Varmaankin ties kuinka mones aiheeseen liittyvä keskustelu alkamassa, mutta menköön, pahoitteluni jo valmiiksi.
Omalla kohdallani tyttöystävä jätti melkein kahden vuoden seurustelun jälkeen, mikä on minulla vieläkin todella vaikea käsitellä. Sama tyttö jätti nyt toisen kerran, viimeksi 3kkn seurustelun jälkeen. Tämä tyttö oli minulle rehellisesti sanottuna ihan ensimmäinen kunnon seurustelukumppani. Itse kun olin tytön kanssa melkeimpä kuin onnen kukkuloilla, vaikka harmikseni joudun myöntämään, että välillä tuli ajateltua vaihtelun virkistävän, mikä nyt ei kyllä tunnu yhtään hyvältä ratkaisulta. Erosta on kulunut nyt vajaa kuukausi ja tuskaahan tämä vieläkin on... Molemmat olemme vielä 17 vuotiaita, mutta itse pystyin kuvittelemaan meille yhteisen tulevaisuuden.
Tytön kanssa koin kaikkea mahdollista (mukaanlukien sen ensimmäisen kerran), mitä nyt opiskelijaparilta voi odottaakkaan pienessä tuppukylässä. Kaiken yhdessä kokemamme jälkeen on minulle hyvin vaikeaa ajatella, että tulisin vielä olemaan toisen(/toisien?) tyttöjen kanssa... Jokainen asia minkä nään, haistan, kuulen tai tunnen muistuttavat minua ensirakkaudestani. Muistoja on liikaa ja ne sattuvat paljon.
Pidän yhteyttä tyttöön varmasti liikaakin, varmaankin se kannattaisi lopettaa, kun yhteydenpitomme on enimmäkseen sitä, kun onnistun itse valittamaan vain miten paskaa elämäni on. Omat suunnitelmanihan muuttuivat todella paljon, kun hän sanoi, ettei halua jatkaa enää kanssani. Kaikkea mahdollista olin jo siis suunnitellut, kihloihin menemistä, oma asunto jne.
Minulle on sanottu, että pitää vaan jatkaa eteenpäin ja nauttia elämästä, myöhemmin ensimmäistä rakkautta muisteleekin sitten lämmöllä. Itselleni kaikki ylipääsemiset ja elämän nauttimiset ovat kuitenkin vielä niin kaukaa haettua, tahtoisin vaan olla tämän tytön kanssa, enkä kenenkään muun.
Eli tahtoisin kuulla mahdollisimman monen näkökulmia asiasta. Miten te itse olette jatkaneet ensimmäisten ja muiden vakavien suhteiden jälkeen? Mitkä muut asiat auttoivat ylipääsemisessä? Kuinka kauan on mennyt aikaa yrittää pyyhkiä entinen kumppani pois mielestä, mitkä kaikki asiat auttoivat sitä? Olitteko yhteydessä exiinne, vaikuttiko ero hyvällä vai huonolla tavalla omaan elämäänne? Kannattiko "seikkailu"? Mitä muita ajatuksia teille syntyy ensirakkauksista?
Omalla kohdallani tyttöystävä jätti melkein kahden vuoden seurustelun jälkeen, mikä on minulla vieläkin todella vaikea käsitellä. Sama tyttö jätti nyt toisen kerran, viimeksi 3kkn seurustelun jälkeen. Tämä tyttö oli minulle rehellisesti sanottuna ihan ensimmäinen kunnon seurustelukumppani. Itse kun olin tytön kanssa melkeimpä kuin onnen kukkuloilla, vaikka harmikseni joudun myöntämään, että välillä tuli ajateltua vaihtelun virkistävän, mikä nyt ei kyllä tunnu yhtään hyvältä ratkaisulta. Erosta on kulunut nyt vajaa kuukausi ja tuskaahan tämä vieläkin on... Molemmat olemme vielä 17 vuotiaita, mutta itse pystyin kuvittelemaan meille yhteisen tulevaisuuden.
Tytön kanssa koin kaikkea mahdollista (mukaanlukien sen ensimmäisen kerran), mitä nyt opiskelijaparilta voi odottaakkaan pienessä tuppukylässä. Kaiken yhdessä kokemamme jälkeen on minulle hyvin vaikeaa ajatella, että tulisin vielä olemaan toisen(/toisien?) tyttöjen kanssa... Jokainen asia minkä nään, haistan, kuulen tai tunnen muistuttavat minua ensirakkaudestani. Muistoja on liikaa ja ne sattuvat paljon.
Pidän yhteyttä tyttöön varmasti liikaakin, varmaankin se kannattaisi lopettaa, kun yhteydenpitomme on enimmäkseen sitä, kun onnistun itse valittamaan vain miten paskaa elämäni on. Omat suunnitelmanihan muuttuivat todella paljon, kun hän sanoi, ettei halua jatkaa enää kanssani. Kaikkea mahdollista olin jo siis suunnitellut, kihloihin menemistä, oma asunto jne.
Minulle on sanottu, että pitää vaan jatkaa eteenpäin ja nauttia elämästä, myöhemmin ensimmäistä rakkautta muisteleekin sitten lämmöllä. Itselleni kaikki ylipääsemiset ja elämän nauttimiset ovat kuitenkin vielä niin kaukaa haettua, tahtoisin vaan olla tämän tytön kanssa, enkä kenenkään muun.
