Tapasin noin vuosi sitten sukulaispoikani kaverin, joka on itseäni 3 vuotta vanhempi (itse olen 17). Aluksi suhtauduin häneen varauksella ja etäisesti, mutta huomasin jonkin ajan kuluttua tunteitteni muuttuneen. Viihdyin hänen seurassaan, kaipasin jollemme nähneet ja mietin häntä usein. Pelästyin jonkin verran näitä tunteitani ja yritin tukahduttaa ne käyttäytymällä varsin kammottavasti (mm. jatkuvaa riidan haastamista). Häntä ei tuntunut pahemmin käytökseni häiritsevän, mutta lopulta kyllästyin itse itseeni ja lievensin käytökseni pelkästään itselleni tavanomaiseksi ajoittaiseksi piikittelyksi. Tunteeni eivät olleet kuitenkaan kadonneet mihinkään. Aiemmin hän osoitti pelkkää kaveruutta, mutta nykyään hän on alkanut kutsumaan minua silloin tällöin hellittynimillä, uskaltanut olla lähempänä ja jutellut jokseenkin pehmoisia.
Hän on todella mukava ihminen, mutten uskalla tehdä aloitetta koska pelkään että hän pitää minua paremminkin pikkusiskonaan (hänellä on itseäni vuoden vanhempi pikkusisko) ja että kaverisuhteemme kärsisi jos hän ei tuntisikaan samoin. Lisäksi mieltäni painaa sukulaiseni suhtautuminen asiaan. Hän on minulle tärkein sukulaiseni, mutta pelkään että hän kokisi pelin minun ja ystävänsä välillä epämiellyttäväksi. Mitä minun oikein pitäisi tehdä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.