaan, ettei ole halukas lähemmin tutustumaan. En ole alkamassa seurustelua vaan haluaisin tutustua, jotta pääsen selville, millainen hän on. Kaikki jää niin pinnalliseksi ja lisäksi tulee väärinkäsityksiä.

    Äänestä

  • ehkä kirjoitti:

    koska ei uskalleta olla sitä mitä ollaan. Ja myöskin se, että suhde ei pääse kasvamaan, koska ei ole aikaa toiselle, ei puhuta.

    Minulla ollut alkava mielenkiinto/ihastuminen miestä kohtaan, joka on kiinnostunut, mutta jota en näe ja joka ei puhu. On pakko vetää johtopäätös kuitenkin oman logiikan mukaan, ettei ole halukas lähemmin tutustumaan. En ole alkamassa seurustelua vaan haluaisin tutustua, jotta pääsen selville, millainen hän on. Kaikki jää niin pinnalliseksi ja lisäksi tulee väärinkäsityksiä.

    yllättävästi, jos tunteet on todellisia, molemmanpuolisia! Tuo, mitä kirjoitit, on todellakin nykyaikaa, valitettavasti!
    Luulisin, väärässäkö...empä tiedä...meidän kaikkien kaipaavan läheisyyttä, turvallisuutta?
    Kapakkakierroksissa on aikansa "hohtoa"....mutt, elämä rakennetaan, jossain muualla...niin isoista, kuin pienistä asioista, hetkistä, menneisyydestä ja tulevaisuudesta! Luottamus lienee tärkeää...tässä nykyisessä elämänpyörässä?

    Äänestä

  • gatao`´(m) kirjoitti:

    yllättävästi, jos tunteet on todellisia, molemmanpuolisia! Tuo, mitä kirjoitit, on todellakin nykyaikaa, valitettavasti!
    Luulisin, väärässäkö...empä tiedä...meidän kaikkien kaipaavan läheisyyttä, turvallisuutta?
    Kapakkakierroksissa on aikansa "hohtoa"....mutt, elämä rakennetaan, jossain muualla...niin isoista, kuin pienistä asioista, hetkistä, menneisyydestä ja tulevaisuudesta! Luottamus lienee tärkeää...tässä nykyisessä elämänpyörässä?

    On vain kakkaperseitä.konkreettisesti ja kuvainnollisesti.

    Äänestä

  • Kaikenkaikkiaan on äärimmäisen valitettavaa että naiset tästäkin huolimatta mitä sanoit, jatkuvasti "lankeavat" juuri tämmöisiin miehiin - nimenomaan tämähän saa miehet jatkamaan käytöstään. Kökköä tässä on myös se että muut miehet joutuvat sopeutumaan ns. "pelimiehen" käytökseen ja toimimaan itse samalla tavalla - muuten naiset eivät huomaa heitä lainkaan...näin miehen näkökulmasta.

    Äänestä

  • Hugo kirjoitti:

    Kaikenkaikkiaan on äärimmäisen valitettavaa että naiset tästäkin huolimatta mitä sanoit, jatkuvasti "lankeavat" juuri tämmöisiin miehiin - nimenomaan tämähän saa miehet jatkamaan käytöstään. Kökköä tässä on myös se että muut miehet joutuvat sopeutumaan ns. "pelimiehen" käytökseen ja toimimaan itse samalla tavalla - muuten naiset eivät huomaa heitä lainkaan...näin miehen näkökulmasta.

    Mutta "pelimiehestähän" ei ole kun hetken hurmaa.
    Näin naisen näkökulmasta katsottuna siinä ei ole mitään järkeä, koska jatkuvuus on tärkeää.

    Äänestä

  • Hugo kirjoitti:

    Kaikenkaikkiaan on äärimmäisen valitettavaa että naiset tästäkin huolimatta mitä sanoit, jatkuvasti "lankeavat" juuri tämmöisiin miehiin - nimenomaan tämähän saa miehet jatkamaan käytöstään. Kökköä tässä on myös se että muut miehet joutuvat sopeutumaan ns. "pelimiehen" käytökseen ja toimimaan itse samalla tavalla - muuten naiset eivät huomaa heitä lainkaan...näin miehen näkökulmasta.

    koska en koskaan rakastu miehiin, jotka ovat ns. pelimiehiä. Baarissa kierrän miehet, jotka piirittävät kiivaasti ja latelevat kohteliaisuuksia. Sen sijaan kiinnitän huomioni miehiin, jotka ovat ulkona juhlimisen takia ja pysyvät taka-alalla, eivätkä tyrkytä itseään väkisin tai flirttaile oikein urakalla. Hienovarainen, jopa ujo lähestyminen on se, joka meikätyttöön kolahtaa.

    Kun pari vuotta sitten tapasin poikaystäväni, olimme juhlimassa. Baaritiskillä ollessani mies tuli pyytämään tanssimaan. Tanssimme, hän kosketteli kevyesti, ei kähminyt, illan lopussa tanssimme hitaat. Emme suudelleet kertaakaan illan aikana. Poikaystäväni sanoi, ettei kaipaa yhden yön juttuja vaan haluaa tutustua ensin treffien kautta ja sen jälkeen vasta miettiä sänkyyn menoa. Multa meni jalat alta, siitä illasta lähtien olemme olleet yhdessä.

    Olen kai tosi outo tapaus, mutta pelurit ei tosiaankaan saa meikätytön huomiota. Vaikka tosiasia on, että naiset rakastuvat renttuihin. Mikähän mäkin sitten olen, en ainakaan normaali nainen..

    Mutta kyllä näitä "kunnollisiakin" tapauksia löytyy, ei kannata menettää toivoaan!

    Äänestä

Voihan olla, että miehen pitää mennä muhittaan tunteitaan ja näitä tulevaisuuden suunnitelmia. Onko valmis vai ei. Välillä voi tulla rohkea olo välillä taas mietityttää. Tietosta tai ei. Halutaan, mutta uskallusta ei välttämättä ole.

Tai sitten on toinen.

Äänestä
  • Tässä on oikea vastaus (useimmiten) miehen hiljaisuuteen. Jos juttu alkaa tuntua vakavammalta (tuntuihan se alkuperäisestä viestin kirjoittajastakin), mies poistuu takavasemmalle miettimään. Sen verran pelinaista pitää jokaisessa olla, ettei hätyyttele miestä miettimisvaiheessa. Annetaan olla rauhassa pari viikkoa. Jos mies ei ota yhteyttä, järjestetään tapaaminen sattumalta. Ja sitten ei sanaakaan siitä, miksi mies ei ole pitänyt yhteyttä. Hymyillään vain: "Ai, kun oli kiva nähdä." Jätetään mies pohtimaan kohtaamista ja odotellaan. Kyllä pitäisi kalan käydä pyydykseen (nim. kokemusta on).

    Äänestä

  • Naisnainen kirjoitti:

    Tässä on oikea vastaus (useimmiten) miehen hiljaisuuteen. Jos juttu alkaa tuntua vakavammalta (tuntuihan se alkuperäisestä viestin kirjoittajastakin), mies poistuu takavasemmalle miettimään. Sen verran pelinaista pitää jokaisessa olla, ettei hätyyttele miestä miettimisvaiheessa. Annetaan olla rauhassa pari viikkoa. Jos mies ei ota yhteyttä, järjestetään tapaaminen sattumalta. Ja sitten ei sanaakaan siitä, miksi mies ei ole pitänyt yhteyttä. Hymyillään vain: "Ai, kun oli kiva nähdä." Jätetään mies pohtimaan kohtaamista ja odotellaan. Kyllä pitäisi kalan käydä pyydykseen (nim. kokemusta on).

    mä en tällasii jaksa. jos mies on kiinnostunut niin näyttäköön sen. mä en pelaa pelejä enkä jaksa jossitella jaaritella ja odotella. nopeat elävät.

    Äänestä

yx vaihtoehto voi olla meidän tapaus.... Sain mieheni kännykän luettuani selville, että on suomi24:sta naisen bongannu ja treffannutkin.... Ilmoitin että joko se loppuu tai me lopetamme....
Tiedä häntä, mutta kuspäitä ovat kaikki tyynni.

Äänestä
  • taas. Vaikka kuinka vituttais niin ei kaikki miehet oo tollaisia eikä kuspäitä! Tai sitte pitää sanoo samaa myös naisista, miltäs sellanen tuntuis?

    Äänestä

niimpä. Ehkä se on siellä miesten putkiaivoissa joku häiriö kun ei tajuta tälläistäkään yksinkertaista asiaa. Mulle on käynyt juuri noin ja se todellakin sattuu. Kun uskotellaan kaiken olevan hyvin, sitten ei voi edes soittaa ja taas kaikki on hyvin. sitten ei taas kuulu mitään, kunnes saadaan sanottua ettei enää kiinnosta. Olisi kai niin paljon helpompi olla koskaan rakastumatta.

Äänestä
  • No, jos joku nainen on tehnyt saman hänelle, niin hän toimii samalla tavalla, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Se on vähän niin kuin ketjureaktio. Aika tylsää kaikille vai mitä?

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    No, jos joku nainen on tehnyt saman hänelle, niin hän toimii samalla tavalla, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Se on vähän niin kuin ketjureaktio. Aika tylsää kaikille vai mitä?

    ei ole tehnyt kun minä olin sen ensimmäinen vakava suhde

    Äänestä

  • minä tiedän kirjoitti:

    ei ole tehnyt kun minä olin sen ensimmäinen vakava suhde

    Riippuu kenestä on kyse.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Riippuu kenestä on kyse.

    minun entisestä poikaystävästä.

    Äänestä

  • kohtalotoveri/minä tiedän kirjoitti:

    minun entisestä poikaystävästä.

    Vaikka sun tai mun tai hänen.. Tässä nyt voi olla kyse kenenkä poikaystävästä tahansa, exästä, nykyisestä tai tulevasta. Kaikkien poikaystävästä, jotka tilanten tunnistaa tuttuna omakseen.

    Äänestä

  • Vaikka.. kirjoitti:

    Vaikka sun tai mun tai hänen.. Tässä nyt voi olla kyse kenenkä poikaystävästä tahansa, exästä, nykyisestä tai tulevasta. Kaikkien poikaystävästä, jotka tilanten tunnistaa tuttuna omakseen.

    Yes!

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    No, jos joku nainen on tehnyt saman hänelle, niin hän toimii samalla tavalla, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Se on vähän niin kuin ketjureaktio. Aika tylsää kaikille vai mitä?

    Mua niinku myös varmaan muita miehiä on edellisessä suhteessa sattunu jokin.Voi olla jotain pettämis teerenpeliä ollu tai jotain hyvin vaikeita salaisia asioita sisällä itsessään josta ei pysty kertomaan naiselle.Ja toisinaan jos haavat on vielä avoinna on ainakin mulla ollu semmonen "paniikki nappi".Eli jos siinä uudessa mimmissä jokin piirre tai lause jonka se on sanonu on käynnistäny miehessä semmosen ajatuspolun ,että viimekski ku se alko näistä asioista puhumaan ni sit se petti.Elikkä kun tietyt "ennus merkit" käy toteen ottaa mies jalat alleen.Ikäväkyllä ne asiat on aina niin arkoja ettei niitä voi huonosti tuntemalle naiselle pajattaa.Tämä selitys toimii ainakin mun kohalla.4-ever lone?

    Äänestä

  • romurakas kirjoitti:

    Mua niinku myös varmaan muita miehiä on edellisessä suhteessa sattunu jokin.Voi olla jotain pettämis teerenpeliä ollu tai jotain hyvin vaikeita salaisia asioita sisällä itsessään josta ei pysty kertomaan naiselle.Ja toisinaan jos haavat on vielä avoinna on ainakin mulla ollu semmonen "paniikki nappi".Eli jos siinä uudessa mimmissä jokin piirre tai lause jonka se on sanonu on käynnistäny miehessä semmosen ajatuspolun ,että viimekski ku se alko näistä asioista puhumaan ni sit se petti.Elikkä kun tietyt "ennus merkit" käy toteen ottaa mies jalat alleen.Ikäväkyllä ne asiat on aina niin arkoja ettei niitä voi huonosti tuntemalle naiselle pajattaa.Tämä selitys toimii ainakin mun kohalla.4-ever lone?

    voihan se olla tuokin syy joillakin, ainakin tuossa olisi hyvä syy siihen miksi eräs mies lakkasi pari kuukautta sitten ilmoittamasta itsestään.. olen pari kertaa yrittäny ottaa yhteyttä mutta tullut siihen tulokseen että antaa sitten olla, vaikka tiedän etten pääse siitä miehestä vielä pitkään aikaan tai tuskin koskaan yli.
    olen tämän pari kuukautta pyrkinyt aiheuttamaan(ja aiheuttanutkin) sokeasti muille, syyttömille miehille samanlaista pahaa oloa kuin minullakin on. mutta siitä tulee itselleen vaan entistä huonompi olo ja nyt tämä sinun tekstisi ja deedee:n teksti sai minut pohtimaan nykyistä tilannettani ja päätin että annan nyt kaikkien vaan olla. täytyy yrittää toivoa että olisi jokaiselle joku kunnollinen mies, joka sellaista kaipaa. nykyaika vaan tuntuu olevan toista mieltä.. tuli aika valitus mutta nämä nyt vaan tuli mieleen ja piti saada johonkin purettua..

    Äänestä

Niin no, mä ainakin
aloin harrastamaan itheäni
10 ja 20 vuotta vanhempia naisia,
vaan sen takia, että
niille voi aina sanoa
kaiken suoraa,
jos haluut tuloksia, tee näin:

a)Kuva
b)pillua
c)homma valmis.

Typerää, mutta noin mies toimii =/

Kukaan ei haluu odottaa
ja on kamala odottaa jotain
sellaista mihin pettyy,
heti vaan täydellä kaasulla, ja
silleen muo on aina viety =/

Äänestä
  • ..että sä oikein HARRASTAT itteäs 10-20 vuotta vanhempia naisia !!!!

    Ei ihmisiä voi HARRASTAA, eikä ihmisten tunteilla saa pelata oli ne nyt samaa ikää,nuorempia tai vanhempia kun itse on, ja enpäs nyt oikein usko että tolla kaavalla sua 10-20 vuotta vanhempi AIKUINEN nainen suakaan sitten ottaa muuksi kun muutaman kerran panokaveriksi !!!!

    Tuntuu todella kettumoiselle ajatuksena jos itse joutuu jonkun "harrasteeksi", huomatakseen ,että kaavalla pano-ja pois elämästä.....

    Tuskin sitä kaavaa haluat itseesikään käytettäväksi kunhan nyt ensin märät korvantauksesi saat maailman myrskyissä kuivateltua.....jos nyt sitten koskaan saat....!!!

    Äänestä

  • aikuinen nainen kirjoitti:

    ..että sä oikein HARRASTAT itteäs 10-20 vuotta vanhempia naisia !!!!

    Ei ihmisiä voi HARRASTAA, eikä ihmisten tunteilla saa pelata oli ne nyt samaa ikää,nuorempia tai vanhempia kun itse on, ja enpäs nyt oikein usko että tolla kaavalla sua 10-20 vuotta vanhempi AIKUINEN nainen suakaan sitten ottaa muuksi kun muutaman kerran panokaveriksi !!!!

    Tuntuu todella kettumoiselle ajatuksena jos itse joutuu jonkun "harrasteeksi", huomatakseen ,että kaavalla pano-ja pois elämästä.....

    Tuskin sitä kaavaa haluat itseesikään käytettäväksi kunhan nyt ensin märät korvantauksesi saat maailman myrskyissä kuivateltua.....jos nyt sitten koskaan saat....!!!

    Terve =)

    Harrastaa = seurustella.
    Enpä uskonut et kukaan
    täypäinen tuosta olis
    ottanut nokiinsa,
    no se nää murteet
    tekevät kielimuurin =)

    Joo no sinäänsä on
    nyt turha kirjoittaa
    tästä se enempää,
    kun olet jo väärinkäsittänyt,
    mutta joo en oo
    koskaan kenekään tunteilla
    leikkinyt =)
    Ja sun uskoas en tarvi
    seurusteluun tai mihinkään..onneksi =)

    Joo no nuo suhteet näihin
    aikuisiin naisiin,
    jotka suo vanhempia ovat,
    hmm..ovat vähän pidempiä,
    kuin yhdenkahden kerran panot =)
    Mutta ei sekään sulle kuulu
    sen enempää.

    Joku on suo loukannut,
    sen on selvä,
    ja oon pahoillani,
    että niin on käynyt =(

    Tosin tässä aikuisten
    maailmassa,
    missä minä elän,
    niin tuo ikä tulee lähinnä
    eletyn elämän mukaan
    ei iän, mutta tuo nyt
    on näkemysero =/

    Joo no kuten sanoin,
    tuo harrasteen käsitit väärin =)
    Mutta joo,
    oon pahoillani,
    että otit siitä herneen nenään,
    vaikkakaan en ymmärrä
    kuinka se sinuun liittyi
    ja minun niskaani kaatui =)

    Mutta ei se mitään
    toimin mielelläni jäteäpärinä ja
    voin kantaa vastuuta
    myös muitten
    ihmisten sikailuista =/

    Ah ja loukkaus perään =))) Tässä näet,
    että vähän on ainakin
    vielä on käytöstapojen
    kanssa aikuiseksi kasvamista =)

    Noh kuten tiedät
    loukkaus häpäisee vain sen
    lausujaa ja en tiedä missä
    pumpulissa elät,
    mutta tosiaan mun
    maailmankuvani on toisenlainen,
    oli korvataustat
    kuinka märät tahansa =)

    Noh parempaa jatkoa / elämää sulle =)
    Aikuinen nainen,
    joka näinkin säädyttömään
    ja verbaalisesti köyhään
    ulkoasuun kykenet ;)

    En nyt kuitenkaan alennu tasollesi =)

    Koitahan pärjätä ;)

    Äänestä

  • aikuinen nainen kirjoitti:

    ..että sä oikein HARRASTAT itteäs 10-20 vuotta vanhempia naisia !!!!

    Ei ihmisiä voi HARRASTAA, eikä ihmisten tunteilla saa pelata oli ne nyt samaa ikää,nuorempia tai vanhempia kun itse on, ja enpäs nyt oikein usko että tolla kaavalla sua 10-20 vuotta vanhempi AIKUINEN nainen suakaan sitten ottaa muuksi kun muutaman kerran panokaveriksi !!!!

    Tuntuu todella kettumoiselle ajatuksena jos itse joutuu jonkun "harrasteeksi", huomatakseen ,että kaavalla pano-ja pois elämästä.....

    Tuskin sitä kaavaa haluat itseesikään käytettäväksi kunhan nyt ensin märät korvantauksesi saat maailman myrskyissä kuivateltua.....jos nyt sitten koskaan saat....!!!

    Terve vielä =)

    Oliskohan tuo mies ongelmasi
    ratkasu noissa skitsoissa =)
    Ja tuollaisten säädyttömyyksien
    viljelyssä??

    Luin taas ton alukuperäsen
    meinaan, ja eläkä
    nyt ota loukkauksena
    tätä kun ei tää sitä oo =))

    Äänestä

teiltä naisilta voisi kysyä ihan samaa pitääkö teille olla ihan täydellisiä niitä on tosi harvassa meitä miehiä on eri näköisiä kuten teitäkin mutta erinäköiset ei kelpaa mikä teissä ei luota erin laisiin ja näköisiin ihmisiin kysyn vaan

Äänestä
  • Onko täydellistä ihmistä olemassa?
    Itselläni on kaveripoika, jolla naisia pyörii sormien ympärillä, mutta tämä vaan jaksaa valittaa että "Ei oo oikeen sopivaa sattunu kohdalle.. oon niin yksinäinen..ja plaaplaaplaa"

    No joo..Jo te ihmiset etsitte täydellisyyksiä, sellasia ihmisiä joihin ette koskaan kyllästy ja jotka ovat täydellisiä ulkonäöllisesti, käytöksensä ja seksitaitojensa puolelta, niin ei mikään ihme oo, jos ette semmosta ihmistä löydä.

    Tiedän itse kokemuksesta, että tutustumis/ihastumisjutuissa pettyy monesti, mutta jos alottaa ajattelemaan että "Kaikki nuo on samanlaisia ja plaaplaaplaa.." Niin tuskin koskaan tulee tapaamaankaan sellasta ihmistä, jonka kanssa todella synkkaa.

    Eli siis..Vaikka tapaisitten jonku mukavan tyypin, jonka kans eka synkkaa, sitten ei synkkaakaan, ja vaikka näin kävis monesti, niin ei oo kannattavaa aatella että "kaikki on tommosia" KATSE VAAN TULEVAISUUTEEN. Kaikille meille on joku (useampiakin) ihminen, jonka kanssa hommat luistaa.

    Nimimerkillä: kokemusta löytyy

    Äänestä

Hei itse olen miehenä kokenut saman naisilta, eli olen ollut kiinnostunut ja niin myös hän, mutta sitten yhtäkkiä lopettaa yhteydenpidon, että ei saa yleistää että vain miehet tekevät näin, tai en tiedä, ajatteletko niin...Kyllä se on inhottavaa olla sillain epätietoisuudessa että mikä nyt tuli, kun ainaki vaikutti niin kiinnostuneelta, nii-in, kyllähän sitä voi reilusti sanoa ettei kiinnosta enää...Sitte ainaki tietää ettei tartte arpoa onko toinen enää kiinnostunut...Pelätäänkö sitä liikaa sanoa toiselle, onko helpompaa vain mennä hiljaseks...Itse ainaki sanosin jos ei enää kiinnostas...

Äänestä
  • Kyllä sitä molemmat tekee..
    Eikö sitä sanota että Nopeet syö hitaat!
    Oon sitä mieltä että alussa kannattaa pitää tahtia yllä ja osottaa sille toiselle, että mussa on jotakin, mihin sun kannattaa tutustua paremminkin.
    Monesti kun alussa on vähän niin, että ei oikeen tiiä mitä se toinen haluaa ja sitten se juttu jää vähän avoimeksi.

    Äänestä

  • Tytti kirjoitti:

    Kyllä sitä molemmat tekee..
    Eikö sitä sanota että Nopeet syö hitaat!
    Oon sitä mieltä että alussa kannattaa pitää tahtia yllä ja osottaa sille toiselle, että mussa on jotakin, mihin sun kannattaa tutustua paremminkin.
    Monesti kun alussa on vähän niin, että ei oikeen tiiä mitä se toinen haluaa ja sitten se juttu jää vähän avoimeksi.

    No joo. Kun on riittavan monta kertaa pistanyt itsensa taysilla peliin ja taas toinen on kadonnut, alkaa pessimismi astua kuvaan eika kiinnosta enaa "pelata" taysilla. Se on tunne-elamalle aika rankkaa jos aina tippuu korkealta ja kovaa. Siina alkaa vahitellen optimistinenkin ihmimen suhtautumaan epailevasti jokaista uutta yrittajaa kohtaan, vaikka haluaisikin uskoa ihmisten hyvyyteen. Sitten kun kovettaa kuorensa ja muuttuu tunnekylmaksi, mahdollisuudet tavata yksi niista oikeista huononevat entisestaan.

    Äänestä

  • Varmaan tekee naiset ja miehet mut mä luulen että toi on ehkä enemmän miehinen käyttäytymismalli kuitenkin. Epätietoisuus on kaikista pahinta,kyllä ikävänkin asian kestää; että ei ole enää kiinnostunut, kuin että yrittää arvailla toisen ajatuksia ja toivoo-ehkä turhaan-että tilanne on vain väliaikainen.Olen itse sanonut toiselle että on parempi sanoa suoraan,annan luvan siihen,mutta onko se sitten hienotunteisuutta vai mitä että ei sano juuta eikä jaata, mielestäni se on toisen tunteilla leikkimistä varsinkin kun vielä tietää kuinka paljon toinen välittää.Kyllä miehet osaavat olla tosi kylmiä ja kovia, mutta ehkä ei sittenkään ole vielä liian myöhäistä...

    Äänestä

Jos daami ensin jarruttaa suhteen etenemistä ja sit kun on ITSE päättänyt parin viikon jahkailun jälkeen miten haluaa edetä ja hyökkää päälle kun yleinen syyttäjä niin sinä rauhallisempikin setä saattaa pelästyä ja vetää luukut kiinni....
Ja näkemyksensä esittänyt henkilö puhui että kun aina kaikki on samalla tyylillä... Voisiko jotain selityksen poikasta löytyä jopa peilin äärestä...

Äänestä

Tuttua juttua on; mulle kävi AIVAN TARKALLEE JUST NOI täs vuoden alus. Joulukuus tuli tutustuttuu yhteen tyyppiin, joka sit omast alotteest haki mut käsiinsä pari päivää myöhemmi vaik ekal tapaamisel ei ollu vaihdettu yhteystietoi eikä ollu puhuttu mitää yhtäkkisen uuden tuttavuuden jatkamisest. Olin tosi yllättyny; tyyppi käyttäytyi melkei vähä piirittelevästi. No,sen käytös imarteli mua ja suostuin tapaileen pari kertaa. Oli ihan mukavaa, sit joululoma alkoiki. Treffien myötä olin ite alkanu kiinnostuu ku esim. kiinnostus sillo ensitapaamisel oli ollu totaalisesti ykspuolista sen tyypin taholt. Lomal sit ei kuulukaa hänest mitää, ei siis yhtikäs mitää. Vast uudenvuodenaattona tulee pieni 'hyvät uuet vuoet'-tekstari: joo suurkiitos! Ja parasta oli ett sen jälkee ei mitää ja täl kertaa lopullisesti. MIKSI??? (et siis oo yksin

Äänestä

... Ja sitä mä en ymmärrä miten sitä ei ikinä opi?!? Joka kerta lankeaa samaan ansaan, vaikka on itelleen vannonukin ettei enää usko eikä luota ennenkuin on täysin varma...

