Elämä

Peltirumpu

metro

Jos jäisin seisomaan aloilleni, enkä astuisi oranssiin kitaan, jonne kaikki laiturilta olivat kadonneet, niin olisin hetken yksin ja ymmärtäisin mitä on eksyminen. En ollut kakarana tasan tolkuissani, kun hyppäsin raiteille ja kävelin kalliossa kuiskaavaan mustaan reikään, koska se kutsui minun nimeäni.

Kuiskauksia

En koskaan huomaa tuijottavani ihmiskasvoja. Tämä teatteri on egoni verho, jonka toisella puolella ei ole minulle mitään. He ovat suhtautumiseni heihin. Annan heille heidän kasvonsa ja luonteensa luovuttamalla heille omani. Ilmeeni luo ilmeitä, ja päinvastoin. Me emme ole monikko, joukko yksilöitä, vaan yhdet ja samat kasvot kallion alla odottamassa samaa.

Aika on ja ei ole

Tunnen ja kuulen, mannerjään työntävän tieltään kiviset harjanteet ja murskaavan ne massansa alle paloiksi. Suunnattomat kylmät leuat jauhavat vuoret soraksi ja hiekaksi. Ja lopulta, kaiken kohinan ja melskeen jälkeen, asuu maan yllä hiljaisuus, kuin esikoitaan varjeleva kevät, ohutsorminen nuoren naisen käsi, kuin eeppinen, kansallispuvussaan puron äärelle ehtinyt paljasjalkainen, siipiään oikova perhonen.

Korento

Miltä se huuli tuntui, kun se oli turvonnut ja vuosi verta sisäänpäin. Syljit lattioille, vihasit maailmaa, sen kasvoja ja egosi verhoja, jotka heiluivat uninäkyinä muista tavoittamattomista ihmisistä. He eivät nähneet sinua. Oli varmaa, että sinua ei ollut. Tuon tunnelin päässä odotti aurinko, oli mantra, jonka luit kallionkylkeen nostetusta mainoksesta, jossa oli ennakoitu tulevaisuutesi, ohjenuora, vaatimus tai säännöstö, jota seurata aina kaukana paistavaan aurinkoon asti.

Raide

Astuin sisään oranssiin soluun ja ymmärsin mikä oli mitokondrio ja sen funktio valottomassa maailmassa. He olivat kerran erillään. Ja kuin hetkessä tässä, he molemmat ymmärsivät olevansa toistensa sisällä - sisäkkäin, kummatkin toistensa kaappaamina, ryöstäminä itselleen omien tarkoitusperiensä takia. He eivät kyselleet. He olivat valossa valoa, korvaamattomia.

(mä sain tajuttomat morkkikset akateemisesta lääkeainekeskustelusta ja näin hirveitä näkyjä Ruoholahden metroasemalla muutama hetki sitten - hymiö)

(voiko ihmisellä olla näin idioottimaisia hymiöitä -Hymiö)
22187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Peukkua vaan sullennii.

Äänestä
  • Siitä onkin jo vähän aikaa vierähtänyt, kun liftailtiin.

    (suhahteleva tienvarsi -hymiö)

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Siitä onkin jo vähän aikaa vierähtänyt, kun liftailtiin.

    (suhahteleva tienvarsi -hymiö)

    21 vuotta :)

    Äänestä

  • kirpela kirjoitti:

    21 vuotta :)

    Mä vedän jonkin rätin päähän ja menen motarin laitaan kumartelemaan niin saan sekä kyytsän että kolehdin.

    (sivistymätön mummo -hymiö)

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Mä vedän jonkin rätin päähän ja menen motarin laitaan kumartelemaan niin saan sekä kyytsän että kolehdin.

    (sivistymätön mummo -hymiö)

    Pöhkö :)

    Äänestä

  • kirpela kirjoitti:

    Pöhkö :)

    Niin. Mä unohdin sen että motarin laidalla saa sakot tai kyttäkyydin seuraavaan liittymään, jos sinne tätinöissään tai angsteissaan menee spiidaan.

    (kokemus -hymiö)

    Ja seon epäterveellistä.Siä voi ajaa joku kaltaiseni.

    Oli muuten ihkua kun tiet on sulat *palasin kyöpelivuorelta*

    Äänestä

  • kirpela kirjoitti:

    Ja seon epäterveellistä.Siä voi ajaa joku kaltaiseni.

    Oli muuten ihkua kun tiet on sulat *palasin kyöpelivuorelta*

    http://www.youtube.com/watch?v=4YuXbxBToKc

    (hymiö hymiöistä)

    Äänestä

Egosentrisyys maailman perii...

Äänestä
  • Mut mä en laittas sille sen yksilötasolla laattaakaan pöydälle, koska yhdelle numerolle kaiken laskeminen on sekä tyhmää että jopa tyhmää.

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Mut mä en laittas sille sen yksilötasolla laattaakaan pöydälle, koska yhdelle numerolle kaiken laskeminen on sekä tyhmää että jopa tyhmää.

    Onhan meillä kuitenkin niitä numeroita 9 ja yksikään niistä ei ole oikeampi tai väärempi.

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Ja näin antirasistina voisin ilmoittaa ylevästi että nämäkin vähät ovat arabialaisia hevosia.

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Ja näin antirasistina voisin ilmoittaa ylevästi että nämäkin vähät ovat arabialaisia hevosia.

    ja eikös mayoilta tullut se nolla?

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    ja eikös mayoilta tullut se nolla?

    Nolla on ollut alkuympyrä - kaikkeus. Nollassa on kaikki eikä se kärsi hävikkiä.

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Nolla on ollut alkuympyrä - kaikkeus. Nollassa on kaikki eikä se kärsi hävikkiä.

    Sieltä kaikki alkaa ja sinne kaikki päättyy. Perfecto...

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Sieltä kaikki alkaa ja sinne kaikki päättyy. Perfecto...

    Molemmat käsitteet ovat turhia. Vallitsee olla -verbi.

    Äänestä

Häivytä itsesi ja ongelmasi. Koskaan et tule saamaan ymmärrystä ja sympatiaa osaksesi lajitovereiltasi. Senkin paskasaapas juntti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tonou kirjoitti:

Peltirumpu

metro

Jos jäisin seisomaan aloilleni, enkä astuisi oranssiin kitaan, jonne kaikki laiturilta olivat kadonneet, niin olisin hetken yksin ja ymmärtäisin mitä on eksyminen. En ollut kakarana tasan tolkuissani, kun hyppäsin raiteille ja kävelin kalliossa kuiskaavaan mustaan reikään, koska se kutsui minun nimeäni.

Kuiskauksia

En koskaan huomaa tuijottavani ihmiskasvoja. Tämä teatteri on egoni verho, jonka toisella puolella ei ole minulle mitään. He ovat suhtautumiseni heihin. Annan heille heidän kasvonsa ja luonteensa luovuttamalla heille omani. Ilmeeni luo ilmeitä, ja päinvastoin. Me emme ole monikko, joukko yksilöitä, vaan yhdet ja samat kasvot kallion alla odottamassa samaa.

Aika on ja ei ole

Tunnen ja kuulen, mannerjään työntävän tieltään kiviset harjanteet ja murskaavan ne massansa alle paloiksi. Suunnattomat kylmät leuat jauhavat vuoret soraksi ja hiekaksi. Ja lopulta, kaiken kohinan ja melskeen jälkeen, asuu maan yllä hiljaisuus, kuin esikoitaan varjeleva kevät, ohutsorminen nuoren naisen käsi, kuin eeppinen, kansallispuvussaan puron äärelle ehtinyt paljasjalkainen, siipiään oikova perhonen.

Korento

Miltä se huuli tuntui, kun se oli turvonnut ja vuosi verta sisäänpäin. Syljit lattioille, vihasit maailmaa, sen kasvoja ja egosi verhoja, jotka heiluivat uninäkyinä muista tavoittamattomista ihmisistä. He eivät nähneet sinua. Oli varmaa, että sinua ei ollut. Tuon tunnelin päässä odotti aurinko, oli mantra, jonka luit kallionkylkeen nostetusta mainoksesta, jossa oli ennakoitu tulevaisuutesi, ohjenuora, vaatimus tai säännöstö, jota seurata aina kaukana paistavaan aurinkoon asti.

Raide

Astuin sisään oranssiin soluun ja ymmärsin mikä oli mitokondrio ja sen funktio valottomassa maailmassa. He olivat kerran erillään. Ja kuin hetkessä tässä, he molemmat ymmärsivät olevansa toistensa sisällä - sisäkkäin, kummatkin toistensa kaappaamina, ryöstäminä itselleen omien tarkoitusperiensä takia. He eivät kyselleet. He olivat valossa valoa, korvaamattomia.

(mä sain tajuttomat morkkikset akateemisesta lääkeainekeskustelusta ja näin hirveitä näkyjä Ruoholahden metroasemalla muutama hetki sitten - hymiö)

(voiko ihmisellä olla näin idioottimaisia hymiöitä -Hymiö)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu