Juttelin juuri etulinjassa olleen hoitajalotan kanssa ja sain häneltä pari teloitetun nimeä. Hänen mukaansa tuohon aikaan eri paikkakunnilla hyvin tiedettiin ketkä olivat teloitettuja ja ketkä sankarivainajia, vaikka asiasta sittemin on vaiettu ja lienevät nimet painuneet unholaan.
Samainen lotta myös vahvisti, että tavallisia kaatuneita suomalaisia sotilaita todellakin haudattiin erilaisiin väliaikaishautoihin ja kaivettiin myöhemin ylös ja toimitettiin kotipaikkakunnalleen. Lisäksi hän sainoi, että hoitajat eivät eritelleet mitenkään potilaita: venäläiset saivat aivan samaa hoitoa kuin suomalaiset, jos vain olivat päässeet sairaalaan.
Onko "Teloitettu Totuus" yms. teloitettujen listaa netissä?
Samainen lotta myös vahvisti, että tavallisia kaatuneita suomalaisia sotilaita todellakin haudattiin erilaisiin väliaikaishautoihin ja kaivettiin myöhemin ylös ja toimitettiin kotipaikkakunnalleen. Lisäksi hän sainoi, että hoitajat eivät eritelleet mitenkään potilaita: venäläiset saivat aivan samaa hoitoa kuin suomalaiset, jos vain olivat päässeet sairaalaan.
Onko "Teloitettu Totuus" yms. teloitettujen listaa netissä?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Onko "Teloitettu Totuus" yms. teloitettujen listaa netissä?
Ostappas tollo kirja kuten muutkin tekee, tai jos olet köyhä niin mene kirjastoon ja lainaa sieltä!
Tuoltahan ne löytyy, paitsi muutamat ei vieläkään. ei löydy tuotakaan Moilasta...
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/
Tätäkään Moilasta ET löydä Narc.Fi tietokannasta!
Moilasia löytyy 17 kpl aikavälillä 20.6.-30.8.1944. Yksikään ei stemmaa tähän tapaukseen. MIKSI EI?
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?snimi=*MOILANEN&kuol_a_p=20&kuol_a_v=1944&kuol_a_k=6&kuol_l_p=30&kuol_l_v=1944&kuol_...
Eversti Wahlbeck itse omakätisesti sotamiehen ampujana kesällä 1944?
Paavo Rintalan Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 4. p
Sivulla 199-200 on kuvaus JR 49:ssä tapahtuneessa sotamiehen ampumisesta. Sotamies Moilanen sai "komentajan kädestä" kun muut ei lähteneet ampujiksi!
Tätä tapausta ei taida löytyä Ylikankaan kirjasta eikä "Jukkatotuuskirjakaan" kerro siitä. Onko tapaus totta? Muistelijana on useampi Vuosalmen taistelija ja haastatteluthan löytyvät YLEn arkistoista.
"Kun yksikkömme pääsi toisen kerran lepovuoroon sillanpääasemasta, silloin sattui se puolin ja toisin hyvin ikävä tapaus: erään sotilaan ampuminen."
"Eversti ampui sotamiehen riviin, siihen toisten, vieressä seisovien rinnalle."
"Kun eversti W sitten kaatui komentopaikkansa yläkertaan, ja kun hänen hautajaisiaan pidettiin ja niihin kerättiin seppelerahaa, miehet sanoivat: -Ennen me pannaan rahaa koiran adressiin. Ja meiltä ei pannut rahaa siihen ketkään muut kuin upseerit.
Jatkosodan aikana 1941-1944 armeijassa langetetut kuolemantuomiot:
A. Yhteensä:
1941 48 joista 2 kieltäytymistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta
1942 89 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1943 36 kaikki vakoilusta tai vastaavasta
1944 75 joista 47 karkaamistapausta, muut vakoilusta tai vastaavasta, ja 11 ammuttu SJ:n 5§:n perusteella.
B. Vuoden 1944 karkaus- tai kieltäytymistapaukset, joista on ilmoitettu PM:lle 28.8.44 mennessä:
Yhtymä Tuomittu kuolemaan Ammuttu SJ:n 5§:n perusteella (J.K:n luvut)
1.D 2 (2) 2 (2)
2.D 2 (7) 0 (6)
3.D 2 (2) 0 (1)
4.D 2 (4) 0 (2)
5.D 5 (5) 0 (5)
6.D 6 (7) 4 (5)
7.D 3 (5) 0 (4)
8.D 1 (1) 0 (1)
11.D 1 (5) 0 (5)
12.D 5 0
18.D 3 (5) 1 (3)
PsD 0 (1) 1 (0)
3.Pr 2 (3) 0 (2)
15.Pr 2 (3) 0 (2)
20.Pr 1 (2) 1 (1)
21.Pr 1 (9) 2 (1)
RvPr 2 (2) 0 (2)
Yhteensä 47 11
Tämä laskelma esiintyy Esko Salmisen väitöskirjassa "Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944" sivulla 161. Salmisen kirjaa on kritisoitu mm. ruotsinkielisen 17.Divisioonan viiden karkurin jättämisestä pois laskelmasta?
Punaisella merkityt ovat Jukka Kulomaan lukuja, joihin sisältyy myös y.o. taulukosta puuttuvat yksiköt seuraavasti: 10.D: 0/0, 14.D: 0/0, 15.D:1/0, 17.D: 5/5, 19.Pr: 2/0, Aun.RE: 1/0, ja Suojeluskuntapiirit 4/0.
Jukka Kulomaan väitöskirjassa vuodelta 1995 esiintyy toisenlaisia lukuja eri divisioonien karkuruudesta tuomituista ja teloitetuista, mutta Kulomaakin päätyy samansuuruiseen kokonaismäärään.
Kirjallisuutta teloituksista sotien aikana:
Esko Salminen: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944. Väitöskirja, Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
Jukka Kulomaa: Käpykaartiin? 1941-1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja 1995. Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus Jatkosodan aikana.
Kulha, K. K.: Tarkoituksellista tiedotustoimintaa, sodanaikaisen propagandan kuva todellisuudesta 1943 – 44. Helsinki 1972
Juhola, Paulaharju, Strömberg: Päämajan Hukatut Kuukaudet "Tuliko kesän 1944 suurhyökkäys Suomelle yllätyksenä"
Everstiluutnantti Uuno Tarkki: "Taistelu Viipurista 20.6.1944" (ISBN 951-20-4983-x, Gummerus 1996)
Jukka Lindstedtin väitöskirja: Kuolemaan tuomitut. Kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja N:o 221, Helsinki 1999.
Liitämmekin tähän 17.D:n päiväkäskyn, jolla teloituksesta ilmoitettiin joukoille:
17. Divisioonan esikunta SALAINEN- leima
Komento-osasto
N:o 2463 (tai 2465 lat. huom.)/I/I???sal.
".Kpk 7600
23.7.1944
Leiman sisällä oleva teksti:
Päiväkäsky n:ro 33.
Vihollisemme on uhannut ja vannonut tuhoavansa Suomen kansan kokonaan. Näinollen taistelemme nykyään elämästä ja kuolemasta sekä lastemme ja perheidemmee elämästä ja kuolemasta. Tästä huolimatta on löytynyt yksilöitä, jotka ovat pelkurimaisesti paenneet useamman kerran taistelukentältä, jättäen toverinsa alttiiksi vihollisen tuhoamisvimmalle ja rikkoen valansa isänmaalle. Tämän vuoksi on kenttäoikeus eduskunnan myöntämien valtuuksien nojalla tuominnut seuraavat karkurit kuolemaan pvm:llä 22.7.44
Sotamies Ahlqvist, Karl Ivar JR13
Stenlund Allan JR13
Sundvik, Tor Bernhard JR61
Storvist, Herman Alexander JR61
Tuomio pantu täytäntöön 23.7.44. klo 5.14
http://tappis.0catch.com/huhticaust.htm
Tämä päiväkäsky on komentajien toimesta saatettava kaikkien tietoon ja painostettava samalla taistelumme vakavaa luonnetta ja että kodit ja isänmaa odottaa jokaisen täyttävän velvollisuutensa viimeiseen veripisaraan saakka.
17.D:n komentaja Kenraalimajuri merk. V.A. Sundman.
Esikuntapäällikkö
Everstiluutnantti V. A. Korttila
Jakelu: A
JR13 JR61 Er.P27 27.Krh.K 59.Tyk.K Er.Pst.Os.4 Jär.Psto 4
Lähde: Everstiluutnantti Uuno Tarkki "Taistelu Viipurista 20.6.1944", sivu 214.