Täällä sitä tällä hetkelläkin itku silmäkulmassa istutaan, kun ei herralla tunnu aikaa riittävän näkemiseen. Kiitti-moi, sanon mä ja jatkan tästä pää pystyssä eteenpäin... Yrittäen unohtaa ja oppien kovettumaan...

Äänestä

miehet ovat tyhmiä ja naiset älykkäämpiä, mutta miksi naiset ovat tällaisessa tilanteessa tyhmiä ja menevät miesten lankaan???
ja pelinaisia ei ole paljon esim. 10 naisen seasta 2 ovat pelinaisia, mutta 10 miehen seasta 2 ovat hyviä miehiä ja muut pelimiehiä ja kaikki mitä naisille sattuu niin on miesten syy ja kaikki on miehessä kiinni:D
mun teoria ja aika hyvä...hahahahahahahahahahhahahahah.....miettikää ja keräkää aivonne päähänne....akkakaak

Äänestä
  • MIEHET EI USKALLA OTTAA VASTUUTA.
    PELKÄÄVÄT VASTUUN OTTAMISTA.
    SE ON TÄTÄ NYKY PÄIVÄÄ.

    Äänestä

  • Naiset ovat minunkin mielestä useimmiten älykkäämpiä kuin miehet (en kuitenkaan yleistä), mutta aina naiset eivät osaa käyttää älykkyyttään vaan elävät enemmän tunteen kautta. Se on vapauttavaa ettei aina mieti järjen kautta asioita, mutta jos virheen tekee niin se sattuu sitten kahta kauheemmin.. Kuten moni täällä on kertonut.

    Jos haluu olla pelimies/nainen täytyy ajatella ensin järjen kautta. Tunteella ajatteleminen ei siinä toimi. Satuttaa vain itsensä.

    Äänestä

Rasittaa tommonen yleistäminen..... Ei oo tullu mieleen sitten, että vika oiskin sussa... Jos vaikkaa oot sanonu jotain pahaa tai käyttäytyny muuten typerästi... Mut älä sano että "kaikki miehet" koska kaikki ei todellakaan oo semmosia...

Äänestä

Nyt saatte ainakin tehtyä musta jonkin näköisen kusipään, mut ei kai sen väliä.

Lukeudun itse kyseiseen kastiin. On ihana tavata uusia ihmisiä, ihastua ja huomata että se toinen on ihastunut kans. Siinä vaiheessa en todellakaan ole koskaan ajatellut, että kohta tää on ohi ja on hienoa, kun saa rikkoa toisen ihmisen. (en tosin sen jälkeenkään) Jotenkin itselläni AINA asiat ovat vain menneet siihen (yhtä poikkeusta lukuunottamatta), että naiset rakastuvat aivan liian nopeasti. Mihin oikeassa elämässä on niin hiton kiire? Miks täytyy rakastaa ensimmäisen päivän jälkeen? Sitä kautta alkaa ahdistus nousemaan pintaan ja on pakko jollain tavalla saada itsensä irti siitä paikasta ja tunteesta.

Helpointa se on oikeesti jättää kaikki taakseen ja unohtaa mennyt. Toiselle osapuolelle se ei totisesti ole mikään kiva asia, sen tiedän.

Onko se sitten vain omaan heikkouttani, en tiedä. Kuitenkin olen huomannut itsessäni, että vaikka mulla olis kaikki hyvin, on jokin huonosti. Ajatus täydellisestä omistautuneisuudesta iskee heti jarrut päälle. Miksi? Odotan kokoajan parempaa naista rinnalleni kulkemaan ja sekään ei ole helppoa.

Nyt sit olen itse joutunut kertaalleen saman käsittelyn kohteeksi naisen puolesta. Menin ja ihastuin päätä pahkaa, mutta kaikki olikin vain leikkiä. Jälkikäteen naurattaa oma typeryys, mutta se oli ihan oikein.

Kuitenkaan en varmaankaan mitään oppinu. Jatkan mulle sen täydellisen jumalattaren etsimistä vaikka lopun ikäni. Kyllä se sieltä joskus vastaan kävelee. Unelma mulla on löytää joskus joku jota oikeesti rakastaa, vaikeinta siinä on vain tyytyä siihen mitä saa eikä aina kurottaa korkeammalle.

Äänestä
  • Itsekin ihmettelen miten nopeasti rakastutaan: kaks viikkoa yhdessä ja "umpirakastunut" seurustelukumppaniin. Itse en pysty sanomaan kuukaudenkaan jälkeen että olen rakastunut, koska rakastaminen vaatii jo (ainakin omalla kohdallani) miehen tuntemista todella hyvin, ja kuukausi on kuitenkin melko lyhyt aika oppia tuntemaan kenenkään ajatusmaailmaa.

    Ja et ole ainoa joka ahdistuu tiivistä yhdessäolosta, etenkin jos seurustelun alkuaikana kaikki vapaa-aika pitää olla yhdessä. Siitä tulee kuristava tunne mistä haluaa äkkiä eroon. Olen aika itsenäinen, ja vaikka ihastumisen tunne on mahtava ja on ihanaa olla yhdessä oman kullan kanssa, on oma aika todella tärkeää minulle. Huono puoli asiassa on se, kun yrität selittää asiaa suhteen toiselle osapuolelle. Miehet ei aina ymmärrä, että haluaa säilyttää "omankin elämän" vaikka seurustellaan.

    Mutta eiköhän Se Oikea joskus kävele vastaan...ainaki toivottavasti... =)

    Äänestä

  • Kumpa se olisi niin helppoa. Rinssi valkealla ratsulla tulisi ja tietäsi minun olevan hänen jumalattarensa. Löytyisi paikka jossa olisi sopivaa käyttää sanaa "rakkaus" (vinkki.)

    Sinulle on helppoa jättää kaikki taakse ja unohtaa mennyt. Oikeastikko?
    Minulle puolestani lienee turhan helppoa tyytyä siihen mitä saa ja olla kurottamatta..
    Enkä tiedä onko se aikuisten oikeesti.

    Tuntuu niinkuin näissä asioissa olisi ihmisillä (ainakin minulla ja hänellä joka toimi kuten sinä) jotkut värilliset aurinkolasit jotka estävät näkemästä selkeästi ja tajuamasta asioita.
    Minulla kai ruusun punaiset, joiden takaa katsottuna tulee liian nopeasti ihastuttua ja hänellä kyynisen siniset tai.. mustavalkoiset joilla hän näkee asiat liian yksiselitteisesti
    -> "Tuo suunittelee tulevaisuutta, se on valmis järjestelemään asioita.. se on rakastunu ja se haluaa täyttä omistautumista.."

    Minulla on väärin ymmärretty olo. Miksei asiosta voi puhua? Ja jos puhuu niin ymmärretään väärin..

    Ehkäpä se on vain sitten niin selkeää kun se valkea ratsu karauttaa elämääni. Kumpa se rinssi riisuisi aurinkolasimme, että näkisimme värit oikein.

    Yksinäistä on odotella.

    Äänestä

  • kalat (f) kirjoitti:

    Itsekin ihmettelen miten nopeasti rakastutaan: kaks viikkoa yhdessä ja "umpirakastunut" seurustelukumppaniin. Itse en pysty sanomaan kuukaudenkaan jälkeen että olen rakastunut, koska rakastaminen vaatii jo (ainakin omalla kohdallani) miehen tuntemista todella hyvin, ja kuukausi on kuitenkin melko lyhyt aika oppia tuntemaan kenenkään ajatusmaailmaa.

    Ja et ole ainoa joka ahdistuu tiivistä yhdessäolosta, etenkin jos seurustelun alkuaikana kaikki vapaa-aika pitää olla yhdessä. Siitä tulee kuristava tunne mistä haluaa äkkiä eroon. Olen aika itsenäinen, ja vaikka ihastumisen tunne on mahtava ja on ihanaa olla yhdessä oman kullan kanssa, on oma aika todella tärkeää minulle. Huono puoli asiassa on se, kun yrität selittää asiaa suhteen toiselle osapuolelle. Miehet ei aina ymmärrä, että haluaa säilyttää "omankin elämän" vaikka seurustellaan.

    Mutta eiköhän Se Oikea joskus kävele vastaan...ainaki toivottavasti... =)

    Kuinka voitkaan ajatella samoin? Tosin ei se mikään niin yllätys kuitenkaan ole, onhan meitä kuitenkin niin paljon täällä. Hoiroskooppisikin taitaa sen kertoa;)

    Well toivon että löydät sen jonkin jota etsit. Itsekään en ole vielä kirvestä järveen heittäny. Tiedän kuitenkin miltä tuntuu, kun jossain joku tuntuu. Mutta hätäilemällä ei todellakaan kukaan saa suhteeseen mitään muuta, kuin ahdistuksen aikaan.

