Pakkoavioliitot

Naisilla on ylipäänsä paljon suurempi tarve avioliittoon kuin miehillä. Nainen haluaa saada varakkaan miehen, joka turvaa naisen taloudellisesti, kustantaa kodin, lasten teot ja kasvatuksen, hankkii ison asunnon, autot molemmille, kesämökin veneineen, maksaa ylipänsä kaikki naisen aiheuttamat menot.

Parilapsisen perheen perustaminen noine mainittuine vermeineen maksaa muutaman miljoona euroa kasvattaa lapset ja elättää perhe parikymmentä vuotta.

Kaiken tuon saavuttaaksen nainen koristautuu ja tekee itsestään haluutavan ja himottavan.
Sopivan miesuhrin löydettyään nainen hoitelee miehen tarpeet sängyssä liiankin kanssa siihen saakka, kun pappi sanoo aamen. Sitten tilanne muuttuu ja suhteesta tulee lähinnä ekonominen. Ninen saa ilman avioehtoa puolet miehen tienaamasta ja perimästä omaisuudesta. Vastineeksi nainen tosin imuroi ja laittaa tiskit pesukoneesee, pesee pyykit toisella koneella ja sitten laittaa kaappiin.

Hyvässä lykyssä avioerossa parinkymmenen vuoden jälkeen nainen kuittaa miljoonapotin.
Siksi miesten ei pitäisi ottaa tuota sänkyhommaa kovin tosissaan ja ihastua sen naisen herkkutattiin.
Muutaman vuoden yhdessäolo kun tahtoo pilata sen seksisuhteen ja mies elää sen jälkeen puutteessa.
Mutta nainen on saavuttanut kaiken saatuaan miehen pyydykseensä.

Siksi ei tarvitsekaan ihmetellä, että entistä enemmän miehet laittavat hynttyynsä yhteen ja perustavat homokodin.

Vai mitä mieltä olette?
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ollut koskaan mitään noista mainitsemistasi haluista joten en tiedä enkä osaa sanoo myöskään kuin yleistä on.

Äänestä

hienolta kuulostaa :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hessu Apunen kirjoitti:

Naisilla on ylipäänsä paljon suurempi tarve avioliittoon kuin miehillä. Nainen haluaa saada varakkaan miehen, joka turvaa naisen taloudellisesti, kustantaa kodin, lasten teot ja kasvatuksen, hankkii ison asunnon, autot molemmille, kesämökin veneineen, maksaa ylipänsä kaikki naisen aiheuttamat menot.

Parilapsisen perheen perustaminen noine mainittuine vermeineen maksaa muutaman miljoona euroa kasvattaa lapset ja elättää perhe parikymmentä vuotta.

Kaiken tuon saavuttaaksen nainen koristautuu ja tekee itsestään haluutavan ja himottavan.
Sopivan miesuhrin löydettyään nainen hoitelee miehen tarpeet sängyssä liiankin kanssa siihen saakka, kun pappi sanoo aamen. Sitten tilanne muuttuu ja suhteesta tulee lähinnä ekonominen. Ninen saa ilman avioehtoa puolet miehen tienaamasta ja perimästä omaisuudesta. Vastineeksi nainen tosin imuroi ja laittaa tiskit pesukoneesee, pesee pyykit toisella koneella ja sitten laittaa kaappiin.

Hyvässä lykyssä avioerossa parinkymmenen vuoden jälkeen nainen kuittaa miljoonapotin.
Siksi miesten ei pitäisi ottaa tuota sänkyhommaa kovin tosissaan ja ihastua sen naisen herkkutattiin.
Muutaman vuoden yhdessäolo kun tahtoo pilata sen seksisuhteen ja mies elää sen jälkeen puutteessa.
Mutta nainen on saavuttanut kaiken saatuaan miehen pyydykseensä.

Siksi ei tarvitsekaan ihmetellä, että entistä enemmän miehet laittavat hynttyynsä yhteen ja perustavat homokodin.

Vai mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu