Olen joutunut omituiseen tilanteeseen ystäväperheeni myötä.
He asuvat epävirallisesti yhdessä, molemmilla on kuitenkin omat asunnot, mutta miehen asunto on se "koti".
Ongelma on se että tällä naispuoleisella ystävälläni on mielestäni erikoinen meno joka viikko, eikä hän ole halunnut kertoa siitä miesystävälleen, puhumattakaan kellekkään muulle mitään.
Hän lähtee joka viikko säännöllisesti tiettynä iltana "auttamaan jotain perhettä", saapuu aamulla rättiväsyneenä, ei selittele, eikä kerro mitään.
Viime aikoina tämän pariskunnan mies on ollut minuun yhteydessä ja olemme jutelleet, hän on käynyt jopa kylässäkin, mutta täysin kaveripohjalta. Kovasti asia häntä vaivaa, enkä tiedä mitä sanoa neuvoksi, hänen naisensa kun ei suostu puhumaan mitään koko asiasta. Sen verran on selvinnyt että mieshenkilö hänet aina noutaa samaan aikaan. Tilanne on jatkunut jo vuoden, eikä asiaan tule selkoa.
Meistä on tullut miehen kanssa hyvät ystävät ja voisi tulla vaikka enemmänkin mutta en halua sotkeutua keskeneräiseen suhteeseen.
Olen sen verran kommentoinut että jos olisin tämän miehen paikalla, laittaisin eukon seinää vasten ja pakottaisin kertomaan mikä on tilanne. Mies ei uskalla/halua tätä tehdä koska nainen on erittäin hyökkäävä ja kova riitelemään, eikä siitä varmaan olisi mitään hyötyä tuossa tilanteessa.
Nyt homma on kääntynyt siten että nainen vahtii miehen puhelinta, mies ei saisi puhua esim. minun kanssani ollenkaan, kontrolloi kaikkea muutakin sen minkä menoiltaan ehtii.
Olisiko mahdollista että nainen on saanut niin vahvan henkisen yliotteen tästä miehestä että hän kertakaikkiaan lamaantuu, eikä kykene tekemään asialle mitään.
Mies on ilmaissut mielenkiintonsa minua kohtaan mutta olen sanonut että selvittää pesänsä ensin.
Pattitilanne. En ole tehnyt mielestäni mitään rikosta tässä, ainoastaan kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää, mutta minusta ollaan nyt leipomassa pahantekijää.
Mitä teen...olen kuitenkin tunnetasolla kiintynyt tähän mieheen ja odotan jonkinlaista ratkaisua, tosin en kohtuuttoman kauan. Olen ymmälläni, ketä tässä nyt kusetetaan ja missä mennään. Pitäisikö kadota maan alle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.