    Osaisitko kertoa mulle miks välillä tuntuu että ihmiset pakottamalla haluaa rakastuu? Toisaalta samalla koittavat saada sen toisenkin ihmisen siihen mukaan. Kertoisitko oikeesti?

    Se mitä kirjoitat itsenäisyydestä on tasan sitä mitä toivoisin aikuismaiselta suhteelta. Kyllä se kulta beibe oikeesti jaksaa odottaa, vaikka ei ihan joka hetki kaikkialla yhdessä liikuttaisikaan. Samoin ihmettelen miehiä jotka jämähtää kii samantien eikä voida enää kamujenkaan kaa mennä mihinkään, jos ei ensin kysytä lupaa tai muuta sellaista. Nostaa verenpainetta moinen.

    Äänestä

  • liian töhö jumalattareksi kirjoitti:

    Kumpa se olisi niin helppoa. Rinssi valkealla ratsulla tulisi ja tietäsi minun olevan hänen jumalattarensa. Löytyisi paikka jossa olisi sopivaa käyttää sanaa "rakkaus" (vinkki.)

    Sinulle on helppoa jättää kaikki taakse ja unohtaa mennyt. Oikeastikko?
    Minulle puolestani lienee turhan helppoa tyytyä siihen mitä saa ja olla kurottamatta..
    Enkä tiedä onko se aikuisten oikeesti.

    Tuntuu niinkuin näissä asioissa olisi ihmisillä (ainakin minulla ja hänellä joka toimi kuten sinä) jotkut värilliset aurinkolasit jotka estävät näkemästä selkeästi ja tajuamasta asioita.
    Minulla kai ruusun punaiset, joiden takaa katsottuna tulee liian nopeasti ihastuttua ja hänellä kyynisen siniset tai.. mustavalkoiset joilla hän näkee asiat liian yksiselitteisesti
    -> "Tuo suunittelee tulevaisuutta, se on valmis järjestelemään asioita.. se on rakastunu ja se haluaa täyttä omistautumista.."

    Minulla on väärin ymmärretty olo. Miksei asiosta voi puhua? Ja jos puhuu niin ymmärretään väärin..

    Ehkäpä se on vain sitten niin selkeää kun se valkea ratsu karauttaa elämääni. Kumpa se rinssi riisuisi aurinkolasimme, että näkisimme värit oikein.

    Yksinäistä on odotella.

    Kirjoitit että onko minulle helppoa unohtaa mennyt?

    Täytyy myöntää että ihmisten minua paskasti kohdellessa tai muuten vain ahdistuksen minulle aiheuttaneet eivät saa minulta montaa ajatusta, kun käännän pään ja jatkan matkaa. ei se ole niin yksinkertaista aina, mutta en tahdo kiusata itseäni liikaa älyttömillä ajatuksilla. Toisaalta kusipääkään ei ole kiva olla, mutta aina sä satutat jotain, vaikka et sitä tarkoitakaan.

    Niistä aurinkolaseista mä en oikeesti tiedä mitään, mutta kuinka voit sanoa aivan tuntemattomalle ihmiselle että rakastat sitä? Ihastuminen ja rakkaus kulkee ainakin mun elämässä ihan eri rataa. Ihastun tulisesti ihaniin ihmisiin, mutta ei se tarkoita rakkautta. Ihastuminen on kuin huume. Se hyvä olo tekee jätti hyvää koko kehossa, mutta siitä pääsee pian poiskin. (sen ihmisen tai itsensä avustuksella)
    Rakkauteen taas vaaditaan jotain muutakin, kuin hyvänolon tunne. Rakkauteen itse ainakin vajoan hitaasti annan ajan kulua ja toivon että se toinen ihminen siinä vieressä tekisi samoin. Kun on kaksi aikuista ihmistä liikkeellä, niin mihin on kiire? Kyllä sen rakkauden tunteen toteamiseen menee aikaa kuitenkin. Meistä niin moni kuitenkin osaa sen muutaman viikon olla herra ja neiti täydellisyys. Ei tarvitse olla kovinkaan ihmistietoinen, huomatessaan mitä se toinen ihminen haluaisi sinun tekevän. Pari ihanaa sanaa tai elettä tekee sitten sen, mitä ei haluaisi kuulla. Tosin jos haluaa olla ilkeä, on sitä kautta helppo kerätä "voittopisteitä".

    Kyllä se prinssi vielä sinunkin elämään saapuu. Sehän voi kuitenkin olla lähempänä kuin kuvitteletkaan. Koita muistaa ajatus tämä: "Älä missään vaiheessa tunnusta olevasi heikompi kuin se toinen. Olet häviöllä heti, jos näytät korttisi liian aikaisin. Anna ajan kulua ja tee omat ratkaisusi. Rakkaus on peli jossa voi voittaa tai niin useasti myös hävitä. Se miten itsesi ilmaiset antaa sinulle joko voitto kortit tai sitten ne hivenen huonommat."

    Mä oon huomannu itsessäni ikävän puolen. Sen Miehen sisälläni joka ahdistuu jos kokee ettei voi antaa sitä mitä se toinen haluis. Miks edelleen on kiire sanoa ne sanat? Rakkaus kuluu jos sitä käytetään väärin. Mä tahtoisin sanoa ne sanat jollekkin vielä elämässäni. Jollekkin sellaiselle jolla on aikaa ensin tutustua, ihastua ja huomata ettei voi tai tahdo elää ilman sitä toista ihmistä.

    Iloa kevääseen myös sinulle! Kyllä se prinssi sieltä saapuu. Vaihda itse lasien väriä, niin huomaatkin prinssin ensin ihastuvan sinuun ja voit olla onnellinen.

    Äänestä

  • Vastaan tähän viestiin näin avioeron kokeneena, ettei valitettavasti ole täydellistä ihmistä. Ei miehiä, eikä naisia. Joku viisas on joskus sanonut: on vain ihmisiä täynnä virheitä. Jos hyväksymme ne, on myös toivoa.
    Tällä hetkellä "hengailen" erään miehen kanssa, josta tiedän ettei tästä tule mitään vakavampaa. En painosta häntä, eikä hänkään edes oleta minun haluavan jotain enemmän. Tämä hetki riittää. Ehkä tämä on vain ajankulua molemmille, vaikka onkin aika julmasti sanottu.
    Se Herra Oikea tulee aikanaan, kyyniseksi en vielä rupea. Lapsellista uskoa Rakkauteen vielä siltikin riittää.

    Äänestä

Jotenkin oli kuin minun elämästäni otettua n. 3-6 vuotta sitten jolloin vielä sinkkuna vaikutin.
Minulla oli hyviä ja orastavia suhteita useita vähän tuolla kaavalla. Kommentteja mm. et voi olla ainoa nainen jonka kanssa tuntuu näin hyvältä ja sitten miehellä testiä useiden vuosien ajan sen jälkeen: avioliittoa ja lapsia. Nyt sitten takaisin vonkaamassa kun olin ollut niin IHANA. Toinen mies vähän samalainen: meidän välinen maantieteellinen matka oli hänen mielestään niin pitkä että piti laittaa bänät ja nyt sitten on aviossa naisen kanssa jonka löysi lähempää ja heillä ei ole mitään yhteistä enää. Ja arvatkaapa kenen luokse hinku. Sanoin jo aikoinaan n. 4 v. sitten hänelle kun olimme yhdessä että mielummin näkee harvemmin ja mukavaa kuin joka päivä vain sen tähden että on joku. Mutta kai se on aina kantapään kautta. Kolmaskin mies menneisyydestä on ilmaantunut ja kaipailee tosissaan minua harmitellen omaa tyhmyyttään... Seksikään ei ole muiden kanssa tuntunut siltä kuin meillä. Kyllä sitä sietääkin kaipailla :O)
Tsemppiä sinulle, kyllä löydät vielä sen oikean joka arvostaa sinua eikä pelkää vahvoja tunteita. Mutta onhan ollut sinullakin kellä harjoitella ja sitten todella arvostaa OIKEAA MIESTÄ kaikkien pikkupoikien jälkeen:O)

Äänestä
  • olen samaa mieltä sun kanssa, sieltähän ne aina tulee vonkaamaan takas, sitte kun huomaavat mitä on menettäny! :)
    Itse en ois voinut ihmetellä ja murehtia enempää, kun kotipaikkakunnallani noin 4-5jätkää teki mulle juur noin kuin pettyneellekin. sitten mä muutin vihdoin pois, ja nyt: voin sanoa että menee hyvin. Löysin hyvän miehen lähempää kun uskoinkaan ja taloudellisesti menee hyvin. ETTÄ niitä KAIKKIA jätkiä harmitti kun kyselivät multa kotipuolessa kuulumisia. Alkoi meinaan puhelin pirisemään uudelleen. "Anteeks kun sillon tapahtu silleen ja plaaplaa.." nyt kyllä kiinostas puida asioita, mutta miten oli sillon kun minä niitä penäsin. Eipä ollu mitään sanottavaa kuin syvä hiljaisuus:)
    Usko mua pettynyt, vielä sä saat NÄYTTÄÄ NIILLE, ja parhaiten nauraa se joka viimeksi nauraa:)

    Äänestä

syy siihen on siinä että niinkauan kuin jaksaa kuunnella niitä tyhmiä juttuja niin saa persettä, sitten kun se kipukynnys ylittyy, eli jauhaminen käy sietämättömäksi, niin siirrytään seuraavaan jonka jankutus alkaa vasta parin viikon päästä jne....