Eli tahtoisin kuulla mahdollisimman monen näkökulmia asiasta. Miten te itse olette jatkaneet ensimmäisten ja muiden vakavien suhteiden jälkeen? Mitkä muut asiat auttoivat ylipääsemisessä? Kuinka kauan on mennyt aikaa yrittää pyyhkiä entinen kumppani pois mielestä, mitkä kaikki asiat auttoivat sitä? Olitteko yhteydessä exiinne, vaikuttiko ero hyvällä vai huonolla tavalla omaan elämäänne? Kannattiko "seikkailu"? Mitä muita ajatuksia teille syntyy ensirakkauksista?
Vastaukset 22
Vanhimmat
On montakin asiaa, jotka auttavat pääsemään yli suhteen päättymisestä: opiskelu, ystävät, harrastukset...ja aika. Ei sinun tarvitse ensirakkauttasi unohtaa, ymmärrä vain se että jatkossa olette ehkä kavereita, ei muuta.
17 -vuotias on tosi nuori ja koko elämä on edessä. Jätetyksi tuleminen kirpaisee aina, aikusenakin, eikä sitä pidä vähätellä. Ihmisiä tulee ja menee elämässä, toiset jäävät tai ainakin ovat jotenkin merkittäviä tapauksia, toiset eivät. Ota tämänkin tytön tapaaminen ja aika hänen kanssaan rikkautena.
Kevät tulee ja kesäkin kai joskus! Nauti niistä ja nuoruuden vapaudesta, ei 17 -vuotiaana vielä tarvitse miettiä kovin pitkälle yhteistä asuntoa tai muutakaan "vakavaa". Niiden aika on myöhemmin.
kuitenkaan tee samaa virhettä mitä minun nykyinen mieheni. Vielä saa kaivata kun tapahtumasta on vain kuukausi, mutta muista unohda hänet vuosien päästä varsinkin, jos olet uudessa parisuhteessa. Minulla itselläni ei ole kokemusta tuollaisesta ns. riippuvaisesta rakkaudesta. Kun ero on tullut, niin ero on sitten tullut ja ajan kanssa olen unohtanut. Mutta mieheni puolesta voin sanoa, että hän ei saanut itseään repästyä exästään irti kuin vasta pakon edessä, kun minä sanoin, että nyt riittää, että se on joko minä tai ainainen kaipaus exää kohtaan. Kolme vuotta meidän suhteen aikana hän muisteli ja haaveili exästään. Parempi ehkä sinun tapauksessa olla pitämättä yhteyttä exääsi, unohtaminen tapahtuu helpommin.
Se ensimmäinen rakastuminen on tosi voimakas ja ei ole ihme, että se menetys kalvaa ihan järkyttävän paljon. KUITENKIN olen ihan samaa mieltä, että olet tosi nuori ja itse asiassa paljon enemmän minua hirvittäisi tilanne, jossa vasta 17-vuotiaat ovat suunnittelemassa yhteistä kotia jne. Näiltäkin palstoilta saa lukea aika paljon sellaisia juttuja, joissa ihminen on suuressa kriisissä vähän päälle parikymppisenä, kun ollaan seurusteltu kakarasta asti ja se menevä nuoruus on jäänyt välistä. Sitten petetään ja/tai päädytään eroon, kun tuntuu että tärkeä osa elämästä on jäänyt kokematta. Minä olen sitä mieltä, että se vapaus on nuorena juuri ihan parasta. Kyllä sitä sitten joskus kahden- ja kolmenkympin välillä ehtii asettua aloilleen.
Yli pääsemistä voi auttaa ainakin sellainen asia, että pohdit idealisoitko entistä tyttöystävääsi. Jätetyksi tullut alkaa helposti "ylentää" sitä jättäjää mielessään, koska jättäjä on se jolla oli tilanteessa valta. Siten jättäjästä tulee jotenkin saavuttamaton ja täydellinen. Voihan olla, että hän olikin ihan hyvä kumppani, mutta on epäilemättä molemmille parempi juttu olla vielä vapaana ja nauttia elämästä, koska olette noin nuoria. Se on ihan ymmärrettävää, että ensirakkauden jälkeen ei pysty kuvitella itselleen ketään muuta. Se kuitenkin johtuu hyvin paljon siitä harhasta, ettei muusta tiedä. Sitten, kun elämä alkaa voittaa ja muutkin naiset kiinnostaa, voit huomata että se "en voi olla kenenkään muun kanssa" -ajatus on vain tunne, joka kyllä helpottaa. Minulle on usein käynyt myös niin, että yli päästyäni olen huokaissut helpotuksesta, että suhde loppui.
Kyllä sitä menetystä on ihan tervettä surra aikansa, mutta ei kannata tieten tahtoen myöskään jäädä siihen kaipuuseen roikkumaan. Väkisin ei tietenkään kannata yrittää ihastua muihin, se tapahtuu sitten ajallaan. Se kaipuu voi kestää vaikka vuoden, mutta yleensä se kuitenkin lievittyy ajan kanssa. Eli siihen kovaan kaipuuseen ja "hän oli ainut oikea" -tunteeseen voi opetella suhtautumaan myös järjellä, vaikkei sitä tunnetta täysin kieltäisikään. Ajan ja kokemusten myötä saa perspektiiviä asioihin ja huomaa, että vaikka niin kovasti tuntui ettei ikinä voisi olla kenenkään muun kanssa, niin myöhemmin sitä löytää jopa parempaa. Kaipuun tunteita saa tulla, mutta niihin ei tarvitse jääd rypemään.
Jos tuntuu, ettei rehellisesti pysty olla kaverina tekemisissä, on minun mielestäni parempi sitten olla ihan kunnolla erillään eikä leikkiä kaveria. Jos tuntuu siltä, että haluat olla vaikka edes kaveri ettei tarvitsisi täysin luopua, niin se on mielestäni merkki siitä että nimenomaan kannattaa luopua. Varmaan voitte myöhemmin, molempien oikeasti eriydyttyä olla taas ihan rehellisesti kavereita, mutta ei se kyllä silloin onnistu, jos toinen todellisuudessa kaipaa jotain paljon enemmän.
Kiva kun jo jotkut ovat ottaneet kantaa aiheeseen.
Tässähän on jo siis kuukausi oltu erossa, ja olo edes vähän helpottui tuossa hiihtoloman aikaan ja sen jälkeen, kun en enää tytön kanssa ollut yhteydessä enkä nähnyt häntä missään (mikä itselleni on suuri helpotus tunteiteni takia), mutta pari päivää sitten, kun koulussa näin tytön niin tunteet nousivat pintaan ja nyt taas on ollut kauhea ahdistus ja pari kertaa olen joutunut ottamaan tyttöön yhteyttä, pitäisi yrittää ryhdistäytyä ja koota itsensä, kaikki tuntuu kuitenkin olevinaan liian vaikealta.
Kyllähän sitä itsellensä on tultu yritettyä ajatella, että oliko tyttö ollenkaan se oikea, kaikkia mahdollisia huonoja puolia jutussa löytyi, mutta myös paljon enemmän hyviä muistoja mitkä homman sitten pilaavatkin. Ja tavallaan itselläni on tavalla tai toisella tiedossa ajatus, että harvoinhan nämä ensirakkaudet kestävät, mutta kyllä tämä tosiaan kova pala on, kun pystyi ajattelemaan tämän tytön kanssa jo yhteistä tulevaisuuttakin... Sitten kun itse miettii mitä ite tuli tehtyä väärin niin ahdistaa vaan entistä enemmän, pitäisi yrittää saada ajatuksia pois mielestä, mutta kun se ei vaan ole kovin helppoa ainakaan omalta osaltani...
Kyllähän tässä tietysti tulee ajateltua, että tietty voishan se pienimuotoinen seikkaileminenkin olla ihan kivaa, mutta toisaalta ei semmoinen edes kiinnostaisi, kaipa tämä tästä ajan kanssa sitten helpottuu...
Erosta on niin lyhyt aika, että varmasti vielä tuossa vaiheessa ei vielä pysty ajatella ketään muuta. Siihen voi mennä kuukausia tai jopa vuosi(a), riippuu varmaan paljon siitäkin jääkö miten paljon pyörimään niihin tunteisiin. On ihan luonnollista "koota itseään" eikä pitkään aikaan hakeutuakaan muiden naisten seuraan. Minä en ainakaan eräänkään eron jälkeen puoleen vuoteen katsonut miehiin päinkään, mutta voi sitä kivaa tunnetta, kun jossain vaiheessa alkaakin taas silmät avautua muillekin mahdollisuuksille :) Sure ihan rauhassa vaan (kuukausi ei ole pitkä aika), kyllä se jonkinlainen seikkailukin saattaa jossain vaiheessa alkaa kiinnostaa. Minä ainakin kannustaisin ottamaan nuoruudesta ilon irti. Tietenkään vielä et pysty nauttimaan vapaudestasi, mutta olen aika varma, että jossain vaiheessa se tuntuu kivalta.
Itse koin kanssa todella suuren pettymyksen ja tuskan kun olin mielestäni löytänyt sen "oikean" ja sitten vuoden seurustelun jälkeen tää jätkä vaan pamautti et hän ei rakasta mua enää ja haluaa erota. Kyllä se pahalta tuntui, siinä romuttui kaikki suunnitelmat mitkä olin itse tehnyt meijän suhteelle..eli avioliitto, yhteiset lapset, yhteinen koti jne.. Silloin kun hän sen sanoi ettei rakasta enää niin tuntui, et siinä vedettiin ihan totaalisesti matto jalkojen alta pois ja luottamus toiseen sukupuoleen. Olin pitkään ihan maassa ja uhosin kaikille kevereille etten koskaan enää rakastu kehenkään ku näin tuskallista on ku se hajos se suhde käsiin. Itse en pidä enää mitään yhteyttä tähän exääni sillä koen sen vaan niin et siitä olis enemmän haittaa kuin hyötyä vaikken nyt toki enää häntä kohtaan mitään tunnekaan..mut silloin alussa se olis ollu liian raastavaa esim.kuulla häneltä kaverina et hän on löytänyt toisen ja on nyt rakastunut jne..tuntui et sitä en enää kestäis. Ja todella luulin etten koskaan enää rakastu kehenkään kunnes..
Nykyinen mieheni vaan tuli yht`äkkiä elämääni, netistä hänet bongasin ja voin sanoo et siinä vaiheessa kun hänet näin ekan kerran kyl tää exä haihtu jonnekin kilometrien päähän ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä tämän nykyisen kanssa. Mut sen sanon et älä vie vanhaa parisuhdetta uuteen parisuhteeseen, jos mie haluan puhua jotain mun exästä(mitä en kyl enää juurikaan tee) niin se jolle siitä puhun on mun ystävät, ei suinkaan tää miesystävä. Ja toisaalta nyt oon huomannu sen et ei se rakkaus oo molemmilla kerroilla ollenkaan samanlainen, tän nykyisen kanssa on ihan erilaista ja vaikka tosiaan silloin ajattelin et tää exä oli mun elämäni rakkaus en todellakaan ole enää samaa mieltä.
Mutta puhu tunteistas vaik kavereides kans, kyllä he kuuntelee ja noin pahassa tilanteessa kun koet et rakastat tätä tyttöä vieläkin niin sanoisin ihan sun ittes takia et lopeta häneen yhteydenpito..revit haavat auki vaan aina uudestaan ja uudestaan kun kuulet hänestä ja sun pitää myös ajatella se niin et kestätkö sen et tää tyttö tulee sulle jossain vaihees sanomaan et hän seurustelee toisen kanssa..? Koita keksiä harrastuksia ja jos nyt kerran melenkiintoa on niin mikä sua estää kokeilemasta pientä seikkailua..? Olethan vielä todella nuori ja kunhan vaan et tee sitä sen takia, et yrität jotenkin kostaa tälle exälles..eli jos itse sitä todella haluat niin anna mennä vaan mut muista et ei se sitä tuskaa pois vie..se tuska häviää ajan kanssa ja sit ku oot tarpeeks pitkään sitä asiaa käsitelly, mut ilman sitä omaa käsittelyä se tuska ei häviä mihinkään..eli itke ja huuda niin paljon ku siltä tuntuu et niin pitää tehdä, se on se tapa millä sen tuskan saa käsiteltyy pois. Ja puhu, puhu ja puhu..
Hyvä kirjoitus tuossa yllä. Lue se ajatuksella.
Sinä olet vasta 17 vuotias, ei sinun kuulu vielä miettiä yhteistä tulevaisuutta kenenkään kanssa vaan elää tätä hetkeä. Tuollaiset yhteiset tulevaisuus-ajatukset ovat pelkkää idealisointia joka on syntyisin sinun omista kuvitelmista.
Sinun suruusi ei auta kuin aika. Harrastuksilla ja uusilla sosiaalisilla suhteilla saat taas uuden elämäntavansyrjästä kiinni, mutta se ei poista sitä surua mitä nyt tunnet. Älä jää kotiin neljän seinän sisälle, vaan mene ulos, ole surullinen, mutta yritä muuttaa elämääsi ja pysyä elämänsyrjässä kiinni.
Aika usein kuuluu ihmisten suusta että he elävät tuppukylässä, mutta tosiasia on se että vaikka eläisit suurkaupungissa, niin ystäväpiirisi voi olla hyvin pieni ja et näyttäydy missään. Silloin suurkaupunkikin on sinulle pelkkä tuppukylä. Eli, jos haluat saada uusia sosiaalisia suhteita, niin silloin sinun täytyy alkaa näyttäytymään ja viettämään aikaa ulkona useissa ei paikoissa ja tilaisuuksissa.
Käy kolmessa eri kaupassa vuorotellen. Mene salille joka on seuraavaksi lähempänä ja kulje sinne kävellen. Käy baareissa ja clubeilla. Tarkasta lehdet taidenäyttelyiden osalta ja mene niihin vaikka et ymmärtäisi taiteesta mitään. Mene konsertteihin vaikka et välttämättä fanittaisikaan sitä bändiä. Mene sellaisiin harrastuspiireihin joissa on molemmat sukupuolet edustettuna ja harrastajia on paljon. Käy silloin tällöin ostoksilla vaikka et ostaisi mitään. Kun tapaat hyvän morsianehdokkaan, niin kysy häneltä neuvoa mikä vaate sopisi sinulle, vaikka et aikoisi edes ostaa sitä. Johan on kumma jos ei ala uusia morsianehdokkaita löytymään kun laajennat elinpiiriäsi.
Ala elää ja jos sinä alat olemaan oma itsesi niin ehkä se naisesi tajuaa millaisen miehen hän sinussa menetti. Mutta nyt ensimmäiseksi lopeta hänelle valitus koska valittajista ei kiinnostu kukaan, etkä sinä häntä säälistä takaisin saa.
Kyllä itselleni yritän sisäistää, että lopulta tyttö varmasti löytää toisen pojan ja alkaa elämään sen kanssa, mutta tällä hetkellä ajatuskin jo kauhistuttaa mieltä, tunteet ja mustasukkaisuus... Ja tällä hetkellä siis mua ei kovin paljoa muut tytöt kiinnosta, koska tosiaan tunteeni tätä tyttöä kohtaan ovat mitä ovat.
Itselleni on ylipäätään muutenkin vaikea puhua muille ihmisille, koska lähinnä ainoa jolle asioistani puhuin avoimesti oli tämä exäni, jonka kanssa nyt melkein pari vuotta tuli vietettyä. Eli pääasiassa oltiin kaksistaan ja samassa paikassa, niin ei siinä tullut kummemmin muita ihmisiä nähtyä -> kavereita tuli nähtyä vähemmän ja nyt se puhumisen ajatuskin tuntuu niin oudolta, että mitäköhän nekin sitten alkaa ajattelemaan, kun yht'äkkiä alankin änkstäilemään kun tyttöystävä jätti. Ja tytölle kun tahtoisin puhua asioistani, mutta sitä minä en ole oikeastaan nyt tehnytkään mikä varmasti on ihan oikea ratkaisu.
Nyt ootkin sitten tehny pahmman laatuisen emämokan jos olet kaverisi hylännyt sen ex-muijan kans seurustelun aloitettuasi! Yksi elämän ohje: älä koskaan käännä selkääsi kavereillesi vaikka olisit miten hyvässä suhteessa sillä silloin aiheutat käytökselläsi sen et jos suhteesi päättyy (ja usko mua, noin nuorena se mitä tod.näk.päättyy jossain vaiheessa) oletkin sen jälkeen yksin eikä kaverisi enää sen jälkeen halua välttämät kuulla susta mitään kun olet heille jo kerran selkäsi kääntänyt! Sillä vaikka kuinka seurustelisit toisen kanssa niin kyllä sä pystyt siitä huolimatta järjestämään aikaa myös ystävillesi!
Nyt vaan sit niitä uusia ystävyyssuhteita ettimään, ja toki voit nyt olla yhteyksissä niihin vanhoihin kamuihin ja yrittää vähän taas saada sitä ystävyyssuhdetta niiden kanssa takaisin. Ja älä nyt missään nimessä soittele sille exälles ja valita miten huonosti sulla menee, se antaa susta aika säälittävän kuvan vaan nyt sun pitää nimenomaan saada oma elämäsi hallintaan vaikka kuinka koskee! Eli jätä se exäs rauhaan ja pyui tuo asia nyt niin monta kertaa itseksesi et pääset sitten pikkuhiljaa sen asian yli.
Usko mua, siitä se elämä pikkuhiljaa alkaa taas palaamaan uomillensa kunhan annat itsellesi vaan aikaa selvitä tuosta asiasta eli älä hätäile ja jätä se exälles puhuminen kokonaan pois kuvioista. Koita ettii muuta sisältöä elämääs nyt täs pikkuhiljaa, aloita tosiaan vaikka uus harrastus tms jotain mielenkiintoista kuiteski!
Ja se on todellakin vaan aika mikä haavat parantaa ja en edes lupaa et jossain vaiheessa et enää muista tätä exääs ollenkaan sillä tod.näk.muistat kuitenkin mut et vaan tunne niitä tunteita enää häntä kohtaan esim.vuoden päästä. Jokainen meistä joutuu parisuhteessa pettymään se nyt on ihan selvä asia ja jokainen myöskin joutuu siitä surusta myös yli pääsemään.
Tsemppiä!
No onneksi kaveri(t) ovat kyselleet mua mukaan käymään salilla, pitäisi vaan jaksaa vaivautuakkin nykyisin sinne... Harmittaa vaan suuresti, kun oikeasti haluaisi keskustella asioita jne. Mutta en oikein kehtaa ja en haluaisi muutenkaan antaa itsestäni säälittävää kuvaa (vaikka varmaankin siinä jo olen onnistunutkin) tai muutenkaan "saastuttaa" välejämme, koska ainakin vielä tällä hetkellä toivoisin saavani uuden mahdollisuuden, mikä kuitenkin on niin epätodennäköistä kun jo toisen kerran olen saanut tytön kyllästymään itseeni.
Kiitos vastauksista!
Ihan oikeesti, et kyllä mitä suurimmalla tod.näköisyydellä tule sitä uutta mahdollisuutta enää saamaan, eiköhän tuo suhde ole nyt tän exäs puolelta loppuun käsitelty. Eli anna hänen oikeesti jatkaa elämäänsä ja jatka sinä elämääsi eteenpäin ilman häntä. Jos nyt jäät roikkumaan tähän naiseen annat itsestäsi enemmän kuin säälittävän kuvan.
Niinkuin sanoin niin kyllähän nuo ensirakkaudet koskee valtavasti kun ne loppuu eihän sitä kukaan toivoisi et suhde päättyy mut näinhän siinä siitä huolimatta usein kuitenkin käy. Ja joku päivä kun kohtaat sen sinulle oikeasti oikean osaat enää nauraa näille tunteille mitä nyt tunnet. Mutta suru sun täytyy kyllä yksin käydä läpi, sitä ei kukaan voi sun puolesta tehdä mutta ainut et kaverit voi kyllä paljon auttaa ihan vaan kuuntelemalla sinua..eihän sitä kukaan muu tiedä miltä sinusta nyt tuntuu kuin sinä itse!
Koita nyt kuitenkin lähteä niiden kavereidesi kanssa sinne harrastuksiin ja pitäkää hauskaa yhdessä poikaporukalla.Älä unohda kavereitasi ja usko vaan, kyllä ne jaksaa kuunnella jos ovat oikeasti sun kavereita.
Oikeesti, nyt revi ittes irti siitä exästäs, ja ala elämää omaa elämää!
Tsemppiä! :)
Lukiessani tekstiäsi tuli mieleeni montakin asiaa. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että miksi te erositte 3 kk seurustelun jälkeen, mutta kuitenkin palasitte takaisin yhteen. Toinen kysymys on se, että kertoiko tyttöystäväsi, miksi hän haluaa erota sinusta. Kolmantena asiana on se, että oletteko puhuneet erostanne avoimesti ja kaikessa rauhassa.
Minusta jätettävällä on oikeus tietää eron syyt. Tällöin hän voi paremmin ymmärtää eroa ja alkaa suremaan sitä. Ei tarvitse siis pohtia, että mikä meni pieleen. Jos ei ole tietoa eroon johtavista syistä, alkaa helposti syyttämään itseään ja pohtia, mikä minussa on oikein vika. Jossain vaiheessa eron jälkeen on hyvä pohtia/miettiä, mitä siitä suhteesta tuli opittua. Kun tietää eron syyt, on myös helpompi miettiä, mitä seuraavassa suhteessa voisi tehdä toisin, jotta se nykyinen suhde toimisi. Suruaikaan ja asioiden pohtimiseen menee jokaisella oma aikansa. Mielestäni on ensin hyvä päästä irti entisestä suhteesta, ennen kuin aloittaa uuden suhteen.Hyviä muistoja ei tarvitse kuitenkaan unohtaa, joita oli kokenut ex-kumppani(e)n kanssa.