Tarkki, Salminen ja Lindstedt eivät ole ensimmäisiä eivätkä ainoita karkuruutta ja teloituksia maininneita sotahistoriaa käsitelleitä tutkijoita, vaan kuolemanrangaistukset on mainittu useissa teoksissa aina silloin kun aihe on sivunnut niitä. Huhticaust-sotahuuto "Historia uusix!" on siten täysin vailla katetta.
"Seura löysi 20.6.1944 päivätyn päämajan sähkeen, joka antaa luvan rintamakarkureiden "ojentamiseen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen". Soitapäiväkirja 21.6.1944 vahvistaa luvan ampua karkurit. Lue ja hämmästy! Meneekö sotahistoriankirjoitus nyt uusiksi?"
Seura-lehden kauhupropagandaa
Tarkastelemme Viipuri menetyksen jälkeistä päämajan ohjeistusta rintamajoukoille:
Kesäkuun 20. 1944, kenrl. Erich Heinrichsin sähke.
Jakelu:
Kannaksen armeija / K.L. Oesch,
III Armeijakunta / Hjalmar Siilasvuo,
IV Armeijakunta / Taavetti Laatikainen,
V Armeijakunta / Antero Svensson,
kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg,
Erillinen Sotapoliisiosasto.
Ylipäällikkö on käskenyt, että kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit, myöskin ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin (1*), on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei henkilötäydennyskeskus ole selvillä, HTK 1:een. Täällä on PM:n käskyn No 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. (2*) Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen. (3*)
Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava (4*) heti yksikköön 1018/J0. Kpk.
Yleisesikunnan päällikkö
Jalkaväenkenraali E. Heinrichs
Mitä tässä tarkoitetaan, sitä joutuivat joukkojen komentajatkin kysymään. Harrastelija-tutkija Juhani Tasihin katsoo tässä käsketyn lain säätämät rangaistukset ylittävään toimintaan, mutta tälläinen väite ei kestäsi missään oikeusasteessa. Meidän huomiomme:
Toisin kuin lehtien lukijoille annetaan mielikuvaa, karkuruudesta ei ollut käytössä kuolemanrangaistusta, vaan syyllinen tuomittiin vankilaan. Nyt näitä tuomittuja haettiin takaisin joukkoihin.
Heinrichs vahvisti voimassaolevan käytännön, että karkurille annetaan mahdollisuus välttää sotaoikeus palaamalla joukko-osastoonsa.
Heinrichs käskee "palauttamaan järjestykseen", ei teloittamaan.
Tämän voi käsittää Tasihinin tapaan, mutta ovatko rintamakomentajat niin käsittäneet? Sotalaki tunsi esimiehen oikeuden palauttaa alainen kuriin tarvittaessa väkivaltaa käyttäen, joten Heinrichs on voinit viitata tähän oikeuteen ja muistuttanut upseereja siitä. Tasihinin tulkinta ei ole vedenpitävä.
Lisää sähkeidenvaihtoa:
Kello 10.00 Saatuaan PM:n sähkeen No L10889/19/Järj.2. 20.6.44 tiedusteli kapt. Rautapää Kom.7:stä miten käskyä on käytännössä sovellettava ja sai kapt. Franckilta selityksen käskyn tarkoituksena olevan, että kaikki HTK 1:een toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihin on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava kun sensijaan ne jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta on ammuttava. Käskyssä viitatussa PM:n kirjelmässä No 735/Järj.2/12.8.41 määrättyä menettelyä ei ole nykytilanteessa noudatettava.
Kello 14.30
Kapteeni Partanen (Järj.2) ilmoitti puhelimitse, että mainitulla sähkeellä annettu käsky on niin ymmärrettävä, että kaikista karkaamistapauksista on laadittava ainakin lyhyt ilmoitus joka karkurin mukana on toimitettava yksikköön ja jonka perusteella myöhemmin voidaan toimittaa tarkemmat tutkimukset asiassa. Myös hän vahvisti käskyn tarkoituksena olevan, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava sekä että PM:n kirjelmässä 735/Järj.2/12.8.41 annettuja määräyksiä ei sellaisenaan noudateta.
Sähkeet on tähän siteerattu Jokisipilän esittämässä asussa. (Lähde)
an teloittamiseen oli mahdollisuus jo ennen 4.7.1944 lainmuutosta. Että se "murhista".
ja ammutuista ovat siis ainoastaan kirjassa "Teloitettu totuus - kesä 1944".
Todetaan vielä kerran, että karkaamisen tai kieltäytymisen takia rintamalla ammuttiin 1941-44 kaikkiaan 14 sotilasta. Tähän lukuun voi tulla joitain lisäyksiä eräistä epäselvistä tapauksista.
Varmat tiedot on kesältä -44 kolmesta tapauksesta, joissa ampuja on esimies ja kahdeksan tapausta, joissa karkuri tai kieltäytyjä on ammuttu esimiehen käskystä tai saattajan toimesta. Nämä siis ilman oikeuden päätöstä.
Kenttäoikeuksien tuomioiden perusteella ammuttiin rintamalla kesällä -44 kaikkiaan 47 karkuria tai kieltäytyjää.
Kaikki muutkin sodan ajan kuolemantuomiot on selvitetty kirjassa "Teloitettu totuus".
...katoavat kuin lumi huhtikuussa?
47 sotaoikeuksissa tuomittua ja 11 tai 14 paikalla ammuttua. Se on erittäin vähän.
Naapurimaassa Neuvostoliitossa teloitettiin karkureina jopa Suomesta sotavankeudesta sodan jälkeen palaavia?
Toki toki ja Teräsmies on totta. Teloitettu totuus on propagandakirja, joka kyhättiin läjään hipihipivauhtia torppaamaan Ylikankaan kirja. Sinänsä ihan turhaan, sillä Ylikankaan kirjassa on mokia ja se on enemmänkin pamfletti.
Propagandahyökkäys Ylikangasta ja hänen kirjaansa vastaan puolustusvoimien henkilökunnan toimesta osoitti vain todeksi vanhan sanonnan: se koita älähtää mihin kalikka kalahtaa.
Jokainen jolla on edes murunen aivoja päässä tai joka on keskustellut veteraanien kanssa kesän 1944 tapahtumista tietää, ettei Teloitettu totuus ole totta. Se on nimenomaan nimensä mukainen: propagandateos, jonka tehtävänä on antaa tapahtumista siistitty ns. upseeriversio.
Todellisuudessa moni kaatuneeksi ilmoitettu, kadonnut jne. kuoli omien ampumana. Todellisuudessa monessa paikassa oli lähes paniikki tai täysi paniikki, eikä siinä paljoa ehditty pöytäkirjoja ja kuulusteluja väsäillä. Sitäpaitsi esimiehillä oli lain suoma oikeus ampua kieltäytyjät ja pakokauhun lietsojat siltä seisomalta. Kun ukkoa kaatui muutenkin satamäärin, yhden tai kahden oman ampuminen ei ollut mikään ihme juttu.
Teloitettu totuus kirjan taustalla ovat ne samat piirit, joiden mukaan jatkosota oli topeliaanista reimojen miesten leikkiä, jossa rivimiehet ihailivat upseereita, jotka olivat erehtymättömiä ja uljaita ja erityisen reiluja sankareita. Tämä kuvahan on täysin metsässä todellisuuden rinnalla.
todisteet höpinöillesi. Juttusi on pelkkää potaskaa joka kohadassa.
Tappiksella on tullut virheitä lukemiinsa Kulomaan osalta. Tarkistelkaahan hieman...
Montakos virallisesti teloitettua oli kesällä 1944? Riippuu lähteestä, sanos!
No mistä yksiköistä ne oli? Riippuu lähteestä, sanos!
-Meillä on tohtori Kulomaa, mies joka ei hallitse edes yhteenlaskua!
-Meillä on tohtori Salminen, mies joka ei hallitse edes divisioonien numeroita!
Tohtori ei osaa yhteenlaskua!
46 eiku 47 25.10.2006 23:51
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3585739
Nämä lukemat on oikein kopioitu ko. kirjasta ( :=; ) mutta niissäkin on Salmisella aika paha virhe. Jos kukaan ei ole huomannut niin kerron sen teille: 12.D lakkautettiin jo 1942 keväällä ja oikeasti nuo lukemat on 17.D:n "viralliset" teloituslukemat eli siis 5 kpl.
Esko Salminen: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944. Väitöskirja, Otava 1976 ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
http://fi.wikipedia.org/wiki/12._divisioona_(jatkosota)
Ei kai mikään organisaatio ole niin pöljä, että lähtisi ihan oikeasti kertomaan totuutta tekemistään rikoksista. Siltä osin samassa veneessä ovat mm. Hell´s Angels, Kim Jong Il ja Puolustusvoimat. Kapiaiset ovat kautta vuosien olleet tunnettuja yksinkertaisuudestaan, mutta ei siellä sentään aivan idiootteja olla. Taktiikka näyttää purreen kohtaisen hyvin. Kun malttaa pitää turvat kiinni rikosten tekemisestä tarpeeksi kauan, hävittää ja piilottelee todisteita ja sopivan ajan kuluttua alkaa hokemaan, että ette voi todistaa mitään, sillä pääsee jo pitkälle - ainakin niin pitkälle, että niillä teemoilla voi jopa kirjoittaa kirjan. Ainakin se uppoaa joihinkin herkkäuskoisiin ja älyltään parhaimmillaankin keskinkertaisiin isänmaallisuuttaan pihiseviin pölkkypäihin.
Tuon litanian tarkoitus on vain johtaa lukijoita harhaan pelkillä mielikuvilla. Mitään faktaa Huhticaust-hysteerikoilla ei ole eikä ole koskaan ollutkaan.
Enhän minä ole mistään Huhtiniemestä puhunut yhtään mitään. Se että heität tuollaisen kommentin kertoo juuri siitä miten ajattelusi rakentuu. Se rakentuu sille perustalle, että kaikki mitä ei ole virallisissa dokumenteissa, ei ole totta. Tämä on sinun uskosi perusta. Valitettavasti näin ei ole koskaan ollutkaan.
Kesä 1944 oli niin kaoottinen ja sekasortoinen, ettei kaikesta ole virallista dokumenttia. Monet viralliset asiakirjat on tehty jälkikäteen. Jos kuvittelee että niissä on totuus, täytyy uskoa siihen että upseeri puhuu aina totta, ja jos niin uskoo, uskoo joulupukkiin. Ainoastaan kapiainen tai heidän hännystelijänsä voi kuvitella että kaikki omien ampumat ovat kirjoissa ja kansissa. Niin ei ole.
Kun sellaisia tapauksia on tuotu esiin, ne kiistetään koska niistä ei ole olemassa virallista tietoa. Kätevä kehäpäätelmä. Veteraanit ovat myös muistaneet asioita väärin, puhuneet roskaa, liitoitelleet ja kuvitelleet tapahtumia, jos ne eivät sovi viralliseen upseeritotuuteen. Totuushan löytyy vain pääesikunnan alaisista instansseista, juupa juu.
upseerien mielivalta ja Huhtiniemi myönnetään? Olivatko Tali-Ihantalan äijät pakon edessä omien upseerien aseiden tähtäimessä?
"Ei kai mikään organisaatio ole niin pöljä, että lähtisi ihan oikeasti kertomaan totuutta tekemistään rikoksista. Siltä osin samassa veneessä ovat mm. Hell´s Angels, Kim Jong Il ja Puolustusvoimat. Kapiaiset ovat kautta vuosien olleet tunnettuja yksinkertaisuudestaan, mutta ei siellä sentään aivan idiootteja olla."
Totuus tulee löytymään FSB:n arkistoista.
Kirjassa Tuntematon Talvisota : Andrei Saharov & Timo Vihavainen
( http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513755983 )
on kerrottu useita suomalaisten kapiaisten salaamia asioita, esim. 800 suojeluskuntalaisen ja upseerin vaimoista koottu naispataljoona, josta jäljelle jäi vain 40 sotavankia. Tätä pataljoonaa ei löydy suomalaisesta sotahistoriasta. Todella törkeää valehtelua! Uskon, että tämän naispataljoonan kaatuneet haudattiin Huhtiniemeen.
.........................................................................................................
http://www.hs.fi/arkisto/tulosta/artikkeli/HS20091130SI1KU01utd/
HS - Kulttuuri - 30.11.2009 - 7095 merkkiä - 1. painos KIRJAT
Asiakirjat Tuntemattomassa talvisodassa ovat uuvuttavan yksityiskohtaista jankkaamista. Sotahistorian intohimoisimmat harrastajat voivat löytää niistä ehkä merkittäviäkin asioita, mutta tekstimassan yhtäjaksoinen läpiluku on totista työtä.
Kirjan artikkeliosassa voi kuitenkin aistia myös raikkaita tuulia. Rationaali historiaselitys tuntuu sittenkin elävän Venäjällä, vaikka pääministeri Putinin linja sitä kuinka kuristaa.
Tämä venäläinen tutkijaryhmä ei pidä Suomea hyökkääjänä eikä suomalaisia fasisteina. Nykyisen venäläistutkimuksen mukaan talvisota oli ensimmäisen maailmansodan luoman poliittisen maantieteen looginen seuraus.
Euroopan kartalle oli syntynyt sivistyksen viholliseksi lännessä julistettu Neuvostoliitto. Saksan nöyryytys Versaillesin rauhansopimuksessa auttoi kansallissosialistit valtaan. Neuvostoliitto pyrki maailmanvallankumoukseen ja yritti samalla ratkaista Venäjää 1500-luvulta lähtien riivanneet geopoliittiset ongelmat. Talvisota oli tämän kaiken tahaton sivutuote, jonka painoarvo kokonaisuuden kannalta oli varsin vähäinen.
Muuten kirjan raporteissa kertautuvat useimmat perinteiset tarinat. Siellä ovat puiden latvoista saalistavat tarkka-ampujat ja 120 kilometriä pitkä kuuden metrin korkuinen linnoitusmuuri, jonka suojassa suomalaiset istuivat naureskelemassa puna-armeijan ryntäilylle.
Mutta on jotain uuttakin, kuten 800 suojeluskuntalaisen ja upseerin vaimoista koottu naispataljoona, josta jäljelle jäi vain 40 sotavankia.
kuten teillä oli selustajoukot ja partisaaniosastot, jotka teloittivat omia siviilejä, jotka oli jätetty saksalaisten selustaan oman onnensa nojaan.
salattu tuokin homma! Anna tulla muutaman henkiin jääneen naissotavangin nimi.
"Mutta on jotain uuttakin, kuten 800 suojeluskuntalaisen ja upseerin vaimoista koottu naispataljoona, josta jäljelle jäi vain 40 sotavankia."
Kumma, ettei neuvostohistorioista löydy tästä pataljoonasta mainintoja, muualta kuin FSB:n arkistoista... Siis jos se kerran noin rajusti taisteli, niin olisi sen luullut huomatun sekä neuvostojoukoissa että Suomen puolella. Kerro nyt taistelut, joihin tämä pataljoona osallistui.
Tosin Suomessa ei ollut naissotilaita eikä naisille annettu asekoulutusta eräitä sodan loppuvaiheen valonheitinkursseja lukuunottamatta. Nekin lotat aseistettiin Terni-kivääreillä lähinnä itsepuolustukseksi desantteja vastaan.
Tarinoihin saa toki uskoa, jos kerran ei tunne itseään jymäytetyksi. Ainahan tämä juttu huumorista käy, vaikka FSB edeltäjineen ei varsinainen huumorisakki olekaan.
Jukka Lindstedtin "Teloitettu totuus"-kirjan liitteissä esietttyjä luetteloita. Ylikangas on yrittänyt, mutta ei kykene esittämään väitteidensä tueksi mitään faktoja. Luvut on esitettty tuolla edellä otsikolla "Tarkat tiedot".
"Montakos virallisesti teloitettua oli kesällä 1944? Riippuu lähteestä, sanos!
No mistä yksiköistä ne oli? Riippuu lähteestä, sanos!"
" Ainahan tämä juttu huumorista käy, vaikka FSB edeltäjineen ei varsinainen huumorisakki olekaan."
Huumoriksi sen tarkoitinkin. Ilmeisesti et ollut paikalla kun huumorintajua jaettiin.........
mutta en silti tyrkytä hölynpölyä huumorina.Ja vielä tutkijat lähteinä mainiten. Tällä palstalla menee läpi vielä hölmömmätkin tarinat. Lue vaikka noista kesän -44 teloituksista.
Ei upseereilla mitään mielivaltaa ollut, vaan lain suoma oikeus ampua paniikin lietsojat ja karkurit tarvittaessa. Huhtiniemestä en tiedä sen enempää kuin kukaan muukaan, tuskin siellä mitään ihmeitä on, mutta on aivan sata varma, että sodassa ammuttiin enemmän kuin 11, 47 tai mitä näitä onkaan omia.
Sodassa olleita upseereita en moiti, vaan niitä jotka jälkikäteen yrittävät siistiä ja puunata tapahtumia joksikin muuksi kuin mitä ne olivat. En oikein ymmärrä mitä ihmeen järkeä siinä on. Moni ammattisotilas Suomessakin ihmettelee näiden sotahullujen intoa siloitella tapahtumia ja halua luoda jokin uusi näkemys sodasta. Sota oli ja on edelleen likaista, raakaa ja julmaa. Ei se ole mitään peliä. Se on pahantekoa molemmin puolin, niin kuin Rokka Tuntemattomassa sanoo.
Eräs näistä Jom Kippur sodan suurista sankareista, israelilainen kenraali (nimeä en nyt tähän hätään muista) sanoi dokkarissa sodasta, että se aloitetaan suunnitelmien mukaan ja ammunnan alettua siinä sitten tehdään se mitä ehditään niin hyvin kuin ehditään, ja unohdetaan ne suunnitelmat. Ja tämä heppu oli siis yksi sen sodan sankareista.
Suomalaiset sotilaat, upseerit ja rivimiehet tekivät parhaansa äärimmäisen kovissa ja vaikeissa olosuhteissa. He selviytyivät sodasta kunnialla, mutta ei se tarkoita sitä, että se olisi ollut kivaa seikkailua tai että suomalaiset olisivat olleet jotenkin erityisen inhimillisiä. Päinvastoin. Eräässä talvisota dokumentissa haastateltu venäläisrunoilija, joka oli kääntänyt Jylhän Kiirastulen huomattuaan että tämä oli ollut Taipaleessa samaan aikaan kun hänkin (venäläinen oli ollut tiedotusjoukoissa), totesi, että vaikka hän oli mukana Itärintamalla myöhemmin ja osallistui myös Berliinin valtaukseen, missään ei ollut sellaista kuoleman tunnelmaa kuin Taipaleessa. Hän kertoi nähneensä mustan virran tulvillaan ruumiita, miten omia kaatui tuhansittain suomalaisten asemien eteen jne. Se oli ollut muistelijan mukaan paljon raaempaa kuin saksalaisia vastaan käydyt taistelut. Ehkä hän muisti väärin?
Yksi hyvä indikaattori suomalaisten ja itänaapurin taisteluiden kovuudesta on myös vankien määrä. Saksalaiset ottivat miljoonia vankeja. Puna-armeija vangitsi satoja tuhansia saksalaisia. Paljonko suomalaiset ottivat vankeja? Kuinka moni suomalainen jäi vangiksi? Suhteellisestkin aika pieni joukko. Eli kyllä se meininki oli aika armotonta näillä rintamilla.
Mielestäni sodan siistiminen ja "järkeistäminen" jälkikäteen on pahimman luokan pilkkaa veteraaneja kohtaan. Jos annetaan sellainen kuva, että kaikki sujui koko ajan tyylikkäästi, että oltiin hyveellisiä ja korkeamoraalisia, väärennetään historiaa. Eihän se niin mennyt. Sota oli kaoottista ja karua, mutta silti ne miehet siellä onnistuivat niinkin hyvin kuin onnistuivat. Se on ihme ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta ei niin, että jälkikäteen tullaan sepustamaan kirjoja, joissa pestään mustaa valkoiseksi ja rypyt silitetään.
"Sodassa olleita upseereita en moiti, vaan niitä jotka jälkikäteen yrittävät siistiä ja puunata tapahtumia joksikin muuksi kuin mitä ne olivat. En oikein ymmärrä mitä ihmeen järkeä siinä on. Moni ammattisotilas Suomessakin ihmettelee näiden sotahullujen intoa siloitella tapahtumia ja halua luoda jokin uusi näkemys sodasta."
Antatisitko esimerkin kuvaamastasi "siistimisestä"? Mainitse joku ammattisotilas, koka on ao. esimerkin tuominnut. Ketkä ovat tarkoittamiasi "sotahulluja"?
Vai latelitko juttuja omien kuvitelmiesi pohjalta? Tuollainen tietämättömyys on valitettavan tyypillistä näillä palstoilla.
"Kun malttaa pitää turvat kiinni rikosten tekemisestä tarpeeksi kauan, hävittää ja piilottelee todisteita ja sopivan ajan kuluttua alkaa hokemaan, että ette voi todistaa mitään, sillä pääsee jo pitkälle - ainakin niin pitkälle, että niillä teemoilla voi jopa kirjoittaa kirjan"
Mistähän rikoksista mahtaa olla kyse? Kuka ja missä on hävittänyt ja piilottanut niiden todisteita? Mikä kirja on tällaisesta todisteena?
Toistat uskonveljiesi kanssa samaa valhetta loputtomiin. Todistamaton väite on pelkkä olettamus. Se ei muutu faktaksi. Tietysti riittävä toisto saa valehtelijan itsensä uskomaan juttuihinsa. Ja saahan uskoa ihan mihin haluaa.
sellaista, mitä ei ole tapahtunut? Kyllä aseilla uhattiin joissain tilanteissa, mutta ei sillä keinolla torjuntataisteluja käyty. Valitettavasti tuo loputon valehtelu uppoaa joihinkin tietämättömiin.
Missä on raja, jos valheita ei torjuta?
kirjoitit:
"Suomalaiset sotilaat, upseerit ja rivimiehet tekivät parhaansa äärimmäisen kovissa ja vaikeissa olosuhteissa. He selviytyivät sodasta kunnialla, mutta ei se tarkoita sitä, että se olisi ollut kivaa seikkailua tai että suomalaiset olisivat olleet jotenkin erityisen inhimillisiä. Päinvastoin. Eräässä talvisota dokumentissa haastateltu venäläisrunoilija, joka oli kääntänyt Jylhän Kiirastulen huomattuaan että tämä oli ollut Taipaleessa samaan aikaan kun hänkin (venäläinen oli ollut tiedotusjoukoissa), totesi, että vaikka hän oli mukana Itärintamalla myöhemmin ja osallistui myös Berliinin valtaukseen, missään ei ollut sellaista kuoleman tunnelmaa kuin Taipaleessa. Hän kertoi nähneensä mustan virran tulvillaan ruumiita, miten omia kaatui tuhansittain suomalaisten asemien eteen jne. "
Hyvä kun muistutiut. En kuitenkaan heti löytänyt Kiirastulta enkä Taipaleen jokea, mutta tässä upea "Hyvästi Kirvesmäki". Jylhä näyttää kuinka suomenkieli on yhtä ilmaisuvoimainen kuin Homeroksen kreikka. Tässä:
"Sana Rauha, ja kuolleet rauhan sai -- niin hiljaista, yksinäistä.
Joko päättyi pitkäperjantai,
jo ristinpuut on riisuttu kai,
tämä onko jo pääsiäistä ?
Parin virstan päässä tuolla vain näen edessä Koukunniemen,
tulikasteeni missä kerran sain
kera miesten, siell' yhä nukkuvain:
ja se puuksi kasvoi, se siemen.
Näen oikealla Suvannon jään,
aron poikien kattamat aavat;
ja kun itään katson, Terenttilään,
kuin painajaisunessa haudat nään,
taas vihlovat vanhat haavat.
Mihin ikinä silmäni täällä luon,
nimet kaikki tihkuvat verta:
näen Mustanojan ja Surmansuon
ja takana lumisen virranvuon
ja kaistan Laatokan merta.
Lumiliejusta viittoo pirstattu puu
teräskypärä särkynyt jostain
sua hyvästelee kuin kalloluu,
ja tuoll' yli mullan ojentuu
käsi katkennut nyrkkinsä nostain.
Käsi rohkea, sille tilini teen,
puu murtunut tuskani näki.
Hyvästi, tienoot Taipaleen,
tuhot kärsineen
ja ne kestäneen
--- hyvästi, Kirvesmäki !"
Pistää hiljaa ajattelemaan, tuo teksti. Laitetaan nyt tämäkin:
"Laulu joesta
Taipaleenjoki, Tuonelanjoki
---- niin äiti lauloi ja lapset pirtissä hoki,
kun suvi saapui ja suvi hiipui, mut isä vain yhä viipyi.
Sen kerran väyläkseen yön yhden mennen
Suvanto uursi, länteen juoksut ennen;
se purkaa Vuoksen vedet Laatokkaan,
sen lähteet sydämess on synnyinmaan ...
Ja miehet kestivät, se joihin luotti,
mut kevät tullessaan vain tuskaa tuotti;
vain rannat raiskatut ja oudot sille
avartuneiks se näki ympärille.
Niin toisin kaikki, kuin se toivoi, tahtoi
--- vain Vuoksi ruumiitaan sen syliin ahtoi;
vihollisvainaat Laatokkaan se pyyhki
ja poikiaan kun löysi, pitkään nyyhki
hivellen heidän hiuksiaan hiljaa,
kuin lasta tuudittain, kuin vesililjaa.
Taipaleenjoki, Tuonelanjoki
---- Elämänvirraks se viel on muuttuva toki;
kun tuska tyyntyy ja kipu haihtuu,
sen suru voimaks vaihtuu."
Toki vitsi on vitsi, mutta tämä aktivisti-nenärengas-sukupolvi ei tiedä mikä on totta mikä vitsiä. Varmaan vähintää 100 lukijaa uskoo tuon kauhujuttusi, jonka vitsiksi tarkoitit.
Sitten täällä luuraa nämä Koplin kaupunginosan venakot Tallinnasta, joille Putin-jugend on henkinen koti ja Juuhan Bäckmän puolijumala, ei sentään ison idolin, Isä Aurinkoisen, veroinen mutta kritiikin yläpuolella kuiteski. -No toki kritiikkihän olisi Bätmännille myrkkyä jota hän ei siedä.
http://www.tappis.0catch.com/pronssisoturi.htm
...tiedoissa on toki eroja, mutta heitto on yhden käden sormilla laskettavissa. Vaikuttaa tietoiselta harhaanjohtamiselta jauhaa näistä "laskuvirheistä" ja poikkeamista.
Olelliista on, että kohutut sadat Viipurissa kadonneet on osoitettu olemattomiksi, ja koko teloitux-kähinältä on pudonnut pohja pois.
"Olin kyllä paikalla, mutta en silti tyrkytä hölynpölyä huumorina.Ja vielä tutkijat lähteinä mainiten. Tällä palstalla menee läpi vielä hölmömmätkin tarinat. "
Kirja - Tuntematon talvisota - tehtiin FSB:n arkistosta löytyneen tiedon pohjalta. Lue kirja, niin ( ehkä? ) ymmärrät asian.
Ps. Tiedoksi, myös nuo kirjassa mainitut puiden latvoista saalistavat tarkka-ampujat ja 120 kilometriä pitkä kuuden metrin korkuinen linnoitusmuuri ovat neukku-historiaa parhaimmillaan.
Hekoheko myös niille...............
Voit aloittaa asioiden miettimisen vaikkapa tästä, näin ihan alkuun, ja sitten selittää itsellesi miksi uskot niin ihmeellisellä tavalla virallisiin dokumentteihin:
"Me seisoimme komentopaikan edessä ja näimme, kun ensimmäiset pommit irtosivat ja räjähtivät.
Komentajamme majuri Tammi sanoi:
- Muistakaa pojat tämä, venäläisen suurhyökkäys alkoi kesäkuun yhdeksäs päivä kello viisi ja viisikymmentäviisi.
Meitä oli siinä kolme upseeria. Meidän kaikkien kellot näyttivät samaa aikaa.
Myöhemmin on virallisesti todettu, että hyökkäys alkoi kello kuusi, joten ilmeisesti me olimme sitten väärässä."
Paavo Rintala, Sotilaitten äänet, Weilin & Göös, Helsinki 1966, kolmas painos, s.12
Ilmeisesti nämäkin upseerit olivat paskanpuhjia, jotka eivät tiedä mitä oikeasti tapahtui, aivan kuten ne kaikki muutkin veteraani, joiden omien ampumisjuttuihin ei ole uskomista ollenkaan. Tämähän se on se teidän tutkimusmetodinne.
Siellä on kirjoissa ja kansissa kaatuneiksi merkattuja omien ampumisia aivan varmasti. Ja kuten todettua, esimiehillä oli laillinen aseen käyttö oikeus. Tähän ei liity mitään moraalista närkästystä sodassa olleita kohtaan, vaan teitä pikkuniiloja, jotka yritätte jostain kumman syystä luoda sotiemme historiasta ihan uutta ja siistimpää versiota. Miksi ihmeessä?
Valehtelulle pitää tosiaan panna joku raja ja Teloitettu totuus on juuri sellainen valhe, joka pitää tunnustaa siksi mitä se onkin: propagandaa. Miksi se olisi muuten kirjoitettu? Sehän oli vastaveto Ylikankaan kirjalle. Jos kerran Ylikankaan kirja oli ja on silkkaa soopaa, miksi sen kimppuun piti käydä tällaisen koneiston voimalla?
Iltasanomat, kantahenkilökuntaa kuuluvia upseereita huutelemassa ja uhkailemassa kirjan julkistamistilaisuudessa, lehtijuttujen vyöry jne. Herää kysymys: miksi ihmeessä?
Vastaushan on ilmiselvä: vastapropagandaa.
Sodassa tehtiin se mitä pitikin ja siihen kuului omienkin ampuminen. Sellaista sota on. Näitä sattui. Osa oli virallisissa puitteissa, osa, varsinkin taistelutilanteissa, jäi aivan varmasti merkitsemättä niihin virallisiin asiakirjoihin. Joistakin tapauksista sovittiin jälkikäteen, että sanotaan kaatuneen. Turha oli jälkikäteen pahoittaa kenenkään mieltä. Näin myös tehtiin.
Mikä tässä on niin tuomittavaa tai kamalaa, ettei sitä muka voi myöntää? Ei se himmennä suomalaista sotilaskunniaa pätkääkään. Kai jokainen nyt sen tajuaa? Paitsi sellainen ääliö, jolle sotilaskunnia on tinaukkoleikkiä ja siistiä Hollywood-pelleilyä, jossa kunnia on liitetty juutalaiskristilliseen kaanoniin. Niinhän asia ei ole. Sotilaskunnia on sitä, että sodassa pärjätään sotilaina ja se vaatii niitä paljon puhuttuja teräspalleja. Ei siinä pähkäillä muotoseikkojen kanssa, kun ja jos tarve vaatii koviakin otteita.
Kuten eräs veteraani totesi minulle pari vuosikymmentä sitten: "Ei se ihmisen tappaminen jonkun ajan kuluttua niin ihmeelliseltä tuntunut." Se on sodan kovaa todellisuutta, ei mikään juristihippa asiakirjoista.
"Ilmeisesti nämäkin upseerit olivat paskanpuhjia, jotka eivät tiedä mitä oikeasti tapahtui, aivan kuten ne kaikki muutkin veteraani, joiden omien ampumisjuttuihin ei ole uskomista ollenkaan. Tämähän se on se teidän tutkimusmetodinne."
Kummallinen väite. Missä tuollaista on esitettty?
Omien ampumisiin uskotaan, jos niistä esitetään riittävästi faktaa ja asioiden oikeellisuus voidaan tarkistaa. Muuten väitteet jäävät omaan arvoonsa. Halukkaat saavat niihin vapaasti uskoa. Ei sitä ole kukaan kieltänyt.
"ltasanomat, kantahenkilökuntaa kuuluvia upseereita huutelemassa ja uhkailemassa kirjan julkistamistilaisuudessa, lehtijuttujen vyöry jne. Herää kysymys: miksi ihmeessä? "
Taas sama vale. Olin paikalla. Nieminen jätti viran puolesta kohteliaasti kirjallisen vastineen, jossa kumosi Ylikankaan kirjassaan esittämiä perättömiä väitteitä Niemisen johtamasta laitoksesta.Mitään huutelua ja uhkailua ei tapahtunut, joskin Ylikankaalla meni jauhot suuhun.
"Mikä tässä on niin tuomittavaa tai kamalaa, ettei sitä muka voi myöntää?"
Siis mitä pitäisi myöntää? Perättömät väitteet omien ampumisista? Ainoatakaan todistettua tapahtumaa ei ole kiistetty. Keksittyjä väitteitä ei tietenkään voida hyväksyä. Kyseessä on tarkoituksellinen valehtelu ja mustamaalaus, joka kohdistuu koko sodan ajan armeijaan ja lisäksi nykyiseen upseerikuntaan.
"Valehtelulle pitää tosiaan panna joku raja ja Teloitettu totuus on juuri sellainen valhe, joka pitää tunnustaa siksi mitä se onkin: propagandaa. Miksi se olisi muuten kirjoitettu? Sehän oli vastaveto Ylikankaan kirjalle. Jos kerran Ylikankaan kirja oli ja on silkkaa soopaa, miksi sen kimppuun piti käydä tällaisen koneiston voimalla?"
Osoita siis, mitkä asiat on esitetty virheellisesti tai valheellisesti "Teloitetussa totuudessa?" Missä kohdin tämä tieteellinen tutkimus on propagandaa? Se on tietysti myös vastaveto Ylikankaan kirjalle, koska siihen uskottiin laajalti ja kaltaisesi ääliöt näkyvät uskovan vieläkin. Ja mikä koneisto? Kuusi kirjoittajaa oli nimenomaan sellaisia, jotka olivat käsiteltävään aiheeseen äärimmäisen hyvin perehtyneitä. He olivat asialla omalla yhteisellä päätöksellään. Ylikankaasta ja sinun kaltaisistasi valehtelijoista ei voi puhua samana päivänä.
"Sotilaskunnia on sitä, että sodassa pärjätään sotilaina ja se vaatii niitä paljon puhuttuja teräspalleja"
Sotilaskunniaa ei myöskään tule tahria jälkikäteen keksityillä tarinoilla, joihin edelleenkään ei löydy ainoatakaan faktaa tueksi.
Jos omaat pallit, niin yritä siirtyä kirjoittamaan totta keksittyjen juttujen asemesta.Aloita perehtymällä kesän -44 todellisiin tapahtumiin. Nyt elät omissa aika lapsellisissa kuvitelmissasi.
"Kyseessä on tarkoituksellinen ja tahallinen mustamaalaus, joka kohdistuu koko sodan ajan armeijaan ja lisäksi nykyiseen upseerikuntaan".
Miten niin? Miten sota-ajan tapahtumat mustamaalaavat nykyistä upseerikuntaa? Onko se vastuussa isiensa ja isoisiensä teoista? Mitä sellaista muka tapahtui joka edes voisi mustamaalata? Koko ajanhan olen sanonut, että esimiehillä oli lain mukainen oikeus käyttää asetta tietyissä tilanteissa. Mitä ihmeellistä siinä on? Mitä mustaa likaa siinä on? Ei mitään, ei missään muualla, kuin sinun silmissäsi.
Millä ihmeen oikeudella sinä puhut sodan ajan armeijan puolesta? Et varmasti ollut siellä. Oma käsitykseni perustuu siellä olleiden kertomaan, ei niihin asiakirjoihin. Ne kertomukset antavat hieman toisenlaisen kuvan sodasta kuin tuollaiset satukirjat kuten Teloitettu totuus.
Jos omaat pallit, niin kumoa tuo kertomus majuri Tammen sanoista upseereilleen. Mitä? Eikö onnistu? Eikä löydy virallisia asiakirjoja? Oliko Tammi siis huijari, kun väitti hyökkäyksen alkaneen klo 5.55?
Sotilaskunniaa ei pystytä tahrimaan. Se hankittiin sodassa. Siellä tapahtui karmeita asioita ja niiden kanssa eläminen vaati jotakin sellaista mitä "nykyinen upseerikunta" voi vain kuvitella. Tai leikkiä. Ja muuten, millä oikeudella sinä puhut sen nykyisenkään upseerikunnan nimissä? Hyvä ystäväni on upseeri ja häpesi suunnattomasti Niemisen tempausta.
Niemisen törmäily Ylikankaan kirjanjulkistamistilaisuudessa näytettiin kyllä kansallisessa televisiossa uutislähetyksissä ja muissa useampaankin kertaan. Turha selitellä miehen törkeää uhoilua ja huonoa käytöstä muuksi kuin mitä se oli. Tosin sekin kertoo paljon siitä miten tarkastelet sodan tapahtumia. Ihan ikioman todellisuuden lävitse.
Tehän ette hyväksy mitään muita todisteita kuin virallisissa papereissa olevia. Se sulkee kätevästi pois kaikki ne tapaukset, joista ei tehty papereita tai joista tehtiin ihan toisenlaiset merkinnät. Aikaisemmissa keskusteluissa on jo tullut moneen kertaan ilmi, että teille olennaista on pitää yllä sisäsiistin sodan imagoa ja kuvitteellista vääristynyttä upseerikunniaa. Ei ottaa selvää asioista.
Kuten eräs Mannerheim ristin ritari ja upseer sanoi: sota on kauhea asia. Tiedät varmaan kuka hän oli. Liekö valehdellut teidän mielestä hänkin?
Jauhat vain samoja väitteitä. Etkö tajua, että toistaminen ei muuta niitä tosiksi?
"Miten sota-ajan tapahtumat mustamaalaavat nykyistä upseerikuntaa?"
Koko ajanhan väität, että nykyinen upseerikunta pyrkii salaamaan sota-ajan rikokset. Kuitenkaan mitään rikoksia ei ole osoitettu. Miksi niitä siis salattaisiin? Valheellisia väitteitä tässä on torjuttu. Todella tapahtuneet törmäilyt ja rikkomukset on selvitetty tutkimuksen keinoin moneen kertaan.
"Millä ihmeen oikeudella sinä puhut sodan ajan armeijan puolesta? Et varmasti ollut siellä. Oma käsitykseni perustuu siellä olleiden kertomaan, ei niihin asiakirjoihin. Ne kertomukset antavat hieman toisenlaisen kuvan sodasta kuin tuollaiset satukirjat kuten Teloitettu totuus."
Puhun aivan yksinkertaisesti asiantuntemuksen oikeudella. Se perustuu sekä laajoihin ( myös omakohtaisiin) mukana olleiden haastatteluihin, veteraanien muistelmiin sekä tietysti suureen määrän asiakirjoja ja tutkimuksia. Sinä hoet muutamaa väitettä, jotka eivät missään nimessä anna todellista kokonaiskuvaa sodasta tai edes kesän -44 tapahtumista.
Kaikki sodasta esitetyt todisteet ovat arvokkaita. Tarinat ja muistelut vain on tarkistetttava ennen kuin ne voidaan käsitellä faktoina. Yksittäistä tarinaa, vaikka se olisi tosipohjainenkin, ei pidä yleistää. Tämän tietää jokainen asiallinen tutkija. Sanon vielä kerran, että tarinoihin saa vapaasti uskoa, mutta ne eivät uskomisella muutu tosiksi.
"Ne kertomukset antavat hieman toisenlaisen kuvan sodasta kuin tuollaiset satukirjat kuten Teloitettu totuus."
Kumoa sitten "Teloitetun totuuden" esittämät tutkimustulokset. Kirja on saanut suurta tunnustusta mm. veteraaneilta, tutkijoilta, sotikasasiantuntijoilta ja yleensä viime sotiin perehtyneiltä arvostelijoilta. Haukut on tulleet Ylikankaan kannattajien suunnalta. Hänen höpinöitään sinäkin toistat.
Satukirjoihin on luettava esimerkiksi Arposen tarinat Huhtiniemestä ja Ylikankaan pari viimeistä kirjaa. Niihin sinäkin näyt uskovan enemmän kuin tukimuksiin, jotka on vahvistettu mukana olleiden kertomuksilla, kuten mm TT:44:n lähdeapparaatissa ilmenee.
"Jos omaat pallit, niin kumoa tuo kertomus majuri Tammen sanoista upseereilleen. Mitä? Eikö onnistu? Eikä löydy virallisia asiakirjoja? Oliko Tammi siis huijari, kun väitti hyökkäyksen alkaneen klo 5.55?"
Tammi on tietysti oikeassa. Ei hänen kertomustaan ole kukaan kumonnut. Osoitat vain oman tietämättömyytesi. Kyse on siitä, että monet tutkijat ja historiikit ilmoittavat hyökkäyksen alkaneen klo 06.00, koska silloin alkoi tykistövalmistelu. Jotkut ilmoittavt alkamisajaksi myös Tammen 05.55. Virallisia merkintöjä ajankohdasta on tehty sadoittain. Olet taas melkoisen tietämätön noissa väitteissäsi.
"Tehän ette hyväksy mitään muita todisteita kuin virallisissa papereissa olevia. Se sulkee kätevästi pois kaikki ne tapaukset, joista ei tehty papereita tai joista tehtiin ihan toisenlaiset merkinnät. Aikaisemmissa keskusteluissa on jo tullut moneen kertaan ilmi, että teille olennaista on pitää yllä sisäsiistin sodan imagoa ja kuvitteellista vääristynyttä upseerikunniaa"
Missä tuollaista on esitetty, muuta kuin omissa jutuisssasi? Jälleen puhdasta puppua. Jokainen tutkija pyrkii käyttämään kaikkia mahdollisia lähteitä, mitkä vain saatavissa ovat. Aivan keskeinen on silloin myös mukana olleiden haastatteleminen tai muistelmien ja haastattelutietojen käyttäminen. Toisaalta vain amatööri pohjaa historiakäsityksen pelkkiin tarinoihin niitä tarkistamatta.
Kuka ja missä on väittänyt, ettei sota olisi kauhea asia? Silti ei sodastakaan pidä tehdä mielikuvitusleikkiä. Totuus on aivan riittävän kauhea. Tappiot olivat myös aivan riittävän suuret. Ei niitä tarvitse lisätä vuoisikymmeniä jälkikäteen keksityillä teloituksilla ja ampumisilla. Niitä kun tapahtui todellisuudessakin kutakuinkin se määrä, minkä tutkimukset osoittavat. Muuta ei ole osoitettu.Koeta hillitä verenhinmoasi. 2000-luvulla keksittyjä teloituksia ei voi siirtää vuoteen 1944.
"Kuten eräs Mannerheim ristin ritari ja upseer sanoi: sota on kauhea asia. Tiedät varmaan kuka hän oli. Liekö valehdellut teidän mielestä hänkin? "
Aatu ei todellakaan valehtele. Ottaisit mallia, vai onko tietämättömyytesi niin syvä, että faktat eivät enää mene läpi?
Kuka puhui rikoksista yhtään mitään? Minähän olen koko ajan sanonut, että esimiehillä oli ihan selvä laillinen oikeus kovimpienkin pakkokeinojen käyttöön. Sinähän se tunnut rikoksista kiljuvan. Onko sinulla siis jotakin tietoa sellaisista, kun niin kauheasti vakuuttelet ettei sellaisia ole olemassakaan?
Kuten jo totesin, en siihen Huhtiniemen juttuun kauheasti ole uskonut ja Ylikankaan kirjastakin taisin jo arvioni lausua. Se, että Teloitettu totuus on ihan saman luokan pamfletti kuin Ylikankaan kirjakin, selviää molemmat lukemalla. Teloitetun totuuden tarkoituksena on osoittaa Ylikankaan puheet vääriksi, ei esittää mitään totuudenmukaista kuvaa tilanteesta.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, ja kuten itsekin jo totesit, kertomukset joita ei löydy virallisista asiakirjoista, eivät teille kelpaa. Sinä ja muut kaltaisesi eivät siis usko niitä miehiä, jotka olivat paikan päällä, jotka itse kokivat ja kenties tekivätkin jotakin jota ei kirjattu mihinkään, vaan ainoastaan niitä joiden kertomus pystytään "varmistamaan" jostakin asiakirjasta.
Tällä metodilla emme pääse puusta pidemmälle. Ylikangas uskoo mitä haluaa ja niin teet sinäkin. Kumpikin istutte omassa poterossanne huutelemassa ja uhoilemassa. Eihän asiat sillä tavalla selviä koskaan. Jos toisella on mustat laput silmiensä edessä, niin eivät ne siniset sinun silmissäsi tee sinusta tarkkanäköisempää.
Ja mitä taas Aatuun tulee, niin hyvin niukasti hänkin muisteli Vuosalmen tapahtumia, mutta ei myöskään kiistänyt niitä. Ja niitähän ei kaikkia ole missään kirjoissa ja kansissa, tai asiakirjoissa. Mutta hän olikin rintamakomentaja, kahdesti haavottunut sotilas, eikä hänen tarvinnut siistiä sotaa tai tehdä siitä salonkikelpoista.
selvää, mikä ero on muisteluilla ja tieteellisellä tutkimuksella. Pahasti olet myös hakoteillä, jos et näe eroa Ylikankaan kuvitelmien ja "Teloitetun totuuden" faktatietojen välillä.
On hyvä, että olet edes jotain lukenut. Luettu vain pitäisi ymmärtääkin. Tosin et ole ainoa näillä palstoilla, jolla ei hissi oikein kulje sinne ylimpiin kerroksiin.
Se on muuten sama Jamppa Nieminen, joka osoitti Viipurin ja Huntiniemen sekoilut miehen ja teltan tarkkuudella. Taitaa mies tietää Ylikankaan legendoista enemmänkin.
osoittaa Ylikankaan sekoilut paikalleen mm. sivustoillaan ja ennen kaikkea kuusikon kirjassa "Teloitettu totuus - kesä 1944". Totuutta rakastavien kannattaa se lukea. Selviää, miten Ylikangas teloitti totuuden ja miten kuusikko virvoitti sen henkiin. Ylikankaalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin kirjoittaa uusi kirja, toistaa vanhat väitteensä ja haukkua kriitikkonsa.Maine tutkijana meni, jos sitä sotahistoriassa oli juuri ollutkaan..
Taisipa olla sellainenkin aika, jolloin tieteellinen tutkimus osoitti suomalaiset kiistattomasti mongoleiksi. Ei sillä, olisihan se ollut roheaa olla Tsingis kaanin jälkeläinen. Nythän asia on selvinnyt geenitutkimuksen avulla. Samaa voidaan sanoa kesästä 1944. Sekin vaatii vielä vuosien tutkimuksen ja selvittelyn, valitettavasti muistelijat ja muistajat ovat jo mullan alla enimmäkseen. Kenties jonakin päivänä joku uskaltaa tehdä aiheesta puolueettoman ja kiihkottoman teoksen, joka ei kumarra eikä pyllistä kumpaankaan suuntaan.
Teloitettu totuus kirjalla on ansionsa. Ei siinä mitään. Sen ongelma on vain metodi. Kirjan tarkoituksena on torpata Ylikankaan pamfletti ja siinähän se toimii ihan ok. Tosin vastakkaiselta suunnalta tarkasteltuna Ylikankaan kirja kumoaa Teloitetun totuuden. Ongelma on siinä, että ensin päätetään mitä aiotaan sanoa ja sitten tutkitaan niin, että lopputulos on haluttu. Tällaista tehdään tiedemaailmassa jatkuvasti. Hyvä esimerkki on ilmastonmuutoskeskustelu, joka sekin on polarisoitunut niin, että kaksi osapuolta haukkuu toisiaan ja itseasia tuppaa unohtumaan. Kumpikin puoli argumentoi asiaansa omilla tutkimuksillaan, jotka osoittavat päinvastaista.
Itse en kuulu kumpaankaan leiriin. Ylikankaalla on omat virheensä ja Teloitettu totuus kirjan tekijöillä omansa. Ongelmahan on siinä, että kumpikin väittää esittävänsä "Totuuden" sodasta ja kesästä 1944. Näinhän asia ei ole.
"Teloitettu totuus" käsittää tutkimustiedon tarkasti määritetyistä asioista. Lähdeaineistona ovat asiakirjat, tutkimukset, tilastot, muistelmat, lehtikirjotukset jne. Olettamuksia ja kuvitelmia ei esitetä, vaan vain tiukkaa faktaa.
Ylikangas puolestaan ilmoitti jo edellisessä kirjassa tutkimustuloksensa hyläten aiemmat väitöskirjatason tutkimukset. Hän esittelee omia olettamuksiaan perustaen niille johtopäätöksensä ilman, että asiat olisivat lähtein todistettavissa. Ylikangas myös käsittelee "todisteita" varsin vapaasti, suorastaan väärentäen. Hän myös sivuuttaa kaiken sen aineiston, joka jo sinällään kumoaisi hänen väitteensä.
"Teloitetun totuuden" kirjoittajina ovat sotahistorian huippuammattilainen prof Manninen,kuolemantuomioista väitellyt tri Lindstedt, karkuruudesta väitellyt tri Kulomaa ja arkistojen sekä sotilasasioiden tuntijana evl Nieminen. Omiin erikoiskysymyksiinsä ovat syventyneet maisteri Nurminen ja toimittaja Jaakkonen.
Ylikangas on tehnyt ainakin 80 - 100 virhettä sisältävän teoksensa yksin. Hänen keskeisin meriittinsä on väitöskirja 1700-luvun naimakaaresta.
Kuusikko ei missään väitä esittävänsä totuutta kesästä -44. Ylikankaan esitettyä täysin perättömiä väitteitä kesän -44 ammuttujen ja teloitettujen määristä ryhmä halusi avata asian uudelleen. Tutkimustuloksia ei ole kukaan pystynyt kiistämään tai osoittamaan vääriksi faktaperustein.
Kirja esittää siis tutkimustuloksen kesän -44 karkuruudesta ja keinoista sen tukahduttamiseen.Kuusikko tuntee hyvin myös erilaiset väitteet ja tarinat asioiden ympärillä.Ne on kaikki huolella tarkisettu. Niistä on esitetty ne, joille tarkistuksissa on löytynyt näyttöä.
Tieteelliseen työhön ei kuulu kuvitelmien, tarinoiden tai perustelemattomien väitteiden esittäminen faktoina.Sitä lajia löytyy Ylikankaalta ja niihin jokainen voi halunsa mukaan myös uskoa.
Niitä omin silmin tai korvin todistaneet ovat harveneva joukko vanhoja hauraita ihmisiä jotka eivät enää halua tällaista ruljanssia elämänsä ehtooseen. Lisäksi kyseessä on auktoriteeteille kuuliainen ikäpolvi joilta on otettu elinikäiset vaitiololupaukset kovilla sanktiouhkauksilla. Tunnen omakohtaisesti 87 vuotiaan vanhuksen joka toimi viestikeskuksessa Kannaksen rintaman tuntumassa noina aikoina ja hän on lähes kertonut tapahtuneista itse asiasta kuultuna, mutta edelleen vetäytyy ratkaisevilta osin vaitiolovelvoitteensa taakse ja kuittaa tarkemmat yksityskohdat, jotka siis on omin silmin ja korvin todistanut, kommentilla "kyllähän siellä kaikenlaista sai kuulla". Ja miksipä kadonneiden omaisetkaan enää haluaisivat asiaa tonkia ja mahdollisesti vetää menetettyjen läheistensä maineen lokaan.
se totuus. Mistä rikoksista mahtaa olla kyse? Mikään vaitiolovelvollisuus ei sido vaikenemaan rikoksista, ei edes sodan eikä varsinkaan rauhan aikana. Mitään sanktioita ei tietenkään voida määrittää rikoksen paljastamisesta.-
Viestikeskuksen henkilöstö kuulee tietysti ns. salaisia operaatio- ja henkilöasioita, jotka eivät saa levitä sivullisten tietoon. Niiden salailun aika tietysti päättyi sodan päättyessä.
Selitä nyt ihmeessä tämä tuolle vanhukselle.
Vai keksitkö koko jutun?
Löytyyköhän tämä Narc.Fi tietokannasta? Mikä lienee merkitty kuolinsyyksi?
EI LÖYDY!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6881639#comment-40514220
Tätä tapausta ei taida löytyä Ylikankaan kirjasta eikä "Jukkatotuuskirjakaan" kerro siitä. Onko tapaus totta? Muistelijana on useampi Vuosalmen taistelija ja haastatteluthan löytyvät YLEn arkistoista.
Eversti Wahlbeck itse omakätisesti sotamiehen ampujana kesällä 1944?
Paavo Rintalan Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 4. p
Sivulla 199-200 on kuvaus JR 49:ssä tapahtuneessa sotamiehen ampumisesta. Sotamies Moilanen sai "komentajan kädestä" kun muut ei lähteneet ampujiksi!
"Kun yksikkömme pääsi toisen kerran lepovuoroon sillanpääasemasta, silloin sattui se puolin ja toisin hyvin ikävä tapaus: erään sotilaan ampuminen."
"Eversti ampui sotamiehen riviin, siihen toisten, vieressä seisovien rinnalle."
"Kun eversti W sitten kaatui komentopaikkansa yläkertaan, ja kun hänen hautajaisiaan pidettiin ja niihin kerättiin seppelerahaa, miehet sanoivat: -Ennen me pannaan rahaa koiran adressiin. Ja meiltä ei pannut rahaa siihen ketkään muut kuin upseerit.
Kirjassa kuvataan tuo eversti Wahlbeckin kaatuminenkin sivulla 200. Kuoli kuulemma sänkyynsä.
Kirjoittajalla oli krooninen kuppa ja se pehmensi pään niin pahoin, että lopulta hän ampui itsensä.
Ihmisen luonto on omituinen: selviää ensin sodasta hengissä tehdäkseen itsemurhan ampumalla!
...tähän teinijoukkoon, joka huvittavasti kertoo "vaariensa" höpinöitä, jotka kummallisesti sopivat aina vasureiden ja russofiilien nykyvalheisiin?
Kun näistä jutuista paistaa läpi niiden kömpelyys.
Onko tuo huvittava valehteluyritysten suma jonkin koulutuksen tulos??
Täällä stasi-agentti Jouko Jokisalo kouluttaa vasemmistonuoria:
http://www.vasemmistonuoret.fi/uutiset/2002/joulukuu/20021202_opiperusasiat.html
http://www.vasemmistonuoret.fi/kuvat/uutiset/2002/joulukuu/jokisalo.jpg
Nämä 70-luvun fossiilit Jokisalo, Hemanus, Jaakko Laakso, jne., juoksevat koko ajan näissä vasemmistonuorten ja "aktivistien" kuolutustilaisuuksissa selittämässä menneen maailman poliittisia uskomuksia. Siinä on ehkä selitys eräille tämänkin palstan oudoille inttäjille?
Tässähän tämä koko skeida tulee hyvin esiin! Oikeistolaiset militantit jauhavat paskaa 70-luvun kommareitten touhuista. Vieläkä pelottaa Neuvostoliitto? Se kaatui jo 20 v sitten. Koettakaa tulla ulos pommisuojistanne.
Olen itse kaikkea muuta kuin russofiili (sukua evakkoina kanta Suomeen) tai vasemmistolainen (en ole koskaan kuulunut mihinkään ryhmään tai käynyt missään tilaisuudessakaan), toisin kuin sinä pikku partiolainen. Olen ylpeä suomalainen, isänmaallinen aikamies (omat lapset ovat teinejä), jota ärsyttää suunnattomasti kaltaistesi pikkunatsien temmellys asian ympärillä. Kunnia suomalaisille sotilaille, jotka pysäyttivät neuvostokommunistit ja ajoivat sen päälle vielä natsit helvettiin tämän maan kamaralta.
Mitä taas tulee näihin "vaarien höpinöihin", niin sen verran niitä tuli aikoinaan kuunneltua, etten minä nyt ihan mihin tahansa paskajuttuihin usko, en vasemmalta enkä sieltä teidänkään nahkahousubyroosta. Otahan nyt reippaasti se käsi pois potasta ja kasva aikuiseksi. Ei sotahistorian tutkimus ole mitään puoluepoliittista peliä niin kuin sinä haluat ja uskot. Samanlaista sontaa se ideologia on oikealla kuin vasemmallakin.
Kuulin tossa yhdeltä taksikuskilta, joka sanoi jutelleensa havosmiesten kanssa, että teloitettuja oli pilvin pimein. Jatkosodan lopussa kysyttiin monessakin joukko-osastossa, että kuulutko työväenluokkaan. Jos vastasi kyllä niin vietiin kuopan reunalle. Myöhemmin juttu että kuoppa peiteltiin.
sellin paarissa, että ammutut pantiin sukellusveneisiin ja vietiin keskelle Itämerta. Näin ei Huhtiniemestä eikä muualtakaan löydy ruumiita, vaikka kuinka etsitään.
Kaikkii määki kuulen.
Kuulin yhdeltä eläkkeellä olevalta kapiaiselta että teloitettuja tapettiin kommunistiksi epäiltynä kunnon natsimeiningillä viimeiseen sotapäivään asti. Oltiin kuitenkin sen verran ovelia että käskettiin haudata suurin osa kommunisteista sankarivainajien sekaan. Se on ihan sama missä ne työntää koiranputkea sanoi muuankin eversti. Parempi että ne on kuolleena kun äänestämässä Suomesta kansandemokratiaa. Suurin osa tapetuista on nyt ympäri Suomea kirkkomaita ja niitä ei kukaan kaivele esille. Joukkohautoja ehti tulla ennenkun tajuttiin, että homma ei taida mennä ihan niinkuin vapaussota, tässä sodassa tulee turpaan ja murhatöistä voi joutua tilille. Sen varaan kumminkin lasketaan että ennen muutamien joukkohautojen löytymistä viimeisetkin murhamiehet ehtii kuolla vanhuuttaan. Armeijan valehtelu ja propagandakeskus pelaa vielä vähän aikaa ettei totuus paljastuisi pitkään aikaan ja mieluummin ei koskaan.
paarissa, että kaikki kommunistit salvettiin sodan loppupuolella. Näin ne eivät olisi lisäämässä sukuaan ja valehtelemassa historiasta.
Pitääköhän juttu paikkansa, kun tuossa edelläkin ladellaan taas tutun oloista puppua?
Juttu on suoraan kuin Pöpi-Aapon ja Korpin tietotoimistosta.
vaarilta, että se oli ollut valvontakomission hommissa salvaamassa aekätkijöitä ja muita pettureita Söörnäisten vankilassa ja Skattallakin.
Me kun ei olla mitään petoja, niin homma hoidettiin syöttämällä sata litraa vääpelin räkää jokaiselle fasistille. Eipä äijiä enää loppuelämän aikan naitattanut. Osa lähti hommasta kuultuaan kiireesti ulkomaille ja ne sai siellä lapsiakin.
Vaari kielsi kertomasta kenellekään, kun asia käskettiin pitää salassa. Rehtinä miähenä mää sen nyt kuitenkin paljastan.Vaarista tehtiin muuten Neuvostoliiton sankari ja se pääsi ensin valpoon ja sitten skp:n toimitsijaksi. Sekin oli rehti miäs ja lähti reilusti jo Valkeasaaresta pakoon. Ei saaneet fasistit kiinni sodan aikana.
Ei lainkaan hassumpi teoria. Jotenkin noin olen epäillytkin asioiden menneen. Nyt kun politiikassa on nostetta oikeistolaisuudella, menneisyyttä vääristellään Kouvolan veripellon uhrien kidutusvaleiden tapaan. Osataan sitä paskan levittäminen politiikan oikealla laidalla siinä missä vasemmallakin.