Äänestä
  • Niin on mullekin käyny ku on 2-3 pillua saamaan aikaan kierrossa et joutuu hyllyttämään jonkun.

    Äänestä

  • PELIMIES kirjoitti:

    Niin on mullekin käyny ku on 2-3 pillua saamaan aikaan kierrossa et joutuu hyllyttämään jonkun.

    Tää oli "särkyneitten sydänten"-osasto eikä mikään sukupuolitautipoliklinikka, jatka sinä pelimies vain sarallasi, mekin opimme sinulta juuri jotain *miehistä*.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Tää oli "särkyneitten sydänten"-osasto eikä mikään sukupuolitautipoliklinikka, jatka sinä pelimies vain sarallasi, mekin opimme sinulta juuri jotain *miehistä*.

    Mä oon marttyyri, toi on hyvä. Pidä toi linja....

    Äänestä

  • PELIMIES kirjoitti:

    Niin on mullekin käyny ku on 2-3 pillua saamaan aikaan kierrossa et joutuu hyllyttämään jonkun.

    Näistä pojan klopeista toivon mukaan ei yxkää kävele mun etee... Ja sit viel ihmettelette mix eukot on pihtareita........Ja nää poijjaat vois kuolla sukupuuttoon mun puolesta...!!!!!!!

    Äänestä

Niin no yleensä kestää vähä aikaa kun toisesta selviää totuus. Joskus kaksi viikkoa joskus kaksi kuukautta... Minua ainakin miehenä vituttaa kun tyttö on tyyppiä " minulla on ex,ex,ex,ex... Kunnollisia tyttöjä on vaikeaa löytää nykyään. Menee vähä toivo tässä. En ainakaan itse ihmettele kun pistän yleensä välit poikki keinolla tai toisella, jonkin ajan kuluttua.

Äänestä

Mut aina jätetään, oikein teette, eivät ehdi jättään teitä eivätkä vittuileen kun ehditte ensin !

Äänestä

Miehet toimii eri systeemillä: pienestä pitäen niitä opetetaan pitämään suunsa kiinni, kun on kyse tunteista, oman itsensä avaamisesta jollekin toiselle. Ei ne uskalla kertoa miltä tuntuu ja miksi ne käyttäytyy tuolla tavalla, jos joku vielä nauraa päin näköö. Eihän ne osaa olla rehellisiä edes itselleenkään. Vaatii tosi rohkeutta mennä peilin eteen ja tutustua kuvastimesta näkyvään yksilöön. Jotta sillai, kun on lusikalla annettu niin on turha kauhalla pyytää...

Äänestä
  • Ja kuka siitä välittää, "yhdestä pienestä särkyneestä sydämestä"... kun uusia särjettäviä näyttää olevan näköpiirissä, siispä syyttäköön miehet itseään naisten käyttäytymisestä, ei nainekaan kovin montaa kertaa näppejään halua poltaa. Kyllä ne yleensä "kertaharjoittelulla" oppii.

    Äänestä

VASTUUN OTTAMINEN EI KIINNOSTA .
SE ON TÄTÄ NYKYPÄIVÄÄ.
PELÄTÄÄN VASTUUN OTTAMISTA.

Äänestä

Varma keino saada suhde loppumaan oli
ainakin minun kohdallani se,että nainen
alkoi roikkumaan liian tiiviisti.Jos aletaan
seurustelemaan,ei se tarkoita että jatkuvasti roikutaan kaulakkain.Pitää molempien tavata
tuttujaan ja elää muutakin elämää.Harvalla
natsaa heti niin että aletaan siitä pisteestä yhdessä asumaan.Kannattaa myös lyhyen yhdessäolon
jälkeen keskustella mitä kumpikin suhteelta odottaa ja mihin tahtiin edetään.Jos toinen tuntee
että henki loppuu,niin johonkin suuntaan se karkaa,mies tai nainen.

Äänestä

Yritä välttää niitä jotka ovat miljonääri jussin näkösiä, tai niitä: tuntuu kokoajan että kaikki menee liian hyvin. Todistettavasti miehet ovat naisia viisaampia! No miehet tietävät että naisia on erillaisia, mutta naiset luulevat että kaikki miehet ovat samanlaisia...

Äänestä

Me naiset ollaan aika hyviä näyttelemään ja usein kun on joku uusi ihmissuhde aluillaan, emme luota omaan viehätysvoimaamme, vaan otamme roolin, jonka luulemme viehättävän mahd. tulevaa kumppaniamme.Päätämme siis olla jotain muuta! Mutta totuushan tulee väistämättä esille ajan kanssa. Ja silloin miestä viedään, sillä hänhän on ihastunut täysin toiseen tyyppiin kuin mikä olet.Rehellisyys itselleen on myös rehellisyyttä toiselle.LUOTTAKAA HYVÄT NAISET ITSEENNE!!!

Äänestä
  • ...aina alkavat nalkuttaa! onko se joku naisten sisäsyntyinen taipumus vai? suhteen alkuvaiheessa naiset ovat kovinkin mukavan ja rennon oloisia, eivät tunnu olevan ns.takertujia. mutta odotas vaan,pian alkaa nalkutus ja takertuminen. sellaista ei kestä,edes seksin tähden,vaan pian on lähdettävä pois ja lopetettava suhde. Naiset nalkuttavat mm.siitä,ettei muka olla tarpeeksi yhdessä tai klassikko: "sä et ikinä huomioi mua tarpeeksi" aaaarrrggh!

    Äänestä

  • Mies eikä poika kirjoitti:

    ...aina alkavat nalkuttaa! onko se joku naisten sisäsyntyinen taipumus vai? suhteen alkuvaiheessa naiset ovat kovinkin mukavan ja rennon oloisia, eivät tunnu olevan ns.takertujia. mutta odotas vaan,pian alkaa nalkutus ja takertuminen. sellaista ei kestä,edes seksin tähden,vaan pian on lähdettävä pois ja lopetettava suhde. Naiset nalkuttavat mm.siitä,ettei muka olla tarpeeksi yhdessä tai klassikko: "sä et ikinä huomioi mua tarpeeksi" aaaarrrggh!

    Joo , mä 'nalkutin' ettei olla tarpeeks yhdessä kun tavattii about joka toinen viikko kerran. Liikaa tavattu ? Jotkut miehet ei vaan osaa lopettaa suhdetta, jos sen osaisivat tehdä selvästi ja kunnolla ni ei tarvis nalkuttaa.

    Äänestä

  • Mies eikä poika kirjoitti:

    ...aina alkavat nalkuttaa! onko se joku naisten sisäsyntyinen taipumus vai? suhteen alkuvaiheessa naiset ovat kovinkin mukavan ja rennon oloisia, eivät tunnu olevan ns.takertujia. mutta odotas vaan,pian alkaa nalkutus ja takertuminen. sellaista ei kestä,edes seksin tähden,vaan pian on lähdettävä pois ja lopetettava suhde. Naiset nalkuttavat mm.siitä,ettei muka olla tarpeeksi yhdessä tai klassikko: "sä et ikinä huomioi mua tarpeeksi" aaaarrrggh!

    olet avain oikeassa alussa ollaan niin maireeta , mutta annas olla kun on sama osote niin yrittävät määrätä koska nukkuun koska ylös, mitä syöt (nalkutusta)jne... SIIS TÄMÄHÄN ON AIAVN KUIN OLISI ARMEIJJASSA toiseen kertaan MUTTA eroavaisuutena se että KÄSKYTTÄJÄLTÄ VOI PITKÄN "ANOMISEN JÄLKEEN "SAADA...

    Äänestä

Eikös se ole ihan suomalainen "miehinen"tapa hoitaa hankalat tilanteet..mennään siitä mistä aita on matalin ja vastuuta tunteista välittämättä..säälittävää

Äänestä

Naiset vaativat miehiltä niin helvetisti. Samaan aikaan pitäis kunnioittaa tasa-arvoa ja olla johtaja.

Äänestä

Höh, nyt kyllä puhut läpiä päähäsi.. kyllä tosiasia on et muijat lopettaa ensin, vaikka kuinka kertoisi rehellisesti tai ei itsestään.
Tämän voin sanoa kokemuksesta, ihan sama tunne siinä jää ja kysymys MIKSI tai MIHIN loppui kiinnostus.

Äänestä
  • Eiks' naiset ymmärrä että mies etsii kaunista ja nuorta. Ja jos se näkee että tämä ei ole kaunis eikä niin nuori kuin tahtoisi, niin tottakai se nainen pitää jättää.
    Mutta joskus nainen on oikein hyvä seksissä, niin sitten ei ole väliä oliko kauniskaan. Ne seksihommat on mihelle niin tärkeitä, että jos mies näkee ettei tästä naisesta ole minulle kyllin
    hyvä seksinautinto, niin kyllä se kanattaa jättääkin, ettei joutuis naimisiin kylmän naisen kanssa.
    Ennenkuin alatte naiset seurustelun, niin menkää kauppaan ja ostakaa sellaista lääkettä joka panee halut hyrräämään, niin ei mies jätä.

    Äänestä

mulle on käyny sama juttu monta kertaa.. eika ollaan nii nii kimpassa ja sit yhtäkkiä ei ollakkaa..

Äänestä

tapailet vääränlaisia miehiä.

Äänestä
  • ..erilainen? Kerrotko oikeanlaisen miehen tuntomerkkejä? Kaikki haluaisivat varmaan kuulla?

    Äänestä

  • mistähän ihmeestä sellasen "oikeanlaisen" miehen erottaa muuta kuin kokeilemalla ja ottamalla läjäpäin paskaa niskaan..

    Äänestä

Hola Bambina!!
Mua suututtaa vielä enemmän nyt kun luin ton sun tekstin!!Mä oon tosi pahoillani sun puolesta!Mä oon tässä hieman aikaa funtsinu tota ihan samaa juttua:MIKSI??Ei VOI olla niin vaikeeta sanoo REHELLISESTI,mitä haluaa!Mulle on kanssa tehty tollee samalla tavalla jo monta kertaa!Täytyy vaan ajatella,et his los!Arvosta itteäs ja ota VAAN sellanen KUNNOLLINEN jätkä!Sen kyllä sitten tajuaa,kun se osuu kohdalle!!Mulla on noiden "hiljaisuuspelien" jälkeen vähän menny luotto noihin kakslahkeisiin:(!!Mutta täytyy vaan luottaa,että tuolla jossain vaeltaa vielä sellasia AITOJA,REHELLISIÄ JA MUKAVIA miehiä;EI ne VOI KAIKKI olla kusipäisiä!!:)

Äänestä
  • heissan!
    samassa veneessä ollaan, itsekin olen useammankin kerran joutunut 'silent treatment'-jätkien käsittelyyn.. jotenkin niillä tuntuu olevan tarkkaan tehokkuuteen hiottu taito (vai liekö jopa synnynnäinen taito..)vaan väistyä hiljaa takavasemmalle, syystä tai toisesta, selittämättä sanallakaan et mitä tapahtui.. siinäpä sit tosiaan arvailet et oliko vika sussa (ei tietenkään! ;) ), vai onko sattunu jotain, vai et oliko jätkä tunneköyhä pelle.. tollanen tilanne on tosi rasittava, enkä mä ainakaan jaksa hyväksyä niin monen tässäkin foorumissa tarjoamaa selitystä et jätkiä käy ahistamaan kun tyttö takertuu ja/tai nalkuttaa.. ei kaikki tytöt takerru ja/tai nalkuta, se on taas jätkien puolelta sitä karmeeta yleistämistä.. omissa kokemuksissani mä en oo edes kerenny mihinkään takertumis-vaiheeseen (en kyllä muutenkaan kannata sitä käyttäytymismallia..) taikka nalkuttamiseen, vaan kaikki on ollut niinkuin siihenkin asti, kun se surullisenkuuluisa 'hiljaisuus' on jo laskeutunut.. jotenkin sitä vaan kaikessa kyynisyydessäänkin yhä haluaisi uskoa ihmisten hyvään tahtoon ja toisen ihmisen kunnioittamiseen, niin että ei tartteis leikkiä tolla tavalla, sen paremmin miesten kuin naistenkaan.. ja niin epätodennäköiseltä kuin se synkkinä hetkinä tuntuukin, niin kaipa niitä 'hyviksiäkin' tuolla vielä vapaana vaeltelee. täytys vaan osata välttää ne 'pahikset'.. ;)

    Äänestä

Vahingosta viisastuneen voit tietenkin seuraavalle sanoa että sinua loukkaa enemmän se että katoaa kuin kertoo suoraan tai vaikka kirjeitse ettei enää kiinnotsa.

Aurinkoista kevättä vaan kaikille:)

Äänestä

Eipä niitä miehiä oikeen kukaan nainen jaksa aina ymmärtää... ne miehet on vähä sellasia... pietään me naiset yhtä ja hyökätään miehiä vastaan... ;) Tsemppiä kaikille naisille!

Äänestä
  • ilmeinen.Tuolla asenteella ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon,mutta on onneksi naisia ja
    miehiä jotka uskaltavat pettymyksenkin jälkeen
    luottaa ihmiseen.Muista,että se pettäjä itselleen
    hallaa tekee,hukkaa ihmisyytensä.Yleensäkin tuollainen vastakkainasettelu on sairasta.
    Yhdessä täällä on yritettävä niin ihmissuhteissa
    kuin työelämässäkin,ja yritettävä tulla toimeen
    kaikenlaisten tallaajien kanssa.

    Äänestä

  • eräsmies kirjoitti:

    ilmeinen.Tuolla asenteella ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon,mutta on onneksi naisia ja
    miehiä jotka uskaltavat pettymyksenkin jälkeen
    luottaa ihmiseen.Muista,että se pettäjä itselleen
    hallaa tekee,hukkaa ihmisyytensä.Yleensäkin tuollainen vastakkainasettelu on sairasta.
    Yhdessä täällä on yritettävä niin ihmissuhteissa
    kuin työelämässäkin,ja yritettävä tulla toimeen
    kaikenlaisten tallaajien kanssa.

    No joo.. minä nyt vähän vitsinä heitin... Puhuit asiaa.. tosissaan yhessähän se on täällä tultava
    toimeen kaikkien kanssa, pettymykset kuuluu elämään ja ne voi jopa vahvistaa jos osaa ottaa ne oikein..

    Äänestä

Itse menetän mielenkiinnon melkein aina kun nainen antaa seksiä ekan kerran. Mutta jos nainen pihtaa viikko tolkulla ja kauemminkin niin ne jotka vain etsivät uutta kaatoa kyllä katoavat.

Äänestä

niinno mulle on käynyt aina noin paitsi tällä kertaa oon onnellisena yhes yhen ihmisen kaa :)

Äänestä

joo mullekkin kävi juuri tuo sama juttu pari viikkoo sitten.. paitsi että nykyään tämä kusipää ei voi edes moikata.. kyllä mun kavereita se voi moikata jotka se kusipää oppi tunteen mun kautta moikkaa mutta mun päällekkään ei voi kattoa.. senpäs takia pysytään me tytät sinkkuina niin ei jätkät pääse leikkiin meillä.. !!

Äänestä
  • mistäs päin elli86 on? satunko tietämään tämän tapauksen?

    Äänestä

Ei noista ota selvää pirukaan... Kaikki ne on samallaisia. Ne ottaa ja jättää, ne on vaa miehiä ja niitä pitäs varmaa koittaa ymmärtää...(vaikka ei niitä kyl voi ymmärtää) Tyhmähän se `mies´ on, älä jää perää roikkuu. Eti uus ja haistata sille miehelle pitkät!

Äänestä

Naiset ovat surkeita luusereita. Roolipäällä säällä kuin säällä. Krisse Salminen bimbovaihde ykkösellä on hyvä aloittaa, jatkaa Veronicalla ja lopuksi ollaankin todellinen minä eli Pihtiputaan torimummo ja ihmetellään miksi ei kiinnosta. Sitten voidaankin hakea sympatiaa tyttökavereilta eikä missään nimessä voida puhua miehelle mitään. Ei se mitään ymmärrä se on mies.