Palaan vielä sinun tapaukseesi. Kuten täällä on jo monet sanonneet, niin sinä olet vielä kovin nuori. Saat vielä nähdä ja kokea monenlaisia asioita nuoruudessasi. Ota siitä kaikki ilo irti. Nyt voit myös ottaa itsellesi omaa aikaa. Voit siis tehdä kaikkea sitä mitä olet halunnut tehdä. Olen myös samaa mieltä siitä, että sinun on parempi lopettaa yhteydenpito tähän tyttöön. Silloin et venytä eronne tuskaa turhan pitkäksi. Yhden asian kanssa olen kuitenkin eri mieltä näiden toisten vastaajien kanssa. Olit suunnitellut kaikenlaista, mm.kihlautumista. Suunnitelmia saa olla, mutta niiden olisi hyvä olla realistisia. Niistä olisi myös hyvä puhua kumppanin kanssa. Näin huomaa, onko toisella samanlaisia ajatuksia asioista, kuten tulevaisuudesta. Tai jos puhutaan kihlauksesta, niin mitä se tarkoittaa kummallekin. Toisille se tarkoittaa lupausta avioliitosta, kun taas toisille se on merkki muille ihmisille siitä, että me nyt seurustellaan vakavasti, muille se voi tarkoittaa taas jotain muuta. Suunnitelmat on siis hyvä olla realistisia, kun puolestaan haaveet saavat olla epärealistisia.
Tässä oli minun mietteitäni erosta. Lopuksi täytyy kyllä sanoa, että itse en ole eroa kokenut, olen vain sitä paljon pohtinut.
Itse luulen tietäväni eron syyt (oltiin samassa paikassa liikaa, eikä tehty oikein mitään ihmeellisiä) ja syyksi tyttö sanoi, että oltaisiin liian erilaisia, kun taas minä en itse pysty ymmärtämään miksi muka erilaisia, yhtenä päivänä yritettiin keskustella asioita, mutta lopulta tyttö joutui juoksemaan keskustelusta pois... Ensimmäisen eron syy oli, että tyttö haluaakin vain olla kaveri, mutta oikeasi ei nähty lainkaan, paitsi koulussa, minkä ymmärsin mutta silti tunne oli lähes sama kuin nyt, paitsi tämänhetkinen olotila on kyllä vieläkin pahempi.
On tultu ajateltua, että mitä siinä mahdollisessa seuraavassa suhteessa pitää sitten tehdä paremmin, mutta tällä hetkellä en pystyisi enää kuvittelemaankaan itseäni kenenkään muun tytön kanssa. Kaipa nämäkin tunteet poistuisivat mielestäni mahdollisimman nopeasti, koska itselleni tämä on ihan kauheaa tuskaa minkä varmaankin jotkut kokeneet tietävätkin.
Kun olisin melkeimpä ollut valmis lopullisestikkin sitoutumaan tähän suhteeseen, niin nyt matto on vetäisty aivan kokonaan alta pois... Koulussakin ruokailussa silloin kun tyttö on siellä syömässä, tuntuu ettei sieltä muita ihmisiä löytäisikään, kun silmät kiinnittyvät suoraan tiettyyn tyttöön.
Vaikeahan tästä on muille ylipäätään puhua, itsehän tässä pitää kärsiä ja surra, kun eivät muut oikein voi tietää juuri minun tunteitani... Näitä kommentteja on ihan mukava käydä lukemassa, kun ihan kannustavaa ja muutenkin mielenkiintoista tekstiä tältäkin palstalta löytyy. Ja toki saa tänne muutkin kertoa omista kokemuksistaan, niin ei yhtä asiaa läpi käydä.
Joo ja kaipa palattiin yhteen kun sain todistettua, että oikeasti välitän ja tahdon olla tytön kanssa, mutta ei enää sama temppu toiminut. Vaikka kuina yritin ja anelin mahdollisuutta korjata suhteemme, niin en sitä mahdollisuutta saanut: "Tuntuu siltä että oikeasti välität, mutta me ollaan ihan erilaisia" En tajua miten melkein kaikki mahdollinen keskustelumme ja yhdessä tekemämme asia pyörii jatkuvaan mielessä, uskomatonta tälläinen :s En enää ole oma itseni, mutta toivotaan kuten muutkin ovat sanoneet ja sanovat, että ajan kanssa sitten.
Minä seurustelin noin puolen vuoden verran erittäin mahtavan naisen kanssa. Sitten hän pisti suhteen poikki.
Vaikka kuinka yritin saada häneltä syytä eroon, niin mikään selitys ei minulle kelvannut, vaan siitä huolimatta halusin tietää syyn. Totuus on se että hän ei varmasti itsekään tiedä syytä eroon, sillä rakkauden mitättömyydelle ei ole välttämättä minkäänlaista syytä olemassa. Totuus on vain se että jotkut ihmiset iskevät kuin miljoona volttia ja toiset taas voivat olla muutaman ihastuksen hetken ajan hienoja kokemuksia, mutta lopulta se tunneyhteys jää vain yksinkertaisesti täydellisesti puuttumaan ja kolmas osa ihmisistä aiheuttaa itsessä lähinnä inhoa tai välinpitämättömyyttä.
Jos hän olisi oikeasti tuntenut sinua kohtaan jotakin syvempää, niin silloin sellainen syy että te olette jossakin samassa tylsässä paikassa ei häntä hetkauttaisi suuntaan eikä toiseen koska hän voisi itse ehdottaa teille tekemistä. Hän ei vaan tunne sinua kohtaan sillä tavalla mitä sinä tunnet häntä kohtaan ja siihen ei auta mikään, ei edes se että olisitte tehneet kaikki maailman hienot asiat. Sinä haluaisit syyn häneltä ja siksi sinä kehität syyn, eli sen että ette muka koskaan tehneet mitään, koska et kykene hyväksymään etkä ymmärtämään sitä ettei hän tuntenut sinua kohtaan sellaista tunnetta että hän haluaisi viettää sinun kanssasi loppuelämänsä.
Vaikka tämä satuttaa sinua ja ymmärrän sen koska olen kokenut täsmälleen saman, niin se EI TARKOITA sitä että olisit täydellinen lapamato jota kukaan ei halua!
Kun tässä ajattelen omaa elämääni ja kaikkia niitä tuttuja joita elämääni on tullut, on koko joukosta ainoastaan pieni kourallinen jäänyt hyväksi ystäväksi ja yhdestä naisesta on tullut vakituinen kumppani. Vastaavasti on ollut myös heitä joita kohtaan olen tuntenut välinpitämättömyyttä tai inhoa. Täsmälleen samalla tavalla käy seurustelusuhteissa. Joskus kemiat eivät vaan kohtaa ja vaikka toinen olisi umpirakastunut, niin toinen ei välttämättä tunne yhtään mitään. Ei se tarkoita sitä että tuo toinen ihminen olisi mitätön nolla joka ei saa koskaan ketään.
Nyt sanon sinulle yhden hyvin tärkeän asian jonka olen elämässäni oppinut ja jonka haluan tässä sinulle antaa neuvoksi.
Tiedäthän ns. pelimiehet, jotka saavat naista joka viikonloppu. Tiedätkö mikä heidän salaisuutensa on?
Ei se ole se että he olisivat parempia ja menevämpiä kuin sinä. Heidän salaisuutensa on se että he eivät masennu pakeista joita he saavat. He sopeutuvat pakkeihin ja unohtavat ne välittömästi ja siirtyvät seuraavaan kohteeseen. Tämän minulle opetti eräs ystäväni joka sai naisen kuin naisen. Todellisuudessa hän ei saanut naista kuin naista, vaan hän sai kyllä naisen joka viikonloppu ja vain siksi ettei hän masentunut pakeista vaan yritti koko ajan enemmän ja enemmän. Tietenkin hänen tapansa jalostui joka viikonlopun jälkeen jolloin hänen tapansa ja asennoitumisensa parani ja hän alkoi olla sellainen että hän miellytti yhä useampia naisia. Hänessä jalostui sosiaaliset taidot, itsestään huolehtiminen, asennoituminen epäonnistuneisiin yrityksiin ja hän tuli huomattavan rohkeaksi ihmisten seurassa. Se vaatii harjoittelua ja aivan kuten ymmärrät, harjoittelussa tulee aina epäonnistumisia. Hän ei ole mikään maailman komein äijä, mutta hän pitää itsestään huolta ja hän kantaa itsensä kunnioituksella, joka kompensoi hänen ulkonäköään huomattavasti.
Haluan tämän kertoa sinulle siksi että sinun tulisi nyt huomata se että unohda ne pakit jotka sait. Niillä ei ole mitään merkitystä vaikka ne surettavat. Sinun tulee hyväksyä se että pakkeja ja eroja tulee ja niitä täytyy surra, mutta että ne eivät ole maailmanloppu. Kun yksi yritys on epäonnistunut, silloin täytyy muuttaa asiaa hieman, sopeutua tilanteeseen ja yrittää toista kohdetta joko samalla tavalla tai pienillä muutoksilla. Et sinä yksin jää, koska sinulla on vielä hyviä naisen metsästysvuosia vähintään neljäkymmentä vuotta jäljellä! Sinä et ole elänyt kaikenkaikkiaan kuin 17 vuotta, joista viisi vuotta kykenevänä suhteeseen, joka on mitätön määrä siihen verrattuna mitä sinulla on vielä tervettä ja menevää elämää jäljellä! Mieti tuota kun suret tämän suhteen menetystä.
Sure aivan rauhassa, mutta mieti myös sitä millaiset mahdollisuudet sinulla on vielä käytettävissä! Voi jessus kun minä olisin 17 vuotias taas ja minulla olisi nykyisen elämän tiedot ja kokemukset käytössä. Minä tekisin elämästä juuri sellaisen kuin haluan enkä välittäisi muiden mielipiteistä ja epäonnistumisista mitään. Älä käsitä väärin, tuo ei tarkoita sitä että käyttäisin ihmisiä välinpitämättömästi hyväkseen.
Kröhh, puolessa vuodessa ei tutustu kehenkään. On typertää ja turhaa vedota nuoreen ikään, että heillä menisi aina suhteet poikki. Totuus on se, että ihminen joko on sitoutuja tyyppiä tai ei. Nuorena pystyy raskastumaan ja elää onnellisen elämän loppuun asti. Fakta on se, että nämä tyypit jotka hokee ettei nuorena voi löytää rakkautta, eroavat itse miehestään jossain vaiheessa elämää. N 50% naimisiin menneistä päätyy eroon, joten ei ole suinkaan kyse iästä.
Vanhempani aloittivat seurustelut lukiossa ja ovat edelleen yhdessä, minä aloitin seurustelun 14 vanhana ja edelleen saman miehen kanssa (ja kihloissa) sekä minun sisareni aloitti seurustelun 15 vanhana ja nyttemmin 10 vuoden jälkeen naimisissa. :)
Kuka täällä on väittänyt ettei nuorena voi muka löytää rakkautta ja rakastaa?
Ei kukaan. Jos olet eri mieltä niin osoita yksikin joka on tuollaista väittänyt.
Ei kyse ole mistään sitoutuja tyypistä tai ei-sitoutuja tyypeistä, vaan kyse on siitä natsaako suhde heti alkuunsa ja jos se natsaa, niin se kestää läpi elämän. Nuoruus on vain sellaista aikaa että useimmat ihmiset meistä kokeilevat seurustelusuhteita, ovat epävarmoja ja etsivät sitä oikeaa, eikä siinä ole kysymys mistään sellaisesta että sellainen henkilö olisi muka ei-sitoutuja tyyppi. Eikä sillä ole mitään tekemistä naimisissa olemisesta, sillä sinun täytyy käsittää se että useat heistä jotka ovat menneet naimisiin, ovat myös sellaisia jotka eivät ole aikaisemmin seurustelleet lainkaan ja siitä huolimatta he eroavat!
Sellainen tyyppi joka ei kykene sitoutumaan, voi löytää myös elämänsä rakkauden, mutta hän ei vaan voi estää himojensa valtaa ja hän päätyy pettämään muiden ihmisten kanssa ja se asia on taas täysin eri kuin mitä sinä nyt tuossa höpötät.
Tuossa sinulla menee puurot ja vellit sekaisin koska sinä juuri tuomitsit reilusti suurimman osan ihmisistä ei-sitoutujatyypeiksi vaikka he eivät ole pettäneet ja ovat olleet jopa useita vuosikymmeniä yhdessä, ja ylensit itsesi. Minä väitän että elämänkokemuksen vähyyden vuoksi sinä puhut noin ymmärtämättömiä ja typeriä.
Kyllähän tämä elämä alkaa helpottamaan, tai alkoi. Yhteydenpito pois kuvioista ja yritin vain olla näkemättä tyttöä niin alkoi jo elämä edes vähän hymyilemään, mutta kuinkas kävikään, tyttö tuli ja antoi minulle yhden tavarani ja homma tyssäsi tähän, taas ahdistaa ja on vaikea olla... Pyysin tyttöä toimittamaan tavaran kaverini kautta, mutta ei... Kummemmin ei kyllä sanoja siinä vaihdettu onneksi, pahaa se silti teki... Hyviä ja mielenkiintoisia vastauksia on tullut esille, muutkin tietty voivat omia kokemuksiaan kertoa tänne.
Vinkki: Ota itseäs niskasta kiinni ja odota max 6kk niin koko juttu on unohtunut. Miehet ei itke naisten perään vaan toisin päin. ps. itse pyysit monta näkökulmaa, joten turha syytellä :)
Jep nykyisin pyyhkiikin jo todella hyvin. Kiitokset erilaisista vastauksista.
Se on kiva kuulla et alkaa elämä taas sullakin hymyilemään pitkän ajan jälkeen. :) kyllähän se todellakin vie aikansa et noista rakkausasioista pääsee yli eivätkä ne todellakaan ole elämän helpoimpia asioita ymmärtää miks toinen jätti vaikka kuinka rakastin ja vaikka kuinka oli ihanaa yhdessä..mutta niin se vaan monesti menee et ne suhteet vaan aina johonkin päätyy, mut tääkin koettelemus voi vielä joku päivä kääntyä sulle voitoks. Oot entistä vahvempi kun tämän käyt läpi, se suru ka kärsimys kyllä todellakin vahvistaa ihmistä, sen voin sanoo omasta kokemuksesta. Vaikka viel äei susta välttämättä siltä tunnu mut joku päivä..
Nyt vaan keskityt kouluun, kavereihin ym mukavaan niin siitä ne parisuhde asiat rupee pikku hiljaa jäämään päivä päivältä vähemmälle mietinnälle. :) toki niinku oon sanonu ni kyllähän sun tyätyy se asia ittekses loppuun asti käsitellä.
Mukavaa kevättä ja positiivisia ajatuksia! =)
Elämä tuntuu heti eron jälkeen joillakin merkitsemättömältä, mutta jostain se toivon kipinä on löydettävä. Minä seurustelin vielä eilen ja olin erittäin onnellinen kyseisen neidin kanssa. Olimme seurustelleet n. puoli vuotta ja nyt sitten erottiin. Kaksi kuukautta olin salannut tältä henkilöltä asiaa joka olisi pitänyt kertoa heti sen tapahduttua. Olin ollut juomassa eräissä bileissä ja siellä sitten tytöt olivat erittäinkin kiinnostuneita minusta ja tuntui että kaikki vaan haluavat päästä sänkyyn kanssani. No sitten sammuin sängylle ja heräsin muutaman tunnin päästä siihen kun toinen tyttö otti housuja jalastani. Ekaksi sanoin sille että seurustelen enkä halua tehdä mitään. Sitten se tyttö sanoi että minäkin seurustelen ja ei meidän tarvitse kertoa tästä kenellekään. No tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta eilen minun mittani tuli täyteen ja oli pakko kertoa, koska en voinut salata tältä ihmiseltä jota todella rakastin ja tulen aina rakastamaan. Tänään en kyennyt menemään töihin vielä, koska en voi näyttäytyä missään itseni takia vihaan itseäni tällä hetkellä liikaa että voisin mennä mihinkään.. Iso taakka minulta tippui harteilta kun pääsin kertomaan tämän, mutta toisaalta menetin jotain kalliimpaa mitä en koskaan saa takasin. Rakkauden. Olen saanut jo tukea tähän asiaan äidiltä ja isältä enkä jostain syystä halua jäädä itsekseni, koska minulla on niin pahat ajatukset. Minulla oli niin hienot hetket tämän rakkauden kanssa että moni ei edes usko ja silti minä sontasäkki menin tekemään asian jota ei voi korvata millään. Opetin tämän tytön jota rakastin ajamaan, hän oli ensimmäinen jonka kanssa kävin katsomassa tähtiä ja kun näin kerran parvekkeella ollessani tähdenlennon niin laitoin viestiä tälle tytölle että näin tähdenlennon. No tietenkin tytön oli tiedettävä että mitä toivoin ja näin mutta en halunnut kertoa, koska olen pienestä pojasta asti uskonut jos kertoo mitä toivoo kun näkee tähdenlennon se ei toteudu. Kerran meillä sitten tuli pientä riitaa ja minun oli pakko siinä vaiheessa kertoa mitä olin toivonut. Toivoin että tämä tyttö rakastaisi minua oikeasti vielä.