Naiset ovat ihania kapistuksia. Niiden seurassa on rentoa olla kahdestaan, mieluummin kuin yksin.
Te naiset pyydätte miehiä huomioimaan teidät paremmin, kertokaa miten? Jos haluatte meidän siivoavan vessan, sanokaa suoraan, älkääkä vihjailko kuinka ilmiselvästi tahansa. Olemme pääasiassa fiksuja ja ymmärrämme suoraa puhetta, mutta pantomiiniesitys saa hymyn esille lätkämatsin erätaolla.
Ja tärkein, kun itket ja kysyn mikä on? Vastaat, ei mikään! Tiedän sinua vaivaavan joku tai jokin, mutta sen selvittäminen on liia vaikeaa ja voi maksaa avoliiton.

Äänestä

MIKSI, voi MIKSI kaikki naiset on samanlaisia??? Ensin ollaan kiinnostuneita, valmiita leikkiin, aina sänkyyn asti, ja annetaan ymmärtää, että ei ole mitään vaatimuksia eikä tarvetta sitoutumiseen. Sitten parin viikon päästä aletaan kumminkin jo kiinnittää kahleita ja ripustautua liian tiukasti kiinni. Onko tuossa tilanteessa enää muuta tehtävissä kuin häipyä vähin äänin? Jos sanoo suoraan, että sorry vain, mutta sitoutuminen ei kiinnosta, niin siitä seuraa yleensä mahdoton show, itkua ja dramatiikkaa... kuka sellaista jaksaa kuunnella?!

Äänestä

Aivan!!Siis mulle on käyny tuolla samalla tavalla liian monta kertaa...tuntuu, et mulle ei vaan "sitä oikeeta"löydy,kliseeltä kun kuulostaakin...Kai nää mun tapaamat POJAT vaan on niin teinejä,et ei ne kauan jaksa yhtä ja samaa naamaa...Mut ihmettelen sit,ku näkee noit 15-kesäsiä rakastavaisia...miten niil kestää...?!?!HELP!!

Äänestä
  • no miehet nyt ovat juuri tuollaisia, itse olen ainakin saanut tarpeekseni!

    Äänestä

No et oo ainoo!!! joka ei ymmärrä...

Äänestä

Harva mies ole kypsä sitoutumaan kovinkaan nuorena, jotkut ei vanhanakaan. Veikkaisin että keskimäärin tuossa 25 ikävuoden kohdalla alkaa rauhottuminen.

Voi toki myös olla että julli ei osaa ottaa rakkautta vastaan, jos ei sitä ole saanut, tms.

Syitä on varmasti monia, turha niitä on arvailla, parhaiten selviää kysymällä "missä mennään?"

Äänestä

Pahan mielen tuottaminen on lienee miesten lempi puuhaa. Olen omalla kohdallani törmännyt aivan samaan ensin ollaan NIINN kiinnostuneita ja sitten hävitään kuin se kuuluisa p***ru sinne saharaan. Edellisen kerran meni hienosti hetken ja sitten kun oltiin vietetty mukavaa aikaa yhdessä niin yht äkkiä hävitään, viikko oli hiljaista ja sit tuli viesti että ei juurikaan kiinnosta enää.. Eli on meitä samaan törmänneitä muitakin. Ei muuta kuin hymyä huuleen ja nenä kohti aurinkoa, ei se aina niin helppoa ole mut kyl se elämä voittaa taas.

Äänestä

Voi vaan syyttää kasvatusta. Nykyisin miehet on niin "passattuja", että se oma napa on se kaikkein tärkein. Eli, kun ei jaksa enää, niin mennään eteenpäin. Toisten tunteista viis veisataan, valitettavasti. Olen myös joskus hermostunut näihin itsekeskeisiin pöllöihin. Onneksi niitä oikeitakin miehiä löytyy.Itse olen jo onnellisesti naimisissa (ollut 14 vuotta). Jos hyviä puolia etsii sun jutussa, niin parempi että miehen luonne selviää heti alkuvaiheessa....
Tsemppiä!

Äänestä

Mulle on käynyt moonta kertaa noin! Mä oon sitä mieltä et sellaset miehet on pelkureita, jotka ei uskalla suoraan puhua suhteen lopettamisesta. Ja ne jotka viel jauhaa potaskaa ja puhuu jostain suunnitelmista on joko hyvin ailahtelevia persoonia tai sitten tunteettomia pelimiehiä.
Tommoisista suhteista tulee tosi turhautuneeks ja vainoharhaiseks uusissa suhteissa, koska pelottaa et käy taas niin.
On hyvä suhteen alussa sopia kumppanin kanssa miten toimitaan jos jompikumpi haluaa ulos suhteesta. Mä tein niin, mut se ei kyl tehonnut.
Miesten psykologian kirjan kirjan hankkiminen voisi olla tarpeen.
Ei kannata jäädä suremaan miehen perään joka noin käyttäytyy.. epäkypsää! Tärkeintä on säilyttää oma itsekunnioitus eikä antaa katkeruuden vallata mieltä. :) Kyl me joku päivä viel löydetään se oikea ja ihana, joka ei tee noin!

Äänestä

mä olen tullut siihen tulokseen et tää ilmiö on vaan suomalaisilla miehillä... menkääpäs naiset keskieurooppaan ja huomatkaa miten jokainen mies avaa teille oven ja pitää teistä huolta, kunnioittaa teitä ihmisinä ja eritoten naisina... en kyllä tiedä onks tää suomessa menny kasvatuksessa vai kulttuurissa vai missä näin pahasti metsään?? mutta sellaista ei ole pakko katsoa, aidan takana ruoho TODELLAKIN on vihreämpää...!

Äänestä
  • tuolla Venäjän puolella on ihania NAISIA.

    Äänestä

Riippuu naisen luonteesta. Yks mun naispuolinen pelkkä kaveri oli lähiviikkoina löytänyt mielestään maailman ihanimman miehen. He oli facebookilla 5päivää parisuhteessa, kunnes nainen ilmoitti seinällään julkisesti kaikille kavereille näin: "Tapasin tän ihanan miehen kun istuin paskalla." Sitten alle vuorokaudessa mies poisti tän naisen kavereistaan. Tää nainen muutenkin julkisesti valittelee facebookilla pahaa oloaan ettei kukaan mies huoli häntä viikkoo pidemmäks. Yritti tää nainen muakin iskee, mutta en oo enempää kiinnostunut hänestä kun kaverina. Ainoastaan hyvän kokoset tisut tällä naisella on joita tekis mieli imee. Mutta kun katson hänen kasvojaan, (YÖRKS) ei tee mieli suudella. Sen jälkeen ei oo enää tehnyt edes hänen tisujaan mieli, kun ilmoitti tän liian perverssin paska yksityis kohan.

Äänestä
  • Tää nainen rupes jo alle 5päivän suhteessa jo höpöttää tälle miehelle että ens kesänä mennää naimisiin. Eli nainen oli miehen mielestä jo liian hätäsesti suunnittelemassa naimisiin menoo. Ei kannata hätäillä HETI naimisiin menosta. Myönnän ettei itsellänikään aina oo ollut hyvää tuurii naisten suhteen. En silti kehtaa julkisesti kaikille kavereille valitella facebookissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kirjoitti:

Mua ärsyttää niin.. MIKSI voi miksi kaikki miehet (tähän asti tapaamani) on kaikki samanlaisia??? Ensin ollaan niin kiinnostuneita, itse tullaan edeltä tutustumaan ja ollaan ihan innoissaan kiinnostuneita ja juttua jatkuu jonkin pari viikkoa ja sit kun mä alan pikku hiljaa aatteleen ett hei tästähän vois jopa tulla jotain, ett tuntuupa mukavalta nuorelta mieheltä ja näin, niin sit: Hiljaisuus. Yhtäkkiä. Ei mitään, ei kuulu ei näy. Viime kerralla ollaan aivan normaalisti, ei mitään vinkkiä siitä ett hei ei kiinnosta, ei vaan ollaan ihan mukavia niinku aina ja annetaan ihan eri kuva ku oikeesti aattelee. Sovitaan tulevasta, suunnitelmia.. Sitten yhtäkkiä ei mitään. Häviää. Sit saa ajatella ett mikä on, onko sattunut jotain, ku yhtäkkiä vain katoaa eikä mitään tietoja. Mitä tää tämmönen on??? MIKSI??? Miksi ei voi suoraan sanoa, rehellisesti, reilusti jos ei kiinnostakaan. Ei se loukkaisi vaan tämä tällainen käytös loukkaa. Miks pitää alkaa pelaan jotain peliä, hiljaisuuspeliä? Mä en tajua. En mä tiä oonko sit ainut jolle näin on käyny.. Mut outoo touhuu. PALJON helpomminkin ja viisaammin ja hienomminkin tilanteen toki vois hoitaa.
Jos tätäkään jaksoi kukaan lukea, niin kiva. Ja MIEHET, älkää vain vaietko, kertokaa reilusti